Wanhoja kirjeitä 28. Olli Kuittisen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle 12.10.1875

 

Olli Kuittisella oli hyvä käsiala ja kielellinen ilmaisu selkeää.

Olli Kuittisen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle 12.10.1875 (OMA. Laestadiana 14. Aapo Koivurannan kokoelma)

Alakiimingiltä 12 p. Lokak. 1875

Rakkaalle veljelle Kristuksessa Koivuranta Rovaniemessä.
Jumalan pohjatoin armo Kristuksesta ja valkeus taivaallisesta totuudesta Kristukseen ruummiin  rakennuksen ja voimassa pitämisen työssä, kasvakaan ja lisääntyköön meissä kaikissa tällä kallilla kilvoituksen ajalla amen!

Rakkaan ja kallisarvoisen kirjeenne sain lukea Takkis veljeltä, jossa Pohjanmaan tyttären sydämen lämpimät ja rakkaudesta palavat säteet kohtaisi (rupesi) monelta myrskyltä ja ahdistukselta rasitettuun sydämeeni, ja nämä säkeneet  yhdistyneenä rakkaan veljemme Takkisen hengivallan kanssa kevensi ja vahvisti haavoitetuita ja raskaista rintojani, ja siitä iloisesta mielestä ottakaa vastaan veljeni rakas! Sydämen kiitokset ynnä Takkis veljen kanssa.

Takkisen kanssa olen kulkenut läpi Suomen ja olimme Kuopiossa pappein kokouksen aikana hyvään tarpeeseen, kuin ei Kristuksen seurakunnasta virallista pappia ollut yhtään totuutta vastaamassa ja puoltamassa, iin näin min, että kallis veljemme Takkinen oli valittu ase Herran kätessä suurim[p]ia aaltoja tyventämään a varustettu mies esikois-seurakunnan hengellä perustus totuuksien kanssa tästä kristillisyydestä, se oli, sanon minä suuresti riemullisella hengellä, joka läsnä olin, että hän seisoi hengellisen oikeuden edessä avaamassa tietä Kristuksella, ja asetus sanat Kristuksen valtakunnan hallituksesta kantoi ulkonaisen kirkko-hallituksen eteen.

Wiimme viikolla erosi Pudasjärveltä Takkinen ja lähti Kuusamon kautta Kittilään, josta Oulussa syysmarkkinoilla määräyksen ja pyynnön mukaan pitäsi Hanhipietarin (saarnaaja  Pietari Hanhivaara[1833 – 1926] Kittilästä)  ja Takkisen lähteä joulun jälkeen kulkemaan läpi Suomen vahvistamaan ja sitomaan opetuksin ja pohjatotuuksin --- Ja jos varaa piisaa, kyntämään syvempiä vakoja Suomen veljesten pelloilla --- Paljo täällä on sulaa peltomaata, on myös turpeekkomaata --- Skinnari (saarnaaja Kustaa Sinnari [1835 – 1916], joka oli Oulun seudun tunnetuimpia saarnaajia) on nyt täällä Kiimingin peltopalasella Oulusta kyntämässä ja kuokkimassa ja kastetta sataa taivaasta.

Ja olen minäkin uskomassa tulevaista onnea isänmaalle matkustavaisilla ja pysyväistä Jumalan rauhaa seurakunnilla, seurakunnassa. Toivoni on suuri, jos elämän päiviä on, että saada nähdä talvella veljeä --- Ja rakkaita terveesiä Kristuksen seurakunnalle sanokaa ja vaimollenne ja minulta vaimoni kanssa ja koko huoneväen kanssa ja Oulusta Takkisen kesä kortterin emännältä Fellmannin Liisalta / Se on täällä minun luonani käymässä, käskee sanova veljelle ja kaikille ristityille terveesiä ja minulta kaikille ristityille terveesiä koko suuren Jumalan  seurakunnista ympäri ja läpi Suomen itäisen maan --- Sandströmille, Henrik Heikelille ja Sjöstetin leskelle terveesiä Olli Kuittiselta.

