Vuoden 1923 uskonnonvapauslakia vastustettiin vanhoillislestadiolaisuudessa

Siionin Lähetyslehden toimittaja Oskari Heikki Jussila vastusti vuonna 1923 säädettyä uutta uskonnonvapauslakia. Tämän hän toi ilmi kirjoituksessaan lehden kesäkuun numerossa vuonna 1922. Hän julkaisi tämän lisäksi lehden tammikuun 1923 numerossa (ks. alla) kolmen vanhoillislestadiolaisen saarnaajan kielteiset arviot uudesta laista ja sen seurauksista. Tähän vastauksena Oskari Heikki Jussilan ohella eduskunnassa työskennelleet muut vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat julkaisivat vastineen, jolle myös Siionin Lähetyslehti antoi palstatilaa.

                        Uskonnonvapauslaista

Siionin Lähetyslehti 1/1923, 7.

lausui veli August Back: ”Uskonnonvapauslaki, joka äsken hyväksyttiin, katkaisee poikki ensimmäisen renkaan siitä kahleesta, jolla lohikäärme on ollut sidottu.”
Veli Pauli Rantala kirjoittaa siitä; ”Pidän kovin ihmeenä, kun laaditaan laki, joka ajaa pakanuuden vapautta.”
Veli Juuso Runtti: ”Kansamme sai eduskunnalta pakanuuden uudenvuodenlahjaksi. Paitsi kristinuskonvastaista mieltä, tulee ahneus olemaan useimmissa tapauksissa syynä eroon kirkosta."

Vanhoillislestadiolaisten kansanedustajien julkilausuma uudesta uskonnonvapauslaista 1923

Vuonna 1922 valmisteilla ollut ja seuraavana vuonna voimaan tullut uusi uskonnonvapauslaki nosti vanhoillislestadiolaisuuden sisällä esiin monenlaisia näkemyksiä sekä suhtautumisessa uuteen lakiin että liikkeen suhteesta evankelisluterilaiseen kirkkoon. Osa hyväksyi uuden uskonnonvapauslain, osa piti uudessa laissa kirkosta eroamista liian helppona, ja jotkut näkivät nyt olevan sopivan hetken koko vanhoillislestadiolaisuuden kirkosta eroamiselle. Siionin Lähetyslehden toimittaja Oskari Heikki Jussila oli sitä mieltä, että uusi laki mahdollisti liian helpon irtautumisen kirkosta. Sen sijaan Jussilan kanssa samaan aikaan eduskunnassa istuneet toiset vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat olivat uuden lain kannalla. Jussila antoi lehdessä palstatilaa myös muille uuden lain arvostelijoille, mikä sai lakia kannattavat kansanedustajat tarttumaan kynään ja lähettämään lehteen oman näkemyksensä. Siinä vedottiin kirkossa pysymisen puolesta ja arvosteltiin sitä, että lehdessä oli julkaistu harkitsemattomia lausuntoja. Oskari Heikki Jussila julkaisi kansanedustajien  tiedotteen, mutta kirjoitti sen loppuun oman kommenttinsa.
Alla kyseinen julkilausuma ja Jussilan kommentti.

---------

Suomen kristityille

Siionin Lähetyslehti no 2, 1923, 30. K.A.Lohi, Antti Junes, J.L.Seppänen, Juho Kanniainen

Koska Siionin Lähetyslehdessä on ollut lausuntoja, joissa ankarasti tuomitaan äsken voimaan astunutta uskonnonvapauslakia, pidämme me allekirjoittaneet, jotka olemme olleet valtiopäivillä mukana tätä lakia hyväksymässä ja olemme mielestämme sen sisältöön perehtyneitä, velvollisuutenamme, pyytää kaikkia Suomen kristityitä ottamaan huomioon seuraava selostuksemme.

