Wanhoja kirjeitä 50. Juhani Mårdberg 2.4.1866 Juhani Raattamaalle

 Ohessa merkittävä dokumentti siitä, miten lestadiolaisen alkuherätyksen alueeen ulkopuolelle levittäytyvä herätysliike toimi, kun se kohtasi toisen herätyksen ja sen sanansaattajat. Tässä tapauksessa baptismin. Myös edellinen postaukseni liittyy samaan aiheeseen. Siinä saarnaaja Isak Huhtasaari hakee Juhani Raattamaan tukea hänen ja toisen ylitorniolaisen saarnaajan Isak Bränströmin tiukan kielteiselle asenteelle baptisteihin. Haaparannan pienen baptistiseurakunnan vanhimpana oli aikaisemmin Karungissa lestadiolaisaktivistina toiminut sorvari Juhani Mårdberg (s. 1816). Alla oleva kirje kertoo siitä, että Haaparannan seudulla, mitä ilmeisemmin Huhtasaaren ja Bränströmin toiminnan seurauksena, rajanveto oli selvä. Lestadiolaiset tuomitsivat baptistit helvettiin, elleivät nämä luovu separatismista ja nöyrry parannukseen. Sen sijaan Raattamaa näyttää tämä kirjeen valossa, ainakin aikaisemmin,  hyväksyneen baptistit "kristityiksi", eikä ollut pahentunut uudelleen kastamisista, vaan antoi heille siinä vapauden.
-------------

Juhani Mårdberg 2.4.1866 Juhani Raattamaalle

Haaparanda se 2 päivä huhtikuuta 1866.

Rakas veli Herrassa Johan Raattamaa.

Minä olen vielä elämäsä ja olen myös uskovainen, vaimonin ja monen muun ystävän kansa; met saame koetella että Jesus on ylös nosnu meitän vanhurskauteksi ja ruokkii meitä elämän sanalla kaikisa kiusauksi, kuin joka päivä meitä kohtaa, - jaa minun rakas veljenin täällä puhaltaa kylmä tuuli joka kantilta / tässä kaupungisa pitetään neljän laisia rukouksi, ja kaikki ovat angarat meitä vastaan, ja kaikkiin suurimat tuomarit ovat, se joukko kuin tunnustavat olevansa provasti Lestaatiuksen seuraija, niistä on löytyny vasta yksi, puoli paaston epistoolan selittäjä – joka sanoi että uutesta kastajat ovat nostaneet Mooseksen seinää vasten pystöön ja koinavat sitä seinää vasten / ja tämä selitys kelpasi hyvin hänen sanan kuulioille, - met olema tehneet työtä sen päälle että voittaa heitän kansa rakkautta mutta se on mahodon sillä net antavat sen vastauksen te menettä helvettiin niin kauvon kuin puolustatte otetun kasteen oikiaksi – jos kiroatte kasteen ja rukkoiletta christityiltä anteeksi niin met otamme teitä seurakuntaan – net seisovat päälle että Raattamaa on saanu paremat klasi silmät meitä vastaan kuin ennen ja sanovat että hään on kirjottanu Mårdberille duomio kirjan mutta minä en tohi sitä näyttää.

Rakas veli sinä olet joka kirjassa totistanu minun ja muut kastetut christityksi / olet myös jättäny sen totistuksen, että et sinä, eikä sinun veljes loukkainu meihin kasteen tähen – met kiitämme sinua sen edestä että jätät meille vappauden.[1] – Mutta nyt me nuhtelema veljeä sen tähen että sallit sinun opetus lapses meitä kirroila, ilman että vaatia heiltä totinen paranus.

Minä panen sinun oman tunnon päälle että sinä työlä ja tottuutella osotat rakkautes. – jaa rakas veli jos sinun sytämes on ollu myötä siinä kuin olet meitä totistanu christityksi – niin sinun tullee nyt nuhela niitä kuin meitä kasteen tähen kirroovat, ja myös vaatia niitä meiltä anteeksi rukkoilemaan. – Minä pyytän että sinä varsin vastaat minule tämän kysymyksen päälle, jos, kasteen, kirous miehet ovat velka päät meiltä anteeksi pyytämään.

Sinä olet käskeny meidän tehä rakkaus Tornion joen christittyin kansa joka on oikeen / met tahoma tulla kaikkein uutesta syntyneitten kansa rakkauten sillä muotoa että pitämme heitä christittynä jos vaan lakkaavat meitä kiroamasta ja anteeksi pyytävät ylpeytensä tähän asti – met emmä pane heille yhtään sitettä kasteen tähden sati vaan rakkautessa. - Herra antakoon sinule armonsa että oikeen tuomita lihavain ja laihain lammasten välilä – minä ototan sinulta ensi postisa kirjaa. – Rauha olkoon sinule ja sinun huoneeles. Terveisiä kaikile kuin Jesusta rakastavat ja pitävät hänen käskynsä. Minä olen teitän matkakumppani Isän maalle, Jesus ellää minun sytämessa / tämän tunnustan autuuteksi ittelenin ja myös kunnioitan hänen verta ja haavoja tunnustuksella koko mailmalle / minä olen rakas veli suurin syntisten seassa mutta minule on laupius tapahtunut, minä olen nytki tänä toisena pääsiäis päivänä autuas sillä Jesuksen ylös nousemisen voima tuntuu elävästi minun sielussa. Jaa rukkoille minun etestä / pyytää sinun veljes
Joh. Mårdberg.

Kaste on meillä sinetti saatun armon päälle, niin kuin apostooli sannoo, ettäkö te tietä, - ei hään sano ettäkö te usko – niin kuin lapsen kasteen puolustajat häätyvät sanoa, että he uskovat olevansa kastetut (ettäkö te tietä) se on minun tullee tietää ja muistaa koska otin kasteen, sen saatun armon päälle Ettäkö te tietä Rom. 6.3.

Mengät siis ja opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat Matth. 28, 19 (opetus ja usko on Jumalan järjestys ennen kastetta ja Ehtolista.)

Älä lissää hänen sanojinsa ettei hään sinua rankaisisi, ja sinä löyttäisiin valehtelijaksi. Salomon sanalaskut 30.6.

KA. SKHSA. Kierin kokoelma. Johan Mårdbergin omakätinen.

Pekka Raittilan kommentti: Baptismin torjuntataistelu näyttää tapahtuneen 1865 lähinnä ylitorniolaisten aloitteesta. Raattamaa näyttää tunteneen suurempaa YMMÄRTÄMYSTÄ baptisteja kohtaan. Ilmeisesti sen takia Huhtasaari kirjeessään 28.9. vetosi Raattamaahan ja toivoi yhteistä neuvonpitoa Köngäsen markkinoiden aikana.

Sekä Isak Huhtasaaren kirje että oheinen Mårdbergin kirje eivät ilmeisesti olleet vielä vuonna 1976 Raittilan tiedossa, kun hän kirjoitti väitöskirjansa Lestadiolaisuus 1860-luvulla, jossa hän käsittelee sivuilla 163 – 166 lestadiolaisuuden kohtaamista separistien sekä baptistien kanssa. Kirjeiden sisältö olisi luultavasti johtanut toisenlaisen tulkintaan nimenomaan Raattamaan osalta.

---

[1] Ilmeisesti Mårdberg ja Raattamaa olivat käyneet laajaa kirjeenvaihtoa, joka tätä kirjettä lukuunottamatta ei ole säilynyt. Se, että Mårdberg kertoo Raattamaan hyväksyneen Mårdbergin ja muut uudelle kasteelle menneet ”kristityksi”, on selkeässä ristiriidassa saarnaaja Isak Huhtasaaren 28.9.1867 lähettämän kirjeen sävyn kanssa.

Arthur Leopold Heideman ja Amerikan lestadiolaisten keskinäiset ristiriidat

A. L. Heidemanin hautajaiset Calumetin apostlisluterilaisessa kirkossa marraskuussa 1928

Pastori A.L. Heideman ei Amerikkaan muutettuaan (kesällä 1890) juurikaan osallistunut keskusteluun Amerikan lestadiolaisyhteisöjen ristiriidoista. Hänen kannanottojaan ei löydy aikalaiskirjeenvaihdosta. Jotkut ihmettelivät hänen vaikenemistaan, heidän joukossaan muun muassa Aatu Laitinen. Vastauksena kannanottopyyntöihin Heideman kirjoitti lyhyen kirjeen Laitiselle 24.2.1892, jossa hän totesi muun muassa:

"Tälläkin kertaa tuntuu työläältä kirjoittaminen varsinkin, jos aikoo puuttua niin arkaluontoiseen asiaan kuin Amerikan kristillisyys on. Siitä on jo kirjoitettu, kirjoitettu liiaksikin sekä tältä että tuolta puolen meren. Minkä verran tämä on auttanut, sen tiedätte. Mitä sitten auttaa? En tiedä."

Jonkinlaisena kannanottona voitaneen kuitenkin pitää kirjeen kohtaa, jossa hän toteaa:

"Toistakymmentä vuotta ovat sekä särjetyt sydämet että riidoissa rikkirevityt rinnat saaneet tyytyä omaan onnesa. Kukapa heille olisi evankeliumia saarnannut."

(Sanomia Siionista 7/1892, 127-128)

Heidemanin kuoleman jälkeen ovat jotkut muistelleet Heidemanin sanoneen sitä ja tätä noista riidoista, mutta missä määrin niihin lausuntoihin ja muisteluihin ovat sitten vaikuttaneet myöhemmät erimielisyydet ja hajaantumiset?

Tässä Heidemanin kirje kokonaisuudessaan:

Wanhoja kirjeitä 30. August Lundbergin kirje Pauli Rantalalle 2.9.1913

Skibotnin rukoushuone Lyngen-vuonon pohjukassa on ollut pitkään  niin sanotun lyngeniläisyyden keskeinen kokoontumispaikka

Olen tässä Wanhoja kirjeitä-sarjassa julkaissut useita kirjeitä, jotka ovat liittyneet Pohjoi-Norjan lestadiolaisuuteen ja siellä syntyneiseen erimielisyyksiin. Pohjois-Norjan lestadiolaisten keskinäiset ristiriidat eivät suinkaan kadonneet, vaikka 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ajan rajan toiselle puolelle siirtyivät riitojen keskeiset osapuolet, saarnaajat Paulus Palovaara ja Kalle Neljäskunta. Pohjois-Ruotsin lestadiolaisten jakautuminen "itäläisiin" ja "länsiläisiin" heijastui Norjassa aluksi niin, että Norjan läntiset lestadiolaisyhteisöt valitsivat pääosin länsiläisyyden ja Tromsan seutu sekä Ruija itäläisyyden. Jakolinjat kuitenkin häilyivät pitkään ja melko pian Jyykeän (Lyngen) lestadiolaisuus erkaantui omaksi ryhmäkseen. Yhtenä syynä opillisten painotuserojen lisäksi olivat kasvavat jännitteet  saarnaajien Erik Johnsen ja Olli Koskamo välillä. Tilannetta kuvaa hyvin tämä August Lundbergin kirje Pauli Rantalalle 2.9.1913.

------

Lannavaara 2.p. syysk 1913

Rakkaalle veljelle Pauli Rantala emäntänsä kanssa.

Olemme hyvin tyytyväiset Sionin Lähetyslehden kanssa (alkoi ilmestyä vuonna 1912). Kohta olisi halu itselleki sinne lähättää jonkun vähäsen preevin, mutta ei taideta otta sisälle kuin olen tuntematoin. Tilasin menhenä vuonna lehtiä, että lähättää postietu antia vasten, mutta ei ne lähättäneet. Hauska oli nähdä veljen kertomus Alation kokouksesta. Olin Tjellbottenin seurahuonessa saarnaamassa, kuin Sandberg emäntinensä meni sivu sinne Alatioon. Minulla oli mieli lähteä sinne, mutta ei laskeneet Ofodilaiset kristityt, kuin he vuoden olivat odottaneet tuloani ja kokoukset olivat etua kuulutetut. Olisi suurille joukoille suuret petokset tulleet kokoontumisen suhteen. Paljon oli, jotka sanoivat, jos nyt ei Lundberg olisi sattunut täällä olemaan, niin olisimme mennet Alatioon. Yksi asia oli kuitenkin, joka pani heitä vähän ihmettelemään, se oli, että heillä oli tietoa, että Koskamo oli kutsuttu kokoukseen, mutta ei Jonsan Erkin, vaan kaikki oli kutsuttu aviisi-ilmoituksella, joka oli Norgan ilmoitus byråå toimittanut. Minulla on ollut täällä se tapa, että olen aina saman verran kunnioittanut molemmat Koskamo ja Jonsan Erkki. Koska nyt valitsitte Koskamon jäseneksi johtokuntaan, vaikka hän oli poissaolevaisena, niin se olisi ollut soma antaa sama kunnia Jonsan Erkille ja jos kokous nyt tulee Vesisaareen, niin se voisi sopia Sandstarndiin vuosi jälkeen, sillä siellä on hyvä kokoushuone ja paljon kortelisijoja huoneen vieressä.

Minulla oli tänä vuonna kokous siellä juurin kuin te olitte Alatiossa. Minulla oli silloin puolitoistatuhatta ihmistä koossa, joista 1000 paikoin oli kristityitä ja ei kuitenkaan ollut hätä kortelista. Mutta nyt tuli niille ihmisille ajatus, että Koskamo seisoo Alatian kokouksen takana vaikka salassa, ja tämä on vahingollinen. On heillä myös kuulunut sanomia, että Alation kokous Suomen avulla aikoo toimittaa saarnaajia Jyykiaan sitä vasten, että kääntää ihmiset pois Jönsan Erkistä, joka tekee, että ihmettelevät toimeen, koska he uskovat itsensä autuaaksi Kristuksen lunastuksen tähden ja 70 vuoden paikoin ovat pitäneet laestadialaista kristillisyyttä ja kutsuneet saarnaajia ja lähättäneet saarnaajia ja nyt toimitetaan heille saarnaajia  niin kuin pakana paikkaa, vaikka uskova monta mustempaa paikkaa löytyvän Norgassa. Näin puhuvat preevit sieltä. Siitä kyllä on vähän ajatella meillä, jotka haluaisimme pittää seurakunnan koossa, että olisi yksi Sionin tytär.

Tämän olen kirjoittanut teille sydämen rakkaudessa ja en halua, että te sen muille annatte tiedoksi, vaan itse pidätte punnituksen alla asioitten hallitessa. sillä jos ahneuden perkele on ruma NIIN EI SUINKAAN VALLANHIMO JA KUNNIAN PERKELE OLE PIENEMMÄT VAHINGOT TEHNEET KRISTIKUNNASSA. Ajatukseni On, että Koskamo ja Jönsan erkki molemmat saarnavat autuaaksitekeväistä oppia ja että sanankuuliat, jotka sille saarnalle ovat kuuliaiset tulevat autuaaksi ja että ne viat, mitä molemmin puolin tuodaan toista vastaan, ovat rakkauden puutteesta. Jos rakkaus tulisi, ei puhuttais mitään vioista. Ajattelen, että Koskamolla on suuremmat lahjat uskon vanhurskaudesta saarnaamaan ja Jönsan Erkki on valvomisen saarnaja, mutta molemmat lahjat olisivat kalliit ja tarpeelliset Herran seurakunnassa, jos niitä oikein käytetään ja seurakunta voisi hallita saarnaajiansa, ettei ne pääse herraksi lauman päälle, vaan pysyisi, kuten Kristus opetti viimeisen yön ollessa opetuslasten kanssa yhdessä palvelijoina ja pieninä, jotka tuntevat, että se on armo, jos lahjallamme saamme palvella Herraa tällä lyhykäisellä viipymisen ajalla. Toivoni on nyt, että veli vastaa minulle mielipidettänsä avonaisesti. Lupaan, että se pysyy minun takana, se,  joka ei sovi ulos laskea

Rakkauden terveisiä on lähetetty Norgan kristityiltä, tulin sinne kesäkuun alkupäivinä ja tulin kotia 3 p. elokuuta Sillä ajalla uskon tervehtelleeni 6000 kristittyä. rakkauden tervesiä sanovat kristityt täällä ja minun vaimoni ja lapset. Rukoilkaat edestäni ja anteeksiantakaat viat ja puutteet. Taivaan Isän armo ja siunaus olkoon kanssanne, rakas veli herrassa, Toivottaa heiko matka toverinne

Aug. Lundberg

Wanhoja kirjeitä 29. Vesisaareen kokoontuneiden saarnaajien kirje Aapo Tapanille ja Aapo Hietaselle 23.2.1888

 Norjan lestadiolaisuudessa alkoivat vakavat erimielisyydet jo 1850-luvun lopulla. Ristiriitoja sovittelivat lukuisissa kirjeissään sekä Juhani Raattamaa että Erkki Antti Juhonpieti. Heistä jälkimmäinen kävi itsekin Norjassa kaksi kertaa saarnamatkalla (1853, 1865). Norjalaisten saarnaajien keskinäiset välit tulehtuivat ja kiistoissa oli usein kysymys vallasta. Vesisaaressa riidat johtivat siihen, että osa seuraväestä suljettiin lestadiolaisseurakunnan ulkopuolelle. Tämän seurauksena paikkakunnalla oli pian kaksi rukoushuonetta ja niissä kävijöiden välillä tulikivenkatkuiset riidat. "Pääriitapukareina" olivat saarnaajat Kalle Neljäskunta (Huru, 1840 - 1905) Vesisaaren Kallijoelta sekä Paulus Palovaara (1831 - 1903) Rovaniemeltä. Palovaara oli kirjoilla Rovaniemellä, mutta käytännössä kulki työ- ja saarnamatkoilla Pohjois-Norjassa vuosikymmeniä. Kevättalvella 1888 riitoja lähetettiin tyynnyttämään saarnaajat Aapo Tapani Ruotsin Muodoslompolosta ja Aapo Hietanen Sodankylästä. Ohessa sen seurauksena syntynyt yhteiskirje, joka ilmeisesti lähetettiin jälkikäteen heille.

--------

Kirje Norjasta Abraham Hietaselle ja Abraham Tapanille (Elise Balo arkivet. Finnmark Fylkesbibliotek)
 
Met olema olleet yllä mainittuin miesten kansa kymmenen vuorokautta ja heillä on kirjat Raattamalta ja Erki Anderukselta, että ottat Olli Koskamon ja Karl Neljäskunnan ja Hans Helanderin ja Jakob Bjonstrommin kumpaniksi saarnaman evangeliumia ja vahvistaman niitä rakkauuten liittoja, joita on täälä  syksylä jo tehty. Niin met puolestamme saatamme totistaa, että yllä mainituit miehet Apraham Hietanen ja Abraham Tapani ovat opettanet sen ajan sisällä kuin met olema heitän kansa yhtessä olleet, sen jälken kuin vanhimmat nimittäin Raattama ja Erki Anderus ynnä muut esikoiseurakunnan kansa yksimieliset saarnajat kaikkialla, vahvistain niitä liittoja kuin jo ennen tehty on ja niin olema yksimielisyydessä niitteen miesten kansa, rauhan evangeljumia saarnananut. Mutta, että vanhinden kirjoista on ollut kysymys, niin olema yksimielisesti päättäneet, että esikois vanhinden kirjat on niin kalliina pidettävät kuin muuki Jumalan sana. Kumminki Juhani Raattaman, Erik Anderuksen ja Apram Tapanin, niin kuin Jumalan sana on neuvoin ja opetusten kansa meille oppi ja neuvo ja lohtutus, niin on esikois vanhinden kirjoitukset meille neuvoksi, opiksi ja lohtutukseksi ynnä muitteen esikoisten seurakunnan kansa yksimielisten saarnaajain kirjoitukset, ja että ne ihmiset on syntiä tehnet, jotka on halpana pitänet vanhinten kirjoitukset, mutta emmä ole saattanet kelleen panna vaativaisuutta, vaan on jätetty Jumalan sanan vaikutuksen alle siihen asti kuin päivä valkenee siitäki paikas itte kellekki ja koin tähti koittaa sydämissä Pietarin neuvon jälkeen, vaan kumminki sillä välipuhella, että ei saa kukaan ruveta toisian kirjoilla pieksämään. Näin olemme näistä yllä mainituista kysymyksistä yksimielisesti päättänet, ja että kaikki opettavaiset miehet on kalhina pidettävät, pyssyin esikois seurakunnan kuuliaisuudessa kaikkialla. Näin olemme alle kirjoittanet yksimielisesti päättäneet ja nimemme kirjoittaneet.

Olli Koskamo
Jakob Björmnström
Karl Neljäskunta
Apram Tapani
Aparam Hietanen
Johan Sallinen
Apram Auno
Paulus Palovaara
A. Brune
E. Basma
O. E. Hansen
T. H. Lilleng
J. Grön
O. Kantoniemi
Kirjoitettu Vesisaaressa 23 p. helmikuusa 1888
ja luettu seurahunessa kansan koossa ollessa ja oikiaksi totistettu monelta satalta kristityltä