Amerikan vanhoillislestadiolaisten asenne televisioon, kilpaurheiluun ja pappiskoulutukseen 1960-luvun alussa

Juhannuksen tienoilla 1962 Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaiset  eli ns. heidemanilaiset kokoontuivat vuotuisiin kesäseuroihinsa Kuparisaarella Pohjoi-Michiganissa. Seurojen yhteydessä pidettiin perinteiset puhujie/saarnaajien ja seurakuntavanhinten, lähetysyhdistyksen (Apostolic Lutheran Mission) ja kustannusyhtiön (Rauha Publishing Company) kokoukset. Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa nousi kolme aihetta keskusteluun. Nämä olivat suhtautumninen televisioon ja urheilukilpailuihin sekä papiksi kouluttautuminen.

Sekä televisioon että aktiiviseen kilpaurheiluun suhtauduttiin kielteisesti. Pappiskoulutuksen hankkimista ei kannatettu. Tätä perustelttin sillä, että koulutuksen antavat uskottomat professorit, jotka kynivät pois vähäisenkin uskon. Sen sijaan todettiin, että : Kristittyjen seurat ovat lopultakin se yliopisto, jossa kristillisyyden saarnaajia ja pappeja kasvatetaan, ja kristittyjen käsien alla siunaten siihen tehtävään vihitään.Kokouksen linjanvedot sekä televisosta että kilpaurheilusta ovat yhteneviä niiden päätösten kanssa, joita tehtiin Suomessa samoihin aikoihin. Sen sijaan asenne pappiskoulutukseen oli selkeästi suomalaisia kielteisempi. Kokoukseen osallistui Suomesta saarnaaja Hannes Kamula, joka oli kutsuttuna saarnamatkalla Pohjois-Amerikassa.

Täss uutinen Rauhan Tervehdys-lehdessä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksesta ja se päätöksistä:

Rauhan Tervehdys, August 1962

SAARNAAJIEN JA SEURAKUNTAVANHINTEN KOKOUS

Lehtemme viime numerossa oli jo lyhyt uutismaininta siitä, että Calumetin juhannusseurojen yhteydessä pidettiin saarnaajien ja seurakuntavanhinten kokous, ja lupasimme palata siihen vielä laajemmin selityksin tässä numerossa. Koetamme sitä tässä nyt täyttää.

Kokoukselle esitettiin neuvoteltavaksi m.m. seuraavat kolme asiaa: miten olisi meidän kristittyjen suhtauduttava televisioniin, mitä on ajateltava aikamme urheiluelämästä, ja pappien ja saarnaajien kouluuttamisesta.

Televisionia koskevasta pidettiin monia ja asiaa hyvin selventäviä, puheenvuoroja. Todettiin, että television on yksi aikamme ihmeellisistä keksinnöistä, jota voidaan käyttää hyödyllisiinkin tarkoituksiin, mutta kun se yleiskäytössään on suurin, piirtein omistettu kevytmielisyyden, jopa saastaisuuden ja raakuudenkin palvelukseen, niin oltiin sitä mieltä, että se saisi olla meidän kristittyjen kodeista pois, ja etenkin sieltä missä on lapsia, mutta samalla myöskin tarkennettiin sitä, ettei senkään vuoksi käytäisi toistemme armottomasti tuomitsemiseen, vaan rakkautta osoittaen koetettaisiin olla niillekin apuna, jotka ovat televisioninkin kotiinsa laittamisen kiusauksessa heikoiksi tulleet, kotiinsa sen laittaneet, tai ovat kiusauksessa laittaa sitä, että hekin tulisivat autetuiksi sen kiusauksen voittamiseen.

Aikamme urheiluelämää koskevasta

pidettiin myöskin monia puheenvuoroja. Itseään urheilemista ruumiillisena liikuntana varsinkin sellaisille, joiden tehtävät vaativat mahdollisimman paljon sisällä istumista, kuten esim. koulunuorisolla, pidettiin suotavana, mutta toisaalta todettiin aikamme varsinaisen urheilu-elämän vaarat suuriksi, joissa monet kalliisti uskomassa olleet nuoret ovat uskottomien seuraan joutuessaan hyvän omantuntonsa rauhan kadottaneet. He eivät ole urheilusta kiinnostuneina urheilujoukkueisiin liittyessään osanneet aavistaa, että kyseessä ei ole vain ainoastaan viatoin urheilu, vaan urheilun mukana ja liepeillä liikkuvat monet muutkin kristityn puhtaalle omalletunnolle enemmän tai vähemmän sopimattomat asiat, kuten uskottomien synnissä ja synneistä ilakoiva seura, urheilun voitoista uskottomien tapaan juhlimiset, joihin voipi helposti liittyä tanssista ja ryypystä lähtien vaikka mitä. Ja vaikka kristitty koettaa niistä ehkä itsensä pidättääkin, niin jo pelkkä mukana olo ja kaiken näkemänsä ja kuulemansa nuhtelemisesta vaikeneminen tekee omantunnon rauhan säilymisen kyseenalaiseksi. Siksi pidettiin tarpeellisena ja suotavana, että kristityt nuoret olisivat varovaisia, eivätkä antaisi urheiluun kiinnostuksen pettää itseänsä: vaaroihin, joissa voipi hyvän omantunnon rauha kadota. Sen sijaan ei pidetty sopimattomana, jos kristityt nuoret keskenään kokoontuessaan kisailevat ja urheilevatkin.

Saarnaajien ja pappien kouluuttamisesta keskusteltiin laajasti ja asiallisesti. Koulukasvatuksen merkitys seurakuntien palveluksessa tunnettiin ja tunnustettiin. Mutta toisaalta huomioitiin se tosiseikka, että kun meidän kristillisyydellämme ei ole kyseessä olevaan tarkoitukseen omaa  koululaitosta, nuori saarnaaja tai papiksi aikova nuori mies olisi lähetettävä johonkin maalliseen yliopistoon, tai ehkäpä kirkolliseen seminaariin uskottomien professorien ja tohtorien kasvatettavaksi, jossa ei kyllä elävää uskoa eikä kristillisyyttä opeteta, vaan pahimmassa tapauksessa kynitään entinenkin usko pois: uskovaisena lähetetään ja saadaan uskottomana takaisin. Ja siksi tahdottiin saada pidättyä siihen kristillisyyden vanhaan ja hyvin koettuun saarnaajien ja pappien kasvatukseen, jossa seurakunnat havaitessaan, että jollakin veljellä on Jumalan antamaa lahjaa sanan puhumiseen, alkavat häntä siihen pyytelemään, vaikkapa jonkun vanhemman puhujaveljen kumppalina; rohkaisemaan ja kehoittamaan, ja tarpeen tullen neuvomaankin. Mutta että sen tulisi saada aina tapahtua kyseessä olevan veljen omalla paikkakunnalla, omassa seurakunnassa, jossa hänet omana lapsena parhaiden tunnetaan. Sillä jos johonkin seurakuntaan aletaan muista seurakunnista määräilemään uusia puhujia, niin tuloksena on kalinat. Kristittyjen seurat ovat lopultakin se yliopisto, jossa kristillisyyden saarnaajia ja pappeja kasvatetaan, ja kristittyjen käsien alla siunaten siihen tehtävään vihitään. Sen koulukasvatuksen ja vihkimyksen ovat tarvinneet saada nekin veljet, jotka aikaisemmin ovat muissa kouluissa pappiskasvatuksen saaneet, ennen kun he ovat voineet alkaa Jumalan seurakuntaa palvelemaan.

Keskustelut olivat tiiviisti suuren yksimielisyyden hengessä käytyjä ja siihen rakentavia.
 -----
Ps.

Rauhan Tervehdys-lehti palasi teemaan uudestaan lokakuussa 1966. Se julkaisi Päivämies-lehdessä 20.7.1966 olleen toimistusartikkelin "Srk:n vuosikokouksen kannanotto televisioon ohjelmineen". Rauhan Tervehdyjsen toimitus oli otsikoinut sen ilmeisen tarkoituksellisesti kantaaottavaksi ja suomalaisia tukevaksi: "SUOMEN KRISTILLISYYS KIIVAASSA TAISTELUSSA TELEVISIIONIA VASTAAN". Lehti julkaisi artikkelin sellaisenaan ilman kommentteja.

