Wanhoja kirjeitä 23. Saarnaaja Junnu Raution kirje Wäino Ekquistille 29.1.1924

Räätäli ja myöhemmin liikkeenharjoittaja Wäinö Ekquist toimi myös saarnaajana

Kirje Suomesta [Kirje julkaistiin Amerikassa Valvoja-lehdessä]

 

Kaulinranta tammik. 29 p. 1924

Rakkaalle weljelle, W.E. koko Herran werellä ostetun lauman kanssa Amerikan maalla, Jumalan armo lisääntyköön uskon kautta Kristuksen tuntemisessa, sodan loppuun asti. Ruumiin terweys on meillä waimon kanssa jonkunlainen. Minä olen Jumalan lapsilta kutsuttuna tänä syksynä käynyt Yliwieskassa, Oulaisissa, Oulussa, Torniossa ja haaparannalla ja nyt olen käynyt Lannanwaaran suurissa seuroissa, saarnaajia oli seitsemän ja Lundberg oli kahdeksas, rakkaus ja yksimielinen työnteko, Kristuksen puhtaan opin jälkeen on kaikilla Jumalan waltakunnan työmiehillä Suomessa, missä kulin ja erittäinkin Lannanwaarassa.

                      Täällä Tornionjoen laaksossa on pysynyt Kristuksen oppi puhtaana wanhinten ajoilta asti, mutta nyt on niitten uskowaisten pappien kautta, Jussilan ja Pekka Tapanisen kautta, jotka Jumalan waltakuntaan sisälle toiwat Kansan-opiston[1] ja Jumalan waltakunnan kruunu pantiin sille päähän, siinä Kristuksen oppi pimitetään, lihallisuus tulee ja aita kaatuu wiinamäestä, koska emme ole löytäneet Raamatusta, että profeetat, Kristus ja apostolit olisiwat Kansa-opistoilla Jumalan waltakuntaa lewittäneet ja nuorten kristillisyyttä suojelleet.

                      Se on kallis asia, että aloitte Amerikassa pitämään koko maata käsittäwät suuret seurat kerran wuodessa, niin ajatteli meidän wanhimmat raattamaa ynnä muut wanhimmat saarnaajat, näitten tähden, että olisi yksi Kristuksen opin ääni kaikilla Jumalan työmiehillä, ettei riitoja ja eriseuroja tulisi. Me pidimme ikäwänä kuin Jumala waikutti lapsissaan ne ensimmäiset isot seurat Calumetissa, niin pappi Heideman meni Europaan, kun hänenkin olisi tarwinnut olla suurissa seuroissa, ettei erimielisyyttä Jumalan waltakuntaan olisi tullut.

                      Olen kuulut, että kirkkoherra Jussila on sanonut, että ”pikkuesikoiset pitäwät suuria seuroja Amerikassa”. Ei ole ne puheet ylösrakennukseksi ja nämä Euroopasta lähetetyt saarnaajat Jussila ja Hurula, olisi pitäneet olla Amerikan suurissa seuroissa, sitten se olisi mennyt Jumalan sanan jälkeen. Pysykäämme rakkaat profeettain, Kristuksen ja apostolien opissa, että Jumalan seurakunta pysyisi koossa ja rakkaudessa Raamattuin jälkeen, ettei waltiollinen pappeus weisi eläwää kristillisyyttä kuolleeseen kirkkoon, kunnian, omanwahurskauden, töitten ja maailman siwistyksen oppiin, niin kuin Jussilan kirje Amerikasta osoittaa. Maallikko pappeutta hän sortaa, mutta waltiollista pappeutta hän ylistää, olen lukenut Siionin Lähetyslehdestä.[2] Ei heidän olisi pitänyt kajota mihinkään asioihin, mutta saarnata Jumalan puhdas sana omalla äänellään. Wielä Europasta ja Amerikan maalla on kymmenten tuhanten paljous Jumalan lapsia yhteen henkeen liitettynä Kristuksen puhtaan opin jälkeen, uskossa Weriyljän Jesuksen päälle, yhtä armon  ilmaa hengittäen, wieraalla maalla kotikunniaa kohti kulkemassa, waikka saatanan joukko eriseuraisten ja Jumalan kieltäjäin kanssa seisoo wastassa.

                      Älä ihmettele, Karitsan kihlattu emäntä, että sinä niin syntinen ja musta olet, päiwä on sinun polttanut mustaksi, mutta katsele uskossa kuinka olet Jesuksen werestä puhdas maailman pilkasta ja häwäistyksestä kunniallinen, kaunistettu Kristuksen kuninkaallisessa kaunistuksessa, kaikki synnit, rikokset, on anteeksi annetut Jesuksen nimen ja weren kautta teille ja meille Jumalan seurakunnan helmassa.

                      Onnen toiwotuksella olkaa hywästi, rakkaat weljet ja sisaret Jesuksen werellä ostetun lauman kanssa, yksi sydän yhden weripunaisen Paimenen, Herran Jesuksen laumassa. Terwetuloa Herran lauma neljältä ilman suunnalta Kristuksen opilla kootun lauman kanssa Kristuksen wanhurskauden walkeilla waatteilla puettuna Jumalan paradiisissa yhteen ääneen sanoen: Amen halleluja ijankaikkisesti!”

                      Minä ja waimo tässä kirjeessä mainittuin Jumalan seurakuntain kaikkien saarnaajain kanssa lähetämme terweisiä teille. Sanokaa terweisiä Jumalan lapsille Amerikassa, mutta olkaa itse ensin terwehditty huonewäkenne kanssa. Pyydän rukoilla edestämme.

Juhani Rautio

                      Jo pääsi ikuisessa muistossa olewa Johan Lumijärwi weli Jumalan paratiisiin. Hänen henkensä laulaa täydellisten wanhurskasten henkein kanssa uutta wirttä Jumalan ja Karitsan istuimen ympärillä. Pian mekin pääsemme Jumalan lapset kaikki weisaamaan Amenta ja Hallelujaa Jumalalle ijankaikkisesti

Wanha weli

Oma käsi      Juhani Rautio

---

[1] Rautio asenne Ylitorniolle perustettuun lestadiolaistaustaiseen Kansanopistoon oli kielteinen.

[2] Heikki Jussila kirjoitti Siionin Lähetyslehdessä kokemuksiaan amerikanmatkaltaan 1923 – 1924. Juhani Raution kritiikki kohdistuu Jussilan artikkeliin Siionin Lähetyslehden marraskuun numerossa vuonna 1923. Heikki Jussila totesi mm. seuraavaa: ” Olen täällä enemmän kuin ennen iloinnut siitä, että Suomessa, Ruotsissa y.m. maissa waltiokirkon papit owat olleet niissä (kastamiset, vihkimiset, hautaamiset ym. papin virkaan liittyvät) niissä tehtäwissä. Sillä täällä Amerikassa yli wiidenkymmenen wuoden kokemus näyttää, etteiwät riidat, kateus, eikä eri kirkkojen rakentamiset toisten rinnalle ole loppuneet papin nimen ja wiran arwon ja edun tawoittelemisen tähden…maallikkosaarnaajasta papiksi kohotettu kuuntelee mielellänsä uuden arwonimensä sointua. Se kajahtelee sangen suloiselta korwissa. Hän itsekin pian tietää, että hän on pappi. Se päästää ylpeyden hengen liitelemään. kantapäät kohottautuvat pian alennuksen tiestä. Pian aletaan tawoittelemaan ylimmäistä istuinta…

Oskari Heikki Jussila: Missä on Jumalan valtakunta?

Kirkkoherra Oskari Heikki Jussila

Vanhoillislestadiolainen Kuivaniemen kirkkoherra Oskari Heikki Jussila (1888 - 1955) julkaisi vuonna 1929 kirjan nimeltä Jeesuksen seurassa. Kirjassa sisältää artikkelin Missä on Jumalan valtakunta? (sivut 9-11). Jussila oli keskeinen vaikuttaja vanhoillislestadiolaisuudessa 1910-luvulta aina kuolemaansa saakka. Hän oli Siionin Lähetyslehden päätoimittaja vuodet 1919 - 1939 ja 1942 -1944. Lisäksi hän oli SRK:n johtokunnan jäsen hän vuosina 1942-1955. Oskari Heikki Jussila oli myös poliittisesti aktiivinen. Hänet valittiin eduskuntaa Kokoomuksen listoilta vuosina 1922-1929 ja 1930-1933. Jussilan artikkeli antaa kuvaa siitä, mitä vanhoillislestadiolaisuudessa opetettiin "Jumalan valatkunnan" olemuksesta ja rajoista 1920-luvulla

2 :sena Adventtisunnuntaina.

MISSÄ ON JUMALAN VALTAKUNTA?

Ei Jumalan valtakunta tule nähtävättä tavalla.    Luuk. 17: 20.

Valtakuntain rajat noudattavat usein vuorten harjanteita, jokia ja järviä. Missä niillä ei ole luonnon muodostamia selvästi eroittuvia rajoja, siellä on metsiin hakattu leveät linjat ja avoimille tasangoille on pystytetty selvästi havaittavat pyykit. Kansakoululapsetkin osaavat näyttää kartasta eri valtakuntien rajat: ,”Katso, tässä on rakas isänmaamme, Suomi" ja: ”Tuolla on Ruotsi." Valtakunnat ja niiden rajat ovat näet nähtäviä.

Jumalan valtakunnalla on vieläkin selvemmät rajat kuin maallisilla valtakunnilla, sillä sen rajat on Herra Jumala asettanut jo paratiisissa. Ihmissilmin niitä ei kuitenkaan, eikä Jumalan valtakuntaakaan, voida nähdä. Jeesus itse sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tulee nähtävällä tavalla." Vain Hengestä syntyneelle aukenee näkymätön todellisuudeksi.

Jeesus lausui tämän sen vuoksi, kun fariseuksilla oli Jumalan valtakunnasta maallismielinen käsitys. Heidän mielestäänhän se oli oleva Messias-kuninkaan hallitsema Israelin suuri, vapaa, kansallinen valtio, laajempi ja mahtavampi kuin milloinkaan Daavidin ja Salomonin suurvalta. He olisivat mielihyvin hyväksyneet Jeesuksen ja tunnustaneet hänet Jumalan lähettämäksi opettajaksi, jos Jeesus toiminnassaan olisi antautunut avustamaan heidän valtioajatuksensa toteuttamista. Mutta he eivät saaneet Jeesusta taivutetuksi politiikkaansa. Hänenkin työnsä tarkoitti valtakuntaa, mutta hän sanoi, ettei se kuningaskunta ollut tästä maailmasta. Se kuuluu aivan toiseen, nimittäin hengen, elämänpiiriin, jota tunteakseen ja nähdäkseen ihmisen tarvitsee uudestisyntyä. Tämä Jeesuksen ja hänen heimoveljiensä tarkoitusperien ja päämäärien vastakkaisuus se juutalaisissa synnytti niin sammumattoman vihan Jeesukseen.

Missä on Jumalan valtakunta? Lapset keskustelivat kerran keskenään Jumalasta, Jeesuksesta ja taivaasta, sillä lastenhan on Jumalan valtakunta. ,”Taivas on tuolla kaukana, kaukana", yksi sanoi. Mutta nuorin, pienokainen, pani käden sydämelleen ja lausui: ”Taivas on täällä." Niin, Jumalan valtakunta on sydämessä, ei tosin kaikkien sydämessä, ei fariseustenkaan.

Meidän ihmisluontomme on taipuvainen maallistamaan Jumalan valtakunnan ihanan ja ylhäisen käsitteen. Kultakoristeiseen purppuraan verhoutunut Rooman paavi rohkenee kerskata olevansa sen Kuninkaan valtakunnan sijaishallitsija, joka häväistyspukuun puettuna voitti itselleen valtakunnan. Jeesus ei ole kenellekään luovuttanut hallitusvaltaansa. Hän on sydänten Kuningas, niiden sydänten, jotka hän on kuolemaan asti uskollisella rakkaudellaan voittanut omikseen ja verellään puhdistanut Henkensä asumasijaksi.  Sen valtakunnan rajoja ei voi ihmiskädellä piirtää, vaikka maan päälläkin jo tunnemme sen onnellisia kansalaisia. Keitäkö ne ovat? Ne kaikki niitä ovat, joilla on sydämissään Jumalan valtakunnan Kuninkaan lahjat: vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Henki tuntee henget. Missä näitä Jumalan valtakunnan kansalaisia on, siellä Jumalan Pyhä Henki liittää niitä rakkauden siteellä yhteyteen keskenään. Maailma ei heitä tunne; niin kuin se ei ole sen valtakunnan Kuningastakaan tuntenut.  He ovat nyt hajalla maailmassa, pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä. Mutta Ihmisen Pojan toisen kerran tullessa ilmestyvät Kuninkaan valkean valtaistuimen ympärille kaikki hänen alamaisensa. Silloin Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla, mutta ei ennen.     

Rukoilkaamme sen tähden sen tulemista: ”Tulkoon sinun valtakuntasi!"

Vuoden 1923 uskonnonvapauslakia vastustettiin vanhoillislestadiolaisuudessa

Siionin Lähetyslehden toimittaja Oskari Heikki Jussila vastusti vuonna 1923 säädettyä uutta uskonnonvapauslakia. Tämän hän toi ilmi kirjoituksessaan lehden kesäkuun numerossa vuonna 1922. Hän julkaisi tämän lisäksi lehden tammikuun 1923 numerossa (ks. alla) kolmen vanhoillislestadiolaisen saarnaajan kielteiset arviot uudesta laista ja sen seurauksista. Tähän vastauksena Oskari Heikki Jussilan ohella eduskunnassa työskennelleet muut vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat julkaisivat vastineen, jolle myös Siionin Lähetyslehti antoi palstatilaa.

                        Uskonnonvapauslaista

Siionin Lähetyslehti 1/1923, 7.

lausui veli August Back: ”Uskonnonvapauslaki, joka äsken hyväksyttiin, katkaisee poikki ensimmäisen renkaan siitä kahleesta, jolla lohikäärme on ollut sidottu.”
Veli Pauli Rantala kirjoittaa siitä; ”Pidän kovin ihmeenä, kun laaditaan laki, joka ajaa pakanuuden vapautta.”
Veli Juuso Runtti: ”Kansamme sai eduskunnalta pakanuuden uudenvuodenlahjaksi. Paitsi kristinuskonvastaista mieltä, tulee ahneus olemaan useimmissa tapauksissa syynä eroon kirkosta."

Vanhoillislestadiolaisten kansanedustajien julkilausuma uudesta uskonnonvapauslaista 1923

Vuonna 1922 valmisteilla ollut ja seuraavana vuonna voimaan tullut uusi uskonnonvapauslaki nosti vanhoillislestadiolaisuuden sisällä esiin monenlaisia näkemyksiä sekä suhtautumisessa uuteen lakiin että liikkeen suhteesta evankelisluterilaiseen kirkkoon. Osa hyväksyi uuden uskonnonvapauslain, osa piti uudessa laissa kirkosta eroamista liian helppona, ja jotkut näkivät nyt olevan sopivan hetken koko vanhoillislestadiolaisuuden kirkosta eroamiselle. Siionin Lähetyslehden toimittaja Oskari Heikki Jussila oli sitä mieltä, että uusi laki mahdollisti liian helpon irtautumisen kirkosta. Sen sijaan Jussilan kanssa samaan aikaan eduskunnassa istuneet toiset vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat olivat uuden lain kannalla. Jussila antoi lehdessä palstatilaa myös muille uuden lain arvostelijoille, mikä sai lakia kannattavat kansanedustajat tarttumaan kynään ja lähettämään lehteen oman näkemyksensä. Siinä vedottiin kirkossa pysymisen puolesta ja arvosteltiin sitä, että lehdessä oli julkaistu harkitsemattomia lausuntoja. Oskari Heikki Jussila julkaisi kansanedustajien  tiedotteen, mutta kirjoitti sen loppuun oman kommenttinsa.
Alla kyseinen julkilausuma ja Jussilan kommentti.

---------

Suomen kristityille

Siionin Lähetyslehti no 2, 1923, 30. K.A.Lohi, Antti Junes, J.L.Seppänen, Juho Kanniainen

Koska Siionin Lähetyslehdessä on ollut lausuntoja, joissa ankarasti tuomitaan äsken voimaan astunutta uskonnonvapauslakia, pidämme me allekirjoittaneet, jotka olemme olleet valtiopäivillä mukana tätä lakia hyväksymässä ja olemme mielestämme sen sisältöön perehtyneitä, velvollisuutenamme, pyytää kaikkia Suomen kristityitä ottamaan huomioon seuraava selostuksemme.

Aluksi pyytäisimme huomauttaa, että kristittyjen velvollisuus on, ennen kuin vakavista asioista julkisen arvostelun lausuvat, ottaa asioista tarkka selvyys. Tunnesyistä, ilman vakavaa harkintaa annettu tuomio tai toisen harkitsemattoman lausunnon julkisaattaminen on epäoikeutettua. Ja erittäin vaarallista on kaiken uuden ylimalkainen perkeleelliseksi julistaminen. Niinpä mitä ensiksi tulee siihen arveluun, että tämän lain hyväksymisen kautta olisi ”katkaistu ensimmäinen rengas siitä kahleesta, jolla lohikäärme on sidottu”, selviää sen nurjuus tämän lain ensimmäisestä pykälästä. Sehän kuuluu näin: ”Uskontoa saa Suomessa julkisesti ja yksityisesti harjoittaa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata:” Siis juuri päinvastoin kuin lain vastustajat tahtovat selittää, tämä laki täydellisemmin kuin entiset turvaa kaikille kansalaisille uskon, omantunnon ja uskonnon harjoituksen vapauden niin katoolisten kuin muittenkin pakkokirkkojen kuin myöskin niitten vainoa vastaan, jotka selittämällä uskonnon ”yksityisasiaksi” ovat koettaneet saada vapaan evankeliumin saarnaamisen kerrassaan kielletyksi.

Mitä tulee siihen väitteeseen, että tämä laki synnyttäisi pakanuutta, on meidän pakko muistuttaa, että väittäjäin puolustamasta pakkokristillisyydestä huolimatta eivät valtiokirkotkaan ole voineet estää pakanuutta maahan syntymästä jopa kirkon laitoksiin tunkeutumasta. Ja Kristuksen ja apostolien opin ja hengen mukaista ei suinkaan ole, että seurakunnan yhteydessä pakkokeinoilla pidetään henkilöitä, jotka seurakuntaa vihaavat ja pilkkaavat, jopa koettavat kaikkensa hävittääksensä koko kristillisyyden maanpäällä. Siitähän on kristittyjen keskuudessa aina oltu selvillä, että elävä Jumalan seurakunta ei ole sama kuin valtiokirkko. Koska myöskin tiedämme, että kristittyjen keskuudessa on ollut puhetta, olisiko syytä erota valtiokirkosta, lausumme hartaan toivomuksemme, etteivät kristityt harkitsemattomasti ryhtyisi eroilemisiin, vaan että jos pyrkimyksiä siihen suuntaan syntyisi, asia alistettaisiin yhteisen perusteellisen pohdinnan alaiseksi. Lopuksi tahtoisimme kaikkia Jumalan lapsia kehottaa kiinteästi pysymään kiinni taivaallisessa Rakastajassa, jotta saisimme voimaa veljelliseen rakkauteen, niin etteivät ulkonaiset asiat saisi Jumalan lapsia hajottaa ja vahingoittaa Jumalan valtakunnan asiaa.

Toimituksen jälkikirjoitus

Edellä olevan johdosta katson lehden toimittajana olevan pakoitettu huomauttamaan, ettei viime numerossa olleita eräiden kristittyjen saarnaajain lausuntoja uskonnonvapauslaista ole julkaistu tunnesyistä, kuten veljet edellä arvelevat, vaan sen tähden että moni kristitty näkee tässä laissa nykyisen maailmanajan hengen ilmenemistä.

O.H.Jussila