Takkinen on käskenyt kuin kirjoitan sano veljelle terveesiä.
Se sama.
Toisellavuodella oleva poikalapsemme viimme viikolla keskiviikko iltana muutti täältä kunnian taivaaseen.
------
Post scriptum

Nurmeksessa 25.1.1841 syntynyt Olli Kuittinen oli yhdessä veljensä Tuomas Kuittisen kanssa Nurmeksen ensimmäisiä maakauppiaita ja lestadiolaista uskonkäsitystä tunnustavia. Molemmat omaksuivat lestadiolaisuuden mitä ilmeisemmin kauppamatkoillaan Ouluun. Tuomas Kuittinen aloitti liiketoimintansa vuonna 1870 perustamalla Nurmekseen tiilitehtaan ja hänen maakauppiastoimintansa käynnistyi seuraavana vuonna. Olli Kuittisen kauppiastoiminta alkoi vuonna 1872. Olli Kuittinen solmi avioliiton oululaisen merimiehen tyttären Kaisa Greta Nordmanin kanssa 14.1.1872. Kaisa Greta, syntynyt 19.1.1850, oli ottanut 26.12.1871 muuttokirjan Nurmekseen avioliittoaikeiden takia. Pian Kuittiset muuttivat Pudasjärvelle (muuttokirja 22.11.1872) , jossa Olli Kuittinen toimi kauppiaana. Hänen liiketoimintansa eivät kuitenkaan menestyneet, sillä Oulun Wiikko-Sanomia-lehdessä ollut ilmoitus 20.5.1876 kertoo Kuittisen omaisuuden joutuneen huutokaupattavaksi velkojen maksamiseksi. Ilmeisesti tässä yhteydessä järkkyi myös Olli Kuittisen mielenterveys, sillä perheen palatessa takaisin Nurmekseen 23.6.1880 Oulusta, on Kuittisen kohdalla kirkonkirjoissa merkintä; heikkomielinen.

Vastoinkäymiset eivät jääneet tähän, sillä Kaisa Greta Kuittinen menehtyi 5.4.1883. Tämäkään ei jäänyt perheen ainoaksi murheuutiseksi. Perheen ainoa elossa ollut lapsi, Otto Wilhelm menehtyi 22.9.1889 Oulussa, jossa hän oli ilmeisesti asumassa äitinsä sukulaisten luona. Olli Kuittisenkaan elämäntaival ei tämän jälkeen ollut pitkä, sillä hän siirtyi ajasta iäisyyteen samana vuonna (1892) kuin hänen matkakumppaninsa Juho Takkinen.

Wanhoja kirjeitä 19. Lotta Laestadiuksen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle syksyllä 1875

Uutinen Laestadiuksen postillan toimittamisesta. Pohjois-Suomi 27.3.1878

Ohessa kolmas kirje, joka valaisee sekä Laestadiuksen saarnojen julkaisuhanketta että Kittilän lestadiolaisyhteisön sisäisiä jänniteitä. Kirje kertoo myös siitä, ettei säätyrajojen ylittäminen ollut helppoa myöskään lestadiolaisyhteisössä ja aktiivisten naisten tuli ymmärtää asemansa.

------

OMA. Laestadiana 14. B:23. Lotta Laestadiuksen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle syksyllä 1875

Rakastettu veljeni Koivuranta!
Jumalan armo lissääntyköön teille Herran Jesuksen kautta!
Kirjeenne edestä kiitän, jonka ilolla vastaan otin! Jonka päälle olen kyllä aikaa vastannut, mutta en ole saattanut lähettää. Se joukko ja se, joka niitä ruokkii ovat täällä tunnetut jokseenki, josta sinä puhuit kirjeessäs ja sinä olet tunnettu ja rakastettu esikoisten seurakunnassa niiltä jolla on valkeus ja saat sentähden hyvässä turvassa ja aina rohvaistulla sydämellä tehdä työtä herran viinamäissä niin kuin olet alkanut, kristityillä on hyvä uskalus sinnuun, ne näkevät sinun valituksia aseeksi ja voimalla korkeuudesta puetetuksi. Mutta kyllä tiedämme rakas veljemme että se työ, joka on tehtävännä tuntuu monta kertaa raskaalle ja on sentähden ettemme ole yksin, van että se suuri sotasankari Herra Jesus on meilä läsnä sota joukkons kansa, jonka veren pisarat ja elävä läsnä olo virvoittavat sydämemme, joka ussein tahtoo väsyä uskomisessa syntiturmeluksen alla. Minä kuitenkin tunnen että tarvitten rohvaistua uskomisessa ja omistamisessa syntein anteeksi saamisen ja Herran Jesuksen wanhurskauuden ja viattomuuden, vieläpä voiton kaikkein viholisten ja synnin yli.

Olis hauska tietää mitä Paulus[1] on toimittanut tänä kesänä? Ilmanki se on paimentanut Jesuksen lampaita ja ruokkinut karitsoita. – Met Marian kansa käymä aina sivistyksen koulua että oppisimme pitämään arvossa niitä, joita tullee pittää ja että oppisimme puhumaan siivosti kristillisyydestä ja muistaisimme sen raamatun paikan, joka sanoo: ”En minä salli vaimon opettaa”, Pappi[2] pittää, että minä olen liika laillinen, ja että omavanhurskaus osottaa mailman ystävyydesta, ja että minussa on opettajan henki, ja että minä tuomitten asiat tutkimatta j.n.e.[3]

Mustaparrasta, josta sinulle muistelin, olen nyt vapa. Minä olen antanut hänelle vapauden ja hän myös minulle.[4] Mutta nyt on taas kumma tapahtunut kuin olemme Jokelan mikon kansa alkanut rakastamaan toisiamme, johon pappi ja välitalonlaiset ovat kovin pahentuneet ja he pauhaavat nyt niin kuin paarma tyhjässä tynnyrissä, mutta Hanhi Pietari, Maria, Malla ja muut meiltä rakastetut eivät ole siihen loukkaantuneet, van pitävät sen oikjanna ja Jumalan tahtona. - Muutamat ovat houranneet että Jokelan Aapo ja Heikelin Hanna rakastavat toisiansa, mutta pappi sanoi että hän pittää Hannan niin arvossa ettei saa vain Jokelan pojat tulla sitä naimaan sillä se on hänen sisarensa. Minusta oli kumma kuin löysin herras kristillisyyttä täällä lapin maassa.[5]

Postillan paino on lykätty, tulevaan keväin / Se oli niin kirkkoherranki tahto koska ei ole ennätetty puhtaaksikaan kirjoittaa kaikkia, on niitä nyt sentään lähemäksi sata saarnaa puhtaaksi kirjoitettu mutta tilaiia (=tilaajia] on vähän muutampi sata vain kaikkiaans. Minulla olis halu näyttää Raattamaalle ne saarnat, jotka painoon pannaan ja haluaisin senki tähden käydä Saivossa tänä syyssä.[6]

Jos teillä on rahoja tähän toimeen kuuluvia niin lähettäkkää Tornioon ynnä lista kans että saadaan rahat pankkiin. Laittakaa sana Rovaniemeenki että lähättäisivät rahat tornioon. – Rukkoile edestänni! Ja sano terveisiä kristityille.
Lotta Laestadius
Maria ynnä muut kristityt sanovat sinulle terveisiä. Sano tervisiä vaimolles ja Helistön Jaakolle.
Hyvästi hyvän paimenen haltuun.

---

[1] Saarnaaja Paulus Palovaara (1828 – 1903) Rovaniemeltä, joka liikkui laajasti saarnamatkoilla Ruijassa Norjassa

[2] Kirkkoherra Karl Abiel Heikel.

[3] Sekä Jokelan sisarusten ja Lotta Laestadiuksen aktiivinen rooli Kittilän lestadiolaisyhteisössä näyttää ärsyttäneen kirkkoherraa. Olivatko he myös pitäneet opetuspuheita tai saarnoja?

[4] Lotta Laestadiuksen sisar Fredrika Johanna Jeana avioitui vuonna 1860 Ferdinand Mustaparran (1829 – 1865) kanssa. Lotta Laestadius oli ilmeisesti ollut kihloissa Ferdinand Mustaparran nuoremman veljen Karl Johanin kanssa. ks. https://gw.geneanet.org/akeli19?n=mustaparta&oc=&p=karl+johan

[5] Avioituessaan  myöhemmin (17.12.1875) talollisen pojan Mikko Jokelan kanssa Lotta Laestadius rikkoi säätyrajat, jota ei Karl Abiel Heikel ja osa Kittilän lestadiolaisyhteisöstä hyväksynyt. Kirjeen mukaan syntynyt seurustelusuhde sai kuitenkin Jokelan suvun ja sen saarnaajapatriarkan Hanhi-Pietin tuen.

[6] Postillan painattaminen viivästymisen syinä olivat siis puhtaaksikirjoittamisen hitaus ja postillan tilaajien vähyys, joka lienee ollut yllätys sekä Heikelille että Lotta Laestadiukselle. Hankkeen edetessä näyttää myös kirkkoherra Heikelin ja Lotta Laestadiuksen välille kehittyneen jännitteitä. Kirkkopostillan sisälehdellä kerrotaan, että se olisi painettu vuonna 1876 Luulajassa. Sanomalehtiuutiset kertovat kuitenkin huhtikuussa 1877 kirjan olevan vielä painettavana. Samaa kerrotaan lehtiuutisessa maaliskuun lopulla 1878. Siinä maitaan lisäksi, että saarnojen toimittamiseen osallistunut pappismies (K. A. Heikel) olisi eronnut toimitusryhmästä kesken painamisen saarnoissa ilmenevän karkean kielen takia. Kirjakauppoihin postilla ilmestyi toukokuussa 1878.  Ks. Pohjois-Suomi 28.4.1877; 27.3.1878; Oulun Wiikko-Sanomia 18.5.1878.