Wanhoja kirjeitä 12. P. O. Grapen kirjekortti Erkki Antti Juhonpietille 30.11.1891.

Mataringin kirkko kuvattuna vuonna 1903. Tässä kirkoss saarnasi Juho Takkinen 29.11.1891

P. O. Grapen kirjekortti Erkki Antti Juhonpietille 30.11.1891.

Rakas ja kallis wanhin” Jumala armonsa voimalla wahvistakoon teitä sielun ja ruumiin puolesta ewankeliumin sanansaattajan kalliissa kutsumuksessa!
                Toivoni oli saada kohdata Teitä Pajalassa käydessäni, mutta ei nyt käynyt niin kuin toivoin. Tahdon kuitenkin tälläkään (=tälläkin) tavalla puhutella Teitä, kallis ja muistossa oleva wanhin! Sydäntä liikuttaa, koska muistan kristillisyytemme wanhuksia, jotka ovat monessa myrskyssä olleet, wieläpä kaiken aikaa ovat uskossa seisoneet perkelettä, mailmaa ja omaa lihaa wastaan woittajina, ettei ole heidän kauttansa Kristuksen nimi tullut häväistyksi. – Uskomassa olen minäki itseni Jumalan lapseksi, mutta tunnen itseni niin heikoksi ja woimattomaksi ja suolattamaksi – niin kuin minusta ei olisi mitään apua Jumalan seurakunnassa – välistä oikein murhdin kelvottomuuttani; en kuitenkaan tohdi, enkä haluakaan lakata uskomasta. Rukoilkaa wanhin rakas minun edestäni.
                Tämän kirjeen kautta – kosk[a] en suullisesti sitä saanut tehdä - pyydän Teitä taas tänä talvena tulemaan meidän kyliimme.[1] Kyllä tietenki täällä työ on ankarampi kuin siellä, mutta on täällä apulaisiaki ja paljon niitä, jotka Teitä paljon rakastavat.
                Takkinen oli eilen Mataringin kirkossa ja illalla Kuivakankaassa seuroissa.[2] Ole Matoniemi oli hänen kanssansa. Jos he ovat Teillä, sanokaa heille terveisiä. Laitinen pitäisi olla Torniossa joulukuun 1:nä päivänä.
Hyvästi J:lan haltuun!
Weljellisesti

P.O.Grape

---

[1] P. O. Grape oli Ruotsin Ylitornion kirkkoherrana vuodet 1879 – 1894.

[2] Takkinen saarnasi Mataringin kirkossa 29.11.1891 ja puhui Kuivakankaalla illalla seuroissa. Ks. Siionin Sanomat tammikuu 1892, 205. Hän oli Olli Matoniemen kanssa matkalla tapaamaan Juhani Raattamaata ja muita ”Lapin wanhimpia” ja hakemassa heiltä tukea Pohjois-Amerikan lestadiolaisuuden riidoissa. Takkinen menehtyi matkan aikana Kittilassä 13.2.1892.

"Television paikka ei ole kristityssä kodissa"

Saarnaaja Lauri Hakso (1928-2006) oli kotoisin Kolarista. Hän muutti vuonna 1963 Yhdysvaltoihin, jossa hän toimi Longview:n apostolisluterilaisen/lestadiolaisluterilaisen seurakunnan pappina Washingtonissa.

Päivämies-lehdessä julkaistiin vuodesta 1962 alkaen runsaasti artikkeleita, joissa todettiin television ja sen ohjelmien olevan sopimattomia "kristityille". Ensimmäinen artikkeli, jossa televiso todettiin ykskantaan sopimattomaksi, oli Amerikassa saarnamatkalla olleen Lauri Hakson vuoden 1962 alussa kirjoittama. Siinä han sanoo, etti televion paikka ole kritityssä kodissa. Hakso perustelee kielteistä kantaansa pitkälti Amerikassa näkemäänsä ja kuulemaansa. Pohjois-Amerikan vanhoillislestadiolaiset käsittelivät televisioasiaa saarnaajien ja seurakuntavanhinten kokouksessa kesällä 1962. Siellä otettiin myös kielteinen kanta televisioon, mutta astetta lievempänä kuin myöhemmin Suomessa. Amerikassa kantaa määriteltiin seuraavasti:

Se  [televiso] saisi olla meidän kristittyjen kodeista pois, ja etenkin sieltä missä on lapsia, mutta samalla myöskin tarkennettiin sitä, ettei senkään vuoksi käytäisi toistemme armottomasti tuomitsemiseen, vaan rakkautta osoittaen koetettaisiin olla niillekin apuna, jotka ovat televisioninkin kotiinsa laittamisen kiusauksessa heikoiksi tulleet, kotiinsa sen laittaneet, tai ovat kiusauksessa laittaa sitä, että hekin tulisivat autetuiksi sen kiusauksen voittamiseen.

Sota syntiä vastaan kiihtyy lopun edellä

Television paikka ei ole kristityssä kodissa

 "JA KUIN VANHURSKAS LUOPUU VANHURSKAUDESTAAN JA TEKEE PAHAA, NIIN MINÄ SALLIN HÄNEN LOUKATA ITSENSÄ, JA HÄNEN PITÄÄ KUOLEMAN; SEN TÄHDEN, ETTES OLE HÄNTÄ VARANNUT, PITÄÄ HÄNEN SYNTEINSÄ TÄHDEN KUOLEMAN, JA HÄNEN ENTISTÄ VANHURSKAUTTANSA, JONKA HÄN TEHNYT ON, EI PIDÄ MUISTETTAMAN; MUTTA HÄNEN VERENSÄ TAHDON MINÄ VAATIA SINUN KÄDESTÄS. MUTTA JOS SINÄ VARAAT VANHURSKASTA, ETTEI HÄN TEKISI, JA EI HÄN MYÖS SYNTIÄ TEE, NIIN PITÄÄ HÄNEN TOTISESTI ELÄMÄN, ETTÄ HÄN ON NEUVON OTTANUT; OLET SINÄ MYÖS SIELUS VAPAHTANUT." (Hes. 3:20—21).

Tämä Raamatun kohta erikoisesti osoittaa meidän sananpalvelijoiden vastuun seurakunnasta, niin kuin kaikkien muidenkin uskovien vastuun toisista.

Siksi aijonkin tässä käsitellä aihetta kristitty ja televisio, sillä näen tässä Jumalaa lasten sieluja vaanivan suuren vaaran.

Ensiksi sanoisin, jos joku ajattelee, että tämä on liian ahdasmielistä ja tarpeetonta, sanoisin: Kävin itsessäni sisäistä tutkiskelua, mikä asenne ottaa tähän, etten aiheettomasti sitoisi kristittyjen vapautta. Varsinkin tämä tuli ajankohtaiseksi joutuessani saarnamatkalle Amerikkaan. Siellä sain tutustua tv-ohjelmaan mm. lehtisien ja ihmisten kertomusten kautta, ja siitä hedelmästä, mitä se oli vaikuttanut katsojissaan. Nämä asiat ja myös Amerikan Siionin ja puhujaveljien yleinen ymmärrys sen vaarallisuudesta Jumalan lasten uskonelämälle sai minut tähän vakaumukseen. Mutta eivät ainoastaan nämä, vaan Jumalan Hengen ilmoitus vahvisti tämän.

Siellä Amerikassa olivat monet uskovaiset joutuneet tässä heikoksi, joten en saattanut tuntoni vaatimana olla varaamatta. Muistan eräänkin kerran, kun tästä varasin uskovaisia, sillä minulle kirkastui varsinkin lasten ja nuorten sieluille sellainen vaara, etten sillä kertaa voinut paljon puhua, kun jouduin Jumalan hengen vaikuttamana vain hetken valittamaan: Voi rakkaat! Armahtakaa lastenne sieluja!

