Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suuret kokoukset Torniossa ja Haaparannalla 4. - 7.10.1909

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen saarnaajat ja tuhannet liikkeen kannattajat ovat kokoontuneet vuodesta 1906 alkaen vuosittaisiin suuriin seuroihin ja puhujainkokouksiin. Vuonna 1909 kokoontuminen järjestettiin Tornion ja Haaparannan kaupungeissa. Heti ensimmäisestä kokouksesta lähtien tilaisuudesta painettiin myös pöytäkirja. Siinä oli selostus tapahtuman kulusta, saarnaajien kokouksen pöytäkirja sekä yleensä muutamia kokouksen aikana pidettyjä saarnoja. Tässä kokoamaani yhteenvetoa vuoden 1909 kokoontumisesta painetusta pöytäkirjasta. Oululainen sanomalehti Kaiku julkaisi kokouksesta paljon laajemman, kantaakin ottavan selostuksen, jonka ensimmäinen osa löytyy täältä, toinen osa täältä, kolmas osa täältä ja neljäs osa täältä. Myös oululainen vasemmistolehti Kansan Tahto huomioi vanhoillislestadiolaisten kokouksen ja sen tekemät päätökset. Tässä linkki lehden kirjoitukseen.

Kertomus ja pöytäkirja, tehty kristittyjen suuressa kokouksessa Tornion ja Haaparannan kaupungeissa lokakuun 4:nä, 5:nä, 6:na ja 7:nä päivinä 1909.

 

(Olen koonnut kyseisestä pöytäkirjasta kaikki puheenvuorot ja päätökset. Sen sijaan saarnareferaatit ja kokousselostukset on jätetty pois. Teksteissä on tummennetulla kokouksen julkilausumat/yhteenvedot sekä alkuperäisessä tekstissä tummennetulla painetut sanat ja lauseet. Henkilönimet ovat tummennetulla tekstissä, silloin kun nimi esiintyy ensimmäisen kerran).

Kokouksen puheenjohtajiksi valittiin samat kuin edellisinäkin vuosina, nimittäin H.Hooli Suomen Karungista ja K.Heliste Kemijärveltä. Kirjureiksi valittiin J. Ryselin Oulusta, P.F.Lappalainen Kivijärveltä ja J.Heilala Kemistä.

         Puheenjohtaja Hooli esitti sitten, että tänään tehtäisiin vain keskusteluesitykset ja vasta seuraavina päivinä niistä keskusteltaisiin, jotta ehdittäisiin asioita Jumalan sanan valossa edeltä ajatella ja sitten vasta esityksistä keskusteltaisiin. Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin.

         Ensimmäiseksi keskustelunaineeksi esitti Sahlman Oulusta: Kristittyjen suhteesta muihin uskonnollisiin suuntiin

         P.Rantala teki kolme esitystä:

         1:ksi Jumalan pelvosta ja pelkäämättömyydestä

2:ksi Miten saataisiin loppumaan määrittelemiset Jumalan mittaamattoman voiman ja Jumalan olennon rajoista

         3:ksi Ihmisen vanhurskauttamisesta

         Mattila Oulusta esitti: Voitaisiinko nuoria kristittyjä saada koulutetuiksi ja kasvatetuiksi, että he olisivat soveliaat opettamaan lapsiamme ja nuorukaisiamme oikeaan Jumalan sanan ymmärrykseen

Norjalainen P.Posti esitti sen johdosta, että Norjassa olivat muutamat alkaneet opettamaan, että leipä ja viini ehtoollisessa ainoastaan merkitsevät Kristuksen ruumista ja verta, että kokous tästä ottaisi keskusteluaineen.

         Yhdestä suusta kokous tämän asian heti niin ratkaisi kuin Lunastajamme sanat kuuluvat: Tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni, ja amenella sen päälle vahvisti, että ehtoollisessa Kristuksen totinen ruumis ja totinen veri ehtoollisvieraille annetaan ja jaetaan.

         J.Ryselin esitti: Eikö tule sopimattomana pitää, ettei kristitty tyydy siihen lauseparteen: ”Uskovaisten Raamattuun perustuva puhe”, vaan tahtoo lisätä siihen sanat ”ja seurakuntaan perustuva puhe” pitäen sen vasta vahvana kun sanotaan ”uskovaisten Raamattuun ja seurakuntaan perustuva puhe”. Kertoi näet, että hän itse niin kuin seurakuntakin saattaa usein erehtyä ja niinmuodoin tarvitsee Jumalan sanan valokseen.

         Tauriainen Oulusta: Miten saataisiin ehkäistyksi, että varat, jotka etenkin Amerikasta kootaan kristillisyyden hyväksi ja edesauttamiseksi, eivät erehdyksessä joutuisi n.k. Lestadiolaisen Haaraosaston hyväksi

         M.Tilus Oulusta: Haluaisiko kokous, että lähetystoimi edelleenkin pysytettäisiin Oulussa tahi sijoitetaanko se muualle, sekä mikä aika vuodesta olisi ison kokouksen pidolle soveliain, jos. nim. kokous katsoisi tarpeelliseksi vastaisuudessakin tällaista kokousta pitää.

         Hokkanen Karjalasta: Sopiiko kristityn ottaa osaa valtiopäivämiesvaaleihin.

         P.Rantala: Sopiiko Jumalan lasten sosialistein sanomalehtiä tilata tahi kannattaa, kun tiedetään, että Jumalan sanan pilkka ja Jumalan kielto on heidän yleisenä tunnussananaan.

         P.Rantala: Mikä olisi sopiva keino kristittyjen konkurssien ehkäisemiseksi.

         M.Kuula: Suostuuko kokous siihen, että Armonsanoma käännettäisiin myös ruotsin kielelle.

H. Hooli: Kun Raamattua nykyään väärinkäytetään ja väännetään eriseuran siementen kylvämiseksi, niin miten Jumalan lapset voisivat itseään tässä varjella

         Matilainen: Onko tarpeellista lähetystoimen varoilla lähettää lähetysmiehiä ainoastaan uskottomille paikkakunnille, vai myös niille paikkakunnille, missä Jumalan sana jo ennen on vastaanotettu

         Partanen: Voiko kristitty periä korkoa ja kuinka suurta

         Karlsson Alakainuulta Ruotsista: Kun Ruotsissa on verrattain vähä kristillisyyden työntekijöitä, niin voitaisiinko saada aikaan yhteistoimintaa, että Lähetystoimikunta Suomessa myös avustaisi heitä lähetysmiehiä ja varoja lähettämällä, että niinmuodoin Ruotsin ja Suomen Jumalan lasten kesken olisi keskinäinen huolenpito toinen toisistaan….

