torstai 21. helmikuuta 2019

SRK:n uusi tiedotuslinja 1980

Vanhoillislestadiolaisuus ja sen keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys oli koko 1970-luvun jatkuvan negatiivisen uutisoinnin kohteena. Kielteistä mainetta loivat ns. televisiokielto , seurakuntakurin käyttö hoitokouksineen, torjuva asenne useiden puolueiden toimintaan sekä tulehtuneet kirkkosuhteet. Herätysliikkeen johto valitsi aluksi puolustustaktiikaksi umpioitumisen ja uhriutumisen. Esimerkki kyseisestä linjasta löytyy muun muassa tästä Päivämies-lehden pääkirjoituksesta marraskuussa 1976. Tämä julkisuuspolitiikka loi liikkeestä kuitenkin entistä omituisemman kuvan. Vuoden 1979 lopulla linjaa päätettiin muuttaa. Nyt strategiaksi valittiin avoin tiedottaminen, jossa auliisti annettiin haastatteluja ja tiedotusvälineiden edustajiin kehotettiin suhtautumaan asiallisesti ja yhteistyöhaluisesti. Uusi linja markkinoitiin myös kentälle oheisessa rauhanyhdistyksille lähetetyssä kiertokirjeessä helmi-maaliskuussa 1980.

-----------


TIEDOTTAMINEN

Tiedottajat, erityisesti lehdistö on ollut viime aikoina kasvavan kiinnostunut kristillisyydestämme. Seurakunnissa saattaa liikkua tiedottajien edustajia hankkimassa tarvitsemaansa materiaalia. Haastattelutarjouksia varmasti on tullut ja tulee.

Näissäkin asioissa kristittyinä menettelemme evankeliumin arvolle soveliaan tahdikkaasti. Ärtyisyydellä ja väärällä kovuudella emme voita mitään. Jos joku haluaa saada asiallista tietoa esimerkiksi Rauhanyhdistyksenne toiminnasta, sitä toki voidaan antaa, mutta opillisista tai kansankirkkoamme koskevista väittelyistä pidättäydymme. Ne eivät ole lehtien palstoilla väiteltäviä asioita. Eikä kristittyä ole siihen asetettukaan. Mutta jos joku toivomme perustusta kysyy, siihen olemme valmiit vastaamaan.

Siionimme toiminnassa, opetuksessa tai elämässä sitä vastoin ei ole salattavaa. Sielunhoidolliset ja niistä aivan erikseen rippiasiat ovat sitä aluetta, jolloin Kristuksen rakkaus vaatii meitä vaikenemaan. Mutta vaietessammekin muistamme, että meillä on oikea rakkaus kaikkia ihmisiä, myös lehtien edustajia kohtaan.

SUVISEURAT JA TIEDOTTAMINEN

Ensi kesänä Keminmaassa pidettäviin suviseuroihin voidaan ennakoida saapuvan entistä enemmän mm. lehdistön edustusta. Seuroihin uskovaisten lisäksi saapuu myös uskottomia. Lehtimiehet ja -naiset tekevät virallisissa suviseurojen tiedotustilaisuuksissa saamansa aineiston lisäksi mahdollisesti "omia" juttujaan. Tällöin voidaan seura-alueella mm. haastatella seuravieraita.

Emme sielläkään "tyrmää" tiedottajien edustajia. He suorittavat saamaansa tehtävää. Kohtelemme heitä ystävällisesti ja kohteliaasti. Ikäviinkin kysymyksiin vastaamme kohteliaasti, jos pystymme. Näin haluamme antaa oikean kuvan Siionistamme, joka on vanhurskauden, ilon ja rauhan valtakunta ja jossa vallitsee vapaus.

Sitä pyydämme, että taivaallinen Isämme antaisi oikeaa viisautta ja taitoa, kun joudumme tällaisiin tilanteisiin, että sanomisemme tai vaikenemisemme koituisi Jumalan valtakunnan parhaaksi.

Kohdat 3-4 pyydän tiedottamaan seurakunnallenne parhaaksi harkitsemallanne tavalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ett typiskt laestadianskt brev

  Jag har under de senaste veckorna gått igenom brevväxling mellan olika laestadianska predikanter. Tills vidare har skrivit upp cirka 200 g...