Onko musiikki syntiä?

Säveltäjä Ludwig Senfl

Lestadiolaisuuden suhde moniin maallisiin kulttuurimuotoihin ollut herätysten alusta lähtien joko kielteinen tai jännitteinen. Yksi näistä herätysliikkeen sisällä jännitteitä aiheuttaneista taidemuodoista on ollut musiikki. Näin oli vanhoillislestadiolaisuudessa myös 1950-luvulla. Siionin Lähetyslehden päätoimittaja Paavo Viljanen puolusti voimakkaasti musiikkia vedoten Martti Lutheriin ja julkaisi samalla Lutherin kirjeen säveltäjä Ludwig Senflille (1486 - 1542/3).

Lutherin sana musiikista(Siionin Lähetyslehti, kesäkuu 1950, 130)

Kristytyt nuoret ovat kyselleet toimittajalta, onko musiikki syntiä. Miettiessäni tuota kysymystä, joka tietenkin lähinnä johtuu siitä, että kysyjät ovat itse saaneet syntymälahjana musikaalisuuden, olen muistanut kuinka rakas, kunnioitettu uskonveljemme Väinö Havas eräässä arvokkaassa kirjoituksessaan viittasi siihen, mitenkä oppi-isämme Martti Luther rakasti musiikkia ja saattoi osoittaa, että kansankirkossa loistavakin liturgia vaihteluineen tuli kysymykseen lähetystehtävän kannalta ja kuinka Lutherin sanojen mukaan oli paikallaan, että "missä vain oli mahdollista, kaikki urut ja pillit piti pantaman soimaan", että kansa tulisi kuulemaan pelastuksen evankeliumia.

Uskonpuhdistuksen aikana katoliset sanoivatkin kateellisina, että evankeliset lauloivat ja soittivat kaikki katolisetkin luterilaisiksi. Tekisi tässä yhteydessä mieleni lainata tähän myöskin kokonainen Lutherin kirje, jonka hän kirjoitti musiikista ystävälleen, säveltäjä Ludwig Senflille. Näin se kuuluu:

Musiikeri Senfl

Armo ja rauha Kristuksessa! Vaikka minun nimeni on niin vihattu, että minä epäilen, tokko kirje, jonka Sinulle, paras Ludvig, lähetän, ollenkaan joutuu omistajallensa, ja että Sinä ehkä et sitä luekaan, häipyy tämä minun pelkoni kuitenkin, kun maistan suuren rakkautesi musiikkiin, jolla lahjalla Jumala Sinut on kaunistanut. Tämä rakkaus panee minut myös toivomaan, ettei tämä minun kirjoitelmani tuota Sinulle mitään vaaraa. Kukapa nyt itse Turkinmaallakaan mahtaisi pitää pahana sitä, että joku harrastaa taidetta ja kiittää taiteilijaa! Johan minä itsekin kunnioitan Sinun baierlaisia herttuoitasi (vaikka he eivät juuri ole minulle suosiollisia) enemmän kuin muita, syystä, että he pitävät arvossa ja edistävät musiikkia.

Ei ole mitään epäilystä, ettei niissä sydämissä, joihin musiikki vaikuttaa, olisi kätkettynä monen hyvän avun siemen. Ne sitävastoin, jotka musiikki jättää kylmiksi, ovat kiven tai kallion kaltaisia. Eivät myöskään pahat henget voi kärsiä musiikkia, vaan vihaavat sitä.

Olen täydellisesti sitä mieltä, enkä arkaile sitä avoimesti sanoa, että teologian (jumaluusopin) perästä ei ole mitään, jota voisi musiikin rinnalle asettaa, koska se yksin, kuten paitsi sitä vain teologia, voi antaa meille sydämen rauhan ja riemun. Siitä on selvänä todistuksena se, että perkele, surujen ja murheiden, huolten ja levottomuuden alku, pakenee soiton säveliä melkein kuin Jumalan sanaa. Siinäpä syy, minkä tähden profeetatkin juuri musiikille suurimman arvon panivat.  Ei geometriaa, aritmetiikkaa ja astronomiaa, vaan musiikin he yhdistivät jumaluusoppiinsa, julistaen totuutta psalmeilla ja laulun sävelillä.

Minkä tähden minäkin juuri nyt niin musiikkia ylistän? Miksi koetan näillä harvoilla riveillä niin suurta asiaa kuvata, paremmin sanoen pilata? Siksi, koska minun sydämeni on sitä niin täysi, milteipa ylitsevuotava, sillä musiikki se on, joka minua niin usein on virvoittanut ja suurista ahdistuksista päästänyt.

Näiden mietelmien jälkeen käännyn taas puoleesi pyytäen Sinua, jos Sinulla sattuu olemaan kappale tuota laulua "In pace in id ipsum", niin ole hyvä ja toimita siitä minulle jäljennös. Sen sävel on minua nuoruudestani saakka miellyttänyt ja nyt sitä enemmän, kun ymmärrän tekstin. Moniäänistä sovitelmaa tästä antifoonista en ole vielä tavannut. En tahdo Sinua vaivata pyytämällä sitä uudestaan säveltämään, vaan oletan, että Sinä olet jo sen jolloinkin tehnyt.

Niinpä niin, minä uskon muuten, että elämäni kohta lähestyy loppuaan. Maailma vihaa minua eikä voi minua kärsiä; minä taas kohdaltani olen itse niin kyllääntynyt enkä välitä siitä. Siksi olen ruvennut useammin tätä antifoonia laulamaan ja haluaisin kuulla sen moniääniseksi sovitettuna. Mutta koska en voi tietää, onko Sinulla sitä tai tunnetkokaan sitä, lähetän sen tässä mukana nuoteille merkittynä. Voit säveltää sen, jos tahdot, myös kuolemani jälkeen.

Herra Jeesus olkoon kanssasi iankaikkisesti. Amen. Anna anteeksi rohkeuteni ja laajasanaisuuteni. Lausu kunnioittavat terveiseni koko musiikkikunnalle.

Koburgissa, 4 p:nä lokak. 1530.

Martti Luther.

-------

Tämä Lutherin, rakastetun Isän Kristuksessa, raitis kanta on minua henkilökohtaisesti tyydyttänyt. Tunnustan sen myös omakseni. Musiikki oikein käytettynä on suuri Jumalan lahja. Siltä me saamme täällä kyynelten maassa iloita niin kuin muistakin lahjoista, joita rakas Isä meille on suonut. Varmaan moni epämusikaalinen henkilö itse kipeästi tuntee, että hän on jollakin tavoin invaliidi, koska ei voi kokea sävelten ihmemaailmaa. Jos me olemme saaneet "laulumielen", kiittäkäämme siitä sen suurta antajaa!

"Pyhä, pyhä Jumalalle, nyt jo veisaan päällä maan. Siellä jatkan Karitsalle hallelujaa ainiaan."

Toimittaja.

Otteita piispantarkastuksista ja seurakuntakertomuksista. Eno

Enon evankelisluterilainen kirkko

Tähän kirjoitussarjaan on tavoitteenani koota ne muistiinpanot, joita tein Karjalan lestadiolaisuudesta alueen seurakuntien piispantarkastuspöytäkirjoista ja seurakuntakertomuksista. Kokosin niitä aikoinaan väitöskirjaani varten. Kahdeksantena sarjassa on tänään vuorossa Eno, jossa lestadiolaisuus sai vahvan kannatuksen jo 1880-luvun puolivälissä. Piispa Gustaf Johansson kävi piispantarkastuksessaan sekä vuonna 1887 että vuonna 1891 voimakkaaseen hyäkkäykseen liikettä vastaan, kuten alla olevasta tekstistä ilmenee.

-------

Piispantarkastuspöytäkirjat 7.-9.7.1883 (asessori Johan Viktor Calamnius, piispa oli sairastunut).
Harhaopeista: Näitä ei ole seurakunnassa levennyt.

Piispantarkastuspöytäkirjat 1.-3.3.1887 (Gustaf Johansson).
Mitä erittäin laestadiolaisuuteen tulee, jonka harhaopin ensi-istutus tähän seurakuntaan äskettäin oli tehty, lausui visitaattori siitä erittäin olevan mainittava, että se viepi ihmisiin ja seuroihin. Kiihkoa on seuroissa, hypitään, tanssitaan ja iloitaan ja tämäkö sitten olisi Jumalan Hengen työtä. Kansa ei muista, että Kristuksen Henki on hiljainen, siviä ja nöyrä ja ettei se hypi, kiihkoita eikä paisu. Ylpeydestään tunnetaan lahkolainen, vaan nöyryys on Kristityn selvin tunnusmerkki, sillä hän muistaa, että Jeesus on sanonut: "Oppikaat minusta, että minä olen siviä ja nöyrä sydämestä”. Kristitty seurustelee Kristuksen kanssa – lahkolainen pitää ihmisseuroja ja kanssakäyminen Kristuksen kanssa jää…. Tämän jälkeen määräsi visitaattori talollisenpojan Johan Ihalaisen Nesterinsaaren kylästä, joka tässä seurakunnassa on laestadiolaisuuden asiaa ajanut, tulemaan pappilaan puheillensa klo ½ 7 tänä iltana.

Seurkuntakertomus 1.3.1887 (Evert Brynolf von Konow)
En spridd villfarelse i troslärän har alldelse nyligen eller för några månader sedan härstädes låtit höra af sig, i det en bondson från Nesterinsaari by vid namn Johan Ihalainen, som i Kontiolaks sågor ha gjordt bekantskap med Laestadianska schismens anhängare, begynnt hålla föredrag i byarna samt kolportera Aatu Laitinens ”Kuukauslehti” och andra skrifter af samma författare och sekt. Ännu torde Ihalainen, såvidt kännt är, ej lyckats vinna terräng på vår kyrkas område, eller ? sig något anseende såsom sektledare på orten, men jag har velat omnämna förhållandet, för den händelse att Herr Doktorn och Biskoppen ville vidtala mannen, hvilken af mig blifvit tillsagd att till visitation infinna sig.

Enon esikoislestadiolaisten vanha rukoushuone. Se on nykyisin Louhi-talo,
joka on mm. erilaisten kulttuuri- ja teatteritapahtumien tyyssijana

Piispantarkastuspöytäkirjat 2.-5-10.1891 (Gustaf Johansson).

Mitä nyt harhaoppeihin tulee, niin mainittiin jo viime kerralla, että seurakunnassa on laestadiolaisia. Silloin oli yksi lahvon johtajista kutsuttu pappilaan provastin kutsumuksesta ja provasti oli häntä kieltänyt saarnaamasta – se oli Ihalainen – ja minä tuota kieltoa vahvistin. Kuulin sittemmin sanotuksi näillä seuduin, etten minä olisikaan kieltänyt häntä saarnaamasta vaan kehoittanut. En tiedä, jos puheessa on perää, mutta jos niin on, se on pimeyden työtä. Ja mitä tulee muuten siihen, saapi lahvon levittäjät vielä Jumalan edessä vastata, että ovat väärällä opilla viettelyksenä muille. Se edesvastaus on oleva raskas kerran. Kyllä on helppo väärään uskoon ihmisiä saada, mutta vaikeampi on aina raittiiseen henkeen saada…. Asema on nyt sellaiseksi muuttunut, että tämän lahkokunnan täytyy joko muuttua tahi kirkosta eritä. On kyllä lausuttu, ettei lahko ole mainittavia häiriöitä aiheuttanut, mutta sen työ on aina turmiollinen ja viettely henkisellä alalla on aina kauhia. Raamatussa varoitetaan niin vakavasti ja Kristus itse varottaa vääristä Kristuksista ja vääristä profeetoista… Harhaoppi on siitä vaarallinen, että se lumoaa… Oli tänä päivänä yksi laestadiolainen, joka vaati, että hänelle annettaisiin ehtoollista kirkossa tänä päivänä, jopa sanoi sielunsa autuuden takia sitä vaativansa ja sanoi, ettei hän tiennyt piispantarkastuksesta mitään, vaikka ei kaukana kirkosta asu. Semmoista se on! Semmoisia vaatimuksia voi syntyä ja lahkokunnan vaatimukset noin suurenevat. On monin paikoin vaadittu Herran ehtoollista, että lahkokunta saisi erikseen sillä käydä, kun muut eivät ole tienneet valmistaa itsensä. Semmoisiin vaatimuksiin ei kirkko ole ikinä suostuva. Ja järjestys on tarpeen. jos usko on niin heikko, ettei voi odottaa sunnuntaihin, jolloin Herran ehtoollinen jaetaan, niin kyllä se on heikon heikko, jollei voi elämän leipää syödä ja elämän juomaa juoda uskossa joka päivä. Mutta, niin kuin sanoin, ei enää noita vaatimuksia sovi noudattaa, sillä kirkko on kyllä paljon kärsinyt siihen nähden.

Lausun vielä muutamissa kohdin varoituksia niitä varten, jotka tahtovat vapaina lahvosta pysyä. Se on häpeä Enon seurakunnalle, että se on antanut lahvon enentyä. Se on häpeä Enon seurakunnalle, että lahko on siinä suurentunut, sillä sen oppi on niin törkeä, se on henkensä puolesta niin epäraitis, ettei kukaan, joka vähinkin tuntee Kristuksen Henkeä, voi siihen yhtyä. Se on yleinen kokemus, että ne, jotka ovat siihen liittyneet, ovat taitamattomia aivan, vasituiselle uskon elämälle aivan vieraat. Missä Kristuksen opetuslapsielämää harjoitetaan, siinä kauhistutaan sitä henkeä, mikä lahkossa liikkuu.

Ei tarvitse muuta kuin seuraa nähdä, missä lahko Jumala palvelee, missä kiihkossa ollaan, mitä meteliä pidetään, mitä ääniä, huutoja ja kirkumisia kuulla, niin tietää, kuinka inhottavaa se on, kuinka se tuntoa loukkaa. Ei Jumalan Henki semmoista vaikuta, ei tottakaan Jumalan Henki. Kyllä silloin tunto on perin juurin tylsistynyt, ellei se tunne, ettei se ole Jumalan Henki. Lahkokunnassa on epäraitis henki. Minä en nyt puhu yksityisten käsityksistä, jotka saattavat pukea sen miedompaan muotoon, mutta puhun lahkokunnasta, niin kuin se on yleisenä maassamme ilmestynyt. Henki on sama kaikkialla, jos se muodossa eroaakin.

Lahkokunta tahtoo, että kaikkien tulee juurtua yhteen henkeen sen kanssa. Niitä se Jumalan lapsina pitää. Mutta siinäpä juuri on kuoleman myrkky tarjona ja yhdistyy semmoiseen henkeen kuin lahkossa liikkuu. Kun lahkokunta syntyi, murhattiin henkiä, virkamies ja kauppias, etteivät he tahtoneet tunnustaa itseänsä tuohon yhteen henkeen. Semmoista ei ole enää tapahtunut, vaan se ylpeä tuomitseminen on Kainin henkeä, eikä ole Jumalan tuomio. Tuo lahkokunta alkaa kuolla synnyinmaillaan, sillä sen elämä on alhaalta. Uskonnollista tarmoa on kaikissa ihmisissä, mutta sitä kiihkoa, sitä sielullista elämää, jota lahkokunta viljelee, ja josta tänä päivänä oli puhe, ei kristinusko viljele. Se kuolee aina, missä se on pitemmällä ollut, mutta uusilla aloilla se viettelee niitä, jotka eivät sitä tunne. Lahkokunnan omituisuutena on aina, tarttua yhteen kohtaan ja väärentää opissa muita kohtia. Niin tekee laestadiolaisuuskin. Se teki ripistä sakramentin, jota Luterus ei sitä pitänyt, mutta lahkokunta pitää sen vielä suuremmassa arvossa kuin Herran asettamat sakramentit. Ja tuo rippi ei ole ainoastaan murheellisen lohduttamista ja virvoittamista, jota muuallakin kristikunnassa on tarjona, vaan se on niin julmaksi muodostettu, ettei ihminen saa muutoin syntejänsä anteeksi, kuin veljen seurassa. Se on yleinen oppi, jos yksityiset tahtovat sitä muodostaakin. Niin sanotaan, että ei kukaan tule autuaaksi, joka e seurassa tunnusta syntejänsä ja saa veljiltä anteeksi. Kyllä se on julma opppi, joka noin opettaa. Kristus on kostava tuon evankeliumin pilkan… Ja ripissä tapahtuu myös parannuksenteko. Kyllä se on kummallinen parannuksen teko. Ei Raamattu semmosta opeta eikä Luterus. Vieläpä uusi syntyminenkin tapahtuu ripissä, kun vain antautuu mukaan, tunnustaa syntinsä seurassa, niin silloin on uudesti syntynyt. Kyllä on julmaa tuolla tapaa kristinuskon pyhimpien totuuksien kanssa menetellä, vaan se on opin mukaista lahkossa. sanotaan sitten vielä, että seura on äiti, joka uskovaisia synnyttää. Kristinuskon äiti on ainoastaan ylhäinen Jerusalem, joka on vapaa, eikä se ikinä ole ollut lahvollinen seura. Mutta laestadiolainen syntyy seurassa. Sen tähden onkin hän epäpuhdas. Kaulassa on neito miehen ja ottaa synnit anteeksi, riippuu miehen kaulassa. Tuo kaularippi on sekin kaunis. Lihallisuutta siinä elätellään. Ja kuinkas käypi siitten usein? Lahkokunnan saarnamiehet Pohjanmaalla ovat usein pannaan pannut törkeistä rikoksistaan. Mutta tuommoinen pannaan pantu saarnamies menee sitten toiseen seurakuntaan ja antaa siellä muille synnit anteeksi, vaikka on itse pannaan pantu. Kyllä on tässä rippi pilkanteoksi joutunut. Ja todella on kummallista, että luterikunnassa on tämmöinen lahko voinut syntyä. Kristuksen ja luterikunnan opin mukaan tulee ihminen seurakuntaan Kristuksen kautta, mutta laestadiolaisuus opettaa, että ihminen tulee Kristuksen tykö seurakunnan kautta. Ja tuo on juuri paavin oppi… Olen laajalla kulkenut Suomen maata ja paljon tunnen tähän lahkokuntaan kuuluvia ja tiedän, että henki on sama kaikissa, joskin on paikoin laimeampi, mutta sitäkin minä tiedän, että lahkon henki viepi turmioon… Ei kestä kauan kuin lahko näilläkin seuduilla kuolee. Silloin ne, jotka nyt ovat siinä, häpeevät, että ovat semmoiseen lahkoon kuuluneet, joka niin perin juurin polkee kristinuskon sääntöjä ja käskyjä. Apostoli sanoo, että kaikki pitää seurakunnassa säädyllisesti tapahtuman ja laestadiolainen seura on irvikuva siitä. Olisi paljonkin sanottavaa, mutta kiihkossa oleva ei kuule, vaan hän kuulee ainoastaan omaa henkeään, sillä hän on jo juopunut.

Seurakuntakertomus, syyskuu 1891 (Oskar Wilhelm Weissman).

Harhaopit: Tämän nimellisinä voitaneen pitää nk. laestadiolaista käsitystä kristinuskosta, johon käsitykseen täällä kallistuu n. kenties toistasataa henkeä. Näillä on kyllä useita Laestadiolaisille omituisia käsitteitä, joista he pitävät kiinni. Mutta se täytyy myöntää, että meidän laestadiolaiset eivät ole kaikkein pahimpia. Useat heistä käyvät ahkerasti kirkossa ja keskustelevat maltillisesti papin kanssa. Heidän ulkonainen elämänsä on yleisesti nuhteeton. Seuroissaan eivät hypi eikä ringu ellei ulkopitäjistä tule kiertäviä yllyttäjiä. Ylipäänsä näyttää lahkolaisuus heissä olevan laimenemassa ja totinen kristillisyys nousemassa. Poikkeuksia löytyy. Papisto on kohdellut heitä lempeydellä.

Lähde: OMA. OTA. Eb:3. Piispantarkastuspöytäkirjat. Eno.

Otteita piispantarkastuksista ja seurakuntakertomuksista. Kontiolahti

Kontiolahden evankelisluterilainen kirkko, järjestyksessä toinen, valmistui vuonna 1881.

Tähän kirjoitussarjaan on tavoitteenani koota ne muistiinpanot, joita tein Karjalan lestadiolaisuudesta alueen seurakuntien piispantarkastuspöytäkirjoista ja seurakuntakertomuksista. Kokosin niitä aikoinaan väitöskirjaani varten. Seitsemäntenä sarjassa on tänään vuorossa Kontiolahti.


---------

Piispantarkastuspöytäkirja 4. - 5.4.1887 (Gustaf Johansson).

Yleinen varoitus harhaopeista, ei erikseen mitään lestadiolaisuudesta.

Seurakuntakertomus  31.3.1887 (K.E.Järnefelt).
Lestadiolaisuudesta ei mitään.

Piispantarkastuspöytäkirja 24. – 27.8.1891 (Gustaf Johansson).
Mitä harhaoppeihin tulee, niin laestadiolaisia vähin on olemassa. tahdon vähän lausua varoitukseksi niille, jotka tahtovat asiaa punnita ja pitävät harhaopin kauheana. Lahkokunnan tapa on, että se tarttuu yksityiseen Raamatun paikkaan, muuntaa, liioittelemalla vääristelee sitä ja tekee yksityisen kohdan sen arvoiseksi, että muut totuudet siitä kärsivät. Niin laestadiolaisissakin. Rippi on korotettu sakramentiksi ja pantu arvossa yli muiden. Kun lahkokunta sanoo, että ainoastaan se tulee autuaaksi, joka lahkokunnan piirissä tunnustaa syntinsä, niin on se kauhea ylpeys ja pilkka sitä Jumalaa vastaan, joka ei antaudu lahkokunnan orjaksi. Sillä ei Jumala sanonut, että vaan laestadiolaiset autuaaksi tulevat. Vaan ken tahtoo tuommoiseen liittyä, hän on ihmisten orja eikä Jumalan palvelija. Se on aivan kumma, että tuommoiseen röyhkiään oppiin voi ihmisiä siirtyä. Se on lahkokunnan omituisuutena tuomita kirkkoa, opettajia ja kaikkea, jotka eivät tahdo lahkokunnan temppujen alle alistua. Mutta se on tuomio, joka ei ole Jumalan, vaan Jumala on siitä itse kerran tuomitseva. Lahkokunta on sepittänyt uuden autuudenjärjestyksen, se panee Kristuksen asumaan niin korkeuteen, ettei Häntä löydä muualla kuin laestadiolaisessa veljessä, ja siitä ottaa oikein tilaisuuden kutsua luoksensa ihmisen. Mutta jokaisen täytyy Kristuksen opetuslapseksi ruveta. Kun rupee ihmisten lapseksi ja lahkokunnan opetuslapseksi, se ei elämän tiellä kulje. Kun nyt kysytään, mikä on parannuksen teko, niin sanotaan siksi sitä, kun tulee lahkokuntaan ja tunnustaa syntinsä. Onko hullumpaa kuultu? Ei Lutherus eikä Raamattu ole sellaista parannuksen tekoa opettanut. Muuta siihen tarvitaan. Ja kun kysytään, mikä on uudesta syntyminen, niin tapahtuu se myös silloin kun tunnustaa syntinsä. Se on uusi oppi, josta ei Lutherus mitään tiennyt. Ja niin pitkin matkaa väärentää lahko rippiopin. Ihmistä kytketään ihmiseen ja estetään Jumalan tykö menemästä. Ja tuo henki lahkokunnassa muka olisi Jumalan Pyhä Henki! Ken vaan sitä henkeä oppii tuntemaan, hän huomaa, kuinka epäpuhdas, ylpeä, kaukana Jumalasta se on. Joka avoimella mielellä sitä tutkii, hän tietää, ettei se ole Jumalasta, ettei se ole Jumalan Henki. Ei ole Jumalan Henki semmoinen. En tahdo laajemmalti tästä puhua, varoitan vaan kaikkia siitä. Apostoli käskee välttämään eriseuraista ihmistä. Pian tulee lahkolaiseksi sen piirissä, sillä siinä liikkuu voimia, jotka ei ole ylhäältä. Se on ikävää, etttä Suomen kansassa tällaista liikkuu aikana, jolloin juuri raitista uskoa kysytään. Tiedän, ettei lahkon kiihkossa oleva huoli varoituksesta, vaan päivä on tuleva, jolloin kiihko katoaa ja silloin voi ajatuksissa liikkua, mitä on kuullut. ..

Seurakuntakertomus 23.8.1891 (Klaes Erik Järnefelt).
Lahkoja seurakunnassa ei löydy muita kuin laestadiolaisuus. Se ei enenemässä liene, mutta ei vähenemässäkään. Sen opin päätuntomerkkinä ovat huomattavina, että se julistaa itseään ainoaksi pyhäksi ja yhteiseksi seurakunnaksi, johon ihmisen pitää liittäytymän autuaaksi tullakseen, ja jolla on valta synnit anteeksi antaa ja pidättää. Mielenmuutokselle pannaan vähempi arvo, se näyttää supistuvan siihen, että ihminen koossa olevalle seurakunnalle tunnustaa syntinsä ja ottaa päästön, jolloin uskovainen on valmis. Uskolle sitä vastoin pannaan suurin arvo ja siihen koetetaan ihmistä saada ja siinä pysyttää julistamalla paljasta evankeliumia. Lakia sen tähden nämä uskovaiset eivät ainakaan itse tarvitse, mutta muita kohtaan he käyttävät lakia tuomitakseen ja tuomitakseen semmoistakin, joka olisi evankeliumilla lohdutettava, mutta sitä ei tehdä, kun ei seuraan yhdy. Pyhityksellä ei myöskään väliä pidetä, pitää vaan olla niin turvattuna, Kristuksen armossa, että on valmis milloin tahansa lähtemään. Nämä ovat lahkon silmiinpistävimmät yksipuolisuudet. Vakavampia heidänkin joukossa löytyy, jotka todella uskossa ja parannuksessa näyttävät vaeltavan, mutta on paljon kevytmielisiäkin, jotka uskosta kerskatessaan kuitenkin kiroilevat ja elävät riidassa ja torassa aviopuolisonsa kanssa. Onpa tapahtunut niinkin törkeä rikos, että eräs tähän lahkoon kuuluva mies vaimonsa eläessä eli tämän sisaren kanssa, ja kohta vaimon kuoltua synnyttikin tuo sisar lapsen. Seurakunta lienee kuitenkin sulkenut tämän veljen ulos keskuudestaan, koska hän ei ole sen jälkeen lahkon jäsenenä esiintynyt. Valtiokirkon ja sen pappien, jopa todellisesti hengellisten pappien sortaminen ja halventaminen on tämän lahkon tunnusmerkkeinä myöskin. Se hyvä on tällä liikkeellä ollut, että monet tähän seuraan kuulumattomat ovat ruvenneet tutkimaan Raamatuita, jos ne niin ovat, ja sen kautta itse päässeet elämän tielle.

Piispantarkastuspöytäkirja 6 – 9.7.1894 (Gustaf Johansson).
-virkaanasettamistarkastus

Seurakuntakertomus 4.7.1894 (Henrik Piipponen).
Uskonnollisia lahkoja ei ole seurakunnassa muita kuin laestadiolainen lahko, johon täällä kuuluu noin kahdeksankymmentä henkeä. Tämän lahkon oppi ja henki ovat tunnetut. Lahkolaisinto näyttää täällä olevan laimenemaan päin. On myös viime aikoina tehty muutamia yrityksiä vapaakirkollisen opin istuttamiseksi ja levittämiseksi seurakunnassa Joensuun kaupungin läheisyydessa. Mutta vaikka kuulijoita onkin puheena olevan suunnan saarnamiehillä ollut, ei täällä kukaan ole vielä varsinaisesti taipunut tämän suunnan oppiin, johon Joensuun kaupungissa kuuluu jo muutamia henkiä oikein uudestaan kastamisen kautta otetun.

Lähde: OMA. OTA. Eb:46. Piispantarkastuspöytäkirjat. Kontiolahti.

Otteita piispantarkastuksista ja seurakuntakertomuksista. Pielisjärvi

Carl Ludvig Engelin suunnittelema Pielisjärven (Lieksan) kolmas kirkko valmistui vuonna 1836. Se tuhoutui tulipalossa vuonna 1979.

Tähän kirjoitussarjaan on tavoitteenani koota ne muistiinpanot, joita tein Karjalan lestadiolaisuudesta alueen seurakuntien piispantarkastuspöytäkirjoista ja seurakuntakertomuksista. Kokosin niitä aikoinaan väitöskirjaani varten. Kuudentena sarjassa on tänään Pielisjärvi.

-----

Piispantarkastuspöytäkirja 26. – 28.2.1887 (Gustaf Johansson).

Tämän jälkeen visitaattori, kun vt. kirkkoherra oli kertomuksessaan maininnut laestadiolaisuutta löytyvän Kolin kylässä, lausui velvollisuudekseen lahkolaisuudesta varoittaa ja hän muistuttaen Jeesuksen ja apostolien varoituksista vääriä oppeja ja vääriä opettajia vastaan sekä kehoittaen näitä tarkasti lukemaan, painoi jokaisen sydämelle, että Kristus on elämän ainoa tie, mutta myös, että tämä tie on parannuksen ja uskon tie, jolla ei saa ristiä ja vastoinkäymisiä peljäten lähteä pois oman syntisen mielen mukaisempia ja helpompia autuuden teitä etsimään.

Seurakuntakertomus  26.2.1887 (August Mömmö).

…pietismo eli paavoruotsalaisuus on aikanansa vaikuttanut täälläkin ja se mielipide on nytkin vallitseva….

…Harhaopit eivät seurakunnassa ole suuremmassa määrin toimineet, ainoastaan Juuan seurakunnan rajalla olevassa Kolin kylässä on lestadiolaisuus voittanut jalansijaa. Tämä lahko on seurakunnassa ollut melkein tuntematon siihen asti kuin määrättiin tänne armovuosien saarnaajaksi pappismies J. Weijola, joka on tunnustautunut laestadiolaiseen lahkoon. Hänen kuoltuansa ovat ne, jotka vähemmässä määrin ovat kiintyneet lahkon oppiin, siitä kokonaan pois luopuneet, mutta jälelle jääneet ovat sangen innokkaita lahkonsa levittämisessä ja papiston vastustamisessa.

Piispantarkastuspöytäkirja 20. – 24. 8. 1891 (Gustaf Johansson).
Harhaopista tiedän, että vähin on seurakunnassa laestadiolaisia. En nyt puhu laajemmalta, vaan muutaman sanan lausun asiasta. Kristinuskon tarkoitus on yhdistää ihminen Jumalan kanssa... Siitä olen tänä päivänä puhunut, kuinka korkealle tämä yhdistys vie ihmistä. Ja sen tähden kuuluu Kristuksen käsky: tehkää kaikki kansat opetuslapsiksi. Siis on selvä ystäväni, että jokaisen täytyy suoraan Kristuksen tykö tulla. Niin kuuluu pääkäsky alkukielen mukaan; tehkää opetuslapsiksi. Sen tähden on kristikunnassa aina pyydetty viemään ihminen suoraan Kristuksen tykö. Ja se oli Lutheruksen ansio, että hän repi pois paavikunnan seurakunnan ihmisen ja Kristuksen väliltä. Sillä paavikunta opettaa vielä tänäkin päivänä, että ihmisen täytyy seurakunnan kautta tulla Kristuksen tykö. Mutta Lutherus sanoi; se on valhe, että sielun ja Kristuksen välillä tarvitaan seurakunta. Kyllä seurakunta on tarpeen, mutta Kristuksen kautta tullaan seurakuntaan, eikä seurakunnan kautta Kristuksen tykö... Sen tähden on aina kristikunnassa opetettu: Isä meidän, joka on taivaissa. Anna meille meidän syntimme anteeksi. Koskas rukoilet, niin mene kammioos. Mutta laestadiolaisuus tuli ja sanoi: Jokaisen täytyy meidän tykömme tulla. Se on paavin oppia ytimessään. Kyllä yksityisiä Lutheruksen lauseita käytettään, vaan Lutheruksen oppia se ei ole, eikä Raamatun. Lahkokunta saa edesvastauksen, että se on Jeesuksen Kristuksen kunniaa polkenut, siirtänyt Hänet kaukaisuuteen ja väittää, että Kristus on ainoastaan veljissä... Hän itse tahtoo olla Herra. Pohjan perillä alkavat jo tulokset lahkokunnan toimesta näkyä. Pajalan seurakunnassa, jossa Laestadius aikoinaan vaikutti kauan pappina, on epäsiveys, juoppous ja paheet niin suuressa määrin kasvaneet, että voi sanoa kristillisyyden melkein kadonneeksi sieltä. Kun väärien pönkkien täytyy kaatua, niin ihminen putoo lokaan. Niin käy tämänkin lahkokunnan. Kyllä jokainen luulee uskonsa oikeaksi, mutta tutkikoon jokainen, onko hän oikeassa. Lahkokunta on myös keksinyt uuden autuuden tien. Parannus on siinä, ettää tunnustaa veljilleen ja saa heiltä anteeksi. Se on uusi parannuksen teko, jota ei ennen ole ollut. Ja kun kysytään, mikä on uusi syntyminen, niin sanotaan: kun seurakunnassa tunnustaa ja saa anteeksi, silloin on kristittyy uudesti syntynyt. Niin ei Lutherus opettanut. Rippi on korotettu yli muiden, vieläpä yli sakramenttein ja yli Jumalan sanan. Lahko on ulkopuolella Raamatun oppia ja jollei tuo kiihko sokaisisi ihmisten silmiä, niin pian sen huomaisi jokainen. Ja tuo kiihko on muka Pyhää Henkeä, mutta se on pilkan tekoa. Ei Pyhä Henki sillä tapaa ole toiminut. Koetuksen ajat ovat tulleet Suomen kansalle ja surkeata on, jos ei Jumalan oma henki pääse siinä vaikuttamaan, vaan että sitä lahkonmielessä revitään sinne tänne. Jumala valvoo itse Pyhää totuuttansa ja kehoitan minä lahkokuntaa aikanansa ajattelemaan, mitä hänen rauhaansa tulee, ennen kuin on möhäistä.

Seurakuntakertomus 19.8.1891 (Samuel Porthan).
Etelä- ja itäosissa seurakuntaa on nk. laestadiolaisuus vuonna 1885 apulaispappi Weijola vainajan aikana jalansijaa saanut, niin että vieläkin Kolin kylässä on siihen lahkoon, jonka pääjohtaja siellä on räätäli Matti Ryynänen, kuuluvia noin 30 henkeen, parhaasta päin vaimoja; vaan karjalainen jyrkkä luonto ei ole siihen kovinkaan taipuvainen, semminkin kun nykyisessä paistossa ei ole sen kannattajia. Muutoin on seurakunnassa varsinkin pohjoispuolella ja muissakin sydänmaan kylissä huomattavana vanhan ruotsalaisuuden eli pietismin jälkeläisiä.

Lähde: OMA. OTA. Eb:88. Piispantarkastuspöytäkirjat. Pielisjärvi.