Vanhoillislestadiolaisten maallikkosaarnaajien veljeskokouksen julkilausuma 7.11.1957

Pitkäaikainen vaikuttaja vanhoillislestadiolaisuudessa oli oululainen maalllikkosaarnaaja Valde Suomalainen. Hän oli vuosina 1948 - 1956 SRK:n johtokunnassa ja sen työvaliokunnan jäsen. Valde Suomainen oli yksi Oulussa 6. - 7.11.1957 pidetyn vanhoillislestadiolaisten maallikkosaarnaajien veljeskokouksen puuhamiehistä.

Kuopion suviseuroissa (1957) pidetyn puhujainkokouksen jälkeen vanhoillislestadiolaisuuden sisällä jonkin aikaa esiintyneet erimielisyydet sakramenteista tulivat julkisiksi. Suurimmat erimielisyydet oli kastekäsityksessä. Kastetta olivat käsitelleet aikaisemmin artikkeleissaan Siionin Lähetyslehdessä muun muassa kirkkoherrat Oskari Heikki Jussila (1927), Väinö Havas (1940) ja Paavo Viljanen (1947). Puhujainkokouksessa oli kaksi alustusta lapsikasteesta. Toisen laati tuomiorovasti L. P. Tapaninen, toisen maallikkosaarnaaja Toivo Leppänen. Alustajat päätyivät toisistaan poikkeaviin opillisiin käsityksiin. Tapanisen alustuksen löydät täältä.

Kuopion puhujainkokouksen jälkimaininkina pidettiin Oulussa maallikkosaarnaajien veljeskokous. Sen kokoon saamiseksi olivat aloitteellisina saarnaajat Valde Suomalainen, Kauno Kemppainen, Hugo Taistomies ja Väinö Heiskanen. SRK:n työvaliokunta tarjoutui järjestämään yleisen puhujainkokouksen siten, että maallikkosaarnaajat olisivat voineet kokoontua ensin keskenään, mutta tämä ei kokousta puuhanneille kelvannut. Jotkut jopa kiivaasti vastustivat SRK:n osallistumista kokoushankkeeseen. Maallikkojen keskuudessa kyti ilmeinen epäluulo SRK:tä ja sen hallintoelimiä vastaan. Sen vuoksi onkin mielenkiintoista havaita, että sekä Valde Suomalainen että Kauno Kemppainen olivat SRK:n johtokunnan jäseniä. Suomalaisen pesti johtokunnassa oli tosin päättynyt vuonna 1956 (SRK:n johtokunnassa 1948 – 1956). Kauno Kemppainen oli ollut johtokunnassa jo vuodesta 1929 alkaen (johtokunnassa vuodet 1929 – 1964). Sekä Kemppainen että Suomalainen olivat olleet myös sen työvaliokunnan jäseninä, Suomalainen oli työvaliokunnassa vuodet 1948 – 1956 ja Kemppainen vuodet 1942 – 1963. Edellä mainittujen luottamustehtävien lisäksi Kauno Kemppainen oli vuodet 1949 - 1955 SRK:n sihteeri.  

Maallikkojen kokouksessa 6-7.11.1957 alustuksen pitäjinä olivat Eino Kimpimäki (Allianssivirtauksia ajassamme) ja Kauno Kemppainen (Kristillisyyden elinkysymyksiä) ja Armas Naamanka (Sakramentit). Kokoukseen osallistui 105 maallikkoa. SRK:n toimihenkilöt olivat kokouksessa mukana yksityishenkilöinä. Kokous antoi julkilausuman, joka ohessa.

-------------------------

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma.

Ouluun 6—7. 11. 1957 koontuneina käsittelemään Jumalan valtakunnan työssä esiin tulleita asioita toteamme huolestuneina ajassamme voimakkaana esiintyvän allianssihengen vaarallisuuden

Keskustelussa kävi ilmi syvä huolestuminen, että lutherilaisen kirkkomme muutamat johtohenkilot suosivat ja vastaanottavat vieraita vaikutteita Raamatun hengen ulkopuolelta.

Koska tämä allianssihenki on saamassa jalansijaa Jumalan valtakunnassa, niin varotetaan tästä vaarasta Jumalan lapsia.

Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.

Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous teroittaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa.

Oulussa, 7. 11. 1957.