Voisihan joku puolustella, että onhan siinä sellaista, jota voi kristittykin katsoa, kuten julkisten henkilöiden esiintymiset mm. puhujina tai asialliset keskustelutilaisuudet ja jumalanpalvelusten seuraaminen. Näiden katseleminen tuntuisi aluksi viehättävän, mutta pian ne menettäisivät sen mieltymyksen, kun niihin tottuisi. Ja saammehan nähdä julkisten henkilöiden kuvia sanomalehdissä jo tarpeeksi.

Mitä kehittävään puoleen tulee, jos siinä jotakin olisi se vie opiskelevalta nuorisoltakin ajan, että koulusta kotiin annettujen tehtävien suorittaminen siitä kärsii, kun aika menee tv:n ääressä. Eräs sisar kertoi Helsingissä erään korkeasti oppineen epäuskoisenkin miehen sanoneen, että heille sitä ei laiteta, sillä se saa aikaan vain henkistä laiskistumista.

Jos seuraamme tv-myyjien mainostusta, niin huomaamme, etteivät ne mainosta opetus- vaan huviohjelmalla, puolialastomien naisten tanssikuvilla. Tästä voi jo saada käsityksen sen muustakin ohjelmasta.

USA:ssa kertoivat, että yhtenäkin viikkona saatetaan näyttää kymmeniä murhia näissä kuvissa ja vaikutus on se; kuten eräs veli kertoi. Lapset olivat lattialla istuneet ja katselleet, niin tappelukohtausten tullessa he hyppäsivät nyrkit pystyssä aivan kuin hysteerisinä seisomaan, koska ohjelma tempaisi heidät niin mukaansa. Tällaisesta voi jo maallikkokin päättää, että sen vaikutus lapsen sisäiselle ja hermostolliselle kehitykselle ei ole hyvä. Tv:ssä esitetään mm. sellaisia elokuvia, joista on maininta "kielletty lapsilta". Mutta onko vanhemmilla aina tilaisuus valvoa lapsia?

Koska monet epäuskoisetkin vanhemmat ovat huolissaan television pahentavasta vaikutuksesta lasten elämään, niin meille kristityille tämän tulisi olla selvä asia, ettemme laita sitä koteihimme.

Kun Länsi- ja Pohjois-Suomessa voidaan katsella Ruotsin asemien kautta lähetettyä ohjelmaa, on se sitäkin valitettavampaa. Voimme nimittäin ajatella, että Ruotsin tv-ohjelma on vielä enemmän himoja herättävää ja ruokkivaa, sillä ilmeistä on, että se seuraa Ruotsin kirjallisuuden tasoa, josta USA:n lehdetkin kirjoittavat sensaatiomaisia uutisia sen moraalittomuuden tähden.

Herran rukouksessa rukoilemme: "Älä johdata meitä kiusaukseen". Luther selittää: Ei Jumala kiusaa ketään, mutta me rukoilemme, tässä rukouksessa, että Jumala varjelisi meitä joutumasta kiusaukseen, s. o. sellaisiin tilaisuuksiin, joissa viettelys on suuri. Onko siis Jumalan syy, jos me tuomme kiusauksen kotiin ja turrutamme sen kautta omantuntomme?

Hyvän ja pahan eroittamisessa voi käydä niin kuin Amerikassa eräillä uskovaisilla tytöillä. He vuokrasivat työpaikkansa tähden huoneen, jossa oli talon puolesta tv. Tytöt olivat yrittäneet tätä rajaa pitää, mutta huomasivat, että se huonosti onnistuu ja tunto sairastuu. He tekivät sen ratkaisun, että katkaisivat saksilla johdot poikki

Jos lapsettomissa kodeissa luullaan voitavan pitää oikea raja, niin tässäkin tapauksessa ollaan antamassa pahentavaa esimerkkiä heikommille veljille ja sisarille. Tähän sopii apostolin neuvo: "Jos lihan syönti pahentaa veljen, niin parempi on olla syömättä." Meille Jumalan lapsille kyllä tulee siitä tarpeeksi kiusauksia, vaikka emme sitä kotiin laitakkaan, sillä niitä laittavat uskottomat naapurit ja joudummehan muodossa tai toisessa heidän kanssaan kosketukseen ajallisten asioiden vuoksi. Silloin kysytään usein rohkeutta kieltäytyä katsomasta jumalattomia näytöksiä. Kyllä kunnian piru on sanomassa, ethän voi heille näyttää niin ahdasmieliseltä, vaan katsele seuran vuoksi, että sinun kunniasi säilyy. Näin kunnian piru panisi istumaan, missä pilkkaajat istuvat. (Ps.1) Jumalan sanan mukaan maailman jumalattomuus kasvaa kasvamistaan ennen Kristuksen toista tulemista. Niin selvää on, että myös television ja radion ohjelmat tulevat yhä jumalattomammiksi.

