Juhani Raattamaan muistokirjoitus (Aatu Laitinen)

†         Juhani Raattamaa 

Jeesus sanoo: Minä ole ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olisi kuollut. Joh. 11:25. 

Vanha ja uskollinen evankeliumin saarnaaja ja lasten opettaja Juhani Juhaninpoika Raattamaa on maaliskuun 7 päivänä rauhallisesti Herrassa nukkunut kuolon uneen 88 vuoden vanhana. Hän syntyi Kaaresuannon Kuttasen kylässä ja asui vanhempana Saivon kylässä, sekä oli kauvan katekeettana Ruotsin Lapinmaan lapsille. Laestadius kertoo ”Huutavan äänessään” tämän lahjakkaan työkumppaninsa nuoruuden jumalattomuudesta, heräyksestä ja kääntymisestä, ahkerasta työnteosta ja elämästä tarkoin, josta tähän merkitsemme seuraavaa ”Talvella alkoi myös Raattamaa puhumaan kristillisyydestä. Tammikuussa 1848 tuli Juhani Raattamaa Lainion kylään joukko lapsia mukanaan, joita opetti lukemaan vaan samalla saarnasi muillekin. Hän selitti Kristuksen kärsimisen historiaa niin kuin oli oppinut ollessaan rippikoulun opetuksessa osallisena Kaaresuannossa. Illoin pidettiin rukouksia ja kanssapuheita, josta seuraus oli Jumalan avulla, että muutamat viinankin kauppiaat saivat piston sydämeensä ja heräys tapahtui ihmisisissä näkemään synnin julmuutta, sekä pakenemaan Kristuksen tykö. Voimallisesti saarnasi Raattamaa ei ainoastaan raittiudesta, mutta myös erittäinkin elävästä a totisesta kristillisyydestä. Hän teki työtä lakkaamatta yöllä ja päivällä; ainoastaan eräitä tiimoja amupuoleen yötä nukkui; Ja se oli enemmän kuin ihmeellistä, ettei hän kokonaan väsynyt, mutta hänellä olikin luja terveys.”

Paljoksi tulisi tässä luetella tämän voimallisen työntekijän täydellistä elämäkertaa. Hän matkusti paljon saarnaten Jumalan sanaa erittäin Ruotsin Lapinmaassa, mutta myös Suomen pohjoisosassa Oulua ja Pudasjärveä myöten; erityisellä rakkaudella hän puhui matkoistaan Rovaniemen kautta Kemijärvellä. Hänellä oli tuo paras lahja: sydämellinen rakkaus suurimpana voimana, ja sentähden häntä niin paljon rakastettiin. Paljon hän neuvoi myös kirjeitten kautta kristityitä rakkauteen keskenänsä. ja mitäs meille sitten muuta jääpi kuin viha, jos me rakkauden turmelemme? Mitä auttaa sitten jumalisuutemme eli uskomme? Rauhallinen muisto Juhani Raattamaasta: hän lohdutti Jumalan sanalla monta murheellista, lohduttakoon nyt häntä jumala ijankaikkisesti; vanhurskaan muisto pysyy. Monta on, jotka todistavat heille armon Jumalalta tapahtuneen tämän uskollisen palvelijan kautta. Asuimme lähilaihin 16 vuotta tämän rakkaan veljen ja ystävän kanssa ja aina erkanimme rakkaalla sydämellä Jumalan suurta armoa tunnustaen herrassamme Jeesuksessa. Raattamaa vainaja oli aivan väsymätön vierasten holhooja. Joka tuli hänen kotiinsa, se oli kuin kotonansa ja aina taloon tervetullut. Hän on nyt päässyt parempaan kotiin.

Olkaa nyt Lunastajassamme Jeesuksessa, johon vainaja turvasi, lohdutetut vaimonsa Karoliina ja lapset ja vainajan monet ystävät. Kilvoitelkaamme hyvä uskon kilvotus rukouksessa ja valvomisessa kaikki veljet ja sisaret yksimielisyydessä ja rakkaudessa, jota herra on kutsunut suurelle ehtoolliselle. Kiitos ja kunnia olkoon Jumalalle ja rakkaalle Isälle. Auta meitä armon ja rakkauden Jumala sovintoveren voimalla totisessa kilvoituksessa Jeesuksessa pysymään siihen asti kun herra tulee. Amen.

A[atu] L[aitinen]

Sanomia Siionista 4/1899, s. 76-78.

Saarnaaja Juhani Raattamaan muistokirjoitus Sanomia Siionista-lehdessä

 

Vanha ja uskollinen evankeliumin saarnaaja ja lasten opettaja Juhani Juhaninpoika Raattamaa on Maaliskuun 7 päivänä rauhallisesti Herrassa nukkunut kuolon uneen 88 vuoden vanhana. Hän syntyi Kaaressuannon Kuttasen kylässä ja asui vanhempana Saivon kylässä, sekä oli kauvan katekeettana Ruotsin Lapinmaan lapsille. Laestadius kertoo ”Huutavan äänessään" tämän lahjakkaan työkumppaninsa nuoruuden jumalattomuudesta, heräyksestä ja kääntymisestä, ahkerasta työnteosta ja elämästä tarkoin, josta tähän merkitsemme seuraavaa: Talvella 1846 alkoi myös Raattamaa puhumaan kristillisyydestä. Tammikuussa 1848 tuli Juhani Raattamaa Lainion kylään joukko Lapin lapsia mukanaan, joita opetti lukemaan vaan samalla saarnasi muillekin. Hän selitti Kristuksen kärsimisen historiaa niinkuin oli oppinut ollessaan rippikoulun opetuksessa osallisena Kaaresuannossa. Illoin pidettiin rukouksia ja kanssapuheita, josta seuraus oli Jumalan avulla, että muutamat viinankin kauppiaat saivat piston sydämeensä ja heräys tapahtui ihmisissä näkemään synnin julmuutta, sekä pakenemaan Kristuksen tyköön. Voimallisesti saarnasi Raattamaa ei ainoastaan raittiudesta mutta myös erittäinkin elämästä ja totisesta kristillisyydestä. Hän teki työtä lakkaamatta yöllä ja päivällä; ainoastaan eräitä tiimoja amupuoleen yötä nukkui; ja se oli enemmän kuin ihmeellistä ettei hän kokonaan väsynyt, mutta hänellä olikin luja terveys".

Paljoksi tulisi tässä luetella tämän voimallisen työntekijän täydellistä elämäkertaa. Hän matkusti paljon saarnaten Jumalan sanaa erittäin Ruotsin Lapinmaassa, mutta myös Suomen pohjoisosassa Oulua ja Pudasjärveä myöten; erityisellä rakkaudella hän puhui matkoistaan Rovaniemen kautta Kemijärvellä. Hänellä oli tuo paras lahja: sydämellinen rakkaus suurimpana voimana, ja sentähden häntä niin paljon rakastettiin. Paljon hän neuvoi myös kirjeitten kautta kristityltä rakkauteen keskenänsä. Ja mitäs meille sitten muuta jääpi kuin viha, jos me rakkauden turmelemme? Mitä auttaa sitten jumalisuutemme eli uskomme? Rauhallinen muisto jäi Juhani Raattamaasta: hän lohdutti Jumalan sanalla monta murheellista, lohduttakoon nyt häntä Jumala ijankaikkisesti; vanhurskaan muisto pysyy. Monta on, jotka todistavat heille armon Jumalalta tapahtuneen tämän uskollisen palvelijan kautta. Asuimme lähilaihin 16 vuotta tämän rakkaan veljen ja ystävän kanssa ja aina erkanimme rakkaalla sydämellä Jumalan suurta armoa tunnustaen Herrassamme Jeesuksessa. Raattamaa vainaja oli aivan väsymätön vierasten holhooja. Joka tuli hänen kotiinsa, se oli kuin kotonansa ja aina taloon tervetullut. — Hän on nyt päässyt parempaan kotiin.

Olkaa nyt Lunastajassamme Jeesuksessa, johon vainaja turvasi, lohdutetut vaimonsa Karoliina ja lapset ja vainajan monet ystävät. Kilvotelkaamme hyvä uskonkilvotus rukouksessa ja valvomisessa kaikki veljet ja sisaret yksimielisyydessä ja rakkaudessa, joita Herra on kutsunut suurelle ehtoolliselle. Kiitos ja kunnia olkoon Jumalalle ja rakkaalle Isälle. Auta meitä armon ja rakkauden Jumala sovintoveren voimalla totisessa kilvoituksessa Jeesuksessa pysymään siihen asti kun Herra tulee. Amen. A[atu] L[aitinen]. 

 

Sanomia Siionista 4/1899, 76-78.

 

 

Vanhoillislestadiolaisten maallikkosaarnaajien veljeskokouksen julkilausuma 7.11.1957

Pitkäaikainen vaikuttaja vanhoillislestadiolaisuudessa oli oululainen maalllikkosaarnaaja Valde Suomalainen. Hän oli vuosina 1948 - 1956 SRK:n johtokunnassa ja sen työvaliokunnan jäsen. Valde Suomainen oli yksi Oulussa 6. - 7.11.1957 pidetyn vanhoillislestadiolaisten maallikkosaarnaajien veljeskokouksen puuhamiehistä.

Kuopion suviseuroissa (1957) pidetyn puhujainkokouksen jälkeen vanhoillislestadiolaisuuden sisällä jonkin aikaa esiintyneet erimielisyydet sakramenteista tulivat julkisiksi. Suurimmat erimielisyydet oli kastekäsityksessä. Kastetta olivat käsitelleet aikaisemmin artikkeleissaan Siionin Lähetyslehdessä muun muassa kirkkoherrat Oskari Heikki Jussila (1927), Väinö Havas (1940) ja Paavo Viljanen (1947). Puhujainkokouksessa oli kaksi alustusta lapsikasteesta. Toisen laati tuomiorovasti L. P. Tapaninen, toisen maallikkosaarnaaja Toivo Leppänen. Alustajat päätyivät toisistaan poikkeaviin opillisiin käsityksiin. Tapanisen alustuksen löydät täältä.

Kuopion puhujainkokouksen jälkimaininkina pidettiin Oulussa maallikkosaarnaajien veljeskokous. Sen kokoon saamiseksi olivat aloitteellisina saarnaajat Valde Suomalainen, Kauno Kemppainen, Hugo Taistomies ja Väinö Heiskanen. SRK:n työvaliokunta tarjoutui järjestämään yleisen puhujainkokouksen siten, että maallikkosaarnaajat olisivat voineet kokoontua ensin keskenään, mutta tämä ei kokousta puuhanneille kelvannut. Jotkut jopa kiivaasti vastustivat SRK:n osallistumista kokoushankkeeseen. Maallikkojen keskuudessa kyti ilmeinen epäluulo SRK:tä ja sen hallintoelimiä vastaan. Sen vuoksi onkin mielenkiintoista havaita, että sekä Valde Suomalainen että Kauno Kemppainen olivat SRK:n johtokunnan jäseniä. Suomalaisen pesti johtokunnassa oli tosin päättynyt vuonna 1956 (SRK:n johtokunnassa 1948 – 1956). Kauno Kemppainen oli ollut johtokunnassa jo vuodesta 1929 alkaen (johtokunnassa vuodet 1929 – 1964). Sekä Kemppainen että Suomalainen olivat olleet myös sen työvaliokunnan jäseninä, Suomalainen oli työvaliokunnassa vuodet 1948 – 1956 ja Kemppainen vuodet 1942 – 1963. Edellä mainittujen luottamustehtävien lisäksi Kauno Kemppainen oli vuodet 1949 - 1955 SRK:n sihteeri.  

Maallikkojen kokouksessa 6-7.11.1957 alustuksen pitäjinä olivat Eino Kimpimäki (Allianssivirtauksia ajassamme) ja Kauno Kemppainen (Kristillisyyden elinkysymyksiä) ja Armas Naamanka (Sakramentit). Kokoukseen osallistui 105 maallikkoa. SRK:n toimihenkilöt olivat kokouksessa mukana yksityishenkilöinä. Kokous antoi julkilausuman, joka ohessa.

-------------------------

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma.

Ouluun 6—7. 11. 1957 koontuneina käsittelemään Jumalan valtakunnan työssä esiin tulleita asioita toteamme huolestuneina ajassamme voimakkaana esiintyvän allianssihengen vaarallisuuden

Keskustelussa kävi ilmi syvä huolestuminen, että lutherilaisen kirkkomme muutamat johtohenkilot suosivat ja vastaanottavat vieraita vaikutteita Raamatun hengen ulkopuolelta.

Koska tämä allianssihenki on saamassa jalansijaa Jumalan valtakunnassa, niin varotetaan tästä vaarasta Jumalan lapsia.

Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.

Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous teroittaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa.

Oulussa, 7. 11. 1957.

MAALLIKKOSAARNAAJAIN VELJESKOKOUS

August Lundbergin kiertokirje saarnaajille lestadiolaisryhmien sovintokokouksesta

Länsilestadiolainen Stockelin perhe Jukkasjärven Kattuvuomasssa kotinsa portailla 1900-luvun alussa.
Kuva: Kiruna stads bildarkiv

Ruotsin itälestadiolaisten johtava saarnaaja August Lundberg tapasi esikoislestadiolaisten johtajan saarnaaja Peder Olsen Fjelldalin (Meri-Pietari)  joulukuussa 1912. Hän yritti saada Meri-Pietarin muuttamaan kielteistä asennettaan lestadiolaisryhmien sovintokokoukselle. Yritys kuitenkin epäonnistui. August Lundberg lähetti tämän jälkeen itälestadiolaisille saarnaajille oheisen kiertokirjeen

Cirkulär till predikanterna om försoningsmöte mellan öst och väst

Joulukuun 18 päivä 1912 kävi allekirjoittanut Peder Olsen Fjelldalin tykönä Norgassa sitä vasten, että saada sovinto kokouksen toimeen. Asetin hänen silmänsä eteen, kuinka surkea se on, että on riita ja tuomio Jumalan lasten välissä, että kymmenen tuhansia ihmissieluja mene hukkaan tämän riidankautta ja itse perkele mahtanee oikein nauraa kuin kristityt tuomitsevat toisiansa, jonka tähden se olisi paras, että niin hopusti kuin mahdollista hommata sovintoa ja sitte ruveta kahdenkertaisilla yhdistetyillä voimilla työtä tekemään sielujen autuuden päälle.

            Peder vastasi siihen: En halua yhtään sovintoa, joka halua sovinto, tuokoon sovintotuomareita, emme saata pittää sovintokokousta ilman sovintotuomaria. Minä vastasin siihen, että olemme Vittangin seurahuonessa sopinet, että koska kaikki meille tunnetut kristityt ovat jommallakummalla puolella ja siis koovin alhaiset niin täytyy Raamattu Lutheruksen, Laestadiuksen ja Raataman kirjoitukset meille olla sovintotuomarit. Pietari väitti se aivan mahdottomaksi ja kielsi puhen koko sovinnosta.

Kirjeen toisella puolella alla oleva raportti ruotsiksi. Suomenkielinen on ollut erillisellä paperilla ja kuului näin:

23 päivä maaliskuuta 1910 kokontui seuravat saarnajat (Laestadialaisia) Vittangin seurahuonessa lännen puolelta Isak Kuoksu, Samuel Vettasjärvi, Isak Niku, Frans Parakka ynnä koko seurahuone täynä lännen kristillisyteen kuuluvia. Idältä oli läsnä Oluf Koskamo ja Aug Lundberg muutaman kumpanin kanssa.                                                     

Neljän tiiman keskustelun jälkeen näytti olevan yksimieleinen tarkoitus, että maaliskuussa 1911 kokontua sovintokokoukseen Vittangin kirkoon, jonka vaarantavainen pappi oli siihen luvannut. Päätös oli 3 eli 4 päivää ensin yhdessä pittää kokousta 2 kertaa päivässä ja joka kokouksessa 1 saarna kumpaiselta puolelta, jonka jälkeen saisi keskustella sovinnonmahdollisuudesta kuin ensin on saarnojen kautta oppineet tuntemaan toisiansa.

Koska lännen saarnaajat halusit ensiin keskustella poissa olevaisten saarnaajitten kanssa asiasta, niin ei saatettu heiden puoleltansa päättää vakaiseksi, vaan lupasivat viimein lokakuussa antaa Lundbergille vastausta tulevatko he sovintokokoukseen Wittangissa maaliskuussa 1911.

Lannavaarassa 5 p. helmikuuta 1911

Aug Lundberg

Lähde: August Lunbergin kokoelma