Päivämies 25.1.1962. Vetoomus, etteivät vanhoillislestadiolaiset antaisi ääniänsä eduskuntavaaleissa äärivasemmistolle

Päivämies-lehdessä oli tammikuussa 1962 lähestyvien eduskuntavaalien takia voimakas kannotto sen puolesta, etteivät vanhoillislestadiolaiset missään tapauksessa äänestäisi äärivasemmistoa. Huolimatta siitä, että vanhoillislestadiolaisten useat vuosikokoukset olivat torjuneet vasemmiston äänestämisen uskovaiselle sopimattomana, jopa syntinä, sekä sosialidemokraattinen puolue että SKDL saivat ääniä myös herätysliikkeen jäseniltä.  Olipa eduskuntaankin valittu vuonna 1958 SKDL:n kansanedustajaksi nivalalainen vanhoillislestadiolainen Martti Linna (1911 - 2008).

Jumalan kansalle

Kristitty Jumalan kansa on ollut aina rauhallista ja kuuliaista kansaa sille esivallalle, jonka vallan alla se on. Kristityt ovat uskoneet, eitä Jumala on määrännyt heidänkin asumisensa ja valtakuntansa ajat ja rajat (Ap.t. 17: 26) ja hallituksen s.o. esivallan siihen. (Room. 13: 1) Sitä he ovat kunnioittaneet. Sen puolesta he ovat Jumalaa rukoilleet ja kaikkea hyvää hallitukselle ja kansalle toivoneet. (1. Tim. 2: l—3) Vieläpä silloinkin, kun he ovat olleet uskonsa tähden vainotut, jopa kuolemaankin tuomitut. (2. Tim. 3: 14) Sille he ovat veronsa maksaneet (Matt. 17: 24— 27) ja ovat olleet onnellisia, kun ovat saaneet rauhassa ja levossa elää.

Tällaisen tulee olla Jumalan kansan aina. Tällä pahalla maailman ajalla saattaa vihollisemme perkele houkutella Jumalan kansaakin asettamaan esivaltaa ja sen asetuksia vastaan yhtymällä niihin, jotka tahtovat repiä kaiken alas ja rakentaa väkivallalla uuden mielestään paremman. Repiä ja hävittää senkin, mitä jumalaksi ja jumalanpalvelukseksi kutsutaan. (2. Tes. 2: 4) Ei se aate, tai henki, "yhdestäkään jumalasta lukua pidä (välitä), mutta kaikkia vastaan hän itsensä asettaa". (Dan. 11: 37) Ei se kuitenkaan voi ilman jumalaa olla, sillä "jumalaansa Moasimia (oma voima) hän palvelee" (Dan. 11:38), siis omaa voimaa. "Ei muuta johtajaa, ei luojaa, vaan kansa kaikkivaltias." Ei sille aatteelle kelvannut tiibetiläisten Dalai Lamakaan jumalaksi, joka ei mikään jumala ole, mutta jonka ei olisi luullut voivan pahaakaan tehdä, "sillä kaikkia vastaan hän itsensä koroittaa". Tämä aate lupaa paljoa hyvää, lupaa jakaa maat palkaksi niille, jotka häntä auttaa valtaan ja tekee niitä monen herraksi, vieläpä kunnioittaakin heitä kullalla ja hopealla" (jae 38), ei omastaan mutta muiden omasta. Mitä siitä olisi hyötyä, vaikka saisi koko maailman omakseen ja vaikka kuinka monen herrana saisi olla, kun kuitenkin sielunsa elämän ja rauhan kadottaisi. Kuinka sellaisen aatteen valtaan päästyä ja sitä auttaneena saattaisi sielun rauhaa kantaa ja uskoa Jumalaan? Ei liian uskonnollista meidänkään kansamme enää ole. Pitäisikö se vähä ja viimeinenkin hävittää ja se varmaan hävitettäisiin silloin, kun se aate saisi vallan kansassammekin.

