Wanhoja kirjeitä 28. Olli Kuittisen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle 12.10.1875

 

Olli Kuittisella oli hyvä käsiala ja kielellinen ilmaisu selkeää.

Olli Kuittisen kirje saarnaaja Aapo Koivurannalle 12.10.1875 (OMA. Laestadiana 14. Aapo Koivurannan kokoelma)

Alakiimingiltä 12 p. Lokak. 1875

Rakkaalle veljelle Kristuksessa Koivuranta Rovaniemessä.
Jumalan pohjatoin armo Kristuksesta ja valkeus taivaallisesta totuudesta Kristukseen ruummiin  rakennuksen ja voimassa pitämisen työssä, kasvakaan ja lisääntyköön meissä kaikissa tällä kallilla kilvoituksen ajalla amen!

Rakkaan ja kallisarvoisen kirjeenne sain lukea Takkis veljeltä, jossa Pohjanmaan tyttären sydämen lämpimät ja rakkaudesta palavat säteet kohtaisi (rupesi) monelta myrskyltä ja ahdistukselta rasitettuun sydämeeni, ja nämä säkeneet  yhdistyneenä rakkaan veljemme Takkisen hengivallan kanssa kevensi ja vahvisti haavoitetuita ja raskaista rintojani, ja siitä iloisesta mielestä ottakaa vastaan veljeni rakas! Sydämen kiitokset ynnä Takkis veljen kanssa.

Takkisen kanssa olen kulkenut läpi Suomen ja olimme Kuopiossa pappein kokouksen aikana hyvään tarpeeseen, kuin ei Kristuksen seurakunnasta virallista pappia ollut yhtään totuutta vastaamassa ja puoltamassa, iin näin min, että kallis veljemme Takkinen oli valittu ase Herran kätessä suurim[p]ia aaltoja tyventämään a varustettu mies esikois-seurakunnan hengellä perustus totuuksien kanssa tästä kristillisyydestä, se oli, sanon minä suuresti riemullisella hengellä, joka läsnä olin, että hän seisoi hengellisen oikeuden edessä avaamassa tietä Kristuksella, ja asetus sanat Kristuksen valtakunnan hallituksesta kantoi ulkonaisen kirkko-hallituksen eteen.

Wiimme viikolla erosi Pudasjärveltä Takkinen ja lähti Kuusamon kautta Kittilään, josta Oulussa syysmarkkinoilla määräyksen ja pyynnön mukaan pitäsi Hanhipietarin (saarnaaja  Pietari Hanhivaara[1833 – 1926] Kittilästä)  ja Takkisen lähteä joulun jälkeen kulkemaan läpi Suomen vahvistamaan ja sitomaan opetuksin ja pohjatotuuksin --- Ja jos varaa piisaa, kyntämään syvempiä vakoja Suomen veljesten pelloilla --- Paljo täällä on sulaa peltomaata, on myös turpeekkomaata --- Skinnari (saarnaaja Kustaa Sinnari [1835 – 1916], joka oli Oulun seudun tunnetuimpia saarnaajia) on nyt täällä Kiimingin peltopalasella Oulusta kyntämässä ja kuokkimassa ja kastetta sataa taivaasta.

Ja olen minäkin uskomassa tulevaista onnea isänmaalle matkustavaisilla ja pysyväistä Jumalan rauhaa seurakunnilla, seurakunnassa. Toivoni on suuri, jos elämän päiviä on, että saada nähdä talvella veljeä --- Ja rakkaita terveesiä Kristuksen seurakunnalle sanokaa ja vaimollenne ja minulta vaimoni kanssa ja koko huoneväen kanssa ja Oulusta Takkisen kesä kortterin emännältä Fellmannin Liisalta / Se on täällä minun luonani käymässä, käskee sanova veljelle ja kaikille ristityille terveesiä ja minulta kaikille ristityille terveesiä koko suuren Jumalan  seurakunnista ympäri ja läpi Suomen itäisen maan --- Sandströmille, Henrik Heikelille ja Sjöstetin leskelle terveesiä Olli Kuittiselta.

Takkinen on käskenyt kuin kirjoitan sano veljelle terveesiä.
Se sama.
Toisellavuodella oleva poikalapsemme viimme viikolla keskiviikko iltana muutti täältä kunnian taivaaseen.
------
Post scriptum

Nurmeksessa 25.1.1841 syntynyt Olli Kuittinen oli yhdessä veljensä Tuomas Kuittisen kanssa Nurmeksen ensimmäisiä maakauppiaita ja lestadiolaista uskonkäsitystä tunnustavia. Molemmat omaksuivat lestadiolaisuuden mitä ilmeisemmin kauppamatkoillaan Ouluun. Tuomas Kuittinen aloitti liiketoimintansa vuonna 1870 perustamalla Nurmekseen tiilitehtaan ja hänen maakauppiastoimintansa käynnistyi seuraavana vuonna. Olli Kuittisen kauppiastoiminta alkoi vuonna 1872. Olli Kuittinen solmi avioliiton oululaisen merimiehen tyttären Kaisa Greta Nordmanin kanssa 14.1.1872. Kaisa Greta, syntynyt 19.1.1850, oli ottanut 26.12.1871 muuttokirjan Nurmekseen avioliittoaikeiden takia. Pian Kuittiset muuttivat Pudasjärvelle (muuttokirja 22.11.1872) , jossa Olli Kuittinen toimi kauppiaana. Hänen liiketoimintansa eivät kuitenkaan menestyneet, sillä Oulun Wiikko-Sanomia-lehdessä ollut ilmoitus 20.5.1876 kertoo Kuittisen omaisuuden joutuneen huutokaupattavaksi velkojen maksamiseksi. Ilmeisesti tässä yhteydessä järkkyi myös Olli Kuittisen mielenterveys, sillä perheen palatessa takaisin Nurmekseen 23.6.1880 Oulusta, on Kuittisen kohdalla kirkonkirjoissa merkintä; heikkomielinen.

Vastoinkäymiset eivät jääneet tähän, sillä Kaisa Greta Kuittinen menehtyi 5.4.1883. Tämäkään ei jäänyt perheen ainoaksi murheuutiseksi. Perheen ainoa elossa ollut lapsi, Otto Wilhelm menehtyi 22.9.1889 Oulussa, jossa hän oli ilmeisesti asumassa äitinsä sukulaisten luona. Olli Kuittisenkaan elämäntaival ei tämän jälkeen ollut pitkä, sillä hän siirtyi ajasta iäisyyteen samana vuonna (1892) kuin hänen matkakumppaninsa Juho Takkinen.

Vanhoillislestadiolaisten maallikkosaarnaajien veljeskokouksen julkilausuma 7.11.1957

Pitkäaikainen vaikuttaja vanhoillislestadiolaisuudessa oli oululainen maalllikkosaarnaaja Valde Suomalainen. Hän oli vuosina 1948 - 1956 SRK:n johtokunnassa ja sen työvaliokunnan jäsen. Valde Suomainen oli yksi Oulussa 6. - 7.11.1957 pidetyn vanhoillislestadiolaisten maallikkosaarnaajien veljeskokouksen puuhamiehistä.

Kuopion suviseuroissa (1957) pidetyn puhujainkokouksen jälkeen vanhoillislestadiolaisuuden sisällä jonkin aikaa esiintyneet erimielisyydet sakramenteista tulivat julkisiksi. Suurimmat erimielisyydet oli kastekäsityksessä. Kastetta olivat käsitelleet aikaisemmin artikkeleissaan Siionin Lähetyslehdessä muun muassa kirkkoherrat Oskari Heikki Jussila (1927), Väinö Havas (1940) ja Paavo Viljanen (1947). Puhujainkokouksessa oli kaksi alustusta lapsikasteesta. Toisen laati tuomiorovasti L. P. Tapaninen, toisen maallikkosaarnaaja Toivo Leppänen. Alustajat päätyivät toisistaan poikkeaviin opillisiin käsityksiin. Tapanisen alustuksen löydät täältä.

Kuopion puhujainkokouksen jälkimaininkina pidettiin Oulussa maallikkosaarnaajien veljeskokous. Sen kokoon saamiseksi olivat aloitteellisina saarnaajat Valde Suomalainen, Kauno Kemppainen, Hugo Taistomies ja Väinö Heiskanen. SRK:n työvaliokunta tarjoutui järjestämään yleisen puhujainkokouksen siten, että maallikkosaarnaajat olisivat voineet kokoontua ensin keskenään, mutta tämä ei kokousta puuhanneille kelvannut. Jotkut jopa kiivaasti vastustivat SRK:n osallistumista kokoushankkeeseen. Maallikkojen keskuudessa kyti ilmeinen epäluulo SRK:tä ja sen hallintoelimiä vastaan. Sen vuoksi onkin mielenkiintoista havaita, että sekä Valde Suomalainen että Kauno Kemppainen olivat SRK:n johtokunnan jäseniä. Suomalaisen pesti johtokunnassa oli tosin päättynyt vuonna 1956 (SRK:n johtokunnassa 1948 – 1956). Kauno Kemppainen oli ollut johtokunnassa jo vuodesta 1929 alkaen (johtokunnassa vuodet 1929 – 1964). Sekä Kemppainen että Suomalainen olivat olleet myös sen työvaliokunnan jäseninä, Suomalainen oli työvaliokunnassa vuodet 1948 – 1956 ja Kemppainen vuodet 1942 – 1963. Edellä mainittujen luottamustehtävien lisäksi Kauno Kemppainen oli vuodet 1949 - 1955 SRK:n sihteeri.  

Maallikkojen kokouksessa 6-7.11.1957 alustuksen pitäjinä olivat Eino Kimpimäki (Allianssivirtauksia ajassamme) ja Kauno Kemppainen (Kristillisyyden elinkysymyksiä) ja Armas Naamanka (Sakramentit). Kokoukseen osallistui 105 maallikkoa. SRK:n toimihenkilöt olivat kokouksessa mukana yksityishenkilöinä. Kokous antoi julkilausuman, joka ohessa.

-------------------------

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma.

Ouluun 6—7. 11. 1957 koontuneina käsittelemään Jumalan valtakunnan työssä esiin tulleita asioita toteamme huolestuneina ajassamme voimakkaana esiintyvän allianssihengen vaarallisuuden

Keskustelussa kävi ilmi syvä huolestuminen, että lutherilaisen kirkkomme muutamat johtohenkilot suosivat ja vastaanottavat vieraita vaikutteita Raamatun hengen ulkopuolelta.

Koska tämä allianssihenki on saamassa jalansijaa Jumalan valtakunnassa, niin varotetaan tästä vaarasta Jumalan lapsia.

Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.

Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous teroittaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa.

Oulussa, 7. 11. 1957.

MAALLIKKOSAARNAAJAIN VELJESKOKOUS

Wanhoja kirjeitä 5. Saarnaaja Paavali Ervastin kirje 5.8.1896

Ohessa saarnaaja Paavali Ervastin kirje Calumetista Amerikasta, jonka hän lähetti kotiseudulleen vähän ennen paluutaan toiselta saarnamatkaltaan Amerikaan. Ervasti saapui kotiseudulleen lokakuussa, arkussa, sillä hän menehtyi paluumatkalla Oulussa. Myös tämä kirje on julkaistu alkuaan (1907) Leonard Typön kirjassa "Kirjeitä wirwoitukseksi köyhille matkustajille elämän tiellä".

-----------

5 päiwä elokuuta 1896

Tämän kautta terwehdän sinua rakas weli[1] ja tietää annan, että hywin olen woinut sielun ja ruumiin puolesta.

Nyt olen kuleskellut tätä Ameriikan maata kahdessa waltiossa ja Jumalan sanalla on täälläkin eläwä ja waikuttawa woima sulaamaan ihmisten sydämiä, jotka sen uskossa wastaan ottawat. Paljon on tullut uusia Jumalan lapsia, erittäinkin Minnesotan waltiossa, ja rauha ja rakkaus kaswaa ja lisääntyy Jumalan lasten wälillä. Jumala rakas Isä on kuullut täälläkin wangittuin huokaukset ja wirwottaa kuoleman lapset, niin että he saarnaawat Herra nimeä Siionissa. Antakoon Jumala rakas Isä wielä werisen kasteen kastella peltowainiotaan siellä ja täällä ja antakoon woiton auringon lämpimästi paistaa ja sulattaa ylmältä tuulelta jäätyneet rinnat, että kaikki matkan waiwoissa waipuneet lapset tulisiwat ylös nostetuksi. Kirkastakoon rakas Isä ainoan poikansa werihaawat sydämissämme uskon kautta ja puhaltakoon kaikki suitsewat kynttilän sydämet palamaan siitä rakkaudentulesta, joka on Jesuksen sydämessä sammummattomana tulena palanut helwetin waiwain keskellä yrttitarhassa ja Golgatan wuorella, wielä silloinkin kun kuoleman tuskassa kuiwettuwa kieli kastettiin sapella sekoitetulla etikalla.

Ole weli rakas siellä  hywässä turwassa kaikkein Jumalan lasten kanssa. Jumalalla Isällä on hywä tahto antaa pikkuiselle laumalle waltakunta. Synnin wiat on teille ja meille anteeksi annettu Jesuksen kalliin weren wuotamisen tähden, sillä Hän on yhdellä uhrilla ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt kaikki ne, jotka uskon kautta pyhitetään. Walwokaamme weljeni wielä wähän aikaa katsellen uskossa Jesuksen weristä kirkkautta punaisissa woiton waatteissa ja kunniaansa orjantappurakruunussa. Peskäämme aina waatteemme Karitsan kalliissa weressä. Pianhan meidänkin waiwalloinen matkamme päättyy, ja pian saamme woitonkruunun wastaanottaa tapetun Karitsan ijankaikkisissa häissä, jossa nelstä tuulesta yhteen tulleet weisaawat amenta ja hallelujaa.  Ei yhtään kaiwattawaa silloin ole kateesta, waan kaikki on jo näkywissä. 

Jää nyt weli rakas hywästi hywän paimenen haltuun ja sano minulta rakkaita terweisiä kaikille Jumalan lapsille, joita satut kohtaamaan, erittäinkin waimolleni ja lapsilleni, jos heitä näet. Ole minulta rakkaasti terwehditty ja muista rukouksissasi armoistuimen tykönä.

           
Heideman[2] perheensä kanssa ja muut walitut täällä terwehtäwät teitä. Jos Jumala on minulle wielä elämänpäiwiä uskonut, niin Kekrin aikoina minä olen Pudasjärwellä. Weljesi ja matkakumppanisi elämän tiellä.

Paawali Erwasti

---

[1] Kirjeen saajan henkilöllisyys jää avoimeksi, mutta se on ilmeisesti lähetetty Pudasjärvelle.

[2] Calumetin apostolisluterilaisen seurakunnan pastori Arhur Leopold Heideman.