Kommunismi ja lestadiolaisuus Sallassa 1930-luvulla

Monilla seuduilla, jossa lestadiolaisuus oli ollut 1800-luvun lopulla lähes kaiken sosiaalisen ja uskonnollisen elämän leimaa-antava voima, levisi 1900-luvulla ensin sosialismi ja myöhemmin myös kommunismi. Herätysliike muodosti niiden torjunnalle vahvan muurin, mutta paikoin tähän vastustukseen ilmaantui säröjä. Ennen pitkää joillakin seuduilla vanhempi polvi kuului herätysliikkeeseen, mutta nuoremmmat sukupolvet kannattivat kommunismia. Varsinkin Sallan pitäjässä kommunismilla oli jo 1920-luvulla vahva jalansija. Pitäjän lestadiolaisyhteisöt olivat jakautuneet 1900-luvun alun hajaannuksessa. Osa kannatti uusheräystä, osa vanhoillisuutta. Vasemmistoaatteiden menestystä kyseisellä seudulla ovat jotkut tutkijat selittäneet sillä, että uusheräyksen vasemmiston torjunta ei ollut niin järjestelmällistä kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Oliko asia näin, selviäisi mielestäni vasta mikrohistoriallisella tutkimuksella, josa mentäisiin yksilö- ja perhetasolle. Tilanteesta Sallassa 1930-luvulla kertoo hyvin ote alla olevasta kirjeestä, jonka opettaja Lyyli-Marja Pehkonen lähetti vuoden 1936 lopulla kirkkoherra Väinö Havakselle.

----------

OMA. L:1. Wäinö Havaksen kokoelma. Ca:3

Lyyli-Marja Pehkonen Sallan Tuutijärveltä 29.XII.1936

Kunnioitettu kirkkoherra Havas

Tervehdän Jumalan rauhalla kunnioitettua veljeä Jeesuksessa Kristuksessa, Herrassamme ja heikkoudessani rukoilen Teille ja perheellenne Jumalan runsasta siunausta tulevana vuotena.

Olkoon Herra Jeesus kiitetty siitä, että on evankeliuminsa valkeudella valaissut Suomen kansaa. On aivan ihmeellistä tavata pohjoisessa ja etelässä, lännessä ja idässä Jumalan lapsia. Ensimmäinen kysymys saavuttuani tähän erämaan rajaseutuun, monien mielestä hyljättyyn kylään oli, onko täällä eläviä kristityitä? Opettaja Parviainen (jonka ollessa Auttissa khra Havas oli käynyt puhumassa koululla) kertoi ne ikävät tosiasiat, jotka myöhemmin olen saanut nähdä oikeiksi.

Uskovia on, harvoja enää. Ja nyt opittuani heidät tuntemaan, olen joutunut ihmettelemään sitä, kuinka raskasta kuormaa kantaen nämä harvat jumalanlapset ovat kestäneet vastoinkäymiset, lähimpien omaisten hirvittävän jumalattomuuden, pilkan, köyhyyden, usein suoranaisen kurjuuden, ja olen joutunut huutamaan kiitosta Herralle Jeesukselle, joka on tehnyt heidät vahvoiksi uskossa.

Nuorista ei ainoakaan tunnusta ainoakaan uskoa, ja juuri syystä siihen haluan puhua. Rajan kirous painaa raskaina näitä seutuja: Kommunismi. Niin kauheaa kuin onkin sanoa - mutta täytyyhän jollekin puhua - on kommunismi saastuttanut myrkyn lailla, joka hiljalleen vuotaa ja huomaamatta ottaa valtaansa, uskovien suuren joukon. Nämäkin uskovat emännät ja äidit kerran odottivat "hyvän tuloa köyhälle", mutta kun se hyvä oli vienyt toiselta äidiltä kaksi, toiselta neljä poikaa Venäjälle ja
sieltä alkoi tulla kirjeitä, joissa kiellettiin kirjoittamasta Jumalan sanaa, heräsivät he - mutta heidän suunsa ovat tukitut. He heräsivät, mutta nuoriso etsii totuutta. Ja miksikä ihmetellä uskotonta nuorisoa, kun - erään silminnäkijän ja kuulijan mukaan - itse kristillisyyden tukipaikan Hautalan kylässä, jossa Hauta-Junnu on vaikuttanut näihin asti, mutta on nyt menettänyt voimat, muistikin on jo mennyt, on aivan nykyisin levinnyt kommunismi, niin että uskovaiset isännät Raamattu kädessä todistelevat, että kommunismi on se rauhan valtakunta, joka oli tuleva ym.

Selvä on, että joku agentti on juuri kristityiden uskoon kierosti oppiansa sovittelemalla sokaissut heidän silmänsä, sillä he eivät esim. usko, että Venäjällä taistellaan kristinuskoa vastaan! Sydämensä yksinkertaisuudessa he ovat omaksuneet tuon kauhean opin, joka kyllä vähitellen kuolettaa kaiken sisäisen hengen elämän. Siitähän on juuri seurauksena kylmyys, jolla ei ole valtaa enään omiin lapsiinkaan, saati ympäristöön. Ja mikä vahinko tuleekaan sitten kuolemattomalle sielulle, sillä on vaikea löytää paluutietä umpisokkelosta, jossa jo lopuksi joutuu kysymään: missä on totuus?