MAALLIKKOSAARNAAJAIN VELJESKOKOUS

Wanhoja kirjeitä 2. Pudasjäven saarnaajien yhteiskirje 19.3.1874

Alla Pudasjärven saarnaajien yhteiskirje, joka laadittiin Heikki Parkajoen ja Juho Takkisen Kemijärven-Koillismaan saarnamatkan yhteydessä talvella 1874. Parkajoki ja Takkinen olivat selvittelemässä paikallisia erimielisyyksiä ja opillisia ”harhoja”. Mitä nuo erimielisyydet ja harhat olivat olleet, ei selviä yksiselitteisesti kirjeestä. Keskustelut olivat koskeneet rippiä, kastetta ja ”majan isännän” asiaa. Olisiko viimeisellä tarkoitettu seurakuntaoppia? Joka tapauksessa keskustelujen tuloksena Pudasjärven saarnaajat tekivät parannusta. Mielenkiintoinen on myös kirjeessä esiintyvä viittaus pohjoisesta loistavaan valoon, joka on parempi kuin etelästä tuleva. Herää kysymys, mitä vaikutteita oli Pudasjärvelle saapunut etelästä päin?

---

KA. SKHSA. D 49. Heikel-suvun kirjeet.Paavali Ervasti 19.3.1874 Henrik Heikelille

Minä annan täsä kopian velille putasjärven ristyin ja saarnajan Erwastin[1] kirjallisesta tunnustuksesta joka on sanasta sanaan näin.

Putasjäven seurakunnasta Annettu Sarajärveltä 19 p Maalis. kuuta 1874

Tämän kautta saama ilmoittaaa että olemma ottaneet Henrikki Parkajoven[2] ja Johan Takkisen ilolla vastaan emmekä saata mitään vastaan sanoa/ olema monesa asiasa tulleet näkemään sokeutta ittessämme erinomattain ripin ja kasten opin kappaleisa ja majan isännän asiasa/ suuresti olemma valistuneet että yksi Maja on päämies israelisa ja rukoilemma anteeksi sokeuttamme kaikisa – niin täytyy tunnustaa että kaikisa seurakunnan Hallituksisa on ollu paljo väärää pehmeyttä – raamatun selitykset on ollu enämmän osan puolesta pimiät että tarvittee saaha valkeutta ja taitua että tulis enemmän raamatun kuin koettelemisen vala omantunnon vakaaksi perustukseksi/ suurella ikävällä olemma nostaneet kattomaan silmämme sen koiton päälle kuin pohjosesta loittaa/ sillä parempi on pohjan puolen valo kuin etelän/ sen nyt avoimilla silmillä näemmä – saame myös täsä ilmoittaa että Heräys usko ja uusi syntyminen josa järjestyksesä vanhurskaaksi tekeminen täällä on tapahtunut/ siitä ei ole Henrikki Parkajoki ja Johan Takkinen liikuttanut/ se on ollu heille kallis asia josta yhteytestä tällä kohtalla olemma saaneet suuren ilon ja vakuutuksen sen kaiki alla nimitettyin veljien kansa vakuutamme. kalle sarajärvi ja olli sarajärvi olli ollinpoika ervasti ja monta muuta kasittäneempiä veliä ja sisaria

ja saarnaaja Paavali Ervasti eli ojala

---

[1] Kirje on merkitty Heikel-suvun kokoelmassa Paavali Ervastin kirjeeksi Henrik Heikelille. Mikään ei kirjeen saatesanoissa viittaa kuitenkaan siihen, että se olisi nimenomaan Paavali Ervastin lähettämä, vaan kyseessä on Pudasjärven saarnaajien yhteiskirje. Paavali Ervasti on toki yhtenä – viimeisenä – ollut hyväksymässä sitä.

[2] Henrik Parkajoki teki talvella 1874 yhdessä Juho Takkisen kanssa matkan mm. Kemijärvelle ja Koillismaalle. Matkan keskeinen syy oli Pudasjärven lestadiolaiskristittyjen erimielisyyksien sovittaminen ja opillisten ”harhojen” selvittäminen. Aatu Laitinen on muistellut Parkajoen toimintaa Pudasjärvellä näin: ”Kun Pudasjärven ylipäässä oli tullut erimielisyyttä kristittyjen kesken, kutsuttiin Parkajoki sinne sovintoa aikaansaamaan. Ei hän ruvennut riidasta eikä sovinnonteosta mitään puhumaan, sillä ei rautakaan kylmänä yhteenliity, vaan hän pani heidät ahjoon; saarnasi kolme päivää perätysten Jeesuksen kärsimisestä ja lunastustyöstä. Ei sitten tarvinnut käskeä eikä pakottaa yksimielisyyteen, sillä sydämet juottuivat yhteen Jumalan sanan omalla voimalla.”  Vaikka Paavali Ervasti tuli tunnetuksi myöhemmin Takkisen arvostelijana, näyttää myös hän tässä yhteydessä antaneen tukensa Takkiselle. Perimätiedon mukaan Ervasti olisi ollut aluksi Takkisen kannattaja, mutta luopunut hänen tukemisestaan Haukiputaalla pidetyissä seuroissa. Laitinen 1926, 92; Raittila 1967, n:o 340, Vahtola 1981, 326, Lohi 1997, 194 – 195, 197.