Nyt on taas meidän kansallamme tilaisuus olla tätäkin pahaa vastaan. Ei tarvitse käyttää lihallisia sota-aseita. Saa rauhanomaisin keinoin taistella ja tämänhän pitäisi olla hyvä. On Jumalan kansallakin mahdollisuus antaa äänensä uskovaisille ja luotetuille eduskuntaehdokkaille. Auttaa meillekin Jumalan antamaa rakkaan isiemme maan lakien ja asetusten laadintaan ja asioiden hoitoon henkilöltä, jotka tahtovat toimia ja tehdä niin, että se kelpaisi Jumalalla ja olisi kansamme parhaaksi. Olisi rauha kaikkien kanssa ja ennen kaikkea olisi vapaus uskoa ja rauhassa uskoaan harjoittaa. Olisi syytä rukoilla Jumalaa nytkin, että kansamme ymmärtäisi olla pahaa vastaan.

Itsekullakin ammattiryhmänä on oikeus hoitaa omia asioitaan vapaassa maassa, mutta ei sovi polkea lokaan niitä pyhiä arvoja, joita meille on antanut Jumala. Sellaisten arvojen hävittäjänä on SKDL meidän maassamme. Karta sitä ja ellet sitä karta, niin tiedä, että silloin et kunnioita Jumalaa vaan perkelettä. Kuinka voit palvella kahta herraa?

Eino RimpiläinenPäivämies  Pääkirjoitus   Oulu 25. 1. 62

Vanhoillislestadiolaisten vaikuttajien julkilausuma evankelisluterilaisessa kirkossa pysymisen puolesta 1923

Uuden uskonnonvapauslain tultua voimaan vuonna 1923, myös vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ilmeni halukkuutta evankelisluterilaisesta kirkosta eroamiseen. Joillakin paikkakunnilla, kuten esimerkiksi Kinnulassa, sen eroamisen puolesta otettiin myös vahvasti kantaa. Niinpä vanhoillislestadiolaisten äänenkannattajassa Siionin Lähestyslehdessä julkaistiin elokuussa tiedonanto/vetoomus, jossa vahvasti asetuttiin kirkossa pysymisen kannalla. Vetoomus oli lähetetty vanhoillislestadiolaisten keskusyhdistyksen vuosikokoukselle, joka pidettiin Kajaanissa 27. - 29.6. Kyseisen tiedotteen allekirjoittajina oli lukuisa joukko herätysliikkeen merkittäviä saarnaajia sekä kirkkoherrat Oskari Heikki Jussila ja W. A. Wirkkula.

--------

Rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen vuosikokoukselle Kajaanissa!

 

Siionin Lähetyslehti 8/1923, 94

Armo ja rauha lisääntyköön sen Herran lauman päälle, joka on kokoontunut Kajaanissa, sen Uhrikaritsan ympärille, joka on verellään meidät lunastanut ja henkensä kautta yhteen liittänyt eläväksi temppeliksi Herrassa ja jossa kokouksessa mekin tahdomme hengessä mukana olla, vaikka emme kaikkinaisten esteiden tähden voi persoonallisesti tykönne tulla, sen tähden nyt kokoontuneena Oulun suurissa seurakokouksissa tahdomme me allekirjoittaneet Herran viinamäen työmiehet ynnä monien vanhusten ja Jumalan armon avulla monen myrskyn läpikulkeneiden matkamiesten kanssa tervehtiä sinne kokoontuneita Herran omia ja toivottaa kastetta taivaasta koko Herran Sionille Suomessa.

            Samalla myöskin ilmoitamme vakaan käsityksemme asiasta, joka koskee kristittyjen suhtautumista uskonnon vapauslakiin ja kirkosta eroamiseen. Harkitessa asiaa Raamatun ja historian perustuksella on Jumalan lauman ja evankeliumin työn tähden sekä kaiken rakkauden ja rauhan säilyttämiseksi välttämätöntä, että pysymme sen kirkon helmassa, jonka kirjoihin merkityt olemme – niin kauan kuin sakramenttien pyhyys ja uskonopin tunnustuskirjojen mukainen oppi säilyy kirkossamme, eikä meitä uskomme tunnustamisen tähden pakoiteta kirkosta eroamaan eikä meitä eroiteta kirkon yhteydestä. Katsomme myöskin siihen, että tämä kirkosta eroaminen ja sen hengen virtaus on alkuisin siitä kadotuksen lapsen hengestä, josta apostoli Paavali puhuu toisen Tessalonikalaiskirjeen toisessa luvussa ja siis kaiken pahuuden alkajasta. Toivomme siis, että Jumala kaiken viisauden lähde avaisi valittuin lasten ymmärryksen tässäkin asiassa karttamaan kaikenlaisia viettelyksiä, tulipa ne kuinka kauniilla muodoilla ja esityksillä hyvänsä. Jättäkäämme sekä sielumme ja ruumiimme Hänen armonsa suojaan ja uskokaamme kaikessa Hänen johdatukseen; siihen Jumala armonsa antakoon. Amen.

Oulussa kesäkuun 17 p:nä 1923

Johan Hautajärvi         Erkki Rytky                Heikki Hooli               Jaakko Väärälä

And. Halttu                 L. Lång                       Matti Niskakangas      Antti Krekula

Pauli Rantala               R. Honkavuori           Oskari. H. Jussila        J. J. Mattila

W. A. Wirkkula           J. A. Halttu                 A. Rautio                    K. Siika-Aho

Antinpäivän sovintokokouksen jatkokokouksen (22. - 23.1.1946) liite

Kun antinpäivänä 30.11.1945 saavutettiin sovinto Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen ja Rauhan Sanan välille, sovittiin jatkokokouksesta. Se pidettiin Oulussa 22. - 23.1.1946. Kokouksessa laadittiin oheinen pöytäkirjan liite, jossa voimakkaasti vedottiin saavutetun sovinnon puolesta ja kerrottiin sen kantaneen Suomessa monin paikoin hyvää hedelmää.
----------
22.—23.1.1946 Oulussa pidetyn sovintokokouksen jatkokokouksen pöytäkirjan LIITE.
Oulussa, 23.1.1946.

Rakkaat veljet!

Toivotamme Teille, rakkaat, armoa ja rauhaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta!

Viime marraskuun 30:ntena eli antinpäivänä pidetyn sovintokokouksen edellyttämällä tavalla olemme me allekirjoittaneet sovintokokouksen neuvottelukuntien jäsenet ynnä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen samoin kuin Kustannusosakeyhtiö Rauhan johtokuntien jäsenet olleet jatkoneuvottelussa Oulussa, tammikuun 22 ja 23 p:nä 1946. Tuntien suuren vastuumme Jumalan kasvojen edessä olemme me käyneet neuvottelumme tälläkin kertaa sydämellisen rakkauden hengessä erikoisesti niistä epäluuloista ja väärinymmärryksistä, jotka ovat aiheutuneet mainitun sovintokokouksen julkilausuman johdosta, kuin myöskin niistä käytännöllisistä toimenpiteistä, jotka sovintokokouksesta seuraavat. Ilmoitamme täten yksimielisesti seisovamme edelleen Antinpäivän kokouksen julkilausuman takana ja uskomme, että jos kukin meistä omakohtaisesti menettelee sen mukaisesti, kristillisyydessä tapahtunut valitettava hajaannus Jumalan avulla ja Hänen sanansa mukaisesti tulee korjatuksi.

Kun meille uskotun tehtävän mukaisesti olemme tahtoneet ryhtyä kristillisyydessä noin 11 vuotta sitten syntynyttä hajaannusta hoitamaan ja hajaannuksen tuottamaa vikaa korjaamaan, olemme me tarkoin Jumalan sanan valossa tutkineet erityisesti uskonkäsitystämme vanhurskauttamisopista ja samoin seurakuntaopista ja todenneet, että olemme näihin nähden samassa Jumalan sanan ymmärryksessä, niin että on rohkeasti ja varauksettomasti julistettava evankeliumia, sillä sen vastaanottajassa Pyhä Henki vaikuttaa uuden uskonelämän Kristuksen seuraamisessa, johon uuteen uskonelämään Pyhän Hengen johdatukseen taipunut ihminen pitää kalliina Jumalan lahjana kuuluviksi myös Jumalan sydämellisen laupeuden kautta annetut neuvot, nuhteet ja opetukset. Samoin olemme me todenneet olevamme yksimielisiä seurakuntaoppiin nähden, nimittäin, että Pyhä Henki rakentaa Kristuksen seurakunnan yhdeksi ruumiiksi, jonka pää on Kristus, joten olemme havainneet ja tunnustamme Jumalan sanan vastaiseksi poiketa tästä ja rakentaa kahta tai useampaa seurakuntayhteyttä. Näissä perustavissa asioissa yhteisen pohjan saatuamme totesimme, että vika, joka vaatii korjaamista, on valitettava ja pitkälle kehittynyt hajaannusilmiö, joka on vetänyt mukaansa tuhansien joukot, mutta jonka syntymiseen nähden kaikki eivät ole samalla tavalla viallisia, mutta johon nähden elävän Jumalan tutkittavaksi nöyrtyneen kristityn täytynee nähdä itsensä ainakin laiminlyönnin syntiin vialliseksi niin, että emme ole voineet kylliksi noudattaa Hyvän Paimenen esikuvaa.

Mutta niinkuin me tunnustamme, että me uskomme Pyhään Henkeen, niin me uskomme myös, että  itsekukin   Pyhän Hengen   saanut Jumalan   lapsi   antaa   Kristuksen Hengen jatkuvasti  valaista omaa  sydäntään ja omaatuntoaan ja alistuu sen kuuliaisuudessa   parannukseen myöskin sekä tekemisistään  että  tekemättä  jättämisistään, sillä  me  ymmärrämme niin, että täyden luottamuksen ja sydänten yhteenliittymisen voi Pyhä Henki vaikuttaa vain alistuessamme vioistamme omakohtaiseen parannukseen, niinkuin kirjoitettu on: "Jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin  meillä on osallisuus  keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen  hänen Poikansa veri  puhdistaa meitä kaikesta synnistä." (l Joh. 1:7).   Ja me toivomme ja odotamme, että te, rakkaat, osalliset vaivassa ja valtakunnassa, sananjulistustyössänne tätä noudatatte ja opetatte ei lain vaativassa ja alaspainavassa hengessä, vaan Jumalan sydämellisen laupeuden jälkeen ja että te näin olette osaltanne edesauttamassa hajaannuksen tuottaman vahingon korjaamisessa.

Edellä sanotun lisäksi haluamme vielä esittää tässä asiassa seuraavaa:

Jumalan Pyhän Hengen työ maailmassa tapahtuu seurakunnan kautta. Kristus, seurakunnan Pää, ei astu askeltakaan pitemmälle, kuin hänen seurakuntansa, joka on Pyhän Hengen temppeli. Katsokoon sentähden kukin, että hän ensiksikin itse pysyy kiinteästi tähän temppeliin muurattuna ja toisekseen, että hänen työnsä todellakin on rakentamista. Jo Herran apostolit ajallansa näkivät paljosta vaivannäöstänsä huolimatta, että temppelin muureihin tuli repeämiä, jotka helposti pahenivat lohkeamiksi. Mutta he eivät voineet katsella sitä huolettomina, vaan hätä seurakunnista pani heidät väsymättä tekemään työtä niiden pitämiseksi koossa apostolien ja profeettain perustuksella. Rakkaus on pitämisessä. Jo kristityssä kodissa, jossa luulisi sen helpointa olevan, sielunvihollinen, perkele, saa aikaan riitaisuuksia. Kuinka sanomattoman paljon suurempi vaiva on säilyttää yhteyttä siinä turmeluksen puolesta kirjavassa joukossa, jonka palvelijat kokoavat häähuoneeseen kaupungin kaduilta ja kujilta, teiltä ja aitovieriltä, sekä pahat että hyvät ja jossa portot ja publikaanit edellä ovat tulemassa taivasten valtakuntaan. Tarvitaan sanomatonta pitkämielisyyttä niiden taholla, jotka saavat tämän lauman kaituksi, ettei se hajoaisi. Tähän Herra kuitenkin velvoittaa ja hän valittaa profeetan kautta: ”Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla, pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi." Vaikka olisi kyyneltenkin kanssa tehty työtä lauman koossa pitämiseksi, on vielä syytä oppia Hyvän Paimenen sydäntä. Ja missä vähintäkin toivoa on, vieläpä, vaikka toivo tahtoisi raueta, on kavaloina kuin käärmeet ja vakaina kuin kyyhkyset tehtävä edelleen työtä eikä lakattava niin kauan, kuin päivä on, sillä siihen meidät on pantu. Epäilemättä tulemme näkemään, että se parannus, jolle pohja tutussa Antinpäivän kokouksessa asetettiin, on monessa heikko kuin suitsevainen kynttilä, toisissa ehkä vallan olematon, mutta on väärin, jos ahtaasti ajattelemme tässä vain itseämme ja omaa pelastustamme emmekä muista, että kun ylösnoussut Kristus Tiberian rannalla vannotti Pietaria, painoi hän syvälle Pietarin sydämeen, että rakkaus Herraan merkitsee rakkautta hänen lampaisiinsa ja karitsoihinsa. Tästä emme pääse mihinkään.

Kuinka paljoa raskaampi onkaan silloin vastuu, jos meistä jonkun havaitaan asettuvan poikkiteloin, kun Herra kutsuu meitä kärsimään vaivaa hänen kanssansa lauman kokoamiseksi parannuksessa ja uskossa Kristuksen opilla, vieläpä sen seurakuntakäsityksenkin pohjalla, mikä on kirjoitettu julkilausumassa ja jonka käsitämme Jumalan sanan mukaiseksi.

Kun erittäin Suomesta olemme saaneet monin paikoin tietoja, että parannus on kantanut hyvää hedelmää ja kun kysymyksessä on tuhansien ihmisten sielunhätä, on tämä meitä rohkaisemassa ja kannustamassa pysymään kärsivällisinä Herran työssä, joka ei ole oleva turha Herrassa.

On välttämätöntä, että hajaannuksen syistä ei käytetä ylimielisiä ja taitamattomia sanoja ja ettei myöskään yhteistä rakkautta vastaan toimita asettamalla lakihenkisiä vaatimuksia, vaan on tällaiset puheet hyljättävä ja parannuksessa tyydyttävä senkaltaiseen puheenparteen kuin julkilausumassakin on käytetty.

Arvi Hintsala, Otto Raudasoja, Antti Koukkari, Jaakko Ventin, Janne Marttiini, J. O. Jämsä, Ville Kaikkonen, K. H. Heikel, O. H. Jussila, Eino Miettunen, Eemeli Leskelä, Veikko Kerola, Leevi Myllylä, Iivari Kiviniemi, Kauno Kemppainen, A. E. Ulander, Elias Ikäheimo, Aappo Jurvelin, Aug. Törölä, Armas Leinonen, Viljo Raittila, Frans Pöyhtäri, Mauno Aho, Janne Maatela, Heikki Jokiperä, Antti Korpi, K. V. Aaltonen, K. A, Lohi, Eemeli Niemikorpi, Väinö Luttu, L P. Tapaninen, Pentti Seppänen, Paavo Viljanen.