Wanhoja kirjeitä 25. Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 20.10.1885

Jaakko Veijola kuvaa kirjeessään J. F. Thauvonille syksyllä 1885 Kuopiossa pidettyä pappeinkokousta, jossa Kuopion hiippakunnan uusi piispa Gustaf Johanson hyökkäsi lestadiolaisuutta vastaan. Johanson arvosteli liikettä hengellisestä ylpeydestä. Sen kimmokkeena oli piispan amerikkalaiselta lestadiolaiselta saama kirje. Veijola tunsi olevansa tilaisuudessa susilauman keskellä. Piispan sanojen lisäksi hänelle mielipahaa aiheutti paikalle saapuneiden pappien juopottelu.

-------------

Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 20.10.1885 (KA. SKHSA: D:49. Heikel-suvun kirjeet.) 

Pielisjärveltä 20. p. lokakuuta 1885 

Rakkaalle ja arvoisalle setälle! Rauhan Jumala olkoon setän kanssa aina päiväin loppuun saakka ja sitten ijankaikkisesti! Setä on jo varmaan pitkään odottanut lupaamaani kirjettä. Aika on niin vähissä, etten tahdo ennättää, vaan nyt kesken kiireenkin piirrän vähän. – Kiitän ensin viimeisistä, siellä kun oltiin Iin kokouksessa. (Syyskuun alussa 1885 oli Thauvonin pappilassa Veijolan kotiseudulla Iissä järjestetty lestadiolaispappien kokous) Jo edeltäpäin saattoi arvata, ettei Kuopiossa tulisi niin hauskaa kokousta. Toivoin kuitenkin saavani turvautua jonkun vanhan setän tai kokeneemman veljen seljän taakse, kun kovin rupeaa jyrisemään, vaan petyin. Ei tullutkaan ketään kristittyä pappia sinne, niin että sain olla aivan yksinäni suuren susilauman keskellä. Pispan puheen setä on nähnyt kait sanomalehdistä. Oikein hän mahtipontisesti sitä esitti. Hän mainitsi saaneensa Amerikasta kirjeen eräältä laestadiolaiselta ja tämä oli saattanut hänet puhumaan tästä liikkeestä, vaikka hän itse sitä vielä vähän tuntee. Hän sanoi sen kirjeen joka rivillä ilmenneen ääretöntä hengellistä ylpeyttä. Pää tuli oikein kipeäksi kuullessa niitä mahtipontisia sanan paukauksia. Minun uskoani se ei kuitenkaan saanut muuttumaan. Jumalan uskon vieläkin rakkaaksi Isäksi, kristityt ja itseni Jumalan lapsiksi sekä Johanssonin Kuopion hiippakunnan pispaksi. Mutta eikä sopine viimeksi mainittuun Vapahtajan sanat: Moseksen istuimilla istuvat fariseukset ja kirjanoppineet. Luottamukseni häneen sai suuren kolauksen, tulleneeko sitten koskaan entiselleen.

Ensi päivänä olivat päivälliset olleet pispan luona, vaan monikaan ei sitä saanut tietää, niin en minäkään. Viiniä oli siellä ollut kovasti. Sentähdenpä papit uskalsivatkin jättää raittiusasian hänen mielipiteensä ratkaistavaksi. Toisena päivänä pitivät papit pispoille ja tuomiokapitulin herroille päivälliset ja lasin ääressä he solmivat ystävyyden liittoja – ei siis ristin juurella. Minäkin olin siellä tutustuakseni pappein elämään, vaan ei se ollut mitään ilahuttavaa. Ukko Rahm piti puheen pispalle ja siihen pispa vastasi. Tämän puheensa lopussa hän, puhuessaan epäuskon vaarasta, sanoi: ”Jos Jumala on meidän kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan. Ja papit makeasta viinistä liikutettuna pyhkivät kyyneleitä. Oikein minua puistatti, kun kuuli sitä sekasotkua ja pimeyttä. Pappeja ei nuhdeltu koko kokouksen aikana, sanottiin vain: Me olemme Jesuksen Kristuksen palvelijoita. Siltä näytti Kajaanin Hartman, siltä Joensuun Laamanen (Joensuun kaupunginsaarnaajan vuosina 1880 – 1915 toiminut Niilo Johannes Laamanen), kun viimeksi mainitullakaan ei paluumatkalla tahtonut kieli suussa kääntyä, y.m.m.

Piispaa en puhutellut paljon laisinkaan. Sen verran kuin hän minua tapasi, oli hän hyvin ystävällinen. Toivotti hyvästiä jättäissä ”Granitin (Viitannee Kuopion kaupunkiseurakunnan pitkäaikaiseen kappalaiseen August Fredrik Granitiin, joka oli kyseisessä virassa vuosina 1870-1907) kirkossa” Jumalan rauhaa ja sanoi että kyllä Jumala kaikki asiat parhain päin kääntää. Linstedtiä en myös paljon puhutellut, vaikka hän kutsui käymään luonaankin. Calamniuksen luona pistäysin, vaan en monta sanaa vaihtanut, sillä hänellä oli meni Linnan kirkkoon. – Suutari Sutisella (Suutarimestari Aapeli Sutinen (1843 – 1894) oli Kuopion lestadiolaisyhteisön keskeinen henkilö) olin kortteeria. Markkanen (Maallikkosaarnaaja Vilhelm Markkanen (1836 – 1921), joka ennen lestadiolaistumistaan oli ollut Leppävirran heränneiden saarnaajana) Leppävirroilta oli myös Kuopiossa ja oli hänkin Sutisella. Hän oli hyvin hauska mies ja keskustelin hänen kanssaan aina puolille öin, välistä sivunkin puolen yön. Seuroissa olin parina iltana ja liikutuksia oli tavallista enemmän. Ei näkynyt pispan puhe vielä niitä saavan lakkaamaan Minä epäilen saaneekokaan. – Jauhiainen (Ilmeisesti kuopiolainen lestadiolaissaarnaaja Juho Jauhiainen (1832 – 1906), joka oli kuulunut aluksi heränneisiin) kirjoitti viime postissa käyneensä pispan puheilla. Sanoi näyttäneensä, että pispa on antanut jumalattomuudelle puolta, vaan hän oli syyttänyt niitä, jotka hänelle on siihen aihetta antaneet, siis kai kristityt!!

Rauhan ja rakkauden terveisiä setälle ja koko pappilan väelle sekä kristityille. Rukoilkaa edestäni! Jaakko Weijola.

Wanhoja kirjeitä 26. Jaakko Veijolan kirje Oskar Heikelille 29.3.1885

 

Pielisjärven / Lieksan vuonna 1979 palanut kirkko, jossa Jaakko Veijolakin saarnasi.

Jaakko Veijolan kirje Oskar Heikelille 29.3.1885[1]

Pielisjärvi 29 päivä Maalisk 1885.

