Vanhoillislestadiolaisten puhujien kokous Torniossa 19. - 21.3.1946

Ns. antinpäivänkokouksessa marraskuun lopulla 1945 nähtiin harvinainen ilmiö lestadiolaisuuden historiassa. Silloin saavuttivat SRK:n ja Rauhan Sanan nimeämät edustajat sovinnon, jossa pyrittiin korjaamaan vuosina 1932 - 1934 vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtunut hajaannus. Tammikuussa 1946 samojen edustajien pitämässä jatkokouksessa elettiin vielä positiivisissa tunnelmissa, vaikka kentältä kuului jo soraääniä. Helmikuussa pitivät lähinnä Satakunnasta kotoisin olleet sovinnon vanhoillislestadiolaiset vastustajat Porissa kokouksen, jossa tuomittiin sovinto ja lähetettiin kiertokirjeitä, joilla pyrittiin vaikuttamaan vanhoillislestadiolaisen seuraväen mielipiteisiin. Rauhan Sanan puolella näkyvin sovinnon vastustaja oli heidän lehtensä toimittaja kirkkoherra Väinö Juntunen. Maaliskuussa molempien ryhmien edustajat kokoontuivat Tornioon, mutta tässä vaiheessa mielipideilmasto oli muuttunut ja sovinto raukesi. Muutamia näkyviä Rauhan Sanan vaikuttajia siirtyi kuitenkin SRK:n leiriin. Heistä mainittakoon Pentti J. P. Seppänen ja Mauno Aho.  Siionin Lähetyslehti julkaisi huhtikuussa 1946 lyhyen selostuksen kokouksesta sekä siellä vanhoillislestadiolaisten toimesta laaditun tiedoksiannon, jotka ovat alla.
------------
Puhujain kokous Torniossa.

Siionin Lähetyslehti no 4 1946, 54

Maaliskuun 19-21 päivinä 1946 kokoontui Torniossa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen koolle kutsuma puhujainkokous. Veljiä oli saapunut eri puolilta maata, kaikkiaan noin puolitoistasataa, sekä lisäksi useita Ruotsista. Kokouksen tärkeimpänä tehtävänä oli käsitellä kysymystä sen sovintoyrityksen tuloksista, joka sai alkunsa Oulussa 30.11.45 pidetyssä ”Antinpäivänkokouksessa" ja sen jatkona viime tammikuussa pidetyssä kokouksessa ja jonka tarkoituksena oli sen vahingon korjaaminen, joka on aiheutunut v:n 1934 hajaannuksesta.

Todettiin, että se työ, mitä on tehty p.o. kokouksissa laaditun julkilausuman pohjalla, kun veljiä lähetettiin kaksin ja kaksin seurakuntiin, on useilla paikkakunnilla tuottanut siunausta. Moni on saanut kokea, että ”armossa on varaa ja veressä voimaa". Näin ei kuitenkaan kaikkialla ole käynyt. Julkilausuman sanamuoto ei kaikissa kohdissaan kyllin selvästi vastannut sitä, mitä valitsemamme veljet mainitussa kokouksessa käyttämässään puheenvuoroissa olivat esittäneet, vaan antoi aihetta sellaiseenkin ajatukseen, että kysymys on vain rakkaudettomuuden korjaamisesta. Tämä oli saanut aikaan levottomuutta, ja sen vuoksi puhujain kokouksessa tuotiin esiin m.m. seuraavia selventäviä näkökohtia:

N.s.”pikkuesikoisuus" meidän maassamme sai alkunsa eräiden paisuneiden ja seurakunnan rakikauden neuvot ylenkatsoneiden miesten menettelystä, jolla he särkivät seurakunnan yhteisen rakkauden, Kootessaan ympärilleen ja vetäessään mukaansa kannattajajoukon he muodostivat siitä seurakunnan yhteisestä rakkaudesta eristäytyneen seurakuntayhteyden, siis eriseuran. Ja kun he tätä raamatun vastaista menettelyään vieläpä raamatun sanalla puolustivat, emme ole voineet emmekä voi pitää sellaista muuna kuin vääränä oppina, Tästä ja tämän kannattamisesta on tosi syy taipua parannukseen, sillä tapahtunut vahinko ja sen seuraukset eivät muuten tule korjatuiksi. Kenessä meissäkin ja menettelytavoissamme on ollut lihan kiivauden vaikuttamaa taitamattomuutta, siinä kukin antakoon Jumalan sanan koetella itseään omantuntonsa vikojen parannukseksi. Veljet, jotka olivat osallistuneet julkilausuman laatimiseen ja tehneet työtä sen pohjalla, olivat tosin toimineet parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta myönsivät, että paljon murhetta tuottaneiden vahinkojen korjausyritykset eivät ole joka paikassa eivätkä läheskään kaikkien suhteen vieneet toivottuun tulokseen. Siitä, missä oli jouduttu Jumalan seurakuntaa murehduttamaan, tehtiin veljellistä parannusta.

