Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma 7.11.1957

Taustaa

Lestadiolaisuudessa oli jo herätyksen alkuajoista lähtien ollut erilaisia tulkintoja sakramenteista ja tunnustuskirjojen merkityksestä. Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä nämä nousivat kiistanaiheeksi 1950-luvulla johtaen lopulta hajaannukseen. SRK:n historijoitsijan Ari-Pekka Palolan mukaan jännitteet tulkinnoista tulivat ensimmäisen kerran näkyvästi esille marraskuussa 1945 pidetyssä puhujainkokouksessa. Keskustelussa ehtoollisesta korostettiin sitä, että katekismuksen mukaan ehtoollinen on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi. Yksmielisiä oltiin siitä, että epäuskoinen ei saa ehtoollisessa syntejä anteeksi. Osa oli sitä mieltä, että uskovaiselle se oli mahdollista, osa vastusti tätä käsitystä jyrkästi.

Sekavan ehtoolliskeskustelun seurauksena annettiin tilanteen selkiyttämiseksi seuraavana vuonna julkilausuma, jossa vedottiin luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen puolesta. Tämä johti kuitenkin uusiin ristiriitoihin, koska osa vanhoillislestadiolaisista ei hyväksynyt kaikkia tunnustuskirjojen näkemyksiä sellaisenaan. Lähinnä liikkeeseen kuuluvien pappien harjoittama tunnustuskirjojen korostaminen aiheutti epäluuloa monien maallikkosaarnaajien keskuudessa. Lisäksi vanhoillislestadiolaisten pappien vuotuiset veljeskokoukset epäilyttivät maallikkoja ja lisäsivät jännitteitä. Vaikka korostettiin sitä, että papit ja maallikot uskovat samalla tavalla, alkoivat monien pappien ja maallikoiden opilliset käsitykset vähitellen erkaantua.  Vuonna 1953 kiistanaiheeksi nousi kastekäsitys tuomiorovasti L.P. Tapanisen alustuksen seurauksena. Myös seurakuntaopissa esiintyi "liukumista" varsinkin papiston keskuudessa.

Erimielisyydet kastekäsityksistä nousivat pian uudelleen näkyväksi kiistakapulaksi. Vuoden 1957 puhujainkokouksessa oli kaksi alustusta kasteesta. L. P. Tapanisen alustuksen Kastamalla ja opettamalla mukaan kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen. Kastamattoman lapsen kohtalon hän näki epäolellisena. Toisen alustuksen Lapsenkaste piti maallikkosaarnaaja Toivo Leppänen. Hänen mukaansa jää mysteeriksi, mitä lapsessa kasteen sakramentin saamisessa tapahtuu. Leppäsen mukaan lapsella on kuitenkin ilman kastetta jo lapsenusko. Niinpä lapsen kaste oli uskovan kaste.  Nämä kaksi toisistaan poikeavaa alustusta syvensivät jännitteitä herätysliikkeen sisällä. Kastekäsityksen lisäksi ilmeni eri käsityksiä seurakuntaopista.

Vanhoillislestadiolaisten maallikoiden ja pappien jännitteet saivat myös Oulun seudun maallikkosaarnaajat aktivoitumaan syksyllä 1957. Useiden seudulla pidettyjen kokousten aikana päädyttiin järjestämään erillinen maallikkosaarnaajien veljeskokous. SRK:n työvalikonta tarjoutui järjestämään kokouksen, mutta kokousta valmistellut "veljestoimikunta" hylkäsi tarjouksen. Osa maallikoista vastusti kiivaasti SRK:n mukaantuloa, sillä monet tunsivat epäluottamusta SRK:ta, sen hallintoelimiä ja toimihenkilöitä kohtaan.

Maallikkosaarnaajien veljeskokous järjestettiin 6.-7.11.1957 Oulussa. Mukana oli 105 maallikkosaarnaaja eri puolelta Suomea.  Kokouksen lopuksi annettiin oheinen julkilausuma:

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma.

Ouluun 6—7. 11. 1957 käsittelemään Jumalan valtakunnan työssä esiin tulleita asioita toteamme huolestuneina ajassamme voimakkaana esiintyvän allianssihengen vaarallisuuden.

Keskustelussa kävi ilmi syvä huolestuminen, että lutherilaisen kirkkomme muutamat johtohenkilöt suosivat ja vastaanottavat vieraita vaikutteita Raamatun hengen ulkopuolelta.

Koska tämä allianssihenki on saamassa jalansijaa Jumalan valtakunnassa, niin varotetaan tästä vaarasta Jumalan lapsia.

Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin, ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.

Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous teroittaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa.

Oulussa, 7. 11. 1957.

MAALLIKKOSAARNAAJAIN VELJESKOKOUS

Eskatologista tulkintaa avaruuden valloittamisesta

Tästä avaruuden valloitus alkoi. Neuvostoliittolaisten Sputnik teki lyhyen retken avaruudessa 4.10.1957

Ihmiskunnan aloittaessa avaruuden valloittamisen 1950-luvulla monet uskonnolliset ryhmät suhtautuivat pyrkimyksiin joko epäillen tai jopa kielteisesti. Uskottiin ihmiskunnalle käyvän niin kuin tarinassa Baabelin tornin rakentamisesta. Tähän kunnianhimoiseen hankkeeseen kiihottajana olivat joidenkin mielestä "perkeleiden henget". Yhdysvalloissa vanhoillislestadiolaisten lehdessä Rauhan Tervehdys oli Duluthissa Minnesotassa asuneen Charles Huotarin artikkeli He astuvat maan avaruuden päälle, jossa hän Raamatulla perustellen ennusti avaruuden valloituksessa käyvän huonosti. Johanneksen ilmestyskirjan 20. luvun jaetta 9 tulkiten (jae Biblian käännöksenä : Ja he astuivat maan avaruuden päälle, ja piirittivät pyhäin leirin ja rakkaan kaupungin. Ja tuli lankesi Jumalalta taivaasta ja söi heidät) hän ennusti maailmanlopun koittavan pian.

Artikkelin ilmestymisajankohtana Neuvostoliiton ja USA:n välinen kilpajuoksu avaruuteen oli ollut käynnissä jo vuodesta 1957 lähtien. Ensimmäinen miehitetty avaruuslento oli tehty vuonna 1961.  Onnistunut laskeutuminen kuuhun tapahtui vuonna 1965 ja neljä vuotta myöhemmin ihminen astui kuun kamaralle. Charles Huotarin artikkeli ei ollut suinkaan ainoa merkki eskatologisesta tulkinnasta lestadiolaisuuden piirissä. Allekirjoittanut istui nuorena pojankloppina seuroissa, joissa yhtenä saarnaajana oli SRK:n johtokunnan jäsen Heikki Saari. Olin seurannut innokkaana tiedotusvälineiden uutisointia avaruuden valloittamisesta. Niinpä kuuntelin korvat höröllä saarnaa, kun se kääntyi puheeksi avaruuden valloittamisesta. Saarnaaja selitti, Raamatulla perustellen, ettei ihminen tule koskaan astumaan vieraalle taivaankappaleelle. Valitettavasti nuo Biblian kohdat eivät painuneet muistiini. Minä en kuitenkaan mielessäni Saaren tulkintaa hyväksynyt ja taisin olla jopa oikeassa.

Alla kopio Charles Huotarin artikkelista. Huotari oli ahkera kirjoittaja Rauhan Tervehdys-lehdessä vuosien ajan.

Taisteluun televisiota ja kommunismia vastaan. Keski-Suomen rauhanyhdistysten seurakuntapäivät Pihtiputaalla loppiaisena 1962

Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rauhanyhdistysten edustajia kokoontui seurakuntavanhinten ja puhujien kokoukseen Pihtiputaan Muurasjärvelle loppiaisena 1962. Kokoontuminen oli järjestyksessä kolmas. Edellisenä vuonna vastaava kokous oli pidetty Kinnulassa. Vuoden 1962 kokouksessa oli mukana noin 300 henkeä ja edustajia 29 rauhanyhdistyksestä. Paikalla oli myös keskusjärjestön eli SRK:n puheenjohtaja Eino Vaherjoki ja taloudenhoitaja Eino Kimpimäki. Kokouksen puheenjohtajina toimivat saarnaaja, kauppias Vilho Lampela Perhosta sekä kansanedustaja, myöhemmin sisäministerinä ja maaherrana toiminut Artturi Jämsén.

Kokous oli eräänlainen tiennäyttäjä vastaavantyyppisille seurakuntapäiville ja -kokouksille, joissa herätysliike otti kantaa yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja kirkkopoliittisiin ilmiöihin opillisten ja liikkeen sisäisten asioiden lisäksi. Aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuuden kannanotot ja niihin liittyneet keskustelut oli yleensä käyty valtakunnallisissa puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksissa tai SRK:n vuosikokouksissa. Nyt nämä kannanmuodostukset ja niihin liittyneet keskustelut jalkautuivat maakuntien ja paikallisyhteisöjen tasolle.[1] 1960-luvun aikana ja varsinkin 1970-luvulla nämä maakuntatason seurakuntapäivät yleistyivät koko maahan ja niistä tuli jokavuotinen traditio. Pian myös lähes jokaisessa rauhanyhdistyksessä pidettiin ainakin kerran vuodessa seurakuntapäivät.

Muurasjärven kokouksesta ja sen päätöksistä kerrottiin laajasti Päivämies-lehdessä (nro 2/11.1.1962). Poimin uutisartikkelista kokouksen merkittävimmät keskustelunaiheet ja sen niistä tekemät linjaukset. Kaikki nämä aiheet nousivat jatkossa esille lukuisilla seurakuntapäivillä 60- ja 70-luvuilla ja myös 1970-luvun hoitokokouksissa. Lainaukset ovat suoraan lehdestä, otsikointi allekirjoittaneen.

---

[1] Pohtimisen arvoinen kysymys on, missä määrin tämän aktivoitumisen taustalla olivat varat, joita SRK ja sen johdossa toimivat henkilöt (Eino Kimpimäki, Olga ja Heikki Saari sekä Artturi Jämsén) saivat Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry:ltä (SYT) ns. kommunismin vastaiseen työhön. Useita vuosia sitten eräs haastattelemani henkilö kertoi minulle Artturi Jämsénin todenneen hänelle, että rahoja olisi tullut myös Amerikasta CIA:lta.

Synninpäästön ehdottomuus

Ensimmäisenä käsiteltiin veli Hakasalon, Saarijärvi, Kalmari lähettämä aloite, jonka Hakasalon poissaollessa   esitteli Mauno Linnanmäki. Keskusteltavana oli kysymys, onko evankeliumi aina ehdottomasti ilman kuulustelua saarnattava. Asiaa käsiteltiin monipuolisesti. Keskustelun aloitti saarnaajavanhus Antti Koskela ja asian käsittely kesti toista tuntia. Yhteisesti tultiin Jumalan sanan mukaan siihen tulokseen, että asia riippuu tapauksesta. Jos esimerkiksi eriseurainen pyytää siunausta ja hänet eriseuraiseksi tunnetaan, on paikallaan kysyä, luopuuko hän myöskin eriseuran synnistä, mutta kun synnin hätään tullut kokovikaisena palaa ja kolkuttaa vain Jumalan huoneen ovelle, ei minkäänlaista kuulustelua tarvita eikä saakaan suorittaa. Kun kaikessa on viallinen, niin kaikki annetaan ehdottomasti anteeksi.[1]

---

[1] 1970-luvun hoitokokousvuosina ehdottomasta synninpäästöstä luovuttiin lukuisissa tapauksissa ja synninpäästön edellyksena oli parannuksenteko erilaisista ”hengistä”. Näistä yleisin oli ”kososlainen henki”.

Kommunismi

Toisena keskusteluaiheena olivat SRK:n puheenjohtajan ja taloudenhoitajan alustukset. Puheenjohtaja alusti kysymyksen suhtautumisesta jumalankielteisyyteen ja sitä kannattaviin aatteisiin kuten kommunismiin. Tämäkin asia sai tavattoman suurta huomiota osakseen ja siitä käytettiin runsaasti puheen vuoroja. Kokouksen ehdoton, yksimielinen kanta oli, että kristitty ei voi olla yhtä aikaa Jumalan kieltäjä ja Jumalan palvelija. Kommunismi on uskonnon vastainen oppi, jonka pyrkimyksenä on uskonnon hävittäminen. Onhan monessa yhteydessä tehty tiettäväksi, että uskonto on kansalle oopiumia. Samalla tiedettiin, että kommunismi esiintyy monen peitenimen alla, joista ei aina ole kansalla edes tietoa. Yksi tällainen kommunismin peitenimi on SKDL (Suomen kansan demokraattinen Liitto). Kommunismin myötämielisyys näennäisesti on vain tosiasioiden salaamista. Samalla huomautettiin, että emme saa nähdä vaaraa vain kommunismissa, vaan myöskin muualla, missä ihmisihanteet asetetaan Jumalan sanan edelle. Jumalan teon tilalle asetetaan ihmisteko.

 

Televisio

Seuraavana alustuksena kuulimme  Haapajärven Ylipään Rauhanyhdistyksen edus­taja August Salmelan esityksen televisiosta.Televisiota katsellessa menee asia  näkö- ja kuulo-aistien kautta ihmisen mieleen ja sydämeen, joten sen syn­nillinen viettelys on suuri. Siinä ovat oman kodin kur­kihirren alla elokuvat ja oopperat ja kaikki muu synnil­linen elämän meno. Sanot­tiin, että on siinä silloin elä­vä helvetti kodin hyllyllä, jo­ten älköön yksikään kristitty sitä kotiinsa hankkiko. Ja vielä päätettiin vedota teihin uskottomat perheen jäsenet, älkää tuoko noita myllyjä sellaiseen kotien, jossa on uskovaisia jäseniä.