Wanhoja kirjeitä 48. J. Fr. Thauvón Iistä syksyllä 1885

 

Kirkkoherra J. Fr. Thauvón (1828 - 1918)  Lestadiolaispappien Iin kokouksen isäntä syyskuussa 1885.

Kirje Iistä

Rakkaille veljilleni ja sisarilleni Kristuksessa toivotan armoa ja rauhaa. Herra jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian; ei Hän kiellä hurskailta mitään hyvää. Herra Seepaooth, autuas on se ihminen, joka sinuun uskaltaa.

Kuinka lohdullista eikö se ole, että Herra on meille aurinko ja kilpi. Hän lämmittää kylmät sydämemme palavalla rakkaudellansa, mutta Hän suojaa meitä niin kuin kilpi; ei ole yhtään hätää Hänen lapsillansa, sillä he saavat turvattuina olla Hänen armosiipeinsä alla.

Kokous erittäinki uskovaisten pappein kesken pidettiin täällä[1], johon saapuivat veljet Heikel, Grape, Castrén, Bäckman, Mandellöf, Veijola, Snellman ja Eemil Thauvón sekä useoita maallikoita.[2] Kaikessa yksimielisyydessä keskusteltiin Jumalan valtakunnan asioista ja joka ilta pidettiin Raamatun selityksiä seurahuoneessa.[3]

Tervehdän perheineni sydämen rakkaudella kaikki Jumalan lapsia. Herramme Jeesuksen haavoissa on meillä turva kaikkea myrskyä vastaan. Muistakaa meitäki rukouksissanne. Merkitsee veljenne Jeesuksessa
J. Fr. Thauvón

Aatu Laitinen. Valituita kirjeitä. Toinen osa. Oulu 1886

---

[1] Syyskuun alussa 1885 lestadiolaiseen herätysliikkeeseen liittyneitä pappaja sekä joitakin nimeämättömiä maallikkosaarnaajia kokoontui Ii:n pappilaan pohtimaan opillisten asioiden lisäksi herätysliikkeen asemaa evankelisluterilaisessa kirkossa. Tilaisuuden suunnittelusta ei ole säilynyt juurikaan tietoja. Tosin edellisenä syksynä olivat veljekset Karl Abiel ja Oskar Immanuel Heikel (1858–1941) pohtineet kokouksen järjestämistä

[2] Kokousajankohtana pappina toimineista lestadiolaisista kokoukseen ei osallistunut, Viktor Alfred Virkkula (1854 – 1932), jonka poissaolon selittänee hänen silloinen kaukainen asuinpaikkansa Inari. Toinen kokouksesta puuttunut oli Enontekiön kappalainen Aatu Laitinen, jonka poissaoloon löytyy selitystä tämän linkin takaa. On myös esitetty väitteitä, että teologian ylioppilas Arthur Leopold Heideman olisi osallistunut kokoukseen, mutta tälle väitteelle ei löydy tukea aikalaislähteistä, kuten näemme yllä olevasta kirjeestä. Siitä kuitenkin puuttuu jostakin syystä kokoukseen osallistuneen Oskar Immanuel Heikelin nimi. Kokouksen aikalaisarvioita löytyy täältä.

[3] Kokouksessa laadittiin kannanotto, jonka Aatu Laitinen julkaisi seuraavana vuonna Kristillisen Kuukauslehden helmikuun numerossa.

Wanhoja kirjeitä 27. Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 14.4.1885

 Tässä lestadiolaispappiJaakko Veijolan toinen kirje J. F. Thauvonille Pielisjärveltä. Kirjeessä osittain samoja asioita  kuin hänen pari viikkoa aikaisemmin lähettämässään kirjeessä Oskar Heikelille. Veijola oli kohdannut seurakunnassaan heränneitä, joista saamiaan kokemuksia ja heidän kanssaan käymiään kesksuteluja hän selittää kirjeessään. Paikkakunnalla oli myös pieni lestadiolaisyhteisö ja Veijola oli yhteydessä myös Nurmeksen seudun lestadiolaisiin.

Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 14.4.1885

Pielisjärvi 14 p. Huhtikuuta 1885

Rakas setä!
Jumalan armon ja rauhan tunteminen lisääntyköön sydämillemme monissa elämän koettelemuksissa!

Niinkuin setä lienee kuullut, saavuin tänne paraaseen työaikaan, sillä kinkerien pito oli vielä kesk[eytyks]issä. Rovasti Grönholm oli tullut kipeäksi kinkerimatkalla ja hänen kuolemansa tähden oli täytynyt  siirtää tuonnemmaksi. Minun ajallani oli täytynyt niiden pito siirtää tuonnemmaksi. Minun ajallani on siis vielä idetty kahdeksattoista kinkerit, joista minä yksinäni olen saanut pitää kuudet sekä sitäpaitsi kaksi jumalanpalvelusta samoilla matkoilla, muut yhdessä k.herra Pöyhösen kanssa. Mikä vielä lisää työtä näissä kinkereissä, on n.s. kirjoitus, sillä ennen varsinaista toimitusta tehdään kirkonkirjoihin ne muutokset /esim. palvelijain, torpparein, loisien y.m. suhteen/, jotka vuode ajalla ovat tapahtuneet, ja tämä vetää useinkin monta tuntia aikaa. Sitäpaisti luetetaan aikuiset ja lapset erikseen, kuitenkin samalla aikaa, vaikka eri huoneissa. Aikuisten annetaan, useampien esille huudettuna lukea u. testamentista ja sitten tehdään kysymyksiä luetun sisällöstä. Siinä voi useinkin tehdä hyvin omantunnon kysymyksiä, niin että se tuntuu aivan sopivalta luetustavalta. Kansa on myös siitä hyvin huvitettu a kuuntelee tarkasti. Lopuksi kutsutaan kaikki yhteen ja pidetään yleinen Katkismuksen kuulustelemus. Wuoropäivin olemme Pöyhösen kanssa luettaneet vanhoja, sama pitää myös sinä päivänä katekisationin. Toinen taas luettaa silloin lapsia lukkarin kanssa.

Ihmiset täällä ovat hyvin halukkaita kuuntelemaan. Wiimeisiin pappeihinsa ovat he olleet aivan tyytymättömät, sillä täällä on ennen ollut heränneitä ja eteviä pappeja niinkuin piispa Johanson, Karén, Pelkonen y.m. , vaan nykyiset ovat olleet aivan mailman mielisiä. Pappilat ovat olleet paraita kylä- ja tanssipaikkoja. - Harrastusta täällä on paljon, vaan kaikki omaavanhurskautta. Ja mikä ikävintä, he eivät tunne laisinkaan omaavanhurskauttaan. Olen kuitenkin muutamissa sangen paljon Jumalan työtä tavannut. Uusi syntyminen on tunnettu synnytyskipuihin saakka, vaan ei iloon saakka. Syntymnen on jäänyt keskitekoiseksi tai on syntymneistä tulluy saira[an]loisia, varmaankin sentähden etteävät omaiset ole olleet syntyessä oitamassa. Moni on käynyt autuuden ensimäisten tuntomerkkien läpi, vaan ei ole käsittänyt sydämen puhtautta, ja kuitenkin vasta niille kuuluu Jumalan lupaukset: "Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan". Sentähden ei Jesuksen veri ole päässyt osoittamaan voimaansa. Rauhan tekeminen on tuntematoin ja sovinto mailman kanssa rikkoutumatta. Paljon on siis kyllä "sanan rakstajia", vaan vähän sen kätkijöitä ja tekijöitä, paljon "armon kerjäläisiä", vaan vähän vapaan hengen lapsia. - Minä olen koettanut näyttää, ettei Jumalalla ole kerjäläisiä, vaan lapsia. Lapsioikeuden ehdoksi olen saarnannut uuden syntymisen, mssä synnytyskipuja seuraa rauhan ja ilon tunteminen. Sydämen puhdista[mista] olen saarnannut Jesuksen viattoman veren kautta ja sydämen epäuskon näyttänyt suurimmaksi synniksi. - Tämä saarna ei kuitenkaan tunnu "armon kerjäläisiä" miellyttävän, sillä se on heistä kovin avaraa. Mutta olen koettanut näyttää, että laveampaa evankeliumia heille ennen on saarnattu, kun synti on saarnattu luvalliseksi ja armo suureksi. Jos taas synti saarnataan synniksi, s. o. katumattomlle parannus, ja katuvaisille syntein anteeksi saaminen, niin se ei pitisi olla liian varaa. - On täällä jo sentään muutamia, jotka sydämellään ovat äsittäneet rauhan ja vaopauden ja jotka ovat saaneet kiitollisen sydämen taivaallista rakastajaa kohtaan, koska tämä on häntä henkeen ja vereen saakka rakastanut. He kuitenkin asuvat kirkolla noin 3 peninkulman päässä, niin että harvoin heitä tapaan. Niin uskon kuitenkin, että Jumala, joka on hyvän työn alkanut, on sen myös päättävä Jesuksen Kristuksen tulemisen päivään saakka.

Pääsiäisenä oli täällä kristityitä Nurmeksestakin, eräs sikäläinen kauppias Kuittinen (Nurmeksen seudun enimmäisiä lestadiolaisia olivat veljekset Tuomas ja Olli Kuittinen. Heistä Olli Kuittinen (s. 1841) asui välillä Pudasjärvella, jossa asuessaan hän teki laajan matkan 1875 lestadiolaisyhteisöissä kautta Suomen yhdessä Juho Takkisen kanssa) y.m. Se vain oli pahinta - vai parastako lienee ollut - etten kurkkutaudinkin tähden kyennyt itse pääsiäisen pyhinä mihinkään kirkolliiin toimituksiin. Sitävastoin istui kamarissani ihmisiä aamusta iltaan saakka, joitten kanssa piti kesklustella, vaikka ääneni oli painuksissa paljosta puhumisesta.

Wirkaveljeni k.herra Pöyhönen on siivo ja hyväluontoinen mies. Ijältään on hän keski-ikäinen. Lahjoiltaan tavallinen, ei huono ollenkaan. Lukemaan hän on ääretömän ahkera Hengelisistä asioista on hänellä vain tietoa, ei mitään omaa kokemista. Omaa tahtoa puuttuu. Wielä olemme jotansakin hyvässä sovussa. Ellei haapaveteläiset arvostele omantunnon valökeutta suurimmaksi hyväksi vaalipapeissaan, niin luulen Pöyösen olevan vaarallisen kilpailijan Castrenille.

Olen täällä todella korvessa. Suuresti kaipaan vapaan hengen lapsia, jotka rakkaudellaan minua virkistäisivät. Olen hyvän neuvon ja lohdutuksen tarpeessa. Kyllähän karjalainen on kohtelias ja ystävällinen, vaan pohjalaisen sydäntä puuttuu Liekö karjalainen vähän sukua venäläiselle??! - Waikka k.herra Bäckman tarjosi luonaan paikkaa minulle, en kuitenkaan vielä voinut suostua hänen tarjoukseensa, kun tahdon tutkia, mikä Jumalan tahto on tässä asiassa. Eivät tahtoisi lähiseutuin kristityt minua laskea täältä.

Pyytäisin setää lähettämään minulle muuttokirjan. Pöyhönen arveli paraaksi, että hankkisin sen tänne. Kyllä lähettäisin maksun siitä.

Kiiän teitä, rakas setä, sekä muuta perheväkeänne aina osoittamastanne rakkaudesta kohtaani. Rakkauden ja rauhan terveisillä tervehdin teitä, perheväkeänne ynnä muita Jumalan valituita! Saanko odottaa joskus kirjettä setältä? Weli Emil varmaankaan ei saata olla minulle kirjoittamatta, kun hän saa siellä viettää "kissan päiviä".
Setän ja kaikkein Jumalan valittuin matkatoveri ijankakkiselle kotimaalle
J. A. Weijola

Wanhoja kirjeitä 25. Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 20.10.1885

Jaakko Veijola kuvaa kirjeessään J. F. Thauvonille syksyllä 1885 Kuopiossa pidettyä pappeinkokousta, jossa Kuopion hiippakunnan uusi piispa Gustaf Johanson hyökkäsi lestadiolaisuutta vastaan. Johanson arvosteli liikettä hengellisestä ylpeydestä. Sen kimmokkeena oli piispan amerikkalaiselta lestadiolaiselta saama kirje. Veijola tunsi olevansa tilaisuudessa susilauman keskellä. Piispan sanojen lisäksi hänelle mielipahaa aiheutti paikalle saapuneiden pappien juopottelu.

-------------

Jaakko Veijolan kirje J. F. Thauvonille 20.10.1885 (KA. SKHSA: D:49. Heikel-suvun kirjeet.) 

Pielisjärveltä 20. p. lokakuuta 1885 

Rakkaalle ja arvoisalle setälle! Rauhan Jumala olkoon setän kanssa aina päiväin loppuun saakka ja sitten ijankaikkisesti! Setä on jo varmaan pitkään odottanut lupaamaani kirjettä. Aika on niin vähissä, etten tahdo ennättää, vaan nyt kesken kiireenkin piirrän vähän. – Kiitän ensin viimeisistä, siellä kun oltiin Iin kokouksessa. (Syyskuun alussa 1885 oli Thauvonin pappilassa Veijolan kotiseudulla Iissä järjestetty lestadiolaispappien kokous) Jo edeltäpäin saattoi arvata, ettei Kuopiossa tulisi niin hauskaa kokousta. Toivoin kuitenkin saavani turvautua jonkun vanhan setän tai kokeneemman veljen seljän taakse, kun kovin rupeaa jyrisemään, vaan petyin. Ei tullutkaan ketään kristittyä pappia sinne, niin että sain olla aivan yksinäni suuren susilauman keskellä. Pispan puheen setä on nähnyt kait sanomalehdistä. Oikein hän mahtipontisesti sitä esitti. Hän mainitsi saaneensa Amerikasta kirjeen eräältä laestadiolaiselta ja tämä oli saattanut hänet puhumaan tästä liikkeestä, vaikka hän itse sitä vielä vähän tuntee. Hän sanoi sen kirjeen joka rivillä ilmenneen ääretöntä hengellistä ylpeyttä. Pää tuli oikein kipeäksi kuullessa niitä mahtipontisia sanan paukauksia. Minun uskoani se ei kuitenkaan saanut muuttumaan. Jumalan uskon vieläkin rakkaaksi Isäksi, kristityt ja itseni Jumalan lapsiksi sekä Johanssonin Kuopion hiippakunnan pispaksi. Mutta eikä sopine viimeksi mainittuun Vapahtajan sanat: Moseksen istuimilla istuvat fariseukset ja kirjanoppineet. Luottamukseni häneen sai suuren kolauksen, tulleneeko sitten koskaan entiselleen.

Ensi päivänä olivat päivälliset olleet pispan luona, vaan monikaan ei sitä saanut tietää, niin en minäkään. Viiniä oli siellä ollut kovasti. Sentähdenpä papit uskalsivatkin jättää raittiusasian hänen mielipiteensä ratkaistavaksi. Toisena päivänä pitivät papit pispoille ja tuomiokapitulin herroille päivälliset ja lasin ääressä he solmivat ystävyyden liittoja – ei siis ristin juurella. Minäkin olin siellä tutustuakseni pappein elämään, vaan ei se ollut mitään ilahuttavaa. Ukko Rahm piti puheen pispalle ja siihen pispa vastasi. Tämän puheensa lopussa hän, puhuessaan epäuskon vaarasta, sanoi: ”Jos Jumala on meidän kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan. Ja papit makeasta viinistä liikutettuna pyhkivät kyyneleitä. Oikein minua puistatti, kun kuuli sitä sekasotkua ja pimeyttä. Pappeja ei nuhdeltu koko kokouksen aikana, sanottiin vain: Me olemme Jesuksen Kristuksen palvelijoita. Siltä näytti Kajaanin Hartman, siltä Joensuun Laamanen (Joensuun kaupunginsaarnaajan vuosina 1880 – 1915 toiminut Niilo Johannes Laamanen), kun viimeksi mainitullakaan ei paluumatkalla tahtonut kieli suussa kääntyä, y.m.m.

Piispaa en puhutellut paljon laisinkaan. Sen verran kuin hän minua tapasi, oli hän hyvin ystävällinen. Toivotti hyvästiä jättäissä ”Granitin (Viitannee Kuopion kaupunkiseurakunnan pitkäaikaiseen kappalaiseen August Fredrik Granitiin, joka oli kyseisessä virassa vuosina 1870-1907) kirkossa” Jumalan rauhaa ja sanoi että kyllä Jumala kaikki asiat parhain päin kääntää. Linstedtiä en myös paljon puhutellut, vaikka hän kutsui käymään luonaankin. Calamniuksen luona pistäysin, vaan en monta sanaa vaihtanut, sillä hänellä oli meni Linnan kirkkoon. – Suutari Sutisella (Suutarimestari Aapeli Sutinen (1843 – 1894) oli Kuopion lestadiolaisyhteisön keskeinen henkilö) olin kortteeria. Markkanen (Maallikkosaarnaaja Vilhelm Markkanen (1836 – 1921), joka ennen lestadiolaistumistaan oli ollut Leppävirran heränneiden saarnaajana) Leppävirroilta oli myös Kuopiossa ja oli hänkin Sutisella. Hän oli hyvin hauska mies ja keskustelin hänen kanssaan aina puolille öin, välistä sivunkin puolen yön. Seuroissa olin parina iltana ja liikutuksia oli tavallista enemmän. Ei näkynyt pispan puhe vielä niitä saavan lakkaamaan Minä epäilen saaneekokaan. – Jauhiainen (Ilmeisesti kuopiolainen lestadiolaissaarnaaja Juho Jauhiainen (1832 – 1906), joka oli kuulunut aluksi heränneisiin) kirjoitti viime postissa käyneensä pispan puheilla. Sanoi näyttäneensä, että pispa on antanut jumalattomuudelle puolta, vaan hän oli syyttänyt niitä, jotka hänelle on siihen aihetta antaneet, siis kai kristityt!!