Kokouksessa tuotiin ilmi niiden erossa olleiden jo tapahtunut parannus, jotka olivat tehneet puhtaaksi sielunsa totuuden kuuliaisuudessa Hengen kautta vilpittömään veljelliseen rakkauteen.

Niinikään käsiteltiin kysymystä Porin seudun kristittyjen pitämästä kokouksesta ja siellä laatimasta kirjelmästä, jota oli lähetetty puhujille ja. seurakuntiin yli maan, vieläpä Ruotsiin. Todettiin, että Porin kokouksessa, olleetkin olivat joutuneet viallisiksi unohtaen ”Kristuksen kirkkolain" (Matt. 18) ryhtyessään omin päin korjaamaan puhujainkokouksen asettaman toimikunnan ja kristittyjen vuosikokouksen valitseman Keskusjohtokunnan työtä, vaikka tiedettiin, että asia tulee esille tässä puhujainkokouksessa. Samoin todettiin kirjelmässä käytetyn kovaa ja rakkaudetonta kieltä. Näin en saatu aikaan levottomuutta, väärinymmärrystä ja epäluottamusta Keskusjohtokuntaa, neuvottelukunnan jäseniä ja monia kalliita puhujaveljiä kohtaan. Näistä kaikista tehtiin veljellisesti parannusta ja siunattiin toinen toistaan Jeesuksen veren siunauksin.

Puhujain kokous otti yhteyden myös eronneiden edustajiin. Käydyissä neuvotteluissa eräät heistä ilmoittivat parannuksellaan tarkoittaneensakin juuri tätä sekä toivat parannuksensa julki tässäkin tilaisuudessa. Osa oli sitä mieltä, että niin pian kuin he asian näin käsittävät, hekin tekevät parannuksien. Osa pysyi kiinteästi kannallaan.

Edellä esitetyt näkökohdat kiteytti kokous lyhyeen tiedoksiantoon, joka julaistaan erikseen toisaalla lehtemme tässä numerossa.

---------

Tiedoksianto

Siionin Lähetyslehti no 4 1946, 58

Torniossa maaliskuun 19-20 päivinä 1946 pidetty koko maata käsittävä kristillisyyden puhujain kokous, johon myös otti osaa useita kristillisyyden puhujia Ruotsista, on päättänyt tarkan harkinnan jälkeen yksimielisesti antaa seuraavan tiedoksiannon:

1. Kun tässä kokouksessa luettiin 30.11.1945 pidetyn neuvottelukokouksen yksityiskohtainen keskustelupöytäkirja ja 22-23.1.46 pidetyn jatkokokouksen päätös, niin todettiin, että näiden kokousten julkilausumat eivät olleet yhtäpitäviä neuvottelukokouksessa käydyn keskustelun kanssa, vaan olivat muodostuneet sisällöltään erheyttäviksi, neuvottelukokoukseen valitsemiemme miesten raamatullisesta käsityskannasta eroaviksi.

2. Ilmituomme uskomme, ettei yhdessäkään toisessa kuin Jeesuksessa ole autuutta, sillä ei myös

ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu kuin Jeesus, jossa meidän pitää autuaaksi tuleman.

(Ap.t.4:12.)

3. Kristuksen seurakunta on yksi ja jakamaton.

4. Tässä seurakunnassa Pyhä Henki johdattaa kaikkia ihmisiä parannukseen ja evankeliumin kautta   uskomaan Kristukseen, jonka uskon hedelmänä on rakkaus ja hengen yhteys.

5. N.s. pikkuesikoisuus on eriseura ja jo sellaisena väärä oppi, ja vaikka emme väitäkään sen

kieltävän Kristuksen jumaluutta, kuten eräs eriseura apostolien ajalla (2. Joh. 7), katsomme jo sen

vääräksi opiksi, että se on   puoltanut eriseuraisuutta, Kristuksen opista poiketen, muodostamalla

erillisen seurakuntayhteyden.

6. Kristuksen seurakunta, tämänkin kokouksen kautta, Jumalan sydämellisen laupeuden jälkeen kutsuu kalkkia eksyneitä ja harhaan johdettuja ja on valmis avosylin vastaanottamaan heidät parannuksen kautta yhteen lammashuoneeseen (Job.10:16) ja iloitsee niistä, jotka jo ovat tehneet puhtaaksi sielunsa totuuden kuuliaisuudessa Hengen kautta vilpittömään veljelliseen rakkauteen, (l. Piet.1: 22.)