Olen joutunut ajattelemaan, ovatko nämäkin yksiä synnin verkkoja, jotka ovat saattamassa kristittyjä siihen, mitä Jeesus puhuu tyhmistä neitseistä, etteivät lamput sytykään palamaan, kun oli vain tunnustus jäljellä maailman rakkauden vieteltyä öljyn uskon lampuista.

Eräs lehti teki kysymyksen eräälle papille ja yhdelle säveltäjälle sekä kolmelle koululaiselle. Kysymys oli: Jouluvirsi vai jouluiskelmä? Nämä kaikki, valitettavasti pappia lukuunottamatta, paheksuivat jouluiskelmiä. Mm. säveltäjä sanoi: "Vastustan myös jyrkästi sitä, että radio- ja televisio-ohjelmissa soittaa rynkytetään iskelmiä. Kaiken huippuna on se, että lapset, 3—5 vuotiaat, pistetään tanssimaan foxstrottia aikuisten iloksi." Tällaisiksi ovat menossa radio ja television ohjelmat.

Lainaan tähän vielä Muurasjärvellä pidetyn lähes 300 henkeä käsittäneen seurakuntavanhinten ja puhujain kokouksen Päivämiehessä olleen varoituksen: "Televisiota katsellessa menee asia näkö- ja kuuloaistien kautta ihmisen mieleen ja sydämeen joten sen synnillinen viettelys on suuri. Siinä ovat oman kodin kurkihirren alla elokuvat ja oopperat ja kaikki muu synnillinen elämän meno. Sanottiin, että on siinä silloin elävä helvetti kodin hyllyllä, joten älköön yksikään kristitty sitä kotiinsa hankkiko."

Meiltä nuoretkin uskovaiset kysytään jo uskon voimia sotia huonon kirjallisuuden ja radion kautta tarjottua jumalattomuutta vastaan ilman televisiota. — Kyllä tuntui ikävältä viime joulunakin, että osa joululauluista soitetaan tanssin tahdissa, joista e.m. lehti oli pyytänyt arvosteluja. Näin halutaan ulkonainenkin joulu rauha ja pyhyyden tunne hukuttaa jumalattomain remuavaan menoon. Sielujen murhaaja tahtoo sillä tavalla rauhoittaa rauhattomia sieluja. Samaa täytyy myös sanoa radion kuunnelmista, joita joskus joutuu olosuhteiden pakosta kuulemaan. Osassa niitä on suoranaista Jumalan pilkkaa ja pyhien asioiden rienaamista muun jumalattomuuden rinnalla. Jos Jumalan lapsen omatunto alkaa sallia radio-ohjelmankin järjestään kuuntelemisen, niin sieltä on oltu kovakorvaisia Pyhän Hengen neuvoille ja joko tämän tai muun synnin vaikutuksesta on alkanut hiljaista omantunnon paatumusta tapahtua. Siksi olisi tällaisestakin maailman rakkaudesta kiirehdittävä parannukseen ja on lakattava synnistä, etteivät taivasvalot pääsisi kokonaan sielulta sammumaan.

Sanoisin teille, rakkaat veljet ja sisaret, ja omalle sielulleni, joka tarvitsen paljon teidän rakkauttanne ja neuvojanne, että valvokaamme vielä pieni hetki, ei nyt jouda nukkumaan. Kohta alkaa rauhan torvi heleästi kaikumaan. Kohta pääsemme ikuisen suven maahan, kun vähän aikaa uskossa sodimme syntiä vastaan.

Lauri H a k so

Päivämies 4/25.1.1962