Wanhoja kirjeitä 45. Mathilda Fogmanin päiväämätön kirje Juhani Raattamaalle (1891- 1892)

Matarinki[1]

Kallis vanhiin ja uskollinen Sionin muurin vartia Johan Raattamaa! Saivomuotkassa. Jumalan armo ja rauha lisääntyköön teille ynnä huoneena ja kaikkein valittuin kanssa Herramme Kristuksen kautta nyt ja päiväimme loppuun asti.

Wiimi kirjeene edestä saan lausua teille sydämeni kiitokset, jonka olemme saaneet vastaan ottaa, tällä vielä ollessamme, sotassa omma lihaa, perkelettä ja maailma vastaan. Wieläpä olemme ynnä kanssanne uskomassa kaikki synnit ja heikkoudet anteeksi annetuiksi Jesuksen kalliin nimen ja veren akutta; uskomme myös että armo riittää meille kuolemaan asti, sillä uudella ja elävällä tielä, jonka Herramme Jesus on meille valmistanut oman verensä kautta! Ja vielä ylösnousemisessa saamme asettua kokonaansa synnittöminä Jumalan ja Karitsan kirkasten kasvoin eteen riemulla, kaikkein maasta ostettuin paljoudessa suuren Sionin avaruudessa, jossa lakkaamatta ylistys virsiä saamme kallis vanhiin veisata, ynnä ammenta ja Halleluoja; kunniaksi sille jonka veren kautta olemme voiton saaneet.

Mitä kysyitte Hoikasta, niin en ole luullu sen erityistä vaikuttaneen. Sillä se näyttää, ettei voi lampaan hahmo hänessä kyllin peittää sisällistä susi luontoansa. Mutta kyllähän Hoika voipi kalusta mennä semmoisille, joilla on hengellinen viha elävälle kristillisyydelle.[2]

Weljemme Petter Stark on marjansa kanssa tullut takaisin keski Suomesta, ja on asettunneet Tornion kaupunkiin, josta on ostanut itselleen kartanon. Kyllähän nämät siiskot olis tarvittu Edellä Suomessakin, vaan ompahan Petteri hyvä saarnaaja täälläkin, ja on Kristillisyydelle ilman rasitusta kutsun ja lähetyksen suhteen.[3]

Pekanpäässä veljemme Kalla Alatalo on sairastamassa, ehkä ei juuri huonona, kuitenki hivumalla kuluvat hänenki ruumiilliset voimat. Että on uskottava, että tämäki kallis veli saapi piian pois muutta tästä mailmasta, joka epäilemättä jättää siansa auvomaksi, ja ikävällä kaipavaksi niille jotka rakkaudessa ovat oleet hänen kanssa. Joka on monta kymmentä vuotta ollut Kristittyjen kestikievarinna. Knuutin veli jo pelkää ikävää jos hänen pittää jälkeen jäämän tästä veljestä, jonka kanssa on ollut aina särkymätön rakkaus.[4]

Kristillisyys on täällä paikoissamme entistä myöden rakkaud[e]ssa olemassa. Ei myös ole nyt Ala-Kainuusta erityistä minulle kuulunut Luulisin sielä olevan nyt paremasti asiat kuin edesmenneinä aikoina kristittyin seassa.

Ihmiset elävät nyt täällä terveinä, ja kuolo on harvinaista tätä aikaa, ehkä muutamin paikoin Suomen puolella liikkuu feberi. Jumalattomuus vain paisuu tulvan tavalla, salakrouvaritten avulla, joka paikassa täälläpäin. Niin että ikäväksi tulee meillä, ja vaivaksi eläminen tässä pahassa mailmassa. Mutta se toivo kuitenki iloiseksi tekee sydämen, että piian me saamme matkasauvan laskea tälle puolen sillattoman virran. Ja saamme kokonaansa sekä oman turmelluksen että pahentuvaisen mailman ynnä kaikkien kiusausten kanssa yhdessä autuaallisessa hetkessä jättää. Ja täydellisesti ilman lakkaamatta  kirkasta ilmaa nautita paradisin ilossa Karitsan istuimen edessä.

Odottaisame lunastuksen hetkeä olkaamme rakas ja kallis vanhiin ynnä kaikkein Jesuksen verellä puhdistettuin kanssa valppaat ja hyvässä turvassa koska syntimme ovat anteeksi annetut. Ja nimemmä elämän kirjaan kirjoitetut. Onhan asiamme nyt hyvin kun onnelliset ja autuaat olemme ajassa ja ijankaikkisuudessa! Lopuksi sanovat tääldä kaikki veljet ja sisaret teille ynnä Karuliinan kanssa rakkauden terveisiä, vaan olkaa tee ynnä rakastajittenne kanssa minulta tytärteni kanssa rakkaala sydämelä tervehtetyt. Pyytän rukoilla edestäni. sitä toivo sisarenna kallimmassa uskossamme ja matkakumppani elämän kaitaala tielä.
Thilda Fogman

---

[1] Kansallisarkisto. Kierin kokoelma. Kirjeen päiväys puuttuu. Ajankohta on sisällön perusteella määriteltävissä syksyyn 1891 tai alkutalveen 1892. Ks. Raattamaan kirje Petter Aapraham Starkille 4.2.1892 (Raattamaa 1976, n:o 249B).

[2] Pastori Johan Jakob Hoikka (1854-1917) oli syntyisin Rovaniemen Muurolasta ja hän tunsi hyvin lestadiolaisuuden jo lapsuudesta kotiseudultaan oman sukunsa piiristä. Hänen veljensä oli valtiopäiväedustaja Iisakki Hoikka (1840 – 1917). Hoikka lähti monien muiden tavoin siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin kesällä 1873. Duluthin seudulla asuessaan Hoikka osallistui apostolisluterilaisten seuratoimintaan ja hyvän lukutaitonsa vuoksi häntä käytettiin myös tekstinlukijana ja hän piti myös itse hartauspuheita. Lestadiolaisryhmän organisoijana seudulla toimi Vesisaaresta muuttanut Juho Drufva. Hoikka ystävystyi samoihin aikoihin ruotsalaistaustaisen Augustana-synodin pappisseminaarin käyneen pastorin kanssa. Tämä kehotti häntä lähtemään opiskelemaan Rock Islandissa Illinoissa sijaitsevaan pappisseminaariin. Kahdeksanvuotinen opiskelu siellä alkoi vuoden 1875 syksyllä. Opiskeluaikanaan hän osallistui sekä ruotsalaisten että suomalaisten evankelisluterilaisten seurakuntien toimintaan Pohjois-Michiganissa. Samalla syntyi jännitteitä apostolisluterilaisten kanssa. Kesällä 1879 sekä Hoikka että Takkinen käynnistivät samaan aikaan kilpailevat suomalaiset lastenkoulut Calumetissa / Red Jacketissa. Hoikka myös saarnasi Calumetin evankelisluterilaisessa kirkossa. Vuonna 1881 hän kiersi saarnamatkalla Escanabassa, Ishpemingissä, Negauneessa, Republicissa ja Humboldtissa sekä suomalaisten että ruotsalaisten keskuudessa.  Papiksi hän valmistui kesäkuussa 1883, jolloin hän siirtyi Astorian suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan papiksi elokuussa 1883. Myös täällä syntyi vastakkain- ka kilpailuasettelu lestadiolaisten kanssa. Hoikka oli vuonna keskeisiä henkilöitä, kun Suomi-synodi perustettiin vuonna 1890. Saman vuoden kesällä Hoikka palasi Eurooppaan, jossa hän asettui Härnosandin hiippakunnan palvelukseen Ruotsissa. Marraskuun alussa 1890 alkoi Hoikan työ suomenkielisten seurakuntalaisten keskuudessa Tornionjokilaaksossa. Melko pian hän ajautui sanomalehtien palstoilla väittelyihin arvosteltuaan paikallista seurannallista aktiivisuutta artikkelillaan ”Tarvitaanko kontrahti-apupappia Ruotsin suomenkielisissä seurakunnissa?” Siinä hän valittaa suomalaisseutujen kärsivän hengellisestä rappiotilasta ja kaiken hengellisen hartauden ja pyrkimisen loppumisesta. Hoikka haki melkein heti Ruotsiin saavuttuaan Hietaniemen seurakunnan kirkkoherran virkaa, mutta ei saanut vaalissa yhtään ääntä. Asuinpaikkana oli Haaparanta. Hoikka palasi perheineen Amerikkaan, jälleen Astorian suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan palvelukseen Oregonissa. Toisen kerran Hoikka pyrki papiksi Ruotsiin Härnosandin hiippakunnan alueelle kesällä 1899. Tuomiokapituli puolsi anomusta, mutta tästä aikomuksestaan hän kuitenkin luopui vuotta myöhemmin ja siirtyi Michiganiin Chrystal Fallsin suomalaisen seurakunnan papiksi. Ks. ASL 3/18.7.1879, 4/25.7.1879, 13/26.9.1879, 3/20.1.1882; Haaparannanlehti 8.8.1883, 12.2.1890, 14.1.1891, 21.1.1891, 11.2.1891, 18.2.1891, 18.3.1891, 29.4.1891, 3.6.1891, 20.9.1893, 3.8.1899 ja 9.8.1900; Kirkollinen Kalenteri 1918, 192-196. J.K. N(ikander): Muistosanoja: J.J.Hoikka;  Raymond W. Wargelin: The Life of Jacob J. Hoikka and His Share in Democratizing the Suomi Synod, 23-24, 26, 29-30, 33, 47-49, 76-78, 88, 162.

[3] Saarnaaja Petter Aapraham Stark (1827 – 1909) oli palannut Norjasta syntymäpitäjäänsä Ruotsin Ylitorniolle, mutta solmittuaan toisen avioliittonsa Kivijärvellä 16.9.1888 sysmäläisen aatelisneidon Marie Lousie Stjerncrantzin (1849 – 1926) kanssa oleskeli paljon Etelä-Suomessa. Tornioon hän siirsi kirjansa kesällä 1894. Raittila 1967, n:o 484.

[4] Saarnaaja Karl Petter Knuuti (1818 – 1902). Raittila 1967, n:o 192.

Saarnaaja Juho Kierin muistokirjoitus Walvoja-lehdessä 3.1.1929

 

Juho Kierin passianomus

Amerikan esikoislestadiolaisten johtaviin vaikuttajiin kuului 1890-luvulta alkaen Johannes/Juho/John Kieri. Herätysliikkeen historiankirjoitukselle hän on ollut huomattavasti merkittävämpi henkilö, kuin hänen roolinsa saarnaajana ja yhtenä Pohjois-Amerikan esikoislestadiolaisten johtavista henkilöistä. Nimittäin hänen kustantamanaan ja julkaisemanaan ilmestyi Calumetissa Michiganissa "Aikakautemme Wanhinten Kirjoituksia"-nminen kirja, johon Kieri oli koonnut lestadiolaissaarnaajien ja -vaikuttajien kirjeenvaihtoa. Kieri otti kirjasta 1500 kappaleen painoksen ja kirjaa levitettiin Pohjois-Amerikan lisäksi myös Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Kirjan julkaisemisella  oli arvattavasti vaikutusta myös herätysliikkeen sisällä parhaillaan vaikuttaneisiin kuohuntoihin ja riitoihin. Pystyttiinhän nyt vetoamaan, kun oli "mustaa valkoisella", siihen mitä Raattamaa, Erkki Antti ja muut vanhimmat olivat aikoinaan kirjoittaneet.

Edellä kerrotun lisäksi Kieri säilytti kirjaansa varten saamiaan kirjeitä, omaa kirjeenvaihtoaan, sekä hankki ja sai haltuunsa kirjansa julkaisemisen jälkeistä kirjeenvaihtoa. Kaikki tuo, erittäin laaja kirjeenvaihto on nyt arkistoituna Kansallisarkistossa ja tutkijoiden käytössä niin sanotussa Kierin kokoelmassa. Mikäli Juho Kieri ei olisi ryhtynyt kirjeenvaihdon keräämiseen,  julkaisemiin ja säilyttämiseen, olisiko siihen ryhtynyt kukaan muukaan? Alla Kierin muistokirjoitus Calumetissa ilmestyneessä Walvoja-lehdessä 3.1.1929.

Vanha saarnamies Johan Kieri kuollut

Uutinen Kierin kuolemasta oululaisessa Liitto-
lehdessä 19.1.1929.

Viime lauantaiaamuna löydettiin saarnaajavanhus John Kieri asunnostaan kuolleena. Sydänhalvaus oli vanhusta kohdannut aamuyöstä ja niin oli maalinen vaellus päättynyt rauhallisesti ketään häiritsemättä. Edesmennyt vanhus on ollut verrattain hyvissä voimissa muute, mutta hengenahdistus on häntä vaivannut jo pitemmän aikaa, siitä huolimatta on hän liikuskellut kaupungillakin, käyden myöskin Walwojassa lehden noutamassa aina ilmestymispäivänä. Hän oli vielä pirteä ja hyvässä toivossa, että tautinsakin antaisi perään. Niimpä odottamaton olikin hänen kuolinsanomansa viime lauantaina kaikille täällä jotka hänen tunsivat, naapureilleenkin.

Johan Kieri on syntynyt Kukkolan kylässä, Karungissa, Suomen Ylitorniolla ja oli kuollessaan 81 w. 3 kuuk. ja 17 p:n vanha.[1] Hän oli tullut tähän maahana 1878, siis 50 vuotta sitten[2], asuen ensimmäiset 3 vuotta Delawaren kaivannolla ja sen jälkeen Calumetissa, työskennellen kaivannossa. Hän oli ollut uskomassa nuoruutensa päiviltä asti, kuuluen laestadiolaisen esikoissuunnan täkäläisiin johtomiehiin ja esiintyen aikanansa myöskin sen suunnan saarnaajana, tehden pidempiäkin saarnamatkoja, Suomeen ja Lappiin saakka. Viimeiset vuodet on hän asustellut kaikessa hiljaisuudessa täällä Calumetissa ollen vaan sanakuulijana seurakunnassaan.

Lähinnä jäivät poismennyttä kaipaamaan tytär mrs Fred R. Rice Chicagosta, Ill. ja pojat John A., Page, Idaho, Frank Oscar, Chicagossa, Ill. ja lakimies Louis A. Keary[3], Calumetissa, Mich. ynnä suuri paljous ystäviä ja tuttavia eri suunnilla Yhdysvaltain.

Vainajan maallinen osuus siunattiin haudan lepoon uudenvuodenpäivänä, viime tiistaina. Ruumissaarnan piti past. P. A. Heideman Pine-kadun pienemmässä  ap.lut. kirkossa[4] ja hautauksesta huolehti Petersonin hautaustoimisto.

Näin yksi toisensa perästä siirtyvät ajasta ijankaikkisuuteen [kuten] nämä täällä keskuudessamme kauan vaikuttaneet uranuurtajat. Ei ole hyvinkään monta enään niistä miehistä elossa, jotka niihin aikoihin kuin tämä edesmennyt asettuivat tänne Kuparisaarelle asumaan ja ovat siitä saakka täällä olleet.

Keveät mullat peittäköön tämänkin vanhuksen hautakummun

---

[1] Sekä tässä muistokirjoituksessa että Kierin kuolintodistuksessa on hänen syntymäaikansa (12.9.1847) väärin. ks. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylitornio/syntyneet_1845-1859_ik189/116.htm
Myös Kierin passihakemuksessa vuodelta 1906 on väärä syntymäaika (25.11.1854). Kieri avioitui Emilia Lovisa Pellonpojan kanssa 27.2.1876. Emilia Kieri oli syntynyt 30.6.1848. Hän kuoli Calumetissa 10.11.1918. Myös hänen kuolintodistuksessaan on väärä synymäaika (9.7.1849).

[2] Tässäkin on ilmeisen virheellinen tieto, sillä passihakemuksessaan Kieri ilmoittaa saapuneensa maahan SS Umbrialla , joka lähti Liverpoolista 18.6.1880 ja asuneensa Calumetissa Michiganissa 6/71880 lähtien.

[3] John Kierin poika Louis (alkuaan Lars Levi Kieri) Keary oli Kuparisaarella sekä tunnettu lakimies että yhteiskunnallinen vaikuttaja.

[4] Mielenkiintoista, että hautauksen toimitti pastori Paul Heideman kilpailevasta apostolisluterilaisesta seurakunnasta eikä paikalliset esikoislestadiolaiset maallikkopapit. Kertooko se Heidemanin myös esikoislestadiolaisten keskuudessa nauttimasta arvostuksesta vai Kierin ja hänen sukunsa lämpimistä suhteista Heidemaniin? Hautaustilaisuus pidettiin kuitenkin esikoislestadiolaisten kirkossa.