Kirje Savonrannan Vuokalasta saarnaaja Vilhelmi Markkaselle 9.2.1902

Varsin pitkään lestadiolaisen herätyksen leviäminen eri puolille maatamme oli lähes täysin organisoimatonta. Liike levisi muuttoliikkeen, työ- ja kauppamatkojen sekä sukulaiskontaktien välityksellä. Herätyksen juurruttua jollekin seudulle, vierailevia saarnaajia kutsuttiin kirjeitse. Usein yhteyttä pidettiin varsinkin niihin saarnaajiin, joiden välityksellä herätys oli jollekin seudulle saapunut. Heihin myös vedottiin silloin, kun paikallisessa yhteisössä syntyi erimielisyyksiä. Ohessa kirje Savonrannan Vuokalasta leppävirtalaiselle saarnaaja Vilhelmi Markkaselle (1836 - 1921). Markkanen oli toiminut kotiseudullaan pitkään heränneiden saarnaajana, kunnes lestadiolaistui vuoden 1873 tienoilla. Hänestä tuli pian Savon lestadiolaisuuden keskeinen hahmo. Oheinen kirje liittyy aikakauteen, jolloin lestadiolaisuuden sisällä oli tapahtunut vähää aikaisemmin hajaannus. Savonrannan pieni lestadiolaisyhteisökin oli jakautunut kahtia, uusheränneisiin ja "vanhoihin". Kirjeen lähettäjien mielestä kaikkia heitä vaivasi uneliaisuus. Kuten kirjeessä todetaan: Emme osaa enää uskoa, emme anteeksi anoa, emme anteeksi antaa, emmekä kokoontua yhteen. Olen tehnyt pieniä muutoksia alkuperäiseen tekstiin, sillä koko teksti oli kirjoitettu yhteen ilman välimerkkejä.

-----

Wuokalassa Marrask 9 p 1902

Rakas veli Herrassa Wilhelm Markkanen

Armo ja rauha lisäntykön teillen,  että koko perheellenne meitän Herran Jessuksen tuntemisen kautta.

Nyt on jo kauvan kulunu tätä armon aika, että olemme yhtessä ollu seuroja pitämässä sen hyvän paimenen ympärillä. Niin vielä olisi kaipaus, että vielä kerran kokooontua yhteen laumaan seuroja pitämän teitän kansanne, jos Jumala sen olisi niin suonu, ettei meitä olis ijäti unhottava. Kyllä asijan kaunistamata on tainnu unelijaisuus ja nukkuminen yleensä kaikija, niin uutestiheränneitä kuin niitä harvoja sieluja, jotka olemme ahkeroineet uskoa nikuin ensi kerran.

Kaiki, koko elämämme on pimeyttä, joka pitäisi olla rakkaus Herrassa. Emme osa enä uskoa, emmekä anteksi anoa, emmekä anteksi anta, emmekä yhten kokon tulla. Jokain[en] meistä tule omassa olemassan hyvin toimen, ja niin on henkellinen kuolema löytänyt meität kaiki hyväksensä. Jos Jumala ei enä meitä enä armahta,  niin hukumme kuin Sotoman kansa. Niin meitä muutamija velijä olemme tuumannu, että jos työ veli joutasitte tuleman tänne seuroja pitämä joulun pyhiksi, kuin on pitkät, joulun pyhät ja työ kansa on silloin vapaa seuroissa olemaan, niin jos rakastate meitä niin vasta[t]ka[a] pyyntömme.
            Tahi, jos työ että jaksa tulla, niin lähettäkä Jussila meille tahi tulka yhtessä, eli Olli Sallinen Jussilan kansa, sillä tällä on sanken tarvis. Tahi jos että kukaan teistä päse,  niin lähettäkä heti vastu [=vastaus], että hommamme jostain muuvalta päin Jumalan lähettilästä, niin on asija. Seurapaikka olisi Aatu Karhussa ja vapa olo, että siihen sopi tulla sisän ja ynnä muuvallakin.  Niin terveisi meiltä, jotka olemme teitä kutsunu tämän kirjen avulla. D. Mutikainen, sitten Simo Heikkinen ja Atu Karhujoukot ja monta muuta ja minä joka tämän kirjoitin olen Albin Sallinen terveisi minun vaimolta Annalta ja minulta myös.

Minä sytämmestä soisin, että tulisit että saisin vielä elävin silmin nähtä ja saisin sinun huuliltasi kuulla rauhan evankeljumija. Minä on se entinen Tanu Kapasen poika Matti, jos muistat kuin kävit kerran Ollinsaaressa Halosen kanssa. Rauhan Jumala suokon terveyttä tuleman.

Matti Kapanen

Wastuun saatte lähettä tällä osottella. Työmies Albin Sallinen. Savonranta Wuokalan saha.