Wanhoja kirjeitä 28. Olli Kuittisen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle 12.10.1875

 

Olli Kuittisella oli hyvä käsiala ja kielellinen ilmaisu selkeää.

Olli Kuittisen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle 12.10.1875 (OMA. Laestadiana 14. Aapo Koivurannan kokoelma)

Alakiimingiltä 12 p. Lokak. 1875

Rakkaalle veljelle Kristuksessa Koivuranta Rovaniemessä.
Jumalan pohjatoin armo Kristuksesta ja valkeus taivaallisesta totuudesta Kristukseen ruummiin  rakennuksen ja voimassa pitämisen työssä, kasvakaan ja lisääntyköön meissä kaikissa tällä kallilla kilvoituksen ajalla amen!

Rakkaan ja kallisarvoisen kirjeenne sain lukea Takkis veljeltä, jossa Pohjanmaan tyttären sydämen lämpimät ja rakkaudesta palavat säteet kohtaisi (rupesi) monelta myrskyltä ja ahdistukselta rasitettuun sydämeeni, ja nämä säkeneet  yhdistyneenä rakkaan veljemme Takkisen hengivallan kanssa kevensi ja vahvisti haavoitetuita ja raskaista rintojani, ja siitä iloisesta mielestä ottakaa vastaan veljeni rakas! Sydämen kiitokset ynnä Takkis veljen kanssa.

Takkisen kanssa olen kulkenut läpi Suomen ja olimme Kuopiossa pappein kokouksen aikana hyvään tarpeeseen, kuin ei Kristuksen seurakunnasta virallista pappia ollut yhtään totuutta vastaamassa ja puoltamassa, iin näin min, että kallis veljemme Takkinen oli valittu ase Herran kätessä suurim[p]ia aaltoja tyventämään a varustettu mies esikois-seurakunnan hengellä perustus totuuksien kanssa tästä kristillisyydestä, se oli, sanon minä suuresti riemullisella hengellä, joka läsnä olin, että hän seisoi hengellisen oikeuden edessä avaamassa tietä Kristuksella, ja asetus sanat Kristuksen valtakunnan hallituksesta kantoi ulkonaisen kirkko-hallituksen eteen.

Wiimme viikolla erosi Pudasjärveltä Takkinen ja lähti Kuusamon kautta Kittilään, josta Oulussa syysmarkkinoilla määräyksen ja pyynnön mukaan pitäsi Hanhipietarin (saarnaaja  Pietari Hanhivaara[1833 – 1926] Kittilästä)  ja Takkisen lähteä joulun jälkeen kulkemaan läpi Suomen vahvistamaan ja sitomaan opetuksin ja pohjatotuuksin --- Ja jos varaa piisaa, kyntämään syvempiä vakoja Suomen veljesten pelloilla --- Paljo täällä on sulaa peltomaata, on myös turpeekkomaata --- Skinnari (saarnaaja Kustaa Sinnari [1835 – 1916], joka oli Oulun seudun tunnetuimpia saarnaajia) on nyt täällä Kiimingin peltopalasella Oulusta kyntämässä ja kuokkimassa ja kastetta sataa taivaasta.

Ja olen minäkin uskomassa tulevaista onnea isänmaalle matkustavaisilla ja pysyväistä Jumalan rauhaa seurakunnilla, seurakunnassa. Toivoni on suuri, jos elämän päiviä on, että saada nähdä talvella veljeä --- Ja rakkaita terveesiä Kristuksen seurakunnalle sanokaa ja vaimollenne ja minulta vaimoni kanssa ja koko huoneväen kanssa ja Oulusta Takkisen kesä kortterin emännältä Fellmannin Liisalta / Se on täällä minun luonani käymässä, käskee sanova veljelle ja kaikille ristityille terveesiä ja minulta kaikille ristityille terveesiä koko suuren Jumalan  seurakunnista ympäri ja läpi Suomen itäisen maan --- Sandströmille, Henrik Heikelille ja Sjöstetin leskelle terveesiä Olli Kuittiselta.

