Wanhoja kirjeitä 38. Karl Abiel Heikel Juho Takkiselle 29.1.1880

Karl Abiel Heikel oli Kittilässä pappina vuodet 1870 - 1883, kirkkoherrana hän oli vuosina 1874 - 1883.

Kittilässä Tammik. 29 p. 1880

Rakas veli Herrassa Juhani Takkinen!
Sydämellisellä rakkaudella ja kiitollisuudella olen saanut vastaan ottaa veljen kaksi kirjettä, jotka olivat kirjoitetut, toinen 27/11 1879 ja toinen 10/12 79, molemmat Calumetista![1] Myös olen saanut käännökset Huutavan Äänestä. Ei olisi ollut tarvis lähettää puhtaita paperia ja kuluttaa siihenkin niin paljon postirahaa. Mutta kiitoksia kaikista!

Kirjoitukset vähillä parannuksilla luulen kelpaavan painoon Krist. Kuukauslehteen. Se olisi saanut olla laveampi kooltaan, että olisi mahtunut enempi kirjoituksia. Toimitus-palkka tulee Oulun seurahuoneen hyväksi, mutta muutoin on voitto eli tappio lehdestä yksin painajan asia. Minulle siitä ei tule mitään.[2]

Kaikuun tulin vastanneeksi kiivaasti siitä syystä, että muissa maamme lehdissä pyydetään kaikella voimalla pystöön, että me opetamme, että ”luettu sana ei vaikuta mitään”, että ”pappisvirka on peräti tarpeeton, että ”muut eivät tule autuaiksi kuin ne, jotka ovat seurakuntaamme tulleet rukoillen meiltä epäuskonsa anteeksi” jne.[3] Tätä vielä pyydettiin vahvistaa näillä sanoilla: ”K[ittilä]n kirkkoh[erra] on täytynyt rukoilla lahkolaisiltansa anteeksi kirjoituksensa, jossa on toisin opettanut” y. m. Paitsi sitä on moniassa paikoin, esim. Torniossa riita siitä: ”Pitääkö niitä pitää ristittyinä, jotka ovat jossakin muussa herätyksessä tulleet kristityksi eli veren voiman käsittäneet j.n.e, kuin meidän kautta. Niitä on paikoin kiivaasti tuomittu, esim. Hedlund[4] Kainuulla, Portha[5]n Torniossa, muutamat veljet Suomessa y.m., ja toiset pitävät kristittyinä, mutta kiivaat veljet sanovat: ”Te rakennatte eriseuraa!”[6]

Tätä kiivautta vastaan olen minä taas kiivastellut, mutta enpä ole mainituissa K:n kirjoituksissa tainnut arvata viljellä sopivia sanoja. Uskomme kuitenkin, että Jumala kaikki asiat selittää ja rukoilen, että olisitte veljet kärsivälliset ja anteeksiantavaiset minunkin kanssani nyt ja aina!

Raattamaa vanhin on ollut täällä asioita sovittamassa suloisilla, sydäntä särkeväisillä saarnoillaan ja tulee vieläkin tänne idästä palatessaan.[7] Minä olen tänä talvena usein kulkenut Muonion puolessa suureksi virvoitukseksi sielulleni. Siellä vanhukset aina muistavat ja puhuvat veli Takkisesta suurella rakkaudella ja otetaan hellästi ja palavalla sydämellä osaa veljein hengellisestä ja ruumiillisesta menestyksestä Amerikassa. Kyllä makaatte veljet sydämemme päällä ja rukoilemme hartaasti Jumalaa Isää teidän puolestanne, niin kuin myös te meidän puolestamme. Sen ijankaikkisen Isän helmassa olkaamme hyvin turvatut, vastoin kaikkea perkeleen ja maailman kiukkua.

Kyllä olen, veli rakas, hyvin suuresti vihattu muutamilta epäuskoisilta, vieläpä laillisilta veljiltäkin. Mutta verisen vanhimman katselemisessa kaikki vaivat loppuvat ja tuntuvat aivan mitättömiltä. Voi jospa se rakas Herramme Jesus vielä runsaasti priiskoittaisi kylmiä sydämiämme sovinto-veren pisaroilla, että saisimme tuta ja maistaa kuinka suloinen herra on.  Sieluni janoo elävän Jumalan tuntemista, koska Hän sanansa ja henkensä kautta kirkastaisi Poikansa kaipaavaiseen sydämeen Sano minun ja vaimosi terveisä uskon veljille ja sisarille ja ole itse, rakas ja kallis veli ja väsymätön Herran palvelija, enin terveytetty. Uskokaamme synnit anteeksi viattomassa puhtaassa veressä! Voitto on tullut Karitsan veren kautta, amen.
Veljesi Herrassa Abiel Heikel.
Välitalon vähä Olli y.m. sanovat sydämellisiä rakkauden terveisiä.

---

[1] Kirjeet eivät ole säilyneet

[2] Heikel oli juuri aloittanut lestadiolaisten epävirallisen äänenkannattajan Kristillisen Kuukauslehden toimittamisen. Heikel sai hankkeelle myös Juhani Raattamaan siunaus (Raattamaa Heikelille 11.10.1879:
Seuratkoon hengellinen lehti Kristusta, joka puollusti oppilapsiansa… Työläs on valtiollisen kirkon opettajalla hengellistä lehteä toimittaa, vaan sangen tarpeellinen.