Rakas veljeni, Oskar!
J[uma]la, rakas isä virkistäköön meitä rauhansa tuntemisessa!
Monin kerroin kiitän tervetulleesta kirjeestäsi. Sain se marianpäivän aattona, kun tulin kotiin kinkereiltä. Jo päällekirjoituksesta arvasin, että se oli sinulta, sillä olenhan aina ollut uskomassa, ettet minuakaan unhota. Neuvosi, joita kirjeessäsi annoit, olivat sangen opettavaisia. Täällä on paljon heränneitä ihmisiä, jotka ovat sekaantuneet omanvanhurskauden harjoitukseen ja ovat ”armon kerjäläisiä”. Minä olen heille koettanut saarnata evankeliumia ja näyttää, ettei J[uma]lan valtakunnassa ole kerjäläisiä, vaan lapsia. Ja niin heidän täytyy myöntääkin ”ka, niinhän se on”. Muutamat ovat seuranneet minua kinkerimatkoilla monta päivää. Olen kahtena pyhänä pitänyt pitäjällä jumalanpalveluksenkin ja väkeä on ollut niin kuin voit arvata olevan semmoisessa pitäjässä, jossa on päälle yhdentoistatuhannen hengen. En ole joutanut valmistelemaan itsiäni toimituksiin, vaan on täytynyt uskoa J[uma]lasta hyvää ja hän onkin antanut sanomista. Ihmiset täällä kuuntelevat ”suu auki”, vaikkei minulla ole ollut mitään suuhun annettavaa. Sen näkee, että heiltä puuttuu jotakin – varmaakin rauhaa J[umala]ssa. Kun heitä vain sais selville omastavahurskaudesta. Kyllähän karjalainen osaa myöntää, vaan ei itse työssä toteuttaa, mitä myöntää. – Kolme viikkoa olen saanut järjestään olla kinkereillä, niin että nyt minun aikanani on pidetty 18 kinkerit, vaikka suurin osa oli jo pidetty, kun tänne tulin.[2] Wiime  perjantaina olivat viimeset, niin että nyt saa vähän huoahtaa. kyllä täällä tuntuu työtä olevan: Tänään pidin j.p.p. raamatunselityksen pitäjäntuvalla ja oli niin paljon väkeä kuin itse tuvan ja sen porstuan seinät voivat kestääkin. Herrasväkeä on täällä paljon ja nekin olivat ”miehissä” kuulemassa ”hihhulipappia”. Kuinka kauan he jaksanevat kuunnella?! Wiime pyhänä, kun pidin j. palveluksen lähellä Nurmeksen rajaa, oli pari kuormaa kristityitäkin siellä Nurmeksesta. Myöskin Juuan pitäjästä on ollut kuulijoita. herra näkyy tekevän työtään ihmisten seassa.
                          Minulle oli loista kuulla, että k.herra Bäckman[3] on tarjonnut minulle apulaisen paikkaa luonaan. Mutta tässä postissa en voi antaa varmaa vastausta, sillä en ole vielä itse selvillä asiasta. Itse uolestani olisin valmis täältä ”juoksun kyytiä”, vaan Jlan tahto on ennen kaikkea selville saatava. Jos se on Jlan tahto, että minun tulee olla täällä, niin mielummin tahdon kärsiä ikävää y.m. kuin tehdä vastoin hänen tahtoaan, sillä tahdonhan hänelle uhrata henkeni, sieluni ja ruumiini. Eihän täällä juuri hupaisat päivät ole, sen kyllä arvaat, kun asuu ”jumalattomassa pappilassa”. Ensi postissa – siis viikon päästä – tahdon varmemmin kirjoittaa k.herra Bäckmannille, kun saan keskustella heränneitten kanssa sekä myöskin Nurmeksen kristittyjen kanssa, joita on taas aikonut tänne tulla pyhille. En luulisi k.herra B:n voivan maksaa minulle sitä palkkaa kuin minulla on täällä. Sillä minulla on hyvät ehdot Saan vapaan ylöspidon ja yhdeksänsataa markkaa sekä muut pikkutulot. Kyllähän alentaisinkin vaatimuksiani siellä ihmisten ilmoissa. Jos taas täällä pidän oman ylöspidon, niin kuin ehkä täytynee syyskesästä alkain, kun Grönholmin[4] herrasväki muuttaa täältä Helsinkiin, niin saan tuhatneljäsataa. Palkkaehdot eivät arvellakseni parane muuallakaan. Vaan niin kuin sanottu, ensi postissa annan lähempiä tietoja Ylivieskaan. – Muutoin pelkää, etteivät tuomiokapitulin herrat suostuisi muuttamaan minua täältä, koska he eivät suvainneet minua Iihinkään, vaikka minulla oli sinne kutsumus setä Thauvonille.[5] Ei ne herrat tuntuneet oikein tykkäävän meikäläisistä siellä tuomiokapitulissa. Luulen melkein, että Emil Th[auvon][6] ehkä sais marssia tänne, jos minut täältä siirrettäisiin. Ja Emil ehkä katselis minua sitten kovin karsailla silmillä. Tapahtukoon Herran tahto niin maassa kuin taivaassa!
                          J[uma]la, rakas Isä, kulettakoon meitä aina lähemmäs omaa sydäntänsä. Kyllähän matkalla joudumme usein taistelemaan pahan sydämemme kanssa, vaan eipä siitä tunnu elämää lähtevän. Sentähden on parempi, että käännämme valvomisemme yhteen parempaan sydämeen, joka on palava rakkaudesta. Siellä ristin juurella pehmenevät kovat sydämemme, siis ohjatkaamme matkaamme sinne.. Siellähän muistamme, että olemme armosta autuaat.
                          Weli rakas, muista rukouksissasi minuakin, että aina jaksaisin valvoa. Tervehdä J[uma]lan valituita siellä, erittäin omaa emäntääsi ja pientä poikaasi tuntemattomalta setältä. Ole itse tervehditty rauhan ja rakkauden terveisillä. Voi hyvin! Älä nyt jätä yhteen kertaan kirjoitustasi minulle.
Weljesi uskossa
Kauppilan Jaakko[7]

---

[1] OMA. Heikeliana 5. Albert Heikinheimon kokoelma. Aa:1/44.

[2] Jaakko Veijola oli vihitty papiksi 11.2.1885 Kuopiossa, jonka jälkeen hänet määrättiin ylimääräiseksi papiksi eli virka- ja armovuoden saarnaajaksi Pielisjärvelle.

[3] Ylivieskan kirkkoherrana vuosina 1875 – 1892 toiminut Johan Petter Bäckman (1826 – 1892), joka lestadiolaistui n. vuonna 1870 olleessaan Kemijärvellä kirkkoherrana.

[4] Pielisjärven kirkkoherrana oli Oskar Grönholm (1833 – 188%vuodesta 1878. Hän menehtyi 27.1.1885.

[5] Jaakko Veijola oli kotoisin Iistä, jonka kirkkoherrana oli lestadiolaispappi Johan Fredrik Thauvon (1828 – 1918).

[6] Johan Fredrik Thauvonin poika Emil Thauvon (1858 – 1926). Hänet oli vihitty papiksi 4.2.1884 ja oimi sen jälkeen lyhyitä aikoja ylimääräisen pappina Haapajärvellä, Iissä sekä Ylikiimingissä 1885 – 1887. Myöhemmin kirkkoherrana Pudasjärvellä ja Viitasaarella.

[7] Jaakko Veijola oli Iin Kauppilassa asuneen siltavouti Erkki Veijolan poika.