Takkinen on käskenyt kuin kirjoitan sano veljelle terveesiä.
Se sama.
Toisellavuodella oleva poikalapsemme viimme viikolla keskiviikko iltana muutti täältä kunnian taivaaseen.
------
Post scriptum

Nurmeksessa 25.1.1841 syntynyt Olli Kuittinen oli yhdessä veljensä Tuomas Kuittisen kanssa Nurmeksen ensimmäisiä maakauppiaita ja lestadiolaista uskonkäsitystä tunnustavia. Molemmat omaksuivat lestadiolaisuuden mitä ilmeisemmin kauppamatkoillaan Ouluun. Tuomas Kuittinen aloitti liiketoimintansa vuonna 1870 perustamalla Nurmekseen tiilitehtaan ja hänen maakauppiastoimintansa käynnistyi seuraavana vuonna. Olli Kuittisen kauppiastoiminta alkoi vuonna 1872. Olli Kuittinen solmi avioliiton oululaisen merimiehen tyttären Kaisa Greta Nordmanin kanssa 14.1.1872. Kaisa Greta, syntynyt 19.1.1850, oli ottanut 26.12.1871 muuttokirjan Nurmekseen avioliittoaikeiden takia. Pian Kuittiset muuttivat Pudasjärvelle (muuttokirja 22.11.1872) , jossa Olli Kuittinen toimi kauppiaana. Hänen liiketoimintansa eivät kuitenkaan menestyneet, sillä Oulun Wiikko-Sanomia-lehdessä ollut ilmoitus 20.5.1876 kertoo Kuittisen omaisuuden joutuneen huutokaupattavaksi velkojen maksamiseksi. Ilmeisesti tässä yhteydessä järkkyi myös Olli Kuittisen mielenterveys, sillä perheen palatessa takaisin Nurmekseen 23.6.1880 Oulusta, on Kuittisen kohdalla kirkonkirjoissa merkintä; heikkomielinen.

Vastoinkäymiset eivät jääneet tähän, sillä Kaisa Greta Kuittinen menehtyi 5.4.1883. Tämäkään ei jäänyt perheen ainoaksi murheuutiseksi. Perheen ainoa elossa ollut lapsi, Otto Wilhelm menehtyi 22.9.1889 Oulussa, jossa hän oli ilmeisesti asumassa äitinsä sukulaisten luona. Olli Kuittisenkaan elämäntaival ei tämän jälkeen ollut pitkä, sillä hän siirtyi ajasta iäisyyteen samana vuonna (1892) kuin hänen matkakumppaninsa Juho Takkinen.

Wanhoja kirjeitä 25. Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 20.10.1885

Jaakko Veijola kuvaa kirjeessään J. F. Thauvonille syksyllä 1885 Kuopiossa pidettyä pappeinkokousta, jossa Kuopion hiippakunnan uusi piispa Gustaf Johanson hyökkäsi lestadiolaisuutta vastaan. Johanson arvosteli liikettä hengellisestä ylpeydestä. Sen kimmokkeena oli piispan amerikkalaiselta lestadiolaiselta saama kirje. Veijola tunsi olevansa tilaisuudessa susilauman keskellä. Piispan sanojen lisäksi hänelle mielipahaa aiheutti paikalle saapuneiden pappien juopottelu.

-------------

Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 20.10.1885 (KA. SKHSA: D:49. Heikel-suvun kirjeet.) 

Pielisjärveltä 20. p. lokakuuta 1885 

Rakkaalle ja arvoisalle setälle! Rauhan Jumala olkoon setän kanssa aina päiväin loppuun saakka ja sitten ijankaikkisesti! Setä on jo varmaan pitkään odottanut lupaamaani kirjettä. Aika on niin vähissä, etten tahdo ennättää, vaan nyt kesken kiireenkin piirrän vähän. – Kiitän ensin viimeisistä, siellä kun oltiin Iin kokouksessa. (Syyskuun alussa 1885 oli Thauvonin pappilassa Veijolan kotiseudulla Iissä järjestetty lestadiolaispappien kokous) Jo edeltäpäin saattoi arvata, ettei Kuopiossa tulisi niin hauskaa kokousta. Toivoin kuitenkin saavani turvautua jonkun vanhan setän tai kokeneemman veljen seljän taakse, kun kovin rupeaa jyrisemään, vaan petyin. Ei tullutkaan ketään kristittyä pappia sinne, niin että sain olla aivan yksinäni suuren susilauman keskellä. Pispan puheen setä on nähnyt kait sanomalehdistä. Oikein hän mahtipontisesti sitä esitti. Hän mainitsi saaneensa Amerikasta kirjeen eräältä laestadiolaiselta ja tämä oli saattanut hänet puhumaan tästä liikkeestä, vaikka hän itse sitä vielä vähän tuntee. Hän sanoi sen kirjeen joka rivillä ilmenneen ääretöntä hengellistä ylpeyttä. Pää tuli oikein kipeäksi kuullessa niitä mahtipontisia sanan paukauksia. Minun uskoani se ei kuitenkaan saanut muuttumaan. Jumalan uskon vieläkin rakkaaksi Isäksi, kristityt ja itseni Jumalan lapsiksi sekä Johanssonin Kuopion hiippakunnan pispaksi. Mutta eikä sopine viimeksi mainittuun Vapahtajan sanat: Moseksen istuimilla istuvat fariseukset ja kirjanoppineet. Luottamukseni häneen sai suuren kolauksen, tulleneeko sitten koskaan entiselleen.

Ensi päivänä olivat päivälliset olleet pispan luona, vaan monikaan ei sitä saanut tietää, niin en minäkään. Viiniä oli siellä ollut kovasti. Sentähdenpä papit uskalsivatkin jättää raittiusasian hänen mielipiteensä ratkaistavaksi. Toisena päivänä pitivät papit pispoille ja tuomiokapitulin herroille päivälliset ja lasin ääressä he solmivat ystävyyden liittoja – ei siis ristin juurella. Minäkin olin siellä tutustuakseni pappein elämään, vaan ei se ollut mitään ilahuttavaa. Ukko Rahm piti puheen pispalle ja siihen pispa vastasi. Tämän puheensa lopussa hän, puhuessaan epäuskon vaarasta, sanoi: ”Jos Jumala on meidän kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan. Ja papit makeasta viinistä liikutettuna pyhkivät kyyneleitä. Oikein minua puistatti, kun kuuli sitä sekasotkua ja pimeyttä. Pappeja ei nuhdeltu koko kokouksen aikana, sanottiin vain: Me olemme Jesuksen Kristuksen palvelijoita. Siltä näytti Kajaanin Hartman, siltä Joensuun Laamanen (Joensuun kaupunginsaarnaajan vuosina 1880 – 1915 toiminut Niilo Johannes Laamanen), kun viimeksi mainitullakaan ei paluumatkalla tahtonut kieli suussa kääntyä, y.m.m.

Piispaa en puhutellut paljon laisinkaan. Sen verran kuin hän minua tapasi, oli hän hyvin ystävällinen. Toivotti hyvästiä jättäissä ”Granitin (Viitannee Kuopion kaupunkiseurakunnan pitkäaikaiseen kappalaiseen August Fredrik Granitiin, joka oli kyseisessä virassa vuosina 1870-1907) kirkossa” Jumalan rauhaa ja sanoi että kyllä Jumala kaikki asiat parhain päin kääntää. Linstedtiä en myös paljon puhutellut, vaikka hän kutsui käymään luonaankin. Calamniuksen luona pistäysin, vaan en monta sanaa vaihtanut, sillä hänellä oli meni Linnan kirkkoon. – Suutari Sutisella (Suutarimestari Aapeli Sutinen (1843 – 1894) oli Kuopion lestadiolaisyhteisön keskeinen henkilö) olin kortteeria. Markkanen (Maallikkosaarnaaja Vilhelm Markkanen (1836 – 1921), joka ennen lestadiolaistumistaan oli ollut Leppävirran heränneiden saarnaajana) Leppävirroilta oli myös Kuopiossa ja oli hänkin Sutisella. Hän oli hyvin hauska mies ja keskustelin hänen kanssaan aina puolille öin, välistä sivunkin puolen yön. Seuroissa olin parina iltana ja liikutuksia oli tavallista enemmän. Ei näkynyt pispan puhe vielä niitä saavan lakkaamaan Minä epäilen saaneekokaan. – Jauhiainen (Ilmeisesti kuopiolainen lestadiolaissaarnaaja Juho Jauhiainen (1832 – 1906), joka oli kuulunut aluksi heränneisiin) kirjoitti viime postissa käyneensä pispan puheilla. Sanoi näyttäneensä, että pispa on antanut jumalattomuudelle puolta, vaan hän oli syyttänyt niitä, jotka hänelle on siihen aihetta antaneet, siis kai kristityt!!

Rauhan ja rakkauden terveisiä setälle ja koko pappilan väelle sekä kristityille. Rukoilkaa edestäni! Jaakko Weijola.