[3] Kaiku 49/7.12.1878, 4/25.1.1879 ja 6/8.2.1879.

[4] Saarnaaja, kauppias  Anders Hedlund 1838 – 1913) Överkalixista.

[5] Saarnaaja, tullivartija Nils Henrik Porthan (1824 – 1907).

[6] Heikelin kirjoitus kertoo selkeästi, että lestadiolaisuuden sisällä oli jo tuolloin isoja erimielisyyksiä sekä uskovien seurakunnan rajoista että siihen liittymisestä.

[7] Raattamaa oli laajalla Koillismaalle ulottuneella saarnamatkalla.

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma 7.11.1957

Taustaa

Lestadiolaisuudessa oli jo herätyksen alkuajoista lähtien ollut erilaisia tulkintoja sakramenteista ja tunnustuskirjojen merkityksestä. Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä nämä nousivat kiistanaiheeksi 1950-luvulla johtaen lopulta hajaannukseen. SRK:n historijoitsijan Ari-Pekka Palolan mukaan jännitteet tulkinnoista tulivat ensimmäisen kerran näkyvästi esille marraskuussa 1945 pidetyssä puhujainkokouksessa. Keskustelussa ehtoollisesta korostettiin sitä, että katekismuksen mukaan ehtoollinen on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi. Yksmielisiä oltiin siitä, että epäuskoinen ei saa ehtoollisessa syntejä anteeksi. Osa oli sitä mieltä, että uskovaiselle se oli mahdollista, osa vastusti tätä käsitystä jyrkästi.

Sekavan ehtoolliskeskustelun seurauksena annettiin tilanteen selkiyttämiseksi seuraavana vuonna julkilausuma, jossa vedottiin luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen puolesta. Tämä johti kuitenkin uusiin ristiriitoihin, koska osa vanhoillislestadiolaisista ei hyväksynyt kaikkia tunnustuskirjojen näkemyksiä sellaisenaan. Lähinnä liikkeeseen kuuluvien pappien harjoittama tunnustuskirjojen korostaminen aiheutti epäluuloa monien maallikkosaarnaajien keskuudessa. Lisäksi vanhoillislestadiolaisten pappien vuotuiset veljeskokoukset epäilyttivät maallikkoja ja lisäsivät jännitteitä. Vaikka korostettiin sitä, että papit ja maallikot uskovat samalla tavalla, alkoivat monien pappien ja maallikoiden opilliset käsitykset vähitellen erkaantua.  Vuonna 1953 kiistanaiheeksi nousi kastekäsitys tuomiorovasti L.P. Tapanisen alustuksen seurauksena. Myös seurakuntaopissa esiintyi "liukumista" varsinkin papiston keskuudessa.

Erimielisyydet kastekäsityksistä nousivat pian uudelleen näkyväksi kiistakapulaksi. Vuoden 1957 puhujainkokouksessa oli kaksi alustusta kasteesta. L. P. Tapanisen alustuksen Kastamalla ja opettamalla mukaan kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen. Kastamattoman lapsen kohtalon hän näki epäolellisena. Toisen alustuksen Lapsenkaste piti maallikkosaarnaaja Toivo Leppänen. Hänen mukaansa jää mysteeriksi, mitä lapsessa kasteen sakramentin saamisessa tapahtuu. Leppäsen mukaan lapsella on kuitenkin ilman kastetta jo lapsenusko. Niinpä lapsen kaste oli uskovan kaste.  Nämä kaksi toisistaan poikeavaa alustusta syvensivät jännitteitä herätysliikkeen sisällä. Kastekäsityksen lisäksi ilmeni eri käsityksiä seurakuntaopista.

Vanhoillislestadiolaisten maallikoiden ja pappien jännitteet saivat myös Oulun seudun maallikkosaarnaajat aktivoitumaan syksyllä 1957. Useiden seudulla pidettyjen kokousten aikana päädyttiin järjestämään erillinen maallikkosaarnaajien veljeskokous. SRK:n työvalikonta tarjoutui järjestämään kokouksen, mutta kokousta valmistellut "veljestoimikunta" hylkäsi tarjouksen. Osa maallikoista vastusti kiivaasti SRK:n mukaantuloa, sillä monet tunsivat epäluottamusta SRK:ta, sen hallintoelimiä ja toimihenkilöitä kohtaan.

Maallikkosaarnaajien veljeskokous järjestettiin 6.-7.11.1957 Oulussa. Mukana oli 105 maallikkosaarnaaja eri puolelta Suomea.  Kokouksen lopuksi annettiin oheinen julkilausuma:

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma.

Ouluun 6—7. 11. 1957 käsittelemään Jumalan valtakunnan työssä esiin tulleita asioita toteamme huolestuneina ajassamme voimakkaana esiintyvän allianssihengen vaarallisuuden.

Keskustelussa kävi ilmi syvä huolestuminen, että lutherilaisen kirkkomme muutamat johtohenkilöt suosivat ja vastaanottavat vieraita vaikutteita Raamatun hengen ulkopuolelta.

Koska tämä allianssihenki on saamassa jalansijaa Jumalan valtakunnassa, niin varotetaan tästä vaarasta Jumalan lapsia.

Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin, ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.

Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous teroittaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa.

Oulussa, 7. 11. 1957.

MAALLIKKOSAARNAAJAIN VELJESKOKOUS