Onko musiikki syntiä?

Säveltäjä Ludwig Senfl

Lestadiolaisuuden suhde moniin maallisiin kulttuurimuotoihin ollut herätysten alusta lähtien joko kielteinen tai jännitteinen. Yksi näistä herätysliikkeen sisällä jännitteitä aiheuttaneista taidemuodoista on ollut musiikki. Näin oli vanhoillislestadiolaisuudessa myös 1950-luvulla. Siionin Lähetyslehden päätoimittaja Paavo Viljanen puolusti voimakkaasti musiikkia vedoten Martti Lutheriin ja julkaisi samalla Lutherin kirjeen säveltäjä Ludwig Senflille (1486 - 1542/3).

Lutherin sana musiikista(Siionin Lähetyslehti, kesäkuu 1950, 130)

Kristytyt nuoret ovat kyselleet toimittajalta, onko musiikki syntiä. Miettiessäni tuota kysymystä, joka tietenkin lähinnä johtuu siitä, että kysyjät ovat itse saaneet syntymälahjana musikaalisuuden, olen muistanut kuinka rakas, kunnioitettu uskonveljemme Väinö Havas eräässä arvokkaassa kirjoituksessaan viittasi siihen, mitenkä oppi-isämme Martti Luther rakasti musiikkia ja saattoi osoittaa, että kansankirkossa loistavakin liturgia vaihteluineen tuli kysymykseen lähetystehtävän kannalta ja kuinka Lutherin sanojen mukaan oli paikallaan, että "missä vain oli mahdollista, kaikki urut ja pillit piti pantaman soimaan", että kansa tulisi kuulemaan pelastuksen evankeliumia.

Uskonpuhdistuksen aikana katoliset sanoivatkin kateellisina, että evankeliset lauloivat ja soittivat kaikki katolisetkin luterilaisiksi. Tekisi tässä yhteydessä mieleni lainata tähän myöskin kokonainen Lutherin kirje, jonka hän kirjoitti musiikista ystävälleen, säveltäjä Ludwig Senflille. Näin se kuuluu:

Musiikeri Senfl

Armo ja rauha Kristuksessa! Vaikka minun nimeni on niin vihattu, että minä epäilen, tokko kirje, jonka Sinulle, paras Ludvig, lähetän, ollenkaan joutuu omistajallensa, ja että Sinä ehkä et sitä luekaan, häipyy tämä minun pelkoni kuitenkin, kun maistan suuren rakkautesi musiikkiin, jolla lahjalla Jumala Sinut on kaunistanut. Tämä rakkaus panee minut myös toivomaan, ettei tämä minun kirjoitelmani tuota Sinulle mitään vaaraa. Kukapa nyt itse Turkinmaallakaan mahtaisi pitää pahana sitä, että joku harrastaa taidetta ja kiittää taiteilijaa! Johan minä itsekin kunnioitan Sinun baierlaisia herttuoitasi (vaikka he eivät juuri ole minulle suosiollisia) enemmän kuin muita, syystä, että he pitävät arvossa ja edistävät musiikkia.

Ei ole mitään epäilystä, ettei niissä sydämissä, joihin musiikki vaikuttaa, olisi kätkettynä monen hyvän avun siemen. Ne sitävastoin, jotka musiikki jättää kylmiksi, ovat kiven tai kallion kaltaisia. Eivät myöskään pahat henget voi kärsiä musiikkia, vaan vihaavat sitä.

Olen täydellisesti sitä mieltä, enkä arkaile sitä avoimesti sanoa, että teologian (jumaluusopin) perästä ei ole mitään, jota voisi musiikin rinnalle asettaa, koska se yksin, kuten paitsi sitä vain teologia, voi antaa meille sydämen rauhan ja riemun. Siitä on selvänä todistuksena se, että perkele, surujen ja murheiden, huolten ja levottomuuden alku, pakenee soiton säveliä melkein kuin Jumalan sanaa. Siinäpä syy, minkä tähden profeetatkin juuri musiikille suurimman arvon panivat.  Ei geometriaa, aritmetiikkaa ja astronomiaa, vaan musiikin he yhdistivät jumaluusoppiinsa, julistaen totuutta psalmeilla ja laulun sävelillä.

Minkä tähden minäkin juuri nyt niin musiikkia ylistän? Miksi koetan näillä harvoilla riveillä niin suurta asiaa kuvata, paremmin sanoen pilata? Siksi, koska minun sydämeni on sitä niin täysi, milteipa ylitsevuotava, sillä musiikki se on, joka minua niin usein on virvoittanut ja suurista ahdistuksista päästänyt.

Näiden mietelmien jälkeen käännyn taas puoleesi pyytäen Sinua, jos Sinulla sattuu olemaan kappale tuota laulua "In pace in id ipsum", niin ole hyvä ja toimita siitä minulle jäljennös. Sen sävel on minua nuoruudestani saakka miellyttänyt ja nyt sitä enemmän, kun ymmärrän tekstin. Moniäänistä sovitelmaa tästä antifoonista en ole vielä tavannut. En tahdo Sinua vaivata pyytämällä sitä uudestaan säveltämään, vaan oletan, että Sinä olet jo sen jolloinkin tehnyt.

Niinpä niin, minä uskon muuten, että elämäni kohta lähestyy loppuaan. Maailma vihaa minua eikä voi minua kärsiä; minä taas kohdaltani olen itse niin kyllääntynyt enkä välitä siitä. Siksi olen ruvennut useammin tätä antifoonia laulamaan ja haluaisin kuulla sen moniääniseksi sovitettuna. Mutta koska en voi tietää, onko Sinulla sitä tai tunnetkokaan sitä, lähetän sen tässä mukana nuoteille merkittynä. Voit säveltää sen, jos tahdot, myös kuolemani jälkeen.

Herra Jeesus olkoon kanssasi iankaikkisesti. Amen. Anna anteeksi rohkeuteni ja laajasanaisuuteni. Lausu kunnioittavat terveiseni koko musiikkikunnalle.

Koburgissa, 4 p:nä lokak. 1530.

Martti Luther.

-------

Tämä Lutherin, rakastetun Isän Kristuksessa, raitis kanta on minua henkilökohtaisesti tyydyttänyt. Tunnustan sen myös omakseni. Musiikki oikein käytettynä on suuri Jumalan lahja. Siltä me saamme täällä kyynelten maassa iloita niin kuin muistakin lahjoista, joita rakas Isä meille on suonut. Varmaan moni epämusikaalinen henkilö itse kipeästi tuntee, että hän on jollakin tavoin invaliidi, koska ei voi kokea sävelten ihmemaailmaa. Jos me olemme saaneet "laulumielen", kiittäkäämme siitä sen suurta antajaa!

"Pyhä, pyhä Jumalalle, nyt jo veisaan päällä maan. Siellä jatkan Karitsalle hallelujaa ainiaan."

Toimittaja.

Paulus Mikkeli Rantalan kirjoitus "Nykyajan henki ja sen hedelmä". Siionin Lähetyslehti 12/1927

Saarnaaja Paulus Mikkeli Rantala

Kovin sykin äänenpainoin kirjoitti saarnaaja Paulus Mikkeli Rantala Siionin Lähetyslehdessä joulukuussa 1927. Kuva, jonka hän maalailee testissään on lohduton, Hänen mielestään jumalattomuus ja paheet leviävät yhä laajemmalle ja suurin osa eri kansankerroksista oli jo turmeltunut. Rantalan tuomion ja arvostelun kohteina olivat muun muassa uusi uskonnonvapauslaki, jota hän nimitti uskottomuudenvapauslaiksi, kevytmieliset romaanit, elokuvat ja teatteri. Myös koululaitos ja opettajat saivat arvostelua, koska kouluissa oppilaat pakotetaan lukemaan valheoppia sisältäviä oppikirjoja sekä heidät viedään teattereihin vastoin vanhempienkin tahtoa. Rantalan mukaan juoppouden pahe on turmellut niin oppineet kuin oppimattomatkin kieltolaista huolimatta. Syntyvyyden säännöstelyn yhä laajempaa hyväksymistä hän kauhistuu näin: "Ranskan perkeleellinen oppi lapsiluvusta on levinnyt tulvaveden tavalla.

Nykyajan henki ja sen hedelmä

(mietteitä vuodenvaihteessa)

SL 12, 1927.

Aika, jossa elämme, on mitä ikävin, sentähden että Jumalan hylkäämisoppi kasvaa ja leviää niinkuin kulovalkea. Ei ihmekään, kun on jo pienokaisilla oppikirjojakin, joissa opetetaan valheoppia, niin että kaikki esitetään itsestään kehittyneiksi, ettei mitään ole yliluonnollista, yksin uskolla käsitettävää. Kun ei mitään jätetä Luojan teoksi, niin Luoja tulee olemattomaksi. Koko tällaisen sivistyksen pääsuunta on, ettei ihminen ole tilivelvollinen mistään teoistaan. Näiden oppikirjain lukeminen on pakollinen. Niiden kirjoittajille annetaan valtion palkintoja heidän jalosta työstään. Haureellisuuden himoa elätetään kevytmielisillä romaaneilla, joita on joka paikka täynnä, elävät kuvat, joita on kaupungeissa ja isommissa kyläryhmissä, samoin myös teatterit, joista useat saavat valtion kannatuksen. Niillä petkutetaan rahat haureuden hurmaamalta kansalta. Elävillä kuvilla turmellaan lasten mielikuvitus ja tahrataan nuorten sydämet alastomia naisten kuvia näyttelemällä. Voi, voi, miksi on kansa mennyt näin surkeaan tilaan? Maailmaa parannetaan, eikä siitä tule valmista. Opettajat jo paikoittain pakottavat lapsia menemään teatteriin vastoin vanhempain tahtoa. Nyt täytyy vanhurskasten vanhintenkin panna pienokaisensa tuonlaiseen kouluun. Sen vaikuttaa koulupakko. Sitten on myös uskonnonvapauslaki, joka paremmin on uskottomuudenvapauslaki.

Olen katsellut murheella syrjästä, odottanut ikävään asti, eikö tuota henkeä vastaan nouse kukaan oppineista, joittenka ääni kuuluisi enempi ja joilla olisi jalommat lahjat. Vaan ei kuulu. Kysyn, missä on vika, ovatko kaikki tyytyväiset? Nyt ihmetellään, että paheet kasvavat kansassa, mutta ei ajatella, että kaikella voi maila sitä edesautetaan. Niillekin, jotka eivät haluaisi olla osallisia tämänlaisessa työssä, pannaan siihen pakko. Kaikki totuus tallataan jalkain alle. Ei havaita eikä surra sitä, että ijankaikkisen Jumalan totuudet poljetaan jalkain alle ja häväistään Hänen pyhä nimensä. Tästä seuraa, että ryöväys, murha ja kaikenlainen vääryys ovat päiväjärjestykseen kuuluvia. Itsemurhat ovat monen mielestä kunniallisia tekoja. On tapahtunut, että isät surmaavat lapsensa ja rangaistuksen pelosta sitten itsensä. Petollisuus on tullut yleiseksi. Se on monella elinkeinona, kun nuoruuden aikana ei ole työhön tottunut. Aika käytetään huonon kirjallisuuden lukemiseen ja huvitteluihin. Ne, jotka eivät tahdo tehdä, elävät petkutuksella. Joka sitä voi niin harjoittaa, ettei laki syytä - lakikin on niinkuin se tulkitaan - se menestyy. Ja tuo huoruuden vimma on niin suuressa määrässä, että se turmelee ihmisten elinvoimat. Se tekee hulluksi. Ensinnäkin se ei anna pitää vaatetta ja tavallista suojaa ja niin turmelee ihmisen. Ei ennätetä niin paljon mielisairaaloita rakentaa kuin niitä tarvittaisiin. Ei Jumalan säätämä avioliitto ole enää mitään, niinkuin ei muutkaan Jumalan säätämät lait. Ne on poljettu. Millä sitten hillitään hurmaantunut kansa? Sitten juoppouden pahe on niin vallalla, että se on turmellut oppineet ja oppimattomat. Eikä tuo kieltolakikaan ylety kaikkiin, kun hotellit ja matkustajakodit ovat juopottelupaikkoina. Suurin osa kaikista kansankerroksista on turmeltunut. Ranskan perkeleellinen oppi lapsiluvusta on levinnyt tulvaveden tavalla. Nämä kaikki ovat nykyajan hengen hedelmiä. Kysytään, mistä nousee kommunisteja ja anarkisteja, eikä huomata, että kaikki pannaan pakollisesti niitä kasvattamaan jumalankielteisen opin kautta. Siis tulee toteen heidän virtensä, jossa huutavat: Ei muuta johtajaa, ei luojaa, kuin kansa kaikkivaltias. Vaan nyt on kysymys, kuka on tehnyt aineen? Jos sanotaan tuolle kaikkivaltiaan kansan huutajalle: tee ensin pieni kukka ilman mitään ainetta, ei hän siihen kykene. Jos ihminen on kaikkivaltias, niin miksi annat kuolemaan itsesi, jos olet kaikkivoipa? Vielä kysymme kehitysopin professoreilta: onko ihmisymmärrys niin pimennyt, ettei näe Jumalan tekoja? Jos on täysi taito, niin ei voi mihinkään kääntää silmiään näkemättä todistuksia Luojan suuruudesta.

 Voi aikaa, jota elämme! Voi murheitten päiviä, jotka edessä ovat, sillä kansalla, joka ei tarvitse Jumalaa, on perikato lähellä. Me olemme sen ajan veräjällä, josta Daniel on sanonut: "Senkaltainen aika on tuleva, jonka kaltaista ei ole ollut sittenkuin ihmisiä rupesi olemaan." Toivoisin, että ne, joilla on lahjoja ja joittenka ääni kuuluu, yksimielisesti korottaisivat äänensä tätä nykyajan henkeä vastaan.

Toivon Jumalan rauhaa ja siunausta alkavalle uudelle vuodelle,  että rakas Isä varjelisi pahasta.

P. R.

Oskari Heikki Jussila: Missä on Jumalan valtakunta?

Kirkkoherra Oskari Heikki Jussila

Vanhoillislestadiolainen Kuivaniemen kirkkoherra Oskari Heikki Jussila (1888 - 1955) julkaisi vuonna 1929 kirjan nimeltä Jeesuksen seurassa. Kirjassa sisältää artikkelin Missä on Jumalan valtakunta? (sivut 9-11). Jussila oli keskeinen vaikuttaja vanhoillislestadiolaisuudessa 1910-luvulta aina kuolemaansa saakka. Hän oli Siionin Lähetyslehden päätoimittaja vuodet 1919 - 1939 ja 1942 -1944. Lisäksi hän oli SRK:n johtokunnan jäsen hän vuosina 1942-1955. Oskari Heikki Jussila oli myös poliittisesti aktiivinen. Hänet valittiin eduskuntaa Kokoomuksen listoilta vuosina 1922-1929 ja 1930-1933. Jussilan artikkeli antaa kuvaa siitä, mitä vanhoillislestadiolaisuudessa opetettiin "Jumalan valatkunnan" olemuksesta ja rajoista 1920-luvulla

2 :sena Adventtisunnuntaina.

MISSÄ ON JUMALAN VALTAKUNTA?

Ei Jumalan valtakunta tule nähtävättä tavalla.    Luuk. 17: 20.

Valtakuntain rajat noudattavat usein vuorten harjanteita, jokia ja järviä. Missä niillä ei ole luonnon muodostamia selvästi eroittuvia rajoja, siellä on metsiin hakattu leveät linjat ja avoimille tasangoille on pystytetty selvästi havaittavat pyykit. Kansakoululapsetkin osaavat näyttää kartasta eri valtakuntien rajat: ,”Katso, tässä on rakas isänmaamme, Suomi" ja: ”Tuolla on Ruotsi." Valtakunnat ja niiden rajat ovat näet nähtäviä.

Jumalan valtakunnalla on vieläkin selvemmät rajat kuin maallisilla valtakunnilla, sillä sen rajat on Herra Jumala asettanut jo paratiisissa. Ihmissilmin niitä ei kuitenkaan, eikä Jumalan valtakuntaakaan, voida nähdä. Jeesus itse sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tulee nähtävällä tavalla." Vain Hengestä syntyneelle aukenee näkymätön todellisuudeksi.

Jeesus lausui tämän sen vuoksi, kun fariseuksilla oli Jumalan valtakunnasta maallismielinen käsitys. Heidän mielestäänhän se oli oleva Messias-kuninkaan hallitsema Israelin suuri, vapaa, kansallinen valtio, laajempi ja mahtavampi kuin milloinkaan Daavidin ja Salomonin suurvalta. He olisivat mielihyvin hyväksyneet Jeesuksen ja tunnustaneet hänet Jumalan lähettämäksi opettajaksi, jos Jeesus toiminnassaan olisi antautunut avustamaan heidän valtioajatuksensa toteuttamista. Mutta he eivät saaneet Jeesusta taivutetuksi politiikkaansa. Hänenkin työnsä tarkoitti valtakuntaa, mutta hän sanoi, ettei se kuningaskunta ollut tästä maailmasta. Se kuuluu aivan toiseen, nimittäin hengen, elämänpiiriin, jota tunteakseen ja nähdäkseen ihmisen tarvitsee uudestisyntyä. Tämä Jeesuksen ja hänen heimoveljiensä tarkoitusperien ja päämäärien vastakkaisuus se juutalaisissa synnytti niin sammumattoman vihan Jeesukseen.

Missä on Jumalan valtakunta? Lapset keskustelivat kerran keskenään Jumalasta, Jeesuksesta ja taivaasta, sillä lastenhan on Jumalan valtakunta. ,”Taivas on tuolla kaukana, kaukana", yksi sanoi. Mutta nuorin, pienokainen, pani käden sydämelleen ja lausui: ”Taivas on täällä." Niin, Jumalan valtakunta on sydämessä, ei tosin kaikkien sydämessä, ei fariseustenkaan.

Meidän ihmisluontomme on taipuvainen maallistamaan Jumalan valtakunnan ihanan ja ylhäisen käsitteen. Kultakoristeiseen purppuraan verhoutunut Rooman paavi rohkenee kerskata olevansa sen Kuninkaan valtakunnan sijaishallitsija, joka häväistyspukuun puettuna voitti itselleen valtakunnan. Jeesus ei ole kenellekään luovuttanut hallitusvaltaansa. Hän on sydänten Kuningas, niiden sydänten, jotka hän on kuolemaan asti uskollisella rakkaudellaan voittanut omikseen ja verellään puhdistanut Henkensä asumasijaksi.  Sen valtakunnan rajoja ei voi ihmiskädellä piirtää, vaikka maan päälläkin jo tunnemme sen onnellisia kansalaisia. Keitäkö ne ovat? Ne kaikki niitä ovat, joilla on sydämissään Jumalan valtakunnan Kuninkaan lahjat: vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Henki tuntee henget. Missä näitä Jumalan valtakunnan kansalaisia on, siellä Jumalan Pyhä Henki liittää niitä rakkauden siteellä yhteyteen keskenään. Maailma ei heitä tunne; niin kuin se ei ole sen valtakunnan Kuningastakaan tuntenut.  He ovat nyt hajalla maailmassa, pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä. Mutta Ihmisen Pojan toisen kerran tullessa ilmestyvät Kuninkaan valkean valtaistuimen ympärille kaikki hänen alamaisensa. Silloin Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla, mutta ei ennen.     

Rukoilkaamme sen tähden sen tulemista: ”Tulkoon sinun valtakuntasi!"

Paavo Viljanen: "Kasteen armo"

Kirkkoherra Paavo Viljanen oli Siinin Lähetyslehden päätoimittaja vuosina 1944- 1960. Hän oli lisäksi SRK:n johtokunnan jäsen vuodet 1942 - 1961 sekä SRK:n toimitusneuvoston jäsen vuodet 1954 - 1959.

Vanhoillislestadiolaisuuden äänenkannattajassa Siionin Lähetyslehdessä kirjoitti lehden toimittaja kasteesta samalla otsikolla - Kasteen armo - kuin kirkkoherra Väinö Havas  seitsemän vuotta aikaisemmin. Kirjoituksesta ei löydy suoranaista Viljasen kannanottoa kastamattoman lapsen autuuteen.

--------

Kasteen armo

Ap. teot. 2: 36—41.

Siionin Lähetyslehti 6/1947, 81 - 82.

 Kun ensimmäisenä kristillisenä helluntaipäivänä synninhätään joutuneet miehet parahtivat kuin yhdestä suusta kysymään, mitä heidän pitäisi tehdä pelastuakseen Jumalan vanhurskaalta vihalta, vastasi Pietari: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

Meidätkin on pieninä lapsina kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Silloin taivaallinen Isä käänsi armonaurinkonsa kaikki päivänsäteet meitä kohden. Me olimme niiden polttopisteenä. Pyhässä kasteessa Jumala julkisesti omisti elämämme aamuvartiossa meidän hyväksemme kaiken sen siunauksen, joka sisältyy Jeesuksen Kristuksen lunastustekoon. Meihin soveltuivat sanat: ”Minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltäsi kutsunut, sinä olet minun."  Tästä armotapahtumasta kertoo meille vieläkin meidän ristimänimemme. Ei mikään pyhä toimitus kuvasta siinä määrin kuin juuri pienen ja avuttoman lapsen kastaminen sitä Raamatun perustotuutta, että Jumalan armo on ilmainen ja että se annetaan meille ilman omia töitämme tai ansioitamme. Ennenkuin me kykenimme edes haparoimaan Jumalaan päin, ennenkuin meidän tajuntamme oli herännyt, taivaan Majesteetti alentui meidän tasollemme, meidän kurjuuteemme, ja teki meidän kanssamme lujan liiton. ”Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

Yhä on tämä armoliitto, jonka juuret ovat Golgatan kallioperustassa, Jumalan puolelta vahva ja ehjä. Jumalan ei tarvitse sitä uudistaa. Mutta monen ihmisen kohdalla on liitto tullut rikotuksi. Sydämeen on hiipinyt epäuskon kyy. Sielunvihollinen on riistänyt hänet, vaikka hän kuuluukin lunastustyön ja kasteen pyhän armon tähden Jumalalle. Kenties tähän oli syynä se. että ihminen kasvoi ympäristössä, jossa ei eletty uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Siitä uhosi sydämen peltomaahan kylmä halla, joka pani heikon oraan. Lapselta puuttui kristillinen kasvatus. Lunastuksestaan ja kasteestaan huolimatta tällainen ihminen joutuu helvettiin, ellei fetet käänny vaivaan, vievältä tieltään.

Mutta Jumala odottaa vielä hänenkin palaamistaan, niinkuin tuhlaajapojan isä. Kun tämä katuvana palaa, suo hän hänelle armonsa. Epäusko ja sen siittämät tekosynnit annetaan hänelle anteeksi. Taivas avataan ja helvetti suletaan. Sitä varten kaikuu yhä Jumalan seurakunnassa evankeliumi, anteeksiantamuksen sanoma Herran Jeesuksen korkeassa nimessä ja pyhässä sovintoveressä. Sitä julistavat tosin ihmiset, uskoon itsekin saatetut, mutta; siitä vastaa itse Jumala. Se on hänen evankeliuminsa, anteeksiantamuksensa ja päästönsä. Tämän sanoman kautta ovat syntisen ihmisen synnit taivaassa, Jumalan edessä, anteeksi.

Näin me olemme, ystävät, päässeet takaisin armoihin. Näin on evankeliumi osoittautunut meille Jumalan voimaksi, meidän autuudeksemme.

Tähän me tahtoisimme opastaa myös muita, jotka elävät Jumalan seurakunnan ulkopuolella.

Hiljene kuuntelemaan ristimänimesi saarnaamaa Jumalan rakkautta, jokia ympäröi sinua jo elämäsi taipaleen alussa. Se kutsuu sinua kotiin. Teroita korvasi evankeliumiin suloiselle sanomalle, kun kuulet sitä julistettavan Jumalan seurakunnassa. Kun sinä avaat sille korvasi ja kätket sen sydämeesi, et enää pysy pahan hengen vallassa etkä vihollisen leirissä, vaan olet jälleen Jumalan lapsi. Sinä saat uudelleen Pyhän Hengen lahjan. Sinulla on todellinen helluntai, olipa vuodenaika almanakan mukaan mikä tahansa. Kasteen armoliitto, jonka Jumala teki kanssasi jo pienenä ollessasi, on luja ja pätevä ei ainoastaan Jumalan puolelta, vaan myöskin sinun kohdaltasi.

Paavo Viljanen