SRK:n ja Rauhan Sanan edustajien sovintokokouksen jatkokokouksen (22-23.1.1946) pöytäkirjan liite

 

22—23.1.1946 Oulussa pidetyn sovin-
tokokouksen jatkokokouksen pöytä­-
kirjan LIITE.                                                                                         Oulussa, 23.1.1946.

Rakkaat veljet!

Toivotamme Teille, rakkaat, armoa ja rauhaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunte­misen kautta!

Viime marraskuun 30:ntena eli Antinpäivänä pidetyn sovintokokouksen edellyttämällä tavalla olemme me allekirjoittaneet sovintokokouksen neuvottelukuntien jäsenet ynnä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen samoin kuin Kustannusosakeyhtiö Rauhan johtokuntien jäsenet olleet jatkoneuvottelussa Oulussa, tammikuun 22 ja 23 p:nä 1946. Tuntien suuren vastuumme Jumalan kasvojen edessä olemme me käyneet neuvottelumme tälläkin kertaa sydämellisen rakkauden hen­gessä erikoisesti niistä epäluuloista ja väärinymmärryksistä, jotka ovat aiheutuneet mainitun sovinto­kokouksen julkilausuman johdosta, kuin myöskin niistä käytännöllisistä toimenpiteistä, jotka sovinto-kokouksesta seuraavat. Ilmoitamme täten yksimielisesti seisovamme edelleen Antinpäivän kokouksen julkilausuman takana ja uskomme, että jos kukin meistä omakohtaisesti menettelee sen mukaisesti, kristillisyydessä tapahtunut valitettava hajaannus Jumalan avulla ja Hänen sanansa mukaisesti tulee korjatuksi.

Kun meille uskotun tehtävän mukaisesti olemme tahtoneet ryhtyä kristillisyydessä noin 11 vuotta sitten syntynyttä hajaannusta hoitamaan ja hajaannuksen tuottamaa vikaa korjaamaan, olemme me tarkoin Jumalan sanan valossa tutkineet erityisesti uskonkäsitystämme vanhurskauttamisopista ja sa­moin seurakuntaopista ja todenneet, että olemme näihin nähden samassa Jumalan sanan ymmärryk­sessä, niin että on rohkeasti ja varauksettomasti julistettava evankeliumia, sillä sen vastaanottajassa Pyhä Henki vaikuttaa uuden uskonelämän Kristuksen seuraamisessa, johon uuteen uskonelämään Pyhän Hengen johdatukseen taipunut ihminen pitää kalliina Jumalan lahjana kuuluviksi myös Juma­lan sydämellisen laupeuden kautta annetut neuvot, nuhteet ja opetukset. Samoin olemme me to­denneet olevamme yksimielisiä seurakuntaoppiin nähden, nimittäin, että Pyhä Henki rakentaa Kris­tuksen seurakunnan yhdeksi ruumiiksi, jonka pää on Kristus, joten olemme havainneet ja tunnus­tamme Jumalan sanan vastaiseksi poiketa tästä ja rakentaa kahta tai useampaa seurakuntayhteyttä. Näissä perustavissa asioissa yhteisen pohjan saatuamme totesimme, että vika, joka vaatii korjaa­mista, on valitettava ja pitkälle kehittynyt hajaannusilmiö, joka on vetänyt mukaansa tuhansien jou­kot, mutta jonka syntymiseen nähden kaikki eivät ole samalla tavalla viallisia, mutta johon nähden elävän Jumalan tutkittavaksi nöyrtyneen kristityn täytynee nähdä itsensä ainakin laiminlyönnin syn­tiin vialliseksi niin, että emme ole voineet kylliksi noudattaa Hyvän Paimenen esikuvaa.

Mutta niinkuin me tunnustamme, että me uskomme Pyhään Henkeen, niin me uskomme myös, että  itsekukin   Pyhän Hengen   saanut Jumalan   lapsi   antaa   Kristuksen Hengen jatkuvasti  valaista omaa  sydäntään ja omaatuntoaan ja alistuu sen kuuliaisuudessa   parannukseen myöskin sekä teke­misistään  että  tekemättä  jättämisistään, sillä  me  ymmärrämme niin, että täyden luottamuksen ja sydänten yhteenliittymisen voi Pyhä Henki vaikuttaa vain alistuessamme vioistamme omakohtaiseen parannukseen, niinkuin kirjoitettu on: »Jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin  meillä on osallisuus  keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen  hänen Poikansa veri  puhdistaa meitä kaikesta synnistä." (l Joh. 1:7).   Ja me toivomme ja odotamme, että te, rakkaat, osalliset vai­vassa ja valtakunnassa, sananjulistustyössänne tätä noudatatte ja opetatte ei lain vaativassa ja alas-painavassa hengessä, vaan Jumalan sydämellisen laupeuden jälkeen ja että te näin olette osaltanne edesauttamassa hajaannuksen tuottaman vahingon korjaamisessa.

Edellä sanotun lisäksi haluamme vielä esittää tässä asiassa seuraavaa:

Jumalan Pyhän Hengen työ maailmassa tapahtuu seurakunnan kautta. Kristus, seurakunnan Pää, ei astu askeltakaan pitemmälle, kuin hänen seurakuntansa, joka on Pyhän Hengen temppeli. Katsokoon sentähden kukin, että hän ensiksikin itse pysyy kiinteästi tähän temppeliin muurattuna ja toisekseen, että hänen työnsä todellakin on rakentamista. Jo Herran apostolit ajallansa näkivät paljosta vaivannäöstänsä huolimatta, että temppelin muureihin tuli repeämiä, jotka helposti pahenivat lohkeamiksi. Mutta he eivät voineet katsella sitä huolettomina, vaan hätä seurakunnista pani hei­dät väsymättä tekemään työtä niiden pitämiseksi koossa apostolien ja profeettain perustuksella. Rakkaus on pitämisessä. Jo kristityssä kodissa, jossa luulisi sen helpointa olevan, sielunvihollinen, perkele, saa aikaan riitaisuuksia. Kuinka sanomattoman paljon suurempi vaiva on säilyttää yhteyttä siinä turmeluksen puolesta kirjavassa joukossa, jonka palvelijat kokoavat häähuoneeseen kaupungin kaduilta ja kujilta, teiltä ja aitovieriltä, sekä pahat että hyvät ja jossa portot ja publikaanit edellä ovat tulemassa taivasten valtakuntaan. Tarvitaan sanomatonta pitkämielisyyttä niiden taholla, jotka saavat tämän lauman kaituksi, ettei se hajoaisi. Tähän Herra kuitenkin velvoittaa ja hän valittaa profeetan kautta: »Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla, pit­kin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi." Vaikka olisi kyyneltenkin kanssa tehty työtä lauman koossa pitämiseksi, on vielä syytä oppia Hyvän Pai­menen sydäntä. Ja missä vähintäkin toivoa on, vieläpä, vaikka toivo tahtoisi raueta, on kavaloina kuin käärmeet ja vakaina kuin kyyhkyset tehtävä edelleen työtä eikä lakattava niin kauan, kuin päivä on, sillä siihen meidät on pantu. Epäilemättä tulemme näkemään, että se parannus, jolle pohja tutussa Antinpäivän kokouksessa asetettiin, on monessa heikko kuin suitsevainen kynttilä, toisissa ehkä vallan olematon, mutta on väärin, jos ahtaasti ajattelemme tässä vain itseämme ja omaa pe­lastustamme emmekä muista, että kun ylösnoussut Kristus Tiberian rannalla vannotti Pietaria, painoi hän syvälle Pietarin sydämeen, että rakkaus Herraan merkitsee rakkautta hänen lampaisiinsa ja ka­ritsoihinsa. Tästä emme pääse mihinkään.

Kuinka paljoa raskaampi "onkaan silloin vastuu, jos meistä jonkun havaitaan asettuvan poikki­teloin, kun Herra kutsuu meitä kärsimään vaivaa hänen kanssansa lauman kokoamiseksi parannuk­sessa ja uskossa Kristuksen opilla, vieläpä sen seurakuntakäsityksenkin pohjalla, mikä on kirjoitettu julkilausumassa ja jonka käsitämme Jumalan sanan mukaiseksi.

Kun erittäin Suomesta olemme saaneet monin paikoin tietoja, että parannus on kantanut hy­vää hedelmää ja kun kysymyksessä on tuhansien ihmisten sielunhätä, on tämä meitä rohkaisemassa ja kannustamassa pysymään kärsivällisinä Herran työssä, joka ei ole oleva turha Herrassa.

On välttämätöntä, että hajaannuksen syistä ei käytetä ylimielisiä ja taitamattomia sanoja ja ettei myöskään yhteistä rakkautta vastaan toimita asettamalla lakihenkisiä vaatimuksia, vaan on tällaiset puheet hyljättävä ja parannuksessa tyydyttävä senkaltaiseen puheenparteen kuin julkilausu­massakin on käytetty.

Arvi Hintsala, Otto Raudasoja, Antti Koukkari, Jaakko Ventin, Janne Marttiini, J. O. Jämsä, Ville Kaikkonen, K. H. Heikel, O. H. Jussila, Eino Miettunen, Eemeli Leskelä, Veikko Kerola, Leevi Myllylä, Iivari Kiviniemi, Kauno Kemppainen, A. E. Ulander, Elias Ikäheimo, Aappo Jurvelin, Aug. Törölä, Armas Leinonen, Viljo Raittila, Frans Pöyhtäri, Mauno Aho, Janne Maatela, Heikki Jokiperä, Antti Korpi, K. V. Aaltonen, K. A, Lohi, Eemeli Niemikorpi, Väinö Luttu, L P. Tapaninen, Pentti Seppänen, Paavo Viljanen.