…Keskusteltavaksi otettiin ensin kysymys: Jumalan valtakunnan leviäminen lähetystoimen kautta. Edelleenkin niin lausuttiin, että lähetys kohdistettava etupäässä uskottomiin seutuihin. Puheenjohtajan kehoituksesta mainittiin useita kymmeniä pitäjiä ja paikkakuntia, joihin on vointia myöten evankeliumin saarnaajia lähetettävä. Luettelo näistä paikkakunnista jätettiin lähetystoimikunnalle.

         Yleensä huomautettiin, että lähetystyössä on pidettävä tärkeänä sitä, että kaikkia ihmiset saavat kuulla evankeliumin, koska evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Sen vuoksi on lähetysmiesten, mikäli vastaanotetaan, poikettava niihinkin paikkoihin, joihin ei ole pyydetty. Sen me myönnämme, että Suomessa on paljon kristillisyyttä ja monenlaista jumalisuutta, mutta vähän evankeliumia. On sellaistakin kristillisyyttä, jossa pelätään evankeliumia. Ja kuitenkin ainoastaan evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi.

         Edellisenä päivänä pyysivät Ruotsin veljet, että tämä nykyinen, käytännössä oleva lähetystoimi yhdistettäisiin ruotsalaisten kanssa, joten lähetystyö ulotettaisiin Suomesta Ruotsiinkin.

         Tämä ruotsalaisten pyyntö otettiin nyt käsiteltäväksi. Saatiin kuulla Ruotsin veljiltä sydäntä liikuttavia kertomuksia siitä, kuinka suuri evankeliumin nälkä on Ruotsissa. Veljet O.Karlsson Etelä-Ruotsista, Sandberg Luleåsta, Karlsson Alakainuusta, Nordgren Luleåsta y.m. kertoivat tekemistään retkistä ja havainnoista Jumalan valtakunnan työssä. Niistä ilmeni, että evankeliumin työssä on heillä suuri sekä varojen että työvoiman puute. Mutta niin suuri on isoominen ja janoominen vanhurskauden perään, että kun uudestakastajat saapuivat erääseenkin kylään, niin kymmenittäin oli ihmisiä mennyt jokeen kastettavaksi. Veli Tyyry kertoi matkastaan Ruotsissa, että eräänkin paikkakunnan ihmiset peninkulmittain ajoivat rakkaudesta häntä takaa kyynelsilmin kysellen, kuinka kauvaksi aikaa jätätte meidät nälkään, ettekö voisi vielä kääntyä takaisin ja saarnata meille Jumalan valtakunnan evankeliumia. Sanomatonta on kertoa heidän eroikäväänsä. Veli Nordgren Luleåsta kertoi, että Piteån maaseurakunnassa, jossa on noin 14000 asukasta ja suuria kyläryhmiä, on alettu tehdä evankeliumin työtä. Mutta apua tarvittaisiin. Että hyvää maata löytyy sielläkin, osottaa se, että Isaksson ja Rönnbeck-veljien käydessä siellä jo 15 – 20 henkilöä teki parannuksen lupauksia. Hänkin pyysi, että Suomen kristityt tavalla tai toisella osottaisivat apuansa heille tässä kalliissa evankeliumin työssä, sillä Luleån kristityt ovat köyhiä. Sitä paitsi heillä on 18000 kruunua maksava seurahuone, josta saavat kantaa suurta velkataakkaa. Mutta vointinsa mukaan ovat he kuitenkin uhranneet. Samoin pyydettiin apua Råneån seurakuntaan. Veli Karlsson sanoi moniin kymmeniin paikkakuntiin Ruotsissa olevan kipeän avun tarpeen. Veli Sankala Kemistä sanoi, että vaikka hän on neljättäkymmentä vuotta puhuvaisena miehenä liikkunut, ei hän ole kuitenkaan koko kristillisyytensä aikana tavannut niin suurta isoomista ja janoomista vanhurskauden perään kuin on nykyään Ruotsissa. Veli Nordgren esitti liikutetuin mielin toivovansa avustusta Suomen puolelta, jotta evankeliumin kirkkaus leviäisi Pohjanlahden länsipuolelle, niin kuin se on levinnyt Suomessa pohjoisesta etelään.

         Suurella yksimielisyydellä tehtiinkin sellainen päätös, että ruotsalaisten kanssa toimitaan lähetystyössä tästedes yhdessä. Lähetysmiehiä lähetetään yhteisillä varoilla Ruotsiinkin. Veli Kanniainen lausuin toivomuksenaan, että lähetystoimikunta punnitkoon valtakunnan rajaa katsomatta, missä on suurin tarve. Sinne apua lähetettäköön, olkoonpa se Ruotsin tai Suomen puolella. Siten vältetään, ettei perkele saa Jumalan valtakunnan rajaa siihen, missä on maailman valtakuntain rajat. Veli Heliste huomautti siitä ainoasta rajasta, minkä Jumala on pannut, ja se on tämä: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille” (1. Moos. 3:15). Muuta rajaa ei tarvitse pystyttää. Se on ainoa tarpeellinen. Veljet Heliste ja Rantala muistuttivat painavasti Jumalan rakkauden kautta, ettei aineellisia varoja käytettäisi mihinkään turhuuteen, sillä näin suuret työalat tarvitsevat paljon varoja ja aineellista kannatusta. Muistakaamme, kuinka paljon on Jumalan Poika uhrannut meidän hyväksemme. lainatkaamme Herralle, Herran työhön. sillä Hän maksaa monin tuhansin kerroin. Jo tässä ajassa Jumala palkitsee ja vielä sitte ijankaikkisen elämän. (katso Luuk. 18:29-30)

         Veli Stelander Rovaniemeltä lämpimästi kannatti Helisteä ja Rantalaa ja ehdotti, että näissä suurissa  kokouksissa koottaisiin kolehteja lähetystoimen hyväksi. Ehdotus hyväksyttiin.

         Lähetystoimikunta päätettiin edelleenkin pysyttää Oulussa. Lähetystoimen jäsenen J.Mattilan siirryttyä pois paikkakunnalta valittiin hänen sijalleen veli Talkkunamaa Oulusta. Muut jäsenet ovat entiset. Lähetystoimikuntaan kuuluvat nykyään siis seuraavat veljet: M.Tilus, Juho Lahti, Viktor Huotari, L.O.Cajanus, Josef Patala, K.Moilanen, John Ryselin, J.F.Tauriainen, J.O.Sipola, H.Talkkunamaa, Kusti Korhonen, H.Jokiperä, ja A.Juntunen, kaikki Oulusta. Puheenjohtajana toimii Josef Patala, kirjurina  John Ryselin ja rahastonhoitajana A.Juntunen, jolle kaikki kristittyjen sisälähetyskassaan tarkoitetut rahalähetykset osotettakoon.

         Puheenjohtaja laski kristittyjen sydämille, että tätä lähetystyötä ei ole jätettävä yksin lähetystoimikunnan hartioille, vaan että koko Jumalan lauma sitä kannattaisi esirukouksilla, työnteolla, uhrauksilla ja avustuksilla. Asia on suuri ja kallis ja lyhyt on työpäivämme, lepo sitä vastoin ijankaikkinen. Varsinkin puhujat paikkakunnillaan olkoot ahkeroita lähetysasiassa. Vielä muistutti veli Heliste, että on otettava tarkka vaari Herran Jeesuksen asettamasta lähetystyöstä, kuinka Hän lähetti ennen kärsimistänsä ja sitte ylösnousemisensa jälkeen, ettemme itse joutuisi harhaan, emmekä muita johdattaisi harhaan.

         Tehtyjen esitysten johdosta kysyi puheenjohtaja: Onko Haaparannalle perustettava lähetystoimikunnan haaraosasto. Kysymystä ei kannatettu, jotta paremmin rakkaus ja yksimieleisyys rajan molemmin puolin säilyisi. Ruotsalaiset saavat kääntyä Oulussa olevan lähetystoimikunnan puoleen, niin kuin omaansa ainakin, ja Suomessa tahdotaan Jumalan rakkauden jälkeen pitää huolta Ruotsinkin lähetystyöstä…

… Päivällisen jälkeen jatkettiin keskusteluja. K.Sahlmanin esittämä kysymys: ”Miten kristittyjen on suhtauduttava muihin uskonsuuntiin”, koska siitä on ennen jo keskusteltu ja koska sitä valaisevia ajatuksia on lausuttu tässäkin kokouksessa.

         Veli P.Wuorisalo esitti kysymyksen: ”Miten voitaisiin tulla lähemmin sydämen kautta tuntemaan toisin ajattelevia lestadiolaisia” ja toiseksi ”Eikö olisi jo nyt ulotettava lähetystyötä aina Kiinaan ja Afrikaan asti”. Nämä Vuorisalon keskustelukysymykset olivat viimeisinä esitetyt ja niistä keskustelu lykättiin myös viimeiseksi.

         Sitten seurasi veli Ryselin esittämä kysymys: Onko oikein sanoa: ”Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet”, vai riittääkö sanoa: ”Raamattuun perustuvat puheet” (Katso viime vuosikokouksen pöytäkirjan loppulausetta) Veli Kanniainen vastasi seuraavaan tapaan: Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta. Iin Kanniainen muistutti vielä Jeesuksen sanoja: ”Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän veden virrat vuotaman”, sekä ”Taivas ja maa pitää hukkuman, mutta Minun sanani ei pidä ikänä hukkaantuuman”. Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin. Näihin Kanniaisen sanoihin yhtyivät toisetkin veljet ja heidän lausuntonsa pidettiin vastauksena veli Ryselinin kysymykseen.

         Koska lähetystoiminimeä ”lestadiolainen haaraosasto” oli rahalähetyksissä väärin käsitetty, päätettiin Armonsanomissa ilmoittaa, että se lähetystyö, joka kulkee lestadiolaisen haaraosaston nimellä, ei ole niiden kristittyjen toimesta, eikä ollenkaan näiden suurten kokousten synnyttämä, vaan meistä ulkopuolella syntynyt nuorempi liike. Se lähetystoimi, josta tässäkin kokouksessa on puhuttu, on aivan eri toimi ja sen päätoimikunnan jäsenet ovat tässä pöytäkirjassa edellä mainitut nimiltään. Armonsanomissa on myös ilmoitettava lähetystoimikunnan jäsenten nimet, erittäinkin kuka on rahastonhoitaja.

         Seuraava kysymys oli Hokkasen: ”Voipiko hyvällä omallatunnolla ottaa osaa valtiopäivämiesvaaleihin?” Veli Heliste sanoi, että ei suinkaan kristityt hylkää yhteiskunnallisia ja valtiollisia asioita. Tuleehan kristittyin toki katsoa sitä, etteivät ulkonaisissakaan asioissa tukisi perkeleen asiaa, eivätkä auttaisi pimeyttä. On kannatettava sitä, mikä on Jumalan sanan jälkeen oikeata ja hyvää ulkonaisissakin. Ei Luteeruskaan hylännyt yhteiskunnallisia asioita, vaan otti osaa niihin. Kiittäkäämme Jumalaa, että saamme valtiollisestikin nauttia näin suurta rauhan aikaa. Esivallan miekka on puolellamme ja laki rankaisee, jos joku vaikka napin varastaisi Jumalan lapselta. Voi, voi Jumalan lapset näitä taivaallisen Isän lahjoja! Rukoillaan esivallan edestä, että Jumalan valtakunta saisi rauhassa kasvaa ja levitä. Katsokaamme, lapset, millainen oli apostolien aika tässä suhteessa. Apostoli sanoo: ”Meitä pidetään niin kuin teurastettavia lampaita”. Silloin olivat Jumalan lapset aukealla. Niin se voisi olla meidänkin aikanamme. Mutta nyt on Jumala säilyttänyt meitä, niin kuin linnunpoikia, kahden kuoren sisällä. Linnunpoikakin se kehittyy ja kasvaa kahden kuoren sisällä, niin mekin. Kristillinen esivalta on toinen kuori ja kristillinen kirkko on toinen. Jos nämä puhkaistaan, niinkuin  pimeyden voimat nykyään siihen  työtä tekevät, silloin tulee meillä, lapset, marttyyrikuoleman kautta paratiisiin lähtö.

         Veli Kanniainen puhui, että silloin kun kristitty ottaa osaa valtiollisiin harrastuksiin, hän seuratkoon sisällisistä omantunnon ohjetta. Ei sovi äänestää turmiollista puoluetta. Herran edessä ja Herran pelvossa on tehtävä ulkonaisetkin asiat. Veli Wälitalo sanoi, että koska esivaltaa ei ole muutoin kuin Jumalalta, on sitä esirukouksin kannatettava ja tarpeen vaatiessa siihen kuuluviin toimiinkin otettava osaa, mutta ei ensinkään kannatettava sellaisia puolueita, jotka ”eivät pelkää valtojakaan pilkata”, jopa Jumalaa ja Pyhää Raamattua häpäisevät. Veli Heliste sydämestään surkutteli sitä, että Jeesuksen nimen tunnustajiakin on liittynyt Jumalan pilkkaajien ja kieltäjien kanssa äänestämään heitä.

         Puheenjohtaja lausui keskustelun päätökseksi seuraavan loppuponnen, johon yhteisesti yhdyttiin: Kristitty saa, jos tahtoo, hyvällä omallatunnolla äänestää valtiopäivämiesvaalissa, mutta ainoastaan sitä, joka kannattaa kristinuskoa. Kristinuskon kieltäjää ei saata mitenkään hyvällä omallatunnolla kannattaa. Osanotto vaaleihin jääköön kunkin kristityn omantunnon asiaksi

         Tähän päättyivät sen päivän keskustelut….

6. päivä

…valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi veljet Markkanen, Typpö ja Rantala. Sitten jatkettiin keskusteluja.

         Ensinnä otettiin esille kysymys Jumalan pelvosta ja pelkäämättömyydestä.

         Veli Rantala alusti kysymyksen seuraavaan tapaan: Tämän kysymyksen herätin siitä syystä, että on laajalti olemassa kristittyjen kesken erilaisia käsityksiä siitä, onko armoitetulla Jumalan lapsella oleva Herran pelkoa vai ei. Jo etukäteen toivotan, että rakkaudessa, ilman loukkaantumista, keskustelisimme tästä asiasta, vaikka niinkin olisi, että eri käsityksiä täällä ilmenisi. Onhan meillä kuitenkin vanhurskauttamisoppi sama. Kärsikäämme toisiamme. Käyn itse asiaan. Epäuskon pimeydessä, ollessamme maailmassa, teimme rohki syntiä, emmekä ollenkaan peljänneet Jumalaa. Heränneessä tai lainalaisessa sielun pelkäsimme orjallisella pelvolla. Mutta kun Jumalan rakkaus ilmestyi niin likelle sydäntä, että suuret ja veriruskeat synnit annettiin kaikki anteeksi Herran Jeesuksen verisen ansion tähden, niin tuli rakkauden halu uhrautua kaikkineen Jumalalle. Tätä rakkauden halua, siitä johtuvaa nöyryyttä ja kuuliaisuutta, jonka Pyhä Henki silloin synnytti, pidän totuudessa Herran pelkona, joka aina tulee olla armoitetulla Jumalan lapsella

          Heliste jatkoi: Katsokaamme niitä Jumalan lapsia, jotka ovat eläneet vanhan- ja uuden  Testamentin vaiheaikana, esim. Neitsyt Mariaa. Hän Pyhän Hengen voimalla saarnaa Jumalan laupeudesta niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. (Luuk. 1:46 – 56). Mutta Sakaria taas sanoo: ”Että me Häntä pelkäämättä palvelisimme(Luuk 1: 74). Kuinka tämä oikein ymmärretään? Jumalan lapsi tuntee semmoistakin pelkoa, jota on saarnattava pois, niin kuin Sakaria sanoo, että me Häntä pelkäämättä palvelisimme.

         Markkanen sanoi: Minulla ei ole mitään sitä vastaan, mitä veli Rantala sanoi: Päinvastoin tahdon sen vahvistukseksi sanoa muutamia Pyhän Raamatun todistuksia. Herran apostoli Paavalai sanoo: Sentähden joko me kotona olemme eli ulkona vaellamme, niin me ahkeroitsemme, että me Hänelle kelpaisimme. Sillä meidän pitää kaikkein ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että jokainen saisi sen jälkeen, kuin hän ruumiissansa tehnyt on, olkoon se hyvä eli paha. Että me siis tiedämme, että Herraa pitää peljättämän, niin me neuvomme ihmisiä(2. Kor. 5:9-11) ja Hepreal. epistolassa sanotaan Noasta, että hän pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi (Hepr. 11:7). Vieläpä itsestään Jeesuksesta sanotaan: Ja vitsa on putkahtava isanin kannosta ja vesa hedelmöitsevä hänen juurestansa, jonka päällä Herran Henki lepäjää, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja väkevyyden henki, taidon ja Herran pelvon henki. Ja Hänen haistamisensa on Herran pelvossa oleva. Jes. 11:1-3. Tämä Jumalan rakkauden synnyttämä Herran pelko on Jumalan lapsella oleva

         Veli Rantala vielä: ”Ei minulla semmoinen ymmärrys ole, että vanhurskasten sielujen pitäisi olla siinä Herran pelvossa: Kelvannenko taivaalliselle Isälle, sillä sellainen pelko on epäiluksistä johtuva väärä pelko. Mutta minä tarkoitan Jumalan rakkaudesta johtuvaa pelkoa, joka ei enää missään eikä koskaan taivaallisen Isän mieltä murheelliseksi saattaisi, sillä semmoinen lapsen pelko johdattaa vaan lasta likemmäksi Isän sydäntä.

         Veli Typpö: Yhdyn täydellisesti veli Rantalaan, sillä minulla on samallainen käsitys Herran pelvosta. Sanoohan apostoli juuri kristityille: Meillä on armo, jonka kautta me Jumalaa palvelemme Hänen mielensä nouteeksi siveydellä ja pelvolla. (Hepr. 12:28). Lapsella on lapsen pelko Herran mielen nouteeksi.

         Veli Kanniainen huomautti, että kun tässä on puhe Herran pelvosta, niin vaikka muutamilla on eriäväinenekin käsitys, on heillä kuitenkin samallainen puhdas sieluntila ja lapsellinen pelko Isän edessä, se on, he kaikki tahtovat niin vaeltaa, etteivät Isän mieltä rikkoisi. Siihen me kilvoittelemme. Apostoli Pietari sanoo juuri Jumalan lapsille: Niin kuin vapaat ja ei niin, että se vapaus olisi niin kuin pahuuden, vaan niin kuin Jumalan palvelijat. Olkaat kunnialliset jokaista kohtaan, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa ja kunnioittakaa Kuningasta”. (1. Piet. 2:16-17). Koska tätä emme ole ymmärtäneet orjan pelvoksi, tahdomme sitä nimittää lapselliseksi pelvoksi.

         Useat veljet huomauttivat, että tässä on ollut puhetta kahdenlaisesta pelvosta, niin kuin Raamattukin puhuu. Toinen epäilyksistä syntynyt orjallinen pelko, joka ajattelee:  Kelvannenko Jumalalle oman syntisyyteni tähden. Tästä sanoo Sakaria, niin kuin veli Heliste mainitsi: ”Että me Häntä (nimittäin Jumalaa) pelkäämättä palvelisimme”. Tätä pelkoa on saarnattava pois. Toinen on se oikea Herran pelko, jota on myöskin sanottu lapselliseksi pelvoksi, josta Maria puhuu Luuk. 1:50 värsyssä. Katso sitä.

         Iin Kanniainen muisteli vielä Pietarin sanoja: ”Jos te rukoilette sitä Isää, joka tuomitsee kunkin töidensä jälkeen ilman ihmisten muodon katsomista, niin katsokaa, että te teidän viipymisenne ajan pelvossa vaeltaisitte” (1 Piet. 1:17).

         Veli Turunen puhui seuraavaan tapaan: Raamatun kalliit lupaukset ja evankeliumi yleensä ei synnytä orjallista pelkoa. 2. Kor. 6. luku osottaa kuinka Paavali lainaa Vanhasta Testamentista tähän asiaan seuraavat kalliit lupaukset: 3. Moos. 26:12, Hesek. 36:28, 37:27, Esaian 52:11, Jer. 31:1. Näiden Raamatun paikkain avulla Paavali sanoo korinttilaisille, jotka olivat kristityitä: ”Älkää vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa. Sillä mitä oikeudella on vääryyden kanssa tekemistä? Ja mikä sovinto on Kristuksella Belialin kanssa? Taikka mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa? Eli kuinka Jumalan templi sopii epäjumalten kanssa? Sillä te olette elävän Jumalan templi, niin kuin Jumala sanoo: Minä tahdon heissä asua ja heissä vaeltaa ja minä tahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää olevan Minun kansani. Sen tähden paetkaa heidän seastansa, ja erottakaa teitänne, sanoo Herra, ja älkää saastaiseen ruvetko, ja niin minä korjaan teitä ja olen teidän Isänne ja teidän pitää oleman Minun poikani ja tyttäreni, sanoo kaikkivaltias Herra” (2. Kor. 6:14-18). Eivätkö nämä ole äärettömän kalliit ja suuret lupaukset. Ja tästä sanoo apostoli Paavali: ”Että meillä nyt senkaltaiset lupaukset ovat, minun rakkaani, puhdistakaamme siis itsemme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, täyttäen pyhyyttä Jumalan pelvossa”. (2. Kor. 7:1) Jos Aatamilla ja Eevalla olisi aina ollut kalliina Jumalan sydämen loukkaamattomuuden pelko, eivät he koskaan  olisi joutuneet orjan pakenevaan pelkoon, eikä meidänkään tarvitseisi kokea heidän lankeemisensa hirveitä seurauksia. Mutta he hiljastuivat tuosta lapsellisesta pelvosta ja niin joutuivat orjan pakenevaan pelkoon, saattaen Jumalan ainoan Pojankin verisiä vaivoja kärsimään. Katselkaamme usein Herran Jeesuksen katkeraa kärsimystä. Siitä vuotaa oikea sabbatin rauha sydämeen ja siitä tuntemisesta kasvaa oikea Herran pelko, joka ei ole orjan pelko. Saakoon tässäkin kysymyksessä puhua Raamattu omalla äänellään. Jos olemme joutuneet puhumaan heikosti, inhimillisesti, luopukaamme kunniastamme ja arvostamme, niin annamme Jumalalle kunnia. Olkoon meidän kunniamme lokaan tallattu!

         Puheenjohtaja esitti keskusteluun loppulausunnoksi veli Typön lausuman Lutherin lauseen: ”Orjallinen pelko tulee laista ja sen kirouksista, mutta lapsellinen pelko tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta”. Tähän puheenjohtajan esitykseen sanoivat kaikki yhdestä suusta voimakkaasti: ”amen!”

         Sitten seurasi veli Rantalan esittämä kysymys Jumalan olennosta.

         Esittäjä itse alusti kysymyksen seuraavaan tapaan: Koska on ilmennyt joskus sellaistakin käsitystä, että Jumala ei ole olemassa muualla kuin seurakunnassa, olen tämän käsityksen hävittämiseksi esittänyt tämän kysymyksen ja tahdon lausua siitä oman ymmärrykseni. On kyllä totta, että Kristus ja Hänen seurakuntansa ovat niin yhtä kuin ovat mies ja vaimo avioliitossa, kuten Paavali sanoo, että he eivät enää ole kaksi vaan yksi. Mutta yhtä totta on myös se, että me emme voi  mitata Jumalan ijankaikkisen olennon suuruutta sen voimassa ja vaikutuksessa. Sen mittaamisen ja rajoittamiseen rupeaminen johtuu ihmisen turmeluksesta. Käsitykseni Jumalan vaikutuksesta on, että se ulottuu ei ainoastaan kristikansoihin, vaan vieläpä pakanoihinkin, sillä Hänen olemuksensa ja ominaisuutensa ovat äärettömät, mittaamattomat. Emme saa emmekä tahdokaan rajoittaa Hänen vaikutuspiiriään. Tyydymme siihen, että vähäisinä lapsinaan saamme olla hänen omiaan.

         Veli Markkanen muistutti tässä suhteessa Paavalin lausuntoa, kun hän sanoo: ” O sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tunnon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat Hänen tuomionsa ja käsittämättömät Hänen tiensä. Sillä kuka on Herran mielen tietänyt? Eli kuka on Hänen neuvonantajansa ollut?” (Room. 11:33-34)

         Veli Heliste esitteli laajemmin Jumalan viisauden, vaikutusalan ja rakkauden laajuutta, joita täydellisesti käsitämme vasta sitten, kun olemme muuttaneet täydellisyyden maahan. Täällä käy niin, kuten Pietarille, että vaikka hän oli Pyhän Hengen saanut, piti Jumalan näyn kautta laajentaa hänen käsitystään pakanoista. Muutoin hän ei olisi uskaltanut mennä Korneliuksen luo.

         Veli Turunen: Jos tarkastamme Jumalan olentoa ja ilmestystä Raamatun valossa, niin huomaamme seuraavaa: Persoonallinen Jumala puhutteli itse Kainia. Samoin Hän itse puhuu epäjumalisen Tarakin huoneessa Abramille: Lähde maaltasi ja suvustasi ja isäsi huoneesta sille maalle, jonka Minä sinulle osotan jne. Ja erämaassa Hän itse ilmestyy Moosekselle palavassa pensaassa.

         Psalttarista 139 osotetaan myös selkeästi Jumalan kaikkitietäväisyys ja kaikkialla läsnäoleminen. Lue Ps. 139:1-16. Ja tällaisia lausuntoja Jumalan ilmestyksestä ja olennosta on meillä sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa runsaasti. Näin oillen on väärä se ymmärrys, että Jumalaa ei ole seurakunnan ulkopuolella. Ei ole myöskään oikein ajatella, että Jumala ei ole kolmea kyynärää ylempänä. Apostolit todistavat Jeesuksestakin, että Hän astui ylös taivaaseen. pilvi vei Hänet.. Taivaasta, ylhäältä päin laskeusi Pyhä Henki Jeesuksen päälle. Pilvestä kuului Isän Jumalan ääni kirkastusvuorella. Nämä kaikki osottavat, että Jumala asu myös korkeudessa. Me uskomme, että Jumala on kaikkialla läsnä olevainen. Hän on Kiinassa, Tiibetissä, Afrikassa, Amerikassa ja kaikkialla. Mutta Jumala tekee aseittensa kanssa työtä. Hänellä on välikappaleita, joiden kautta Hän myös vaikuttaa. Mutta esim. omaantuntoon Hän vaikuttaa suorastaan, välittömästi.

         Toivon, että jumalan olennosta puhuessamme hylkäsimme heikot sanat, jotka harhakäsityksiin johtavat. Haudatkaamme kelvottomat puheemme ja polvistukaamme Jumalan kunnian edessä. Puhu Herra, Sinun palvelijasi kuulee!

         Näitä puhui Turunen liikutetuin mielin ja kaikki vastasivat moninkertaisella aamenella.

         veli Kanniainen huomautti lopuksi, että Jumalan vaikuttaa kaikkialla, mutta vanhurskauttaa ainoastaan seurakuntansa kautta.

         Nyt otettiin esille veli Rantalan esittämä kysymys: Miten ja missä syntinen vanhurskautetaan?

Rantala pohjusti kysymyksen. Sanoi esittäneensä kysymyksen sen tähden, että näin perin tärkeässä asiassa olisi kaikilla raamatullinen, sama ymmärrys. Sillä jos on kaksi käsitystä, on kaksi tietä. Jos eri tavalla käsitetään, tulee kohta hajaannus. Omasta kokemuksestaan hän sanoi, että hän tuli Jumalan edessä vanhurskautetuksi silloin, kun hän suurena syntisenä sai Jumalan evankeliumista, jota Hänen armolapsensa julistivat, rohkeuden omistaa Jeesuksen sovintoveressä kaikki syntinsä anteeksi. Kun Jumala lastensa kautta evankeliumia julistaa niin, että armo vuotaa sydämeen, niin siinä tulee ihminen vanhurskautetuksi. Näin tapahtui Korneliukselle, Paavalille, Kandakeen kamaripalvelijalle, vanginvartijalle Filippissä ym.

         Veli Ryselin kertoi myös kokemustaan, miten Jumala antoi kristittyjen puhutella häntä niinä aikoina, jolloin hän tuli uskoon. ei sanonut nähneensä Raamatusta yhtään kääntymystä, jossa ei olisi Jumalan ihmiset puhutelleet. Muisteli lainalaista tilaansa, tuota raskasta aikaa, jolloin järki tahtoi pettää. Piti sielun tuskassa rukoilla Jumalalta sitä armoa, että saisi elää vielä seuraavaan päivään. Ja Jumala johdattikin niin, että hänet tuotiin Jumalan lasten laumaan, kuten muitakin autuaaksi tulevaisia on tuotu ja vielä tuodaan. Sillä seurakunnalla on taivaan valtakunnan avaimet, joilla avataan taivas katuvalle syntiselle.

         Veli Typpö lyhyesti kertoi vanhurskauttavasta uskosta seuraavasti: ”Että siis olemme uskossa vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa”, ja Room. 3:21-25 vielä selvemmin näemme, mitä on vanhurskauttava usko. Kun Jumalan armosta Jeesuksen veressä kaikki synnit saadaan anteeksi, niin sille uskolle Jumala lukee oman Poikansa täydellisen vanhurskauden. Mutta mistä syntyy usko? Apostoli vastaa: kuulosta. Tulee siis kuulla evankeliumia. Ja juuri sitä varten Jeesus sääsi evankeliumin saarnan. Mutta, jotka eivät usko Jumalan sanaa, eivät tule vanhurskaiksi, vaikka heille kuinka saarnattaisiin.

         Veli Nordgren Luleåsta, Ruotsista, yhtyi täydelleen edellisiin puhujiin vanhurskauttamisopissa, mutta pyysi erityisesti painostamaan sitä seikkaa, että Jumala vanhurskautta ainoastaan seurakunnassaan, koska juuri tätä Pyhän Raamatun totuutta usein tahdotaan toisin kääntää. Siinä suhteessa on myös kolmas uskonkappale ynnä Lutherin selitys siihen varsin valaiseva.

         Norjalaisen P.Postin kysymykseen, pitääkö olla monta, vai riittääkö yksikin päästöavaimella päästämään katuvaisen taivaaseen, vastattiin, että kyllä yksikin riittää. Sen näemme Raamatusta: Ananias päästi Paavalin, Filippus kamaripalvelijan jne.

         Veli Rantala muistutti vielä, ettei  meillä ole myöskään semmoinen ymmärrys, että ihminen ihmisen vanhurskauttaa, vaan että ihminen Jumalan hengen vaikutuksesta saarnaa evankeliumia ja Jumala vanhurskauttaa sen, joka evankeliumin uskoo.

         Veli Markkanen lausui myös käsityksensä olevan sen, että vaikka yksityinen ihminen, joka on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut, antaa Jeesuksen nimessä ja veressä toiselle synnit anteeksi ja jo tämä sen uskoo, niin hän saa Pyhän Hengen, joka johdattaa hänet seurakunnan yhteyteen.

         Veli Ryselin huomautti sitten, että joskus on ilmennyt puheessa sekotusta Jumalan ja Hänen välikappaleensa välillä. Ei ihminen vanhurskauta, vaan Jumala. Raamatusta ei löydy tukea tämäntapaisille lauseparsille: minä vanhurskautin, minä vanhurskautan, se ja se joukko vanhurskautti. Haudatkaamme ainaiseksi tällaiset sanat.

         Veli Kuula ilmi lausui ilonsa siitä, että puheenvuoroja käyttäneet veljet ovat niin valoisasti tuoneet esille Jumalan sanan kalliita totuuksia, erittäinkin kun oli puhe Jumalan pelvosta.

         Veli Halttu viittasi myös kolmanteen uskonkappaleeseen ja Lutherin siihen tekemään selitykseen, kun on kysymys syntisen vanhurskauttamisesta.

         Veli Karlsson puhui laajemmin siitä, että Jumalan edelleenkin vaikuttaa kolmessa persoonassa, eikä sitä voi kukaan estää, ei edes Pyhän Hengen työtä  ja virkaa, jota Hän toimittaa seurakunnassa ja seurakunnan kautta. Karlsson sanoi sydämestään yhtyvänsä edellisiin puhujiin ja heidän käsityksensä tunnustettiin kokouksessa yleisesti  hyväksytyksi. Keskustelu päättyi klo 2 ip, jolloin käytiin veljesaterialle….

7. päivä…

Monivivahteista keskustelua seuraaviensuurten kokousten pitopaikasta. Ehdolla olivat Tampere ja Helsinki…Puheenjohtaja esitti kolmea ratkaisutapaa: Joko että puhuvaiset veljet saisivat ratkaista, taikka että äänestetään, taikka että ratkaistaan arvalla. Arvalla ratkaistiin ja se määräsi Helsinkiin.

Kokousajaksi sovittiin lokakuun 10 p. 1910.

         Veli Posti Norjasta ehdotti keskusteltavaksi ehtoollisasiasta, koska osa Norjan papistoa on alkanut kallistua kalvinilaiseen suuntaan.  Kysyi, että jos sellainen suunta siellä voittaa, niin ovatko kristityt velvolliset seuraamaan heitä, jotka sanovat, että leipä ja viini merkitsevät Kristuksen ruumista ja verta.

         Veli Markkanen: Jeesuksen sanat kuuluvat: Tämän on Minun ruumiini ja tämä on Minun vereni. Jeesus on sanonut: Niin usein, kun te syötte ja juotte, niin tehkää se Minun muistokseni eikä merkiksi. Ja Paavali sanoo: Niin usein kun te syötte tästä leivästä ja juotte tästä kalkista, pitää teidän Herran kuolemaa julistaman. (Kor. 11:26)

         Veli Typpö: Uskon täydellisesti Kristuksen sanoihin: Tämä on Minun ruumiini ja tämä on Minun vereni. Pidän luterilaisen tunnustuksen raamatullisena ja sen vuoksi kannatan sitä.

         Veli Posti: Me luemme Herran sanoja: Joka syö Minun lihani ja juo Minun vereni, hänelle ijankaikkinen elämä. Ja päinvastoin me taas ymmärrämme, että missä ei oteta Kristuksen ruumista ja verta, siinä ei ole ijankaikkista elämää. Olen käynyt Etelä-Norjassa ja on siellä syntyneen herätysliikkeen keskuudessa hyvin suuri levottomuus tuon uuden suunnan vuoksi ehtoolliskysymyksessä. Pyydän apua tältä ”veljein seuralta”. Veli Posti aikoi kokouksen mielipiteen toimittaa Norjan lehtiin niin kuin vastapainoksi uudelle ehtoolliskäsitykselle. Herätetyt ihmiset pääsisivät siten vapaaksi tuosta kuormasta.

         veli Typpö: Tästä kysymyksestä on edesmenneinä aikoina jo kylliksi keskusteltu, joten kristityillä lienee selvillä sekä luterilainen että kalvinilainen tunnustus. Kysyn: Hyväksytäänkö luterilainen tunnustus, joka kuuluu näin: ”Tämä on Minun ruumiini ja tämä on Minun vereni?” Yksimielisesti kuului voimakas vastus: ”Se hyväksytään, eikä mitään muuta.”

         Veli Heliste: ”Jeesuksesta ja Hänen sanoistaan me pidämme kiinni elämässä ja kuolemassa. Näin me opetamme: Kristuksen ruumiin ota, kun leivän otat. Ja kun viiniä nautitset, nautitset Hänen vertansa. Anna rakas taivaallinen Vanhin niitten, jotka sakramentillisesti Sinua nautitsevat, veresi voimaa tuta!

         Veli Karlsson: Mitä tulee kirkosta eroamiseen ehtoollisasian tähden, niin ajattelen, että kristitty saattaa hyvällä omallatunnolla nauttia Herran ehtoollista valtiokirkon yhteydessä niin kauvan kun asetusssnat pidetään muuttumattomana. Kristittyjen on Jumalan sanalla koetettava vaikuttaa, että tuo uusi käsitys raukeaisi. On parasta, että Norjassakin rauhallisesti odotetaan asian kehitystä ja jätämme kaikkivaltiaan Jumalan haltuun tämänkin asian.

         Veli Hedman lausui ilonsa näistä päivistä, ilonsa siitä, että näinä päivinä olemme saaneet niin paljon Jumalalta valaistusta ja kehoitusta sielullemme, ja että nain paljon saa nähdä yhdellä kertaa Jumalan lapsia. ”Mutta surua saa myös tuntea, kun ajattelee, että vihollinen on saanut vallan niin paljon hajottaa Jumalan lapsia toisistaan erilleen. Ja tämä suru uusiintuu joka kerta, kun saa nähdä erkaantuneita veljiä”. Toivotti sitä, että voitaisiin yhtyä herran Jeesuksen ympärille kaikki.

         Rantalan ja Karlssonin alotteesta kokouksessa lausuttiin veljellinen varotus niille kristityille, jotka ovat joutuneet kannattamaan ja lukemaan jumalankieltäjien sanomalehtiä ja kirjallisuutta, sillä ne kuivaavat pois taivaallisen elämän sydämeltä ja sisälle tulee ahneus ja tämän elämän suru.

 Veli Markkanen puhui lasten ja nuorten puolesta, kuinka he raukat jo kymmenvuotiaina kallistuvat jumalankieltäjien kuiluun, kun perheissä suvaitaan sosialistein myrkyllistä kirjallisuutta ja lapset saavat niitä lukea.

         Veli Heliste sanoi, että niissä perheissä, missä tuota kirjallisuutta pidetään pöydällä ja kätketään kaappeihin, lapset pian tappelevat vanhempiaan vastaan ja häväisevät heitä.

         Veli Rantala varotti vielä erittäin sosialistien arpojen ostamisesta.

Puheenjohtaja kokoisi keskustelussa ilmenneet ajatukset seuraavaan loppuponteen: ”Nämä turmiolliset suunnat, sosialismi ja anarkismi, ovat kihlanneet toisensa ja menneet avioliittoon. Minä nyt kysyn: Saatammeko pitää puhtaana ihmistä, joka, vaikka tunnustaa kristillisyyttä, rakastaa tätä sosialismi-anarkismi avioliittoa ja sitä kannattaa? Yksimieleinen huuto: ”Emme!”, kaikui vastaukseksi. ”Siis tulee”, jatkoi puheenjohtaja, ”merkatuksi se kristillisyyttä tunnustava henkilö, joka heitä ja heidän kirjallisuuttaan ja sanomalehtiään kannattaa ja suosii.”

         Puheenjohtaja: ”On toivottu, että tämä pöytäkirja ja Armonsanomat tästedes painettaisiin myös ruotsin kielellä.

         Veli Ryselin: ”Suositan tämän asian ruotsinkielisten kristittyjen omaan vapauteen, jos tahtovat saavat toimittaa ruotsinkielisen käännöksen. Se on minun ehdotukseni. Soisinpa, että ei ainoastaan nämä pöytäkirjat ja Armonsanomat, vaan kaikki muutkin Pyhän Hengen vaikuttamat kirjoitukset käännettäisiin vaikka kaikille maailman kielille. Kokous hyväksyi veli Ryselinin lausumat ajatukset ja niin jäi ruotsintaminen ruotsinkielisten kristittyjen omaan vapauteen.

         Veli Färdig Kaliforniasta: Olen ollut mukana täällä kokouksessa nyt muutamia päiviä. Ilolla tunnen kaikissa täällä tehdyissä päätöksissä olevani täydellisesti yksimielinen. Sieluani on suuresti virvoittanut se taivaallinen rauha ja rakkauden ilma, jota tekin hengitätte täällä. Meillä siellä ja teillä täällä on sama Jumalan Henki. Rukoilen Jumala, että vastakin saisimme pitää tällaisia suuria kokouksia. Antakoon vastakin rakkauden Jumala, että näin yksimielisiä olisimme. ”O jospa pian saisimme kokoontua Karitsan istuimen eteen suuren hääsaliin taivaassa!. Täällä koskee sydämeen eroikävä. Saanko viedä Lännen jumalanlapsille terveisiä teiltä?” ”Viekää, viekää”, kuului huutoja, ”pian yhteen tulemme, Ylkä tulee pian!” Rakkauden ja ikävän kaipuusta johtuvat liikutusten äänet täyttivät ilman.

         Hetkisen perästä, kun mielet tyyntyivät, lausui puheenjohtaja: Elävän kristillisyyden ohella on aina ollut eriseuroja. Niin se oli jo apostolisen aikana ja niin se on meidän ajallamme, joka ikävällä on täytynyt kokea. Kysyn tässä, eikö olisi kohtuullista vastaisten eriseurojen välttämiseksi, että jos vielä ilmestyy kristillisyyteen henkilöitä, yksi eli useampia, jotka alkavat jotain uutta ja muka parempaa vakuuttamaan, joka ei kuitenkaan pidä yhtä Pyhän Raamatun hengen kanssa, heitä ei pidä ottaa vastaan, ennekuin heidän uutuutensa tällaisissa kokouksissa tutkitaan Jumalan sanan valossa? Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin.

         Veli Heliste varoitti sellaisesta ”veljesseurasta”, joka on syntynyt syrjäyttämällä Jumalan armojärjestyksen ja sivuuttamalla uudensyntymisen välttämättömän vaatimuksen. Se on musta seura valkoisessa veljeyden vaipassa. Älkäämme unohtako tätä veljesseuraa, johon me kuulumme, sillä siihen kuuluvat kaikkia vanhurskaat Aabelista asti. Tämän seuran toinen pää on täällä kyynelten laaksossa vähän aikaa, toinen pää on Jumalan istuimen edessä. Ja ne kaikki ovat hengessä läsnä täällä, jos vaan meillä olisi silmiä nähdä.

         Veli Rantala: Pahennusten välttämiseksi puhun, ettei meistä nousisi enää yhtään eriseuraa. On erittäin tärkeätä, että jokainen puhuja, nuori ja vanha, oppinut ja oppimaton saarnaaja, aina ahkeroitsee vaeltaa puhtaalla omallatunnolla. On kaikista asioista koeteltava, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto on. Kristillisyys ei saa tulla miksikään maalliseksi elinkeinoksi. Ei kunnia eikä ahneus, eikä mikään muu synti saa panna saarnaamaan. Sillä jos ne saavat vallan, tulee hedelmästä vaikka mitä huonoa. Ottakaamme rakkaani Herra Jeesus esikuvaksemme, että niin tekisimme kuin Hän esikuvan jätti.         

         Keskustelu lopetettiin ja käytiin yhteiselle päivälliselle….

         Puheenjohtaja ilmoitti sitten, että vaikka oli aijottu tämän kokouksen pöytäkirja nyt lukea, niin täytyi se jättää, kun oli ollut mahdotonta saada se niin pian valmiiksi. Päätettiin niin, että kun se valmistuu, tarkastajat sen tarkastavat ja hyväksyvät. Kokous tyytyis siihen. Päätettiin painattaa pöytäkirja myös Armonsanomaan.

         Seurasi kysymys: Mitä on kristittyjen ajatteleminen autuuden asiassa toisin ajattelevista? Ensimmäisessä kristittyjen yleisessä kokouksessa Oulussa jo paljon puhuttiin siitä asiasta ja tultiin seuraavaan päätökseen: Rakkaudesta on saarnattava evankeliumia kaikille rajoittamatta Jeesuksen käskyn mukaan ja että erityisesti yksityisiäkin rakkaudessa puhutellaan. Ei nytkään ole toisenlaisia ajatuksia eikä muuta keinoa. Ja siihen kokous yksimielisesti yhtyi.

         Luetun ja saarnatun sanan keskinäisestä suhteesta on myös ennen keskusteltu, joten sekin jätettiin ajan lyhyyden vuoksi.

         Kysymystä koron ottamisesta on samoin ennen käsitelty, ja kun keskustelu voisi mennä kovin pitkäksi, niin jätettiin sekin entiselleen.

         Kysymys ”Eikö kristityt vanhemmat kouluuttaisi lapsiaan opettajiksi, että siten saataisiin parempia opettajia, kun koulussa nykyään nykitään pois kotona istutettu Jumalan sanan siemen?” jätettiin itse kunkin vapaaseen tahtoon tehdä omantuntonsa mukaan.

         Veli Matilainen toivoi, että kristityt ahkeroisivat pitää pyhäkoulua paikkakunnillaan.

         Veli Rantala yhtyi Matilaisen ehdotukseen ja kehotti ahkeruuteen siinä asiassa. Valitkoot kristityt jonkun keskuudestaan pitämään pyhäkoulua. sillä lasten sydämet ovat hyvää maata. Joskaan ei hedelmä aina tule heti näkyviin, niin ajan oloon voi siemen itää. Ja ovathan lapset sen ajan poissa turhuudesta. Yksimielisesti yhdyttiin näiden veljien toivomukseen.

         Seurasi sitten kysymys konkursseista. Puheenjohtaja kysyi: ”Miten vältettäisiin, ettei kristittyjen tarvitseisi tehdä vararikkoa?” Toivoi, että annettaisiin aikanaan hyviä neuvoja, ettei kukaan Jumalan lapsi niihin koettelemuksiin sortuisi.

         Veli Rantala huomautti, kuinka ympäri maata on tässä suhteessa ollut paljon murheen aihetta. Jumalattomat päällekantavat, että me otamme ihmisiltä velkaa niin kauan kuin saamme, ja kun emme enää saa, niin teemme konkurssin. Ja näissä syytöksissä on paljon perää. Antoi sen neuvon, ettei kukaan eläisi yli varojensa. Jos vielä joku kristitty sattuisikin joutumaan vararikkoon, niin pitäisi sittemmin, jos Jumala varoja siunaa, koettaa korvata niille, jotka ovat joutuneet vahinkoon, eikä panna omaisuutta vaimon, lasten tai kenenkään muun nimiin, ja niin vääryydessä elää ylellisyydessä, toisten varoilla. Yksimielisesti yhdyttiin veli Rantalan neuvoon.

         Kastamattomain lasten autuudesta tehdyn kysymyksen johdosta puheenjohtaja huomautti, että siinä asiassa lienee tuskin keskustelemista, sillä Jeesuksen sanat ovat selvät, kun Hän sanoo: ”Sallikaa lasten tulla minun tykööni ja älkää kieltäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Yhdyttiin siihen ajatukseen.

         Veli Wuorisalon kysymyksistä ei myöskään ehditty keskustella.