Wanhoja kirjeitä 44. P. O. Grape 4.4.1897 Erkki Antille

 

Carl Johan Grapen kuolinilmoitus Haaparannanlehdessä 19.1.1897

Haparannalta huhtikuun 4 p:n 1897

Rakkaudella muisteltu opettajamme, uskollinen työmies Herran viinamäessä Erik Anders Andersson Juhonpieti.

Kosk’ en ole moneen viikkoon sanaakaan kuullut teistä, ettekä ole itsekään kirjaintakaan moneen aikaan kirjoittanut minulle, tuli rakkauden halu jonkunkaan sanan priimustaa teille, koska tiedän, että kirje täältä ilahuttaa teitä.

olisimme mielellämme ottaneet vastaan teitä tänne, vieläpä toivoimmeki, mutta saimma sitte kuulla, että olitte Matarengissä tulleet vähävoipaiseksi. Kyllä saatte,vanhin rakas, vapaasti uskoa, että minä ynnä muut kristityt olemme juuri puhtaalla, vieläpä kaipaavaisella rakkaudella muistamassa teitä.

Kristityt ovat täällä syntisenä uskomassa synnit anteeksi ja rauha ja sovinto hallitsee sekä täällä että Torniossa. Paksuniemi on, niin kuin tiedätte, ollut Torniossa jouluna. Paljon oli väkeä koossa ja kävin hän meitäki tervehtimässä. Stocki[1] on aina siitä saakka, kuin hän tuli Yli-Torniolta, ollut saarnareisulla maakylissä, vasta tällä viikiolla tullut tänne. Pelastusarmeija tekee täällä väkevästi työtä, mutta ei uullu vielä mnia voittaneen, eivätkä kristityt käy heidän seuroissansa.

Carl Johan Grapen muistorkirjoitus.
Haaparannanlehti 19.1.1897

Toissa sunnuntaina haudattiin Lapinjärven-Grape[2] tämän kirkon hautausmaahan uuri oli saattojoukko. Hautauspuheen tekstinä oli minulla Paavalin sanat: Minä olen sen hyvän kilvoituksen kilvoitellut j.n.ep. Minä muistutin siitä juoksusta, joka hänelläki oli ollut synnissä, sekä kuinka Jumala johdatti hänen tiensä Lappiin, jossa hänen silmänsä aukenit ja hän käsitti elämän ja kuinka hän sitte yhdistyi provasti Lastadiuksen ja työkumppaniensa kanssa Herran työhön saarnaamaan parannusta. Sitten huomautin, kuinka Jumala ihmeellisellä tavalla johdatti näitä ensimmäisiä työmiehiä evankeliumin valkeuteen niin että he saatoit alkaa saarnaamaan syntein anteeksi saamista Jeesuksen veressä. Muistutin vielä, mitä Jumala valittuin palvelioinsa kautta on vaikuttanut, kuinka heräys on laajalle levinny, kuinka suuri paljous on jo kunniaan päässyt. Ja niin on nyt ensimmäisiä tien esiraivaajia päässyt lepoon ja vanhurskauden kruunun voittanut. Levätköön hän rauhassa!

Viimeisen selityksen piti Grape Kukanjärvessä, ja se, joka hänen rinnallansa silloin istui, hautasi hänen. Voimalliset oli hänen puheensa, vaikka ääni oli heikko.

Krapi oli monessa suhteessa ristinkantaja, mutta ristin alla hän sai oppia paljon. – Siunatussa muistossa olette vanhukset, sittekin kuin makaatte haudoissannekin.

Viikon päästä lähden Gellivaaraan ja mahdollisesti kuin olen mukan käynyt Kurravaarassa ja Kaaresuvannossa, tulen Juhonpietin kautta alas.

Olkaat vanhin rakas ynnä muut kristiveljet ja sisaret meiltä tervehtetyt sydämellä ja suulla. Teidän heikkoin  matkakumppaninne elämän tiellä
P. O. Grape

---

[1] Saarnaaja Erik Stock (1849 – 1913).

[2] Carl Johan Grape (1816-1897), joka oli Laestadiuksen tunnetumpia koulumiehiä, joka sai Pekka Raattamaan (Juhani Raattamaan veli)  ensimmäisen  Jukkasjärven matkan aikana 1847 heräyksen.  Asui vuodesta 1861 lähtien Ruotsin Karungin Lapinjärvellä.

Wanhoja kirjeitä 42. P. O. Grape 12.7.1898 Erkki Antille

 Haaparannalta heinäkuun 12 p:nä 1898

Rakas ja kallis opettaja Erik Anders Andersson Juhonpieti. Jumalan armo ja rauha olkoon kanssanne!

Monta monituista kertaa on haluni ja aikomukseni ollut kirjoittaa teille, mutta osittain joudattomuus osittain semmoinen tunto, että olen peräti kehno kirjoittaja on estänyt.

Kristillisyyden alalla on asiat entisellänsä. Paksuniemen Feetu on myös käynyt tällä, mutta ei tullut uutosta. Huhtasaari on nyt olemassa täällä ja on käynyt Simossa Feetua kohtaamassa. Feetu on ollut yksimielinen meidän kanssamme ja kovasti nuhdellut vanhoitten opettajain sortamisesta.[1] Pyörre ja Antti Rantala ovat myös käyneet Torniossa, meidän puolelle heitä ei tahdottu, eikä ole täältä käyty heitä kuulemassa. Kyllä ne ovat täyteen eriseuraiset.[2]

Viimi viikolla on täällä pidetty piispanluku. Vastaansanojilla, erittäinki tuomarilla ja Nymannilla olit kovat yritykset minua vastaan. Tahdottiin tehdä minusta lästadiolaisen lahkon päämies ja sen nojalla päästä tietenki vinkaan koskemaan. Tähän asti on kuitenki heidän yrityksensä hukkaan menneet – ja Jumala on antanut heidän joutua häpiään.

Olisin vieläki kirjoittanut laviammalta, mutta kiire on. Sen vain vielä muistutan, että Nymannilla oli päällekanteen tarkoitus vieläpä teitäki vastaan, mutta hyvä yritys raukesi tyhjään.

Lopuksi sanon sydämellisiä rakkauden terveisiä teille ja koko siellä olevalle Herran laumalle minulta ja minun perheeltäni ja muilta kristityiltä. Jääkää Herran haltuun! Muistakaa rukouksissanne meitäki. P. O. Grape.

Vanha Pietin Heikki Kuivakankaasta on täällä, hän käskee myös sanoa t

---

[1] Tämäkin kirje vahvistaa käsitystä Fredrik Paksuniemen maltillisuudesta ja hän kriittisyydestään kiivaimpia uusheränneitä kohtaan.

[2] Molemmat saarnaajat nousivat merkittäviin asemiin uusheräyksessä. Saarnaaja Juho Pyörret (1853 – 1918) Alavieskasta oli oleskellut Amerikassa 1890-luvulla. Hän teki kaksi saarnamatkaa Amerikkaan uusheränneiden lähettinä (1910 – 1911 ja 1912 – 1913). Hänellä oli merkittävä rooli sille, että uusheräys sai jalansijaa 1910-luvulla Itä-Ruijassa ja Muurmannin rannikolla. Pyörret liikkui alueella saarnamatkalla 1913 – 1914. Hän osallistui lestadiolaisryhmien sovintokokoukseen Oulussa 1911 uusheränneiden edustajana. Pyhäjokelainen Antti Rantala (1849 – 1925) kävi Pyörretin tavoin saarnamatkoilla Itä-Ruijassa ja osallistui 1911 sovintokokoukseen uusheränneiden edustajana. Amerikassa Rantala kävi vuonna 1921.

Wanhoja kirjeitä 40. P. O. Grape 4.10.1899 Erkki Antille

Erkki Antti Juhonpietin hautakivi kesällä 1997

Tämä kirje valaisee osaltaan tilannetta, jossa lestadiolainen herätysliike oli 1800-luvun lopussa. Vanhat, liikkeessä arvostetut saarnaajat olivat yksi toisensa jälkeen siirtyneet tai siirtymässä ajan rajan toiselle puolelle. Samaan aikaan liike oli historinsa pahimmassa kriisissä.

Haaparannalta loka kuun 4 pv:nä 1899

Rakas ja kallis vanhin ja opettajamme! Sovintoveren armo lohduttakoon ja vahvistakoon matkanne lopulla ijäiseen lepoon!

Eilen illalla kävi Johanssonin Kalle meillä ja lahjoitti minulle Raattamaan kuvan ja tänä päivänä sain kirjeen teiltä, kalliita lahjoja ne olivat.. Kiitoksia, sydämellisiä, teidän tervetulleesta lahjastanne” Kyllä teitä usein muistamme ja teistä keskenämme puhumme – ja juuri rakkaudella. Näinä päivinä on Wikmanni Vittangista käynyt täällä ja sillä oli halu saada teitä käymään Vittangissa ja Haaparannan kristityt haluaisit, että te myös tänäkin talvena tulisitte tänne. Jumalan erinäinen ja erinomainen varjelus oli, ettette  suurempaa vahinkoa kärsineet, kun te niin pahoin lankesitte; yllä siinä olisi saattanut surmaki tapahtua, mutta teidän aikanne ei vielä tullut.

Soisimme kyllä teille lepoa, ijäistä lepoa ja iloa, mutta hyvä n, että vielä jaksatte olla kanssamme lohduttamassa ja neuvomassa meitä. Kylläpä vanhat alkavat yksi toisen perästä siirtymään pois, eikäpä ole nuorten seassa semmoisia, jotka olisit niin vakaiset että heihin olisi yleisemää luottamusta. Ja sitä ikävämpi on, koska alkaa ilmestymään eriäviä käsityksiä opin suhteen.[1] Ruotsin puolella on rauha ja rakkaus, mutta Torniossa on samaan, kuin on ollut, vaikka ei ne kyllä enää ole niin väkevät kuin yhden aikaa oltiin. Starkka veli sanotaan nyt olevan yksin.[2] Oulusta kuullu aivan ikävää, kuitenkin on useita palannut takasin entisestä kiivaudesta. Tämä uusi heräys saattoi kukatiesi joissaki vaikuttaa parempaa valvovaisuutta, mutta luullakseni on se tuottanut suurta vahinkoa, ensiksi kristityissä arkamielisyyttä, sitte uskottomissa, mikä se nyt on oikea kristillisyys, kun eivät kristityt sovi keskenänsä. Jumala parantakoon kaikki haavat, ja kyllä hän sen tekeeki, sillä Herra on paimenemme.

Mitään erityistä ei ole minulla kirjoittamista, haluan kuitenki jonku rivin lähettää teille, sillä tiedän, että ne ovat tervetulleet.

Huhtasaaresta olen kuullut, että hänen terveytensä on niin kehno, että tuskin enää pääsee saarnareisuihin  ja Knuuti on myös niinkuin hän on ollut viimeaikoina.[3]

Fr. Paksuniemi[4] on mennyt Suomeen ja Puljulan[5] sanotaan tulevan Tornioon. Molemmista nykyjään todistetaan hyvää.

Hyvästi nyt, vanhin rakas, Jumalan haltuun! Onnellinen olette, koska kaikki syntinne Jeesuksen kalliissa veressä ovat anteeksi annettu ja kun olette niin lähellä kruunaamisen hetkeä. Se sama kilvoitus on meilläki, ehä suurimmassa heikkoudessa. Uskomme kuitenkin, ettei Herra Jesus tahdo suuttuu, vaikka meiltä paljon puuttuu.  Sovintovereen on meidän turvamme elämässä ja kuolemassa.

Sanokaa rakkaita terveisiä Pajalan kristityille ja kaikille teidän talon kristityille! Muistakaa esirukouksissanne heikkoa matkakumppanianne P. O. Grape.


KA. OMA. Laestadian 10.

---

[1] Uusheräyksen murros oli alkanut 1897-1898.

[2] Torniossa asunut saarnaaja Petter Abraham Starkk(a) (1827 – 1909). Hän kävi vuonna 1900 saarnamatkalla Piearissa ja kerrotaan hänen ihastuneen siellä voimissa olleeseen narvalaisuuteen. Tämän  ovat tutkijat olettaneet syyksi hänen yksinäistymiseen 1900-luvun alussa. Oheinen kirje kuitenkin kertoo, että yksinäistyminen oli alkanut jo tätä ennen.

[3] Sekä Isak Huhtasaari  (1826- 1903) että Karl Petter Knuuti (1816-1902) olivat ”alkuherätyksen” työmiehiä ja kuuluivat Raattamaan, Erkki Antin, Heikki Parkajoen, Aapo Tapani, Mathilda Fogmanin ja Joonas Purnun kanssa keskeisiin ”Lapin vanhimpiin” Heihin vedottiin herätysliikkeen linjanvedoissa ja riitakysymyksissä.

[4] Vaikka myös Fredrik Paksuniemi hyväksyi uuden heräyksen, on hänet mielletty sovittelevammaksi  ja ”evankelisemmaksi” kuin veljensä Hanhi-Pieti.

[5] Saarnaaja Olli Puljula ((1824 – 1911) kuului yhdessä Hanhi-veljesten kanssa johtaviin Kittilän saarnaajiin. Hänestä tuli jonkinasteinen vastavoima tiukalle uusheräykselle. Lopullista puolenvalintaa hajaannuksessa hän ei kuitenkaan ilmeisesti tehnyt.