Rauhan ja rakkauden terveisiä setälle ja koko pappilan väelle sekä kristityille. Rukoilkaa edestäni! Jaakko Weijola.

Iin lestadiolaispappien kokouksen (1885) aikalaisarvioita

Rovasti Aatu Laitisen, hänen vaimonsa sekä tyttärensä hautakivi Rovaniemellä

Aikalaislähteissä on yllättävän vähän keskustelua Ii:n pappeinkokouksen päätöksistä. Varsinkin kritiikin lähes täydellinen puuttuminen hämmästyttää. Torjuttiinhan Iissä pelastuksen ehdoton sitominen sekä lestadiolaisseurakuntaan että seurakunnassa julistettuun äänelliseen synninpäästöön. Nämä olivat olleet laajasti liikkeen keskeisiä tunnusmerkkejä.  Lestadiolaissaarnaajien keskinäisessä kirjeenvaihdossa, jota tuoltakin ajalta on säilynyt runsaasti, kokouksesta miltei vaietaan. Kuopion hiippakunnan piispa Gustaf Johansson kommentoi herätysliikettä ankarasti arvostelevassa kirjassaan Laestadiolaisuus Iin kokouksen päätöksiä. Hän toteaa, etteivät Iin kokouksen kannanotot edusta lestadiolaisuuden yleisiä käsityksiä. Hän tosin myöntää, että herätysliikkeessä on niitäkin, joilla on sama käsitys kuin Iin pappeinkokouksella ja antaa siitä sinänsä myönteisen arvion.

Selkeimmän protestin Iin kokouksen kannanotoille esitti Ruotsin Överkalixissa asunut kauppias ja maallikkosaarnaaja Anders Hedlund (1838–1913). Hän julkaisi vuonna 1889 kirjasen Ett försök af nio prestmän och biskop L.Landgren att reformera den Laestadianska läran och andeliga rörelsen i Norrbotten och Finland; men wäderlägges genom utdrag af doktor Martin Luthers, Philip Melanctons och Johan Arndts skrifter, waraf synes att den s.k. Laestadianska läran är öfwerenstämmande med Profeters, Ewangelisters och Apostlars wittnesbörd samt den Evangeliska Lutherska läran. Hedlund keskittyi kritiikissään Iin kokouksen kannanoton kolmanteen osaan eli siihen, voiko sielu tulla autuaaksi luetun sanan kautta. Hän tuomitsi sekä Heikelin aikaisemmat kirjoitukset että Iin pappeinkokouksen päätökset epäterveiksi ihmisopeiksi. Hedlund uhrasi kirjansa 24 sivusta 20 väitteidensä perusteluille. Hän torjui seurakuntakeskeisellä vanhurskauttamisopillaan näkemyksen, että ”elävä usko” saattoi syntyä lukemisen ja rukoilemisen kautta tai sakramenttien vaikutuksesta.

Myös Aatu Laitisen Iin pappeinkokouksen jälkeen (KK 11/1885) kirjoittama artikkeli Mietteitä sekä kokouksen päätösten julkaisemisen (KK 2/1886) yhteydessä esittämä kommentti ja varsinkin siinä suullisen synninpäästön lihavointi voitaneen tulkita myös kritiikiksi. Tosin myöhemmissä kirjoituksissaan Laitinen toisti näkemystä, että ihminen voi omistaa uskon myös luetusta sanasta. Aatu Laitinen sai kokouksen jälkeen pappeinkokouksen isännältä J. F. Thauvonilta anteeksipyyntökirjeen. Jostakin syystä Laitista ei oltu pyydetty mukaan kokoukseen.

Täältä löytyy Laitisen vastauskirje Thauvonille.