Aluksi pyytäisimme huomauttaa, että kristittyjen velvollisuus on, ennen kuin vakavista asioista julkisen arvostelun lausuvat, ottaa asioista tarkka selvyys. Tunnesyistä, ilman vakavaa harkintaa annettu tuomio tai toisen harkitsemattoman lausunnon julkisaattaminen on epäoikeutettua. Ja erittäin vaarallista on kaiken uuden ylimalkainen perkeleelliseksi julistaminen. Niinpä mitä ensiksi tulee siihen arveluun, että tämän lain hyväksymisen kautta olisi ”katkaistu ensimmäinen rengas siitä kahleesta, jolla lohikäärme on sidottu”, selviää sen nurjuus tämän lain ensimmäisestä pykälästä. Sehän kuuluu näin: ”Uskontoa saa Suomessa julkisesti ja yksityisesti harjoittaa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata:” Siis juuri päinvastoin kuin lain vastustajat tahtovat selittää, tämä laki täydellisemmin kuin entiset turvaa kaikille kansalaisille uskon, omantunnon ja uskonnon harjoituksen vapauden niin katoolisten kuin muittenkin pakkokirkkojen kuin myöskin niitten vainoa vastaan, jotka selittämällä uskonnon ”yksityisasiaksi” ovat koettaneet saada vapaan evankeliumin saarnaamisen kerrassaan kielletyksi.

Mitä tulee siihen väitteeseen, että tämä laki synnyttäisi pakanuutta, on meidän pakko muistuttaa, että väittäjäin puolustamasta pakkokristillisyydestä huolimatta eivät valtiokirkotkaan ole voineet estää pakanuutta maahan syntymästä jopa kirkon laitoksiin tunkeutumasta. Ja Kristuksen ja apostolien opin ja hengen mukaista ei suinkaan ole, että seurakunnan yhteydessä pakkokeinoilla pidetään henkilöitä, jotka seurakuntaa vihaavat ja pilkkaavat, jopa koettavat kaikkensa hävittääksensä koko kristillisyyden maanpäällä. Siitähän on kristittyjen keskuudessa aina oltu selvillä, että elävä Jumalan seurakunta ei ole sama kuin valtiokirkko. Koska myöskin tiedämme, että kristittyjen keskuudessa on ollut puhetta, olisiko syytä erota valtiokirkosta, lausumme hartaan toivomuksemme, etteivät kristityt harkitsemattomasti ryhtyisi eroilemisiin, vaan että jos pyrkimyksiä siihen suuntaan syntyisi, asia alistettaisiin yhteisen perusteellisen pohdinnan alaiseksi. Lopuksi tahtoisimme kaikkia Jumalan lapsia kehottaa kiinteästi pysymään kiinni taivaallisessa Rakastajassa, jotta saisimme voimaa veljelliseen rakkauteen, niin etteivät ulkonaiset asiat saisi Jumalan lapsia hajottaa ja vahingoittaa Jumalan valtakunnan asiaa.

Toimituksen jälkikirjoitus

Edellä olevan johdosta katson lehden toimittajana olevan pakoitettu huomauttamaan, ettei viime numerossa olleita eräiden kristittyjen saarnaajain lausuntoja uskonnonvapauslaista ole julkaistu tunnesyistä, kuten veljet edellä arvelevat, vaan sen tähden että moni kristitty näkee tässä laissa nykyisen maailmanajan hengen ilmenemistä.

O.H.Jussila

Kinnulan "kristityiden" kirje Siionin Lähetyslehden toimitukselle

Lestadiolaisessa herätysliikkeessä on ajoittain ilmennyt virtauksia, joissa on kannatettu  irtautumisesta evankelisluterilaisesta kirkosta. Tätä ilmeni varsinkin uuden uskonnonvapauslain valmistelun aikana sekä sen tultua hyväksytyksi 1923. Tästä esimerkkinä kirje Kinnulan vanhoillislestadiolaisilta 6.5.1923.

-------
Kinnula 6.5.1923

Siionin Lähetyslehden toimitus.

Tästä lehdestä näimme, että lähetystoimen johtokunta ynnä muita kristityitä Oulussa ovat päättäneet, että ei ole mitään syytä erota valtiokirkosta, vaan päinvastoin syytä pysyä siinä, ja että tätä käsitystä tukee monet Jumalan sanan paikat. Me emme ole sellaisia Jumalan sanan paikkoja löytäneet, emmekä Jumalan sanasta saaneet sitä käsitystä, että vääriä profeettoja on tuettava ja kannatettava. Olisimme sen tähden kiitollisia, jos meille nuo Jumalan sanan paikat ilmoitettaisiin, sillä mekin haluamme osoittaa kuuliaisuutta Jumalan sanalle. Oman käsityksemme tukemiseksi esitämme luettavaksi Hesekielin 34. luvun, joka sopii nykyajankin palkkapaimeniin.

Useita Kinnulan kristityitä

puolesta E. Lindholm  Kalle Vasalampi

----
Lähde: OMA. Laestadiana1. Ba:1/95.