|
Haaparannanlehti 21.3.1899 |
Lars Levi Laestadiuksen kuoleman jälkeen (1861) hänen toimintansa seurauksena syntynyt uskonnollinen liike ei suinkaan kuollut,vaan sen johto siirtyi maallikkosaarnaajien käsiin ja herätykset levisiät tunturipuron tavoin yhä laajemmille alueille Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Pohjoi-Amerikassa, Venäjällä ja lopulta Virossakin. Keskeisimmiksi hahmoiksi herätysliikkeessä nousivat Juhani Raattamaa Kaaresuvannon Saivomuotkasta ja Erkki Antti Juhonpieti Pajalasta. Varsinkin ensin mainittu oli 1880- ja 1890-luvuilla ehdoton auktoriteetti liikkeen piirissä. Hänen kuolemansa 7.3.1899 huomioitiin lyhyellä uutisella sekä ruotsalaisissa että suomalaisissa lehdissä. Sen sijaan yhtään laajaa elämäkertaa ei ilmeisesti ilmestynyt heti hänen kuolemansa jälkeen. Oletin, että Haaparannalehdessä olisi sellainen ollut, mutta eipä ollutkaan. Tosin huhtikuun alussa 1899 lehdessä ilmestyi hänen lyhyt elämäkertansa, joka oli käännetty Lulepostenissa ilmestyneestä elämäkerrasta. Haaparannan lehdestä löytyi lisäksi Raattamaan kuolinilmoitus ja uutinen hänen poismenostaan.
------------
|
Haaparannanlehti 21.3.1899 |
|
Haaparannanlehti 5.4.1899 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti