Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristillinen Kuukauslehti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristillinen Kuukauslehti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. tammikuuta 2021

Wanhoja kirjeitä 38. Karl Abiel Heikel Juho Takkiselle 29.1.1880

Karl Abiel Heikel oli Kittilässä pappina vuodet 1870 - 1883, kirkkoherrana hän oli vuosina 1874 - 1883.

Kittilässä Tammik. 29 p. 1880

Rakas veli Herrassa Juhani Takkinen!
Sydämellisellä rakkaudella ja kiitollisuudella olen saanut vastaan ottaa veljen kaksi kirjettä, jotka olivat kirjoitetut, toinen 27/11 1879 ja toinen 10/12 79, molemmat Calumetista![1] Myös olen saanut käännökset Huutavan Äänestä. Ei olisi ollut tarvis lähettää puhtaita paperia ja kuluttaa siihenkin niin paljon postirahaa. Mutta kiitoksia kaikista!

Kirjoitukset vähillä parannuksilla luulen kelpaavan painoon Krist. Kuukauslehteen. Se olisi saanut olla laveampi kooltaan, että olisi mahtunut enempi kirjoituksia. Toimitus-palkka tulee Oulun seurahuoneen hyväksi, mutta muutoin on voitto eli tappio lehdestä yksin painajan asia. Minulle siitä ei tule mitään.[2]

Kaikuun tulin vastanneeksi kiivaasti siitä syystä, että muissa maamme lehdissä pyydetään kaikella voimalla pystöön, että me opetamme, että ”luettu sana ei vaikuta mitään”, että ”pappisvirka on peräti tarpeeton, että ”muut eivät tule autuaiksi kuin ne, jotka ovat seurakuntaamme tulleet rukoillen meiltä epäuskonsa anteeksi” jne.[3] Tätä vielä pyydettiin vahvistaa näillä sanoilla: ”K[ittilä]n kirkkoh[erra] on täytynyt rukoilla lahkolaisiltansa anteeksi kirjoituksensa, jossa on toisin opettanut” y. m. Paitsi sitä on moniassa paikoin, esim. Torniossa riita siitä: ”Pitääkö niitä pitää ristittyinä, jotka ovat jossakin muussa herätyksessä tulleet kristityksi eli veren voiman käsittäneet j.n.e, kuin meidän kautta. Niitä on paikoin kiivaasti tuomittu, esim. Hedlund[4] Kainuulla, Portha[5]n Torniossa, muutamat veljet Suomessa y.m., ja toiset pitävät kristittyinä, mutta kiivaat veljet sanovat: ”Te rakennatte eriseuraa!”[6]

Tätä kiivautta vastaan olen minä taas kiivastellut, mutta enpä ole mainituissa K:n kirjoituksissa tainnut arvata viljellä sopivia sanoja. Uskomme kuitenkin, että Jumala kaikki asiat selittää ja rukoilen, että olisitte veljet kärsivälliset ja anteeksiantavaiset minunkin kanssani nyt ja aina!

Raattamaa vanhin on ollut täällä asioita sovittamassa suloisilla, sydäntä särkeväisillä saarnoillaan ja tulee vieläkin tänne idästä palatessaan.[7] Minä olen tänä talvena usein kulkenut Muonion puolessa suureksi virvoitukseksi sielulleni. Siellä vanhukset aina muistavat ja puhuvat veli Takkisesta suurella rakkaudella ja otetaan hellästi ja palavalla sydämellä osaa veljein hengellisestä ja ruumiillisesta menestyksestä Amerikassa. Kyllä makaatte veljet sydämemme päällä ja rukoilemme hartaasti Jumalaa Isää teidän puolestanne, niin kuin myös te meidän puolestamme. Sen ijankaikkisen Isän helmassa olkaamme hyvin turvatut, vastoin kaikkea perkeleen ja maailman kiukkua.

Kyllä olen, veli rakas, hyvin suuresti vihattu muutamilta epäuskoisilta, vieläpä laillisilta veljiltäkin. Mutta verisen vanhimman katselemisessa kaikki vaivat loppuvat ja tuntuvat aivan mitättömiltä. Voi jospa se rakas Herramme Jesus vielä runsaasti priiskoittaisi kylmiä sydämiämme sovinto-veren pisaroilla, että saisimme tuta ja maistaa kuinka suloinen herra on.  Sieluni janoo elävän Jumalan tuntemista, koska Hän sanansa ja henkensä kautta kirkastaisi Poikansa kaipaavaiseen sydämeen Sano minun ja vaimosi terveisä uskon veljille ja sisarille ja ole itse, rakas ja kallis veli ja väsymätön Herran palvelija, enin terveytetty. Uskokaamme synnit anteeksi viattomassa puhtaassa veressä! Voitto on tullut Karitsan veren kautta, amen.
Veljesi Herrassa Abiel Heikel.
Välitalon vähä Olli y.m. sanovat sydämellisiä rakkauden terveisiä.



[1] Kirjeet eivät ole säilyneet

[2] Heikel oli juuri aloittanut lestadiolaisten epävirallisen äänenkannattajan Kristillisen Kuukauslehden toimittamisen. Heikel sai hankkeelle myös Juhani Raattamaan siunaus (Raattamaa Heikelille 11.10.1879:
Seuratkoon hengellinen lehti Kristusta, joka puollusti oppilapsiansa… Työläs on valtiollisen kirkon opettajalla hengellistä lehteä toimittaa, vaan sangen tarpeellinen.

[3] Kaiku 49/7.12.1878, 4/25.1.1879 ja 6/8.2.1879.

[4] Saarnaaja, kauppias  Anders Hedlund 1838 – 1913) Överkalixista.

[5] Saarnaaja, tullivartija Nils Henrik Porthan (1824 – 1907).

[6] Heikelin kirjoitus kertoo selkeästi, että lestadiolaisuuden sisällä oli jo tuolloin isoja erimielisyyksiä sekä uskovien seurakunnan rajoista että siihen liittymisestä.

[7] Raattamaa oli laajalla Koillismaalle ulottuneella saarnamatkalla.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Wanhoja kirjeitä 16. Karl Abiel Heikelin kirje saarnaaja Aappo Tapanille keväällä 1882

Karl Abiel Heikel (1846 - 1919)  oli Kittilan kirkkoherrana vuodet 1874 - 1883 ja toimitti lestadiolaisten lehteä "Kristillnen Kuukauslehti" vuosina 1880 - 1882.
K. A. Heikel lähetti alla olevan kirjeen saarnaaja Aappo Tapanille keväällä 1882. Kirjeen mukana oli liitteenä  Matti V. Pekkalan kirjoittama saarnaaja Juho Matias Siikavuopion elämäkerta, jonka Heikel julkaisi muokattuna lehden kesäkuun numerossa samana vuonna.


Rakas veljeni Herrassa Aappo Tapani!

Jumalan armo ja rauha runsaasti vuotakoon sydämiinne nyt ja aina päiväin loppuun asti!
Saan sydämestäni kiittää rakastavaisen ja tervetulleen kirjeenne edestä. Se ilahuttu ja lämmitti sydämiämme, kuin näytitte siinä herran Jeesuksen palavaa rakkautta kohtaamme. Emme ole hukassa, kun vaan voisimme aina niin uskoa ja omistaa itsellemme Jumalan suurta armoa, kuin se on meille luvattu ja aina tarjotaan, niin iloa ja riemu täyttäisi sydämemme.
            Täällä Kittilän kylässä on pysymässä toistakymmentä nuorta kristittyä uskossa, jotka talvella ovat tulleet. Mutta useita on myös mennyt takaisin. Jokelan kylässä sanotaan kaikki olevan pysymässä ja iloiset kokoukset sanotaan siellä olevan. Amerikasta on usein tullut minulle kirjeitä ja surkeita valituksia, kuin ei saada sinne lähetysmiehiä. Lähetän teille kopion yhdestä, että saatte nähdä.
            Lassi Rantatalon[1] omistamat kartat lähetän myös teille siinä toivossa, että sieltä parahiten saatte ne Mudoslompoloon. Sydämellisiä rakkauden terveisiä Lassille ja Lovisalle ja Parka-vaarille[2] ja muorille[3] ja erinomattain Eevalle[4] ja Marialle[5] ja myös muille Mudoslompolon ja teidän kylän kristityille, jotka ovat aina rakkaassa muistossa. Vaimoni tervehtää teitä sydämellisellä rakkaudella, niin myös Wälitalon ihmiset ja muut kristityt täällä.
            Naimakan Mathiaksen[6] kuoleman muisto on kopioittu ja lähetän sen takaisin kiitollisuudella.
            Lohduttaja lehteä[7] en luullut enää tulevan, jonka tähden kirjoitin Törmäselle joku viikko sitten, että hän lähettäisi teille vanhoja numeroita niiden rahain edestä, vaan tässä postissa sain Torniosta n: 45 (ensimmäinen tälle vuodelle), siis toivon, että tekin olette saaneet ja näette siitä ilmoituksesta, miksi on viipynyt.
Jääkää hyvästi ja rukoilkaa puolestamme. Veljenne Herrassa
Abiel Heikel


[1] Lars Rantatalo eli Ranta-Lassi (1830 – 1906), saarnaaja Heikki Parkajoen veli oli Muodoslompolon Rantatalon isäntä. Hänen vaimonsa oli Kreeta Loviisa Paavonmuotka (1825 – 1893). Heikelin nimeämät kartat lienevät tarkoittaneet Laestadiuksen saarnakarttoja, joita Heikel oli mahdollisesti julkaissut lehdessään.
[2] Saarnaaja Heikki Parkajoki (1813 – 1894, Raittila 1967, no 34)
[3] Heikki Parkajoen toinen vaimo (vihitty 13.1.1861) Priita Maria Niemelä (1825 – 1893)
[4] Eeva Parkajoki (1828 – 1897) avioitui 1859 saarnaaja Aapo Tapanin kanssa
[5] Maria Parkajoki (s. 1831) avioitui vuonna 1869 kolarilaisen Heikki Heikkilän kanssa 1869
[6] Juho Matias Siikavuopio/Naimakka (23.2.1828 Kaaresuvanto -27.4.1881 Kaaresuvanto) oli Laestadiuksen ensimmäisiä lähettejä. Hänellä oli keskeinen rooli ennen kaikkea Lyngenin seudun lestadiolaisuuden alkuvaiheissa.
[7] Emanuel Törmälän julkaisema Lohduttaja-lehti ilmestyi vuosina 1880 – 1882. Lehden suhteesta lestadiolaisuuteen. ks. Pekka Raittilan artikkeli: Maitojyvä 1958, 5 – 9.

Ett typiskt laestadianskt brev

  Jag har under de senaste veckorna gått igenom brevväxling mellan olika laestadianska predikanter. Tills vidare har skrivit upp cirka 200 g...