Paulus Mikkeli Rantalan kirjoitus "Nykyajan henki ja sen hedelmä". Siionin Lähetyslehti 12/1927

Saarnaaja Paulus Mikkeli Rantala

Kovin sykin äänenpainoin kirjoitti saarnaaja Paulus Mikkeli Rantala Siionin Lähetyslehdessä joulukuussa 1927. Kuva, jonka hän maalailee testissään on lohduton, Hänen mielestään jumalattomuus ja paheet leviävät yhä laajemmalle ja suurin osa eri kansankerroksista oli jo turmeltunut. Rantalan tuomion ja arvostelun kohteina olivat muun muassa uusi uskonnonvapauslaki, jota hän nimitti uskottomuudenvapauslaiksi, kevytmieliset romaanit, elokuvat ja teatteri. Myös koululaitos ja opettajat saivat arvostelua, koska kouluissa oppilaat pakotetaan lukemaan valheoppia sisältäviä oppikirjoja sekä heidät viedään teattereihin vastoin vanhempienkin tahtoa. Rantalan mukaan juoppouden pahe on turmellut niin oppineet kuin oppimattomatkin kieltolaista huolimatta. Syntyvyyden säännöstelyn yhä laajempaa hyväksymistä hän kauhistuu näin: "Ranskan perkeleellinen oppi lapsiluvusta on levinnyt tulvaveden tavalla.

Nykyajan henki ja sen hedelmä

(mietteitä vuodenvaihteessa)

SL 12, 1927.

Aika, jossa elämme, on mitä ikävin, sentähden että Jumalan hylkäämisoppi kasvaa ja leviää niinkuin kulovalkea. Ei ihmekään, kun on jo pienokaisilla oppikirjojakin, joissa opetetaan valheoppia, niin että kaikki esitetään itsestään kehittyneiksi, ettei mitään ole yliluonnollista, yksin uskolla käsitettävää. Kun ei mitään jätetä Luojan teoksi, niin Luoja tulee olemattomaksi. Koko tällaisen sivistyksen pääsuunta on, ettei ihminen ole tilivelvollinen mistään teoistaan. Näiden oppikirjain lukeminen on pakollinen. Niiden kirjoittajille annetaan valtion palkintoja heidän jalosta työstään. Haureellisuuden himoa elätetään kevytmielisillä romaaneilla, joita on joka paikka täynnä, elävät kuvat, joita on kaupungeissa ja isommissa kyläryhmissä, samoin myös teatterit, joista useat saavat valtion kannatuksen. Niillä petkutetaan rahat haureuden hurmaamalta kansalta. Elävillä kuvilla turmellaan lasten mielikuvitus ja tahrataan nuorten sydämet alastomia naisten kuvia näyttelemällä. Voi, voi, miksi on kansa mennyt näin surkeaan tilaan? Maailmaa parannetaan, eikä siitä tule valmista. Opettajat jo paikoittain pakottavat lapsia menemään teatteriin vastoin vanhempain tahtoa. Nyt täytyy vanhurskasten vanhintenkin panna pienokaisensa tuonlaiseen kouluun. Sen vaikuttaa koulupakko. Sitten on myös uskonnonvapauslaki, joka paremmin on uskottomuudenvapauslaki.

Olen katsellut murheella syrjästä, odottanut ikävään asti, eikö tuota henkeä vastaan nouse kukaan oppineista, joittenka ääni kuuluisi enempi ja joilla olisi jalommat lahjat. Vaan ei kuulu. Kysyn, missä on vika, ovatko kaikki tyytyväiset? Nyt ihmetellään, että paheet kasvavat kansassa, mutta ei ajatella, että kaikella voi maila sitä edesautetaan. Niillekin, jotka eivät haluaisi olla osallisia tämänlaisessa työssä, pannaan siihen pakko. Kaikki totuus tallataan jalkain alle. Ei havaita eikä surra sitä, että ijankaikkisen Jumalan totuudet poljetaan jalkain alle ja häväistään Hänen pyhä nimensä. Tästä seuraa, että ryöväys, murha ja kaikenlainen vääryys ovat päiväjärjestykseen kuuluvia. Itsemurhat ovat monen mielestä kunniallisia tekoja. On tapahtunut, että isät surmaavat lapsensa ja rangaistuksen pelosta sitten itsensä. Petollisuus on tullut yleiseksi. Se on monella elinkeinona, kun nuoruuden aikana ei ole työhön tottunut. Aika käytetään huonon kirjallisuuden lukemiseen ja huvitteluihin. Ne, jotka eivät tahdo tehdä, elävät petkutuksella. Joka sitä voi niin harjoittaa, ettei laki syytä - lakikin on niinkuin se tulkitaan - se menestyy. Ja tuo huoruuden vimma on niin suuressa määrässä, että se turmelee ihmisten elinvoimat. Se tekee hulluksi. Ensinnäkin se ei anna pitää vaatetta ja tavallista suojaa ja niin turmelee ihmisen. Ei ennätetä niin paljon mielisairaaloita rakentaa kuin niitä tarvittaisiin. Ei Jumalan säätämä avioliitto ole enää mitään, niinkuin ei muutkaan Jumalan säätämät lait. Ne on poljettu. Millä sitten hillitään hurmaantunut kansa? Sitten juoppouden pahe on niin vallalla, että se on turmellut oppineet ja oppimattomat. Eikä tuo kieltolakikaan ylety kaikkiin, kun hotellit ja matkustajakodit ovat juopottelupaikkoina. Suurin osa kaikista kansankerroksista on turmeltunut. Ranskan perkeleellinen oppi lapsiluvusta on levinnyt tulvaveden tavalla. Nämä kaikki ovat nykyajan hengen hedelmiä. Kysytään, mistä nousee kommunisteja ja anarkisteja, eikä huomata, että kaikki pannaan pakollisesti niitä kasvattamaan jumalankielteisen opin kautta. Siis tulee toteen heidän virtensä, jossa huutavat: Ei muuta johtajaa, ei luojaa, kuin kansa kaikkivaltias. Vaan nyt on kysymys, kuka on tehnyt aineen? Jos sanotaan tuolle kaikkivaltiaan kansan huutajalle: tee ensin pieni kukka ilman mitään ainetta, ei hän siihen kykene. Jos ihminen on kaikkivaltias, niin miksi annat kuolemaan itsesi, jos olet kaikkivoipa? Vielä kysymme kehitysopin professoreilta: onko ihmisymmärrys niin pimennyt, ettei näe Jumalan tekoja? Jos on täysi taito, niin ei voi mihinkään kääntää silmiään näkemättä todistuksia Luojan suuruudesta.

 Voi aikaa, jota elämme! Voi murheitten päiviä, jotka edessä ovat, sillä kansalla, joka ei tarvitse Jumalaa, on perikato lähellä. Me olemme sen ajan veräjällä, josta Daniel on sanonut: "Senkaltainen aika on tuleva, jonka kaltaista ei ole ollut sittenkuin ihmisiä rupesi olemaan." Toivoisin, että ne, joilla on lahjoja ja joittenka ääni kuuluu, yksimielisesti korottaisivat äänensä tätä nykyajan henkeä vastaan.

Toivon Jumalan rauhaa ja siunausta alkavalle uudelle vuodelle,  että rakas Isä varjelisi pahasta.

P. R.

Maailmallistuva kirkko. Päivämies-lehden pääkirjoitus 11.11.1964

Olympia-hymnin säveltäjä, opettaja Jaakko Linjama joutui 1970-luvulla vaikeaan tilanteeseen, kun vanhoillislestadiolaisuudessa tiukennettiin suhtautumista maailmallisiksi koettuihin kulttuurimuotoihin. Kun liikkeen äänenkannattajassa Päivämies-lehdessä vielä 1950-luvulla kehotettiin vanhoillislestadiolaisia liittymään kirkkokuoroihin, ne koettiin 1970-luvulla jopa synnillisinä. Ei-uskonnollisen musiikin säveltäminenkään ei ollut enää hyväksyttävää. Perimätiedon mukaan Jaakko Linjama tuhosi tämän ilmapiirin seurauksena säveltämänsä oopperan.

Niin sanotun pappislinjan erkaantuminen SRK:sta vuosina 1960 - 1961 terävöitti liikkeen äänenkannattajan Päivämies-lehden krittikkiä evankelisluterilaisen kirkon toimintaa kohtaan. Arvostelua saivat opillisten asioiden lisäksi suopea suhtautuminen muihin kristillisiin kirkkoihin sekä kirkon "maallistuminen". Sellaisena koettiin kulttuuritilaisuuksien tukeminen ja niiden järjestäminen kirkkotiloissa. Varsinkin teatteritilaisuudet tyrmättiin ykskantaan:

Golgatan mäellä esitettiin kerran yksi suuri näytelmä ja se riittää. Sen jälkeen käskettiin vain saarnata eikä näytellä.
Paljon on muuttunut vanhoillislestadiolaisuudessa. 1960-luvulta. Rauhanyhdistysten toiminnassa monimuotoisella musiikilla ja kuorotoiminnalla on merkittävä osuus.  Nähdäänpä rauhanyhdistyksillä myös pienimuotoista teatteritoimintaakin, eli kuvaelmia, sketsejä, dramatisointeja ja pienoisnäytelmia erilaisissa juhlissa sekä lapsi- ja nuorisotyön tapahtumissa.

Maailmallistuva kirkko

Viime aikoina on paljon puhuttu ja kirjoitettu maailmallistuvasta kirkosta. On puhuttu hyvinkin vakavassa sävyssä ja todellisen pelon ja hädän aiheuttamana. Kuitenkin samanaikaisesti saamme päivittäin ja sanoisin yhä enenevässä määrin nähdä maailmallistumisen lisääntyvän valtavan vyöryn tavoin. Puhutaan tunnustususkollisuudesta, joka itse asiassa on uhkaavasti vähenemässä. Käsitykseni mukaan tunnustususkollisuus edellyttää ennen kaikkea pitäytymistä Jumalan sanaan ja Ev.lut. uskoon ja tunnustukseen sekä vielä siihen liittyen papin valaan. Tässä papin valassa sanotaan mm.: "Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta, että minä toimittaessani Jumalan seurakunnan saarnavirkaa, jonka nyt olen valmis vastaanottamaan, olen uskollisesti ja puhtaasti pysyvä Jumalan pyhässä sanassa, joka on ilmoitettu Vanhan ja Uuden Testamentin profeetallisissa ja apostolisissa kirjoissa, sekä evankelisluterilaisen kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, niin etten julkisesti julista ja levitä, enkä salaisesti edistä ja suosi sitä vastaan sotivia oppeja."

Tämä vala velvoittaa vakavasti seisomaan kaikkea sitä vastaan, joka sotii luterilaista perusoppia vastaan. Onko sitten asia todella näin? Murheella on vakaa kirkkokansa saanut uudelleen ja uudelleen todeta, ettei ole. Erään kirkon papin kautta muutamia vuosia sitten jo julkisen sanan palstoilla kirjoitettiin ihastus Roomalaiskatolisuuden saapumisesta Suomeen, joka näytti saavan suojiinsa sivistyneistön, ja sille rukoiltiin Jumalan siunausta. Tällaisen kauhistuksen, josta Luther aikoinaan Jumalan työaseena taisteli Raamatun mukaiseen oppiin ja uskoon ja jonka pohjalle rakentuu nykyinen Ev.lut. kirkko.

Lahkolaisuuden suosimista on tapahtunut edelleen kerta toisensa jälkeen. On tapauksia, jolloin seurakunnat ovat lähettäneet edustajansa viemään tervehdyksiä lahkokirkolle ja toivottamaan Jumalan siunausta merkkipäivinä, ja tietääkseni ei kukaan kirkon vastuullisessa asemassa oleva näytä asettavan estettä. Tervehdyksen esittäjä ilmeisesti tekee sen hyvällä omalla tunnolla. Tämäkö on sitä ns. tunnustususkollisuutta. Miten saattaa olla pinnallista, huulet puhuvat tunnustususkollisuudesta, mutta sydän ja teot ovat kokonaan toista. Eikö tässä kaiveta perustusta meille rakkaan luterilaisen kirkon alta, sillä jokainen vapaakirkkoon liittynyt kääntää selkänsä entiselle kirkolleen ja harvat sieltä palaavat takaisin, eikä ainakaan sillä, että virallisesti käydään siunaamassa ja toivottamassa menestystä.

Näitä esimerkkejä löytyisi vaikka millä mitalla, mutta niitä ei kannata enempää toistaa, ne näkyvät kaiken^ kansan keskellä, mutta toivottavasti vakaa kirkkokansa herää näkemään, mikä vaara kirkollamme on tällaisen suvaitsevaisuuden seurauksena.

Toinen murheellinen piirre kirkon toiminnassa on se suvaitsevaisuus julki jumalattomaan maailmallisuuteen päin. Kirkkokansaa ei suinkaan tarvitse valistaa siinä kysymyksessä, mikä on teatteri. Vaikka on yritetty selittää, että teatterilla kirkon kanssa on sama tehtävä. Näin kirjoitti kerran eräs kirkollinen sanomalehti. Asiaa voimme ajatella kahdella tavalla, toisaalta se on, mutta toisaalta se ei ole. Kirkon pitäisi julistaa Jumalan kunniaa, mutta miten on teatterin laita. Paljonko Jumala saa siellä kunniaa?

Raamattu kyllä sanoo, että "Koetelkaa kaikki”, mutta jatkaa siihen, että "ottakaa se mikä paras on". Toisin sanoen pitäisi ottaa se, mikä sopii ennen kirjoitettuun Jumalan sanaan. Golgatan mäellä esitettiin kerran yksi suuri näytelmä ja se riittää. Sen jälkeen käskettiin vain saarnata eikä näytellä. On luonnollista, jos ihmisen jumalisuus on kokonaisuudessaan vain näyttelemistä, lihan ja veren hekumoimista, se saadaan aikaan tunnepitoisilla näytelmillä, mutta sillä ei päästä muuta kuin hautaan ja helvettiin. Kirkkoa ei ole tarkoitettu suinkaan tähän tarkoitukseen. Järkyttävänä tosiasiana olemme saaneet kuitenkin todeta, että kirkko on osittain siirtymässä teatterin palvelukseen. Hyvässä uskossa parempaan ja vakaassa mielessä kirkon hyväksi uhrattuja varoja on alettu käyttää teatterin palkeille. 

Tästä todistuksena on mm. seuraava uutinen:

"Maanantaina jaettiin elokuvateatteri Ritzissä arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnäollessa kirkon elokuvapalkinto ensi kerran..."

Vakaan kirkkokansan harras toivomus on, että se oli myös viimeinen kirkon jakama palkinto.

Mistä sitten nämä vaikutteet? Ehkä yksi tekijä on ollut televisio, joka erilaisilla näytelmillään on pannut matkimaan juuri siksi, että sen tarjoama roska on temmannut mukaansa tunnekysymysten kuohuttamana. Mutta onko ollenkaan ajateltu seurauksia? Monet kirkot jo nyt ammottavat tyhjyyttään, ja kun kansa saa sellaisen käsityksen, että se on aivan samantekevää, kummassa istuu, teatterissa tai kirkossa, niin onhan luonnollista, että monet valitsevat teatterin. Kirkot tyhjentyvät entisestään ja jää sekin vähä kuulematta, että kuulisi edes Isä meidän rukouksen ja Herran siunauksen ja vieläpä uskon tunnustuksen, joka saattaa monen armoa ikävöivän ajattelemaan, olenko minä tämän pyhien yhteyden osallisuudessa.

Kirkko sinänsä ei pelasta ketään, mutta kirkon perusoppi ja sen päätunnustus, luterilaisen uskon tunnustus on kuitenkin oikea, mutta nykyisen suuntauksen seuraus on tämänkin arvon tallaaminen. Autuaaksi tullaan vain uskon kautta siihen evankeliumiin, jota Jumalan valtakunnasta saarnataan ja se valtakunta tekee työtään kirkossa ja ahkeroi siinä, että uskonkysymykset eivät muuttuisi tunteiluksi, vaan elävän uskon vakaaksi luottamukseksi Jumalan sanaan ja lupauksiin, ja se synnyttää todellisen elämän yhteyden Kristukseen ja sille riittää se yksi verinen näytelmä uuden liiton aamuna.

Jumala suokoon, että kirkon uskolliset palvelijat, jotka uskollisina Jumalan sanalle ovat elävän Kristuksen todistajina, saisivat voiman säilyä tässä yhteydessä ja rohkeasti edelleen seisoa tärkeällä paikalla, vahvana vartijana.
Päivämies numero 46, 11.11.1964.

Vanhoillislestadiolaisten opettajien ja puhujien kokous Oulussa 28.12.1978. Kannanotto koulutelevisioon

Vanhoillislestadiolaisten keskusorganisaatio SRK oli kutsunut 28.12.1978 koolle liikkeeseen kuuluvien opettajien ja puhujien neuvottelukokouksen. Kokouksessa voitti linja, jossa koulutelevision käyttö kiellettiin vanhoillislestadiolaislta opettajilta. Alla on Päivämies-lehden (2/7.1.1979) artikkeli kokouksesta. Se sisältää sekä siellä pidetyn alustuksen että kokouksen päätöksen. Alustuksessa käydään läpi myös liikkeen kanta kouluopetuksen sisältöön laajemmnikin. Ongelmina nähtiin mm. teatteri- ja elokuvaesitykset, konsertit, musiikkiliikunta ja tanssinopetus. Kielteinen asenne edellä mainittuihin kulttuurimuotoihin sekä televisioon oli yhteistä lähes kaikille lestadiolaissuunnille. Samaa ilmiötä esiintyi myös muissa konservatiivisssa uskonsuunnissa.


----------

KOULUJEN OPETUSASIA

Alustus opettajien ja puhujien kokouksessa Oulussa 28.12.1978

Kouluissa on ