Kokous oli eräänlainen
tiennäyttäjä vastaavantyyppisille seurakuntapäiville ja -kokouksille, joissa
herätysliike otti kantaa yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja kirkkopoliittisiin
ilmiöihin opillisten ja liikkeen sisäisten asioiden lisäksi. Aikaisemmin
vanhoillislestadiolaisuuden kannanotot ja niihin liittyneet keskustelut oli
yleensä käyty valtakunnallisissa puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksissa
tai SRK:n vuosikokouksissa. Nyt nämä kannanmuodostukset ja niihin liittyneet
keskustelut jalkautuivat maakuntien ja paikallisyhteisöjen tasolle.[1]
1960-luvun aikana ja varsinkin 1970-luvulla nämä maakuntatason seurakuntapäivät
yleistyivät koko maahan ja niistä tuli jokavuotinen traditio. Pian myös lähes
jokaisessa rauhanyhdistyksessä pidettiin ainakin kerran vuodessa
seurakuntapäivät.
Muurasjärven kokouksesta ja sen päätöksistä kerrottiin laajasti Päivämies-lehdessä (nro 2/11.1.1962). Poimin uutisartikkelista kokouksen merkittävimmät keskustelunaiheet ja sen niistä tekemät linjaukset. Kaikki nämä aiheet nousivat jatkossa esille lukuisilla seurakuntapäivillä 60- ja 70-luvuilla ja myös 1970-luvun hoitokokouksissa. Lainaukset ovat suoraan lehdestä, otsikointi allekirjoittaneen.
Muurasjärven kokouksesta ja sen päätöksistä kerrottiin laajasti Päivämies-lehdessä (nro 2/11.1.1962). Poimin uutisartikkelista kokouksen merkittävimmät keskustelunaiheet ja sen niistä tekemät linjaukset. Kaikki nämä aiheet nousivat jatkossa esille lukuisilla seurakuntapäivillä 60- ja 70-luvuilla ja myös 1970-luvun hoitokokouksissa. Lainaukset ovat suoraan lehdestä, otsikointi allekirjoittaneen.
[1] Pohtimisen arvoinen kysymys on,
missä määrin tämän aktivoitumisen taustalla olivat varat, joita SRK ja sen johdossa
toimivat henkilöt (Eino Kimpimäki, Olga ja Heikki Saari sekä Artturi Jämsén) saivat Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry:ltä (SYT) ns. kommunismin
vastaiseen työhön. Useita vuosia sitten eräs haastattelemani henkilö kertoi
minulle Artturi Jämsénin todenneen hänelle, että rahoja olisi tullut myös
Amerikasta CIA:lta.
Synninpäästön ehdottomuus
Ensimmäisenä käsiteltiin
veli Hakasalon, Saarijärvi, Kalmari lähettämä aloite, jonka Hakasalon
poissaollessa esitteli Mauno
Linnanmäki. Keskusteltavana oli kysymys,
onko evankeliumi aina ehdottomasti ilman kuulustelua saarnattava. Asiaa käsiteltiin monipuolisesti. Keskustelun
aloitti saarnaajavanhus Antti Koskela ja asian käsittely kesti toista tuntia. Yhteisesti tultiin Jumalan sanan
mukaan siihen tulokseen, että asia riippuu tapauksesta. Jos esimerkiksi
eriseurainen pyytää siunausta ja hänet eriseuraiseksi tunnetaan, on paikallaan
kysyä, luopuuko hän myöskin eriseuran synnistä, mutta kun synnin hätään tullut
kokovikaisena palaa ja kolkuttaa vain Jumalan huoneen ovelle, ei minkäänlaista
kuulustelua tarvita eikä saakaan suorittaa. Kun kaikessa on viallinen, niin
kaikki annetaan ehdottomasti anteeksi.[1]
[1] 1970-luvun hoitokokousvuosina
ehdottomasta synninpäästöstä luovuttiin lukuisissa tapauksissa ja synninpäästön
edellyksena oli parannuksenteko erilaisista ”hengistä”. Näistä yleisin oli ”kososlainen
henki”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti