Raja-aitoja ylittämässä

Alla oleva uutinen kertoo sotavuosien poikkeusoloissa syntyneestä halusta murtaa eri uskonnollisten liikkeiden raja-aitoja ja ryhtyä hengelliseen yhteistyöhön. Tätä ilmeni esim. ylioppilaiden keskuudessa. Sen puolestapuhujana esiintyi mm. teologian ylioppilas Antti Koukkari, josta tuli myöhemmin vanhoillislestadiolaisten perustaman viikoittain ilmestyvän Päivämies-lehden ensimmäinen päätoimittaja.
--------------
Kotimaa 25.4.1941

Yhteistyöhön!

Viime tiistain Kotimaassa oli selostus Kristillisen Ylioppilasliiton koolle kutsumasta neuvottelusta, jonka tunnuksena oli: Kristityt ylioppilaat yhteistyöhön! Puutteellisena, vain katkelmia esittävänä, saattoi selostus eräiltä kohdiltaan antaa väärän kuvan niistä ajatuksista, jotka tuossa kokouksessa olivat hallitsevina. Tämän vuoksi on ”Etsijä” pyytänyt teol. yliopp. Antti Koukkaria selostamaan tarkemmin, mitä hän tuossa kokouksessa esitti. – Yliopp. Koukkari lausui tällöin seuraavaa:
            Kysymys toisten löytämisestä ja yhteistyön aikaansaamisesta on ollut polttava myös laestadiolaisten ylioppilaiden keskuudessa, varsinkin sodan jälkeen. Ennen sotaa saimme usein tuntea itsemme syrjäytetyiksi emmekä voineet muuta kuin sulkeutua omaan kuoreemme. Outo masennus ja alakuloisuus leimasi työtä ylioppilaiden keskuudessa. Kaikessa touhussakin oli silmiinpistävää todellisen rakkauden puute, rakkauden sieluihin. Kun meillä nyt on tunnustettu elämän liikkeen arvo ja meitäkin on kutsuttu yhteistyöhön ylioppilaiden sielujen pelastamiseksi, olemme tunteneet vilpitöntä iloa.

            Toinen kysymys on kysymys raja-aidoista. Täällä on edellä lausuttu julki mahdollisuus, että ihminen voisi inhimillisin keinoin, jostakin sopimuksesta esim. kaataa eri suuntien välisiä raja-aitoja. On viitattu siihenkin, ettei erottavia aitoja ollut Jeesuksen aikana. Kyllä niitä oli, oli esim. farisealaisten ja galilealaisten välillä ja kuitenkin nämä molemmat luulivat kulkevansa Herran teitä. Huomattava on, että juuri silloin, kun galilealaiset saivat herralta päästön ja sidonnan avaimet, he olivat yksin suljettujen ovien takana. Näin on vieläkin.

            Mutta vaikka näin on, että yritys raja-aidan kaatamiseksi voi olla pyhän hapäisemistä, on sittenkin olemassa monia mahdollisuuksia eri herätysliikkeiden ja järjestöjen väliselle yhteistyölle ylioppilaiden keskuudessa. Kun työtä on innoittamassa vilpitön rakkaus sieluihin ja pelastamisen ilo eikä suuntahenki, niin uskon sillä olevan monia voittoja edessään.

            Käytännöllinen ehdotukseni olisi se, että YKY toimisi edelleen keskusjärjestönä ylioppilasmaailmassa, olisi jonkunlainen ”kansankirkko”, joka kokoaisi voimat ja edustaisi ainoana järjestönä ulospäin koetelluin menetelminsä. YKY järjestäisi tilaisuudet, joissa pelastussanomaa julistetaan ja kutsuisi niihin puhujat harkintansa mukaan. Mikäli laestadiolaisia näihin tilaisuuksiin puhujiksi kutsutaan, ovat he valmiit tulemaan. Uskon sanan vieläkin monia tekevän terveeksi.
            Kysymys toisten löytämisestä on myös laestadiolaisten keskuudessa polttava, varsinkin nyt sodan jälkeen. On liian vähän rakkautta sieluihin. Työssämme on ollut paljon arkuutta. Siksi meidät on syrjäytetty, olemme olleet itseemme sulkeutuneita. Ihmiselle ei ole mahdollista kaataa raja-aitoja, mutta nyt onkin kysymys Jumalan voimasta, joka on loppumaton.

            Me voimme tehdä yhteistä työtä ylioppilaiden sielujen voittamiseksi. Suuntahenki pois. Pääasia on päästää ylioppilaat synneistä, auttaa heitä Kristuksen luo.