lauantai 9. helmikuuta 2019

Väinö Havaksen kirje Oskari Heikki Jussilalle 9.5.1939

Ohessa kansanedustajan ja Kivijärven kirkkoherran Väinö Havaksen kirje Alatornion kirkkoherralle Oskari Heikki Jussilalle. Molemmat papit olivat kokoomuslaisia vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskeisiä vaikuttajia. Kirjeestä ilmenee Havaksen varauksellinen suhtautuminen pastori Uuras Saarnivaaran siirtymiseen Yhdysvaltoihin Suomi-opiston opettajaksi. Saarnivaara ajautuikin melko pian hankauksiin Yhdysvalloissa ns. heidemanilaisten kanssa.

------


Väinö Havas  

Kivijärvi 9.5.1939      

Rakas veljeni Herrassa Oskari Jussila Alatornio

Armoa ja rauhaa!

Kun sinä olet aina auttanut auliisti minua ja Lasten Siionia, koetan taas maksaa hiukan pottuja pottuina. Olen lueskellut Brunnerin teosta Der Mittler. Sen ytimestä?[1] yhteenvetona ja lapsellistarhattuna?1 tämä ”porraspuu”.

Uuras Saarnivaara aikoo ennen Amerikkaan lähtöään elok. alussa ottaa veljeskokoukseen. Minä koetin parhaani mukaan estellä hänen menoaan, mutta ei auttanut. Jumala, rakas Isä, varjele miestä sillä vaarallisella taipaleella, kuin myös Kuivaniemen Paulusta.[2]

Minä olen nyt siis kuopiolainen – valitettavasti.[3]  En enää koskaan saa niin suopeata hiippakuntahallitusta kuin Tampereella oli. Mutta hyvä mahtanee olla Sormunenkin[4], ainakin tuotannostaan ja ylioppilaitten puhumisista päättäen. Lukuni ja suoritukseni vain tästä muutoksesta kärsivät. Tenttasin Lehtoselle[5] talvella pääaineeni kirkkohistorian ja menihän se. Väitöskirjani tarkastettiin ja hyväksyttiin, mutta muu jäi Kuopioon. Koville, veljeni, ottaa vanhan miehen koulupoikuus, mutta pinnistää pitänee, kun ei leipä näy muutenkaan levenevän, kapenee, kapenee vain sitä mukaa, kun koulukatras kasvaa.  Mulle on sattunut näitä Ruohtinmaan hopioita. Kun minulla on sinulle niistä laulukirjoista maksamista vähän, niin lyhennän näilläkin.

Jumalan rauhaan. Väinö




[1] epäselviä sanoja.

[2] Kuivaniemen kirkkoherra Paul Honkasalo oli saarnamatkalla Amerikassa
[3] Kivijärven seurakunta siirtyi vuonna 1939 Tampereen hiippakunnan alaisuudesta vasta perustettuun Kuopion hiippakuntaan
[4] Eino Sormunen (1893 - 1972) toimi Kuopion hiippakunnan piispana vuosina 1939 – 1962.
[5] Tampereen hiippakunnan piispa Aleksi Lehtonen (1891 – 1951). Lehtonen toimi Tampereen hiippakunnan piispana vuosina 1934 – 1945. Tämän jälkeen hän siirtyi Turkuun arkkipiispaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ett typiskt laestadianskt brev

  Jag har under de senaste veckorna gått igenom brevväxling mellan olika laestadianska predikanter. Tills vidare har skrivit upp cirka 200 g...