Oskari Heikki Jussilan kannanotto valmisteilla olleeseen uskonnonvapauslakiin vuodelta 1922

Kokoomuksen kansanedustaja, Kuivaniemen kirkkoherra ja vanhollislestadiolaisen liikkeen äänenkannattajan Siionin Lähetyslehden toimittaja Oskari Heikki Jussila vastusti voimakkaasti vuonna 1922 valmisteilla ollutta uskonnonvapauslakia. Hän olisi halunnut, että kirkosta eroaminen olisi tehty hankalammaksi, kuin mitä lakiesitys ehdotti. Jussilan kanta ei kuitenkaan ollut liikkeen virallinen kanta, vaikka hän sitä Siionin Lähetyslehdessä esittelikin. Esimerkiksi vanhoillislestadiolainen maallikkosaarnaaja ja maalaisliiton kansanedustaja K. A. Lohi oli lakiesityksen tukijoita. Vanhoillislestadiolaisuudessa esiintyi myös halua erota kokonaan kirkosta, kuten tässä  Kinnulan "kristityiden" kirjeessä ilmenee. Ohessa Jussilan kannaotto ja sen perustelut.

----------

Uskonnonvapauslaki

Mihin ollaan menossa?

Siionin Lähetyslehti 6/1922, 89. O.H.Jussila

Kun allekirjoittanut ei mitenkään muuten ole tilaisuudessa vastaamaan kaikkiin kyselyihin, joita kristityt ovat tehneet suhteestani tulevassa eduskunnassa heti ensi töiksi ratkaistavaksi tulevaan uskonnonvapauslakiin, vastaan niihin tässä lyhyesti.

1:si. Kristillisyydelle ei ole mitään hyötyä siitä, että ihmisiä pakolla sidotaan kuulumaan kirkkoon tai johonkin muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan. Sen vuoksi en kiellä olevan syytä antaa sellaisten kristillisyyden vakaumuksellisten vihollisten päästä irti kirkosta. Raamatun henki on, ettei pakolla ketään voida sitoa kiinni kristillisyyteen. Hyväksyn siis uskonnonvapauslain periaatteen.

2:si. Se ehdotus uskonnonvapauslaiksi, mikä ensi eduskunnassa tulee olemaan päätöksen alaisena, on joko sellaisenaan hyväksyttävä tai hylättävä. Ellei sitä sellaisenaan hyväksytä on hallituksen annettava uusi moitittaviin kohtiin nähden korjattu ehdotus. En hyväksy nyt tehtyä ehdotusta sellaisenaan eli lyhyesti sanottuna siitä syystä, että se mielestäni avaa ovet ei ainoastaan vakaumuksellisten kristillisyyden vihollisten ulosmenemiselle, vaan myös pakanuuden sisään tulemiselle. Se ei mielestäni kylliksi edellytä vakaata harkintaa niissä, jotka ovat tulleet tai vasta tulevat houkutelluksi hylkäämään uskonnollisen yhdyskuntaelämän; se antaa myös mielestäni kohtalokkaan paljon tilaisuutta viettelevän agitation vaikutukselle. Ennemmin vähän ahtaampi kuin liian väljä laki, se on minun vanhoillinen vakaumukseni siitä huolimatta, että tänä ”vapauden” ja ”valistuksen” aikana sitä pidetään naurettavana. Historia todistaa, että äkilliset kumoukset ovat aina tuoneet mukanaan irrallisuuden ja vallattomuuden. Tämä lakiehdotus onkin lähtöisin Kristuksen julkisten vihamiesten vaikutuksesta ja toimenpiteistä ja jo siitä pitäisi ymmärrettämän, minkä henkinen se on. Laestadius ennusti jo aikanaan tästä Antikristuksen hengen valtaan nousuajasta, että sitten vasta viimeisen maailman pilkkaajat luulevat vapauden ja ihanneajan koittavan, kun viimeinen kuningas hirtetään viimeisen papin suoliin. Amerikassa on jo näköisällä sikäläisen ”uskonnonvapauslain” vaikutukset: 400 000:sta suomalaisesta kuuluu vain 70 000 uskonnollisiin yhdyskuntiin ja 330 000 on ”vapaita” pakanoita. Tämä oli kammottava havainto Amerikan matkallani. Emme löydä esimerkkejä siitä, että Kristus ja apostolit olisivat neuvoneet kristittyjä yhteistoimintaan Kristuksen vihollisten kanssa voimassaolevan yhteiskunnallisen tai uskonnollisenjärjestön kumoamiseksi. Päinvastoin kyllä löytyy neuvoja kumouksellisten vastustamiseen.

3:si. Jos kaikesta huolimatta antikristillinen aines kaataa nykyiset uskonnolliset järjestelmät, pidän sen Herran sormen osoituksena siitä, että hän katsoo näiden ajan olevan ohi. Silloin kristityt ovat vapaat tutkimaan ja päättämään, mikä järjestys paremmin edistäisi Jumalan tarkoitusten toteuttamista.

4:si. Nämä uskontokysymykset ovat minulla yli kaiken. Niin tärkeitä muita asioita kuin eduskunta tulleneekin päättämään, pidän ne kaikki pikku asioina näiden suurten asiain rinnalla. Puoluekiihkon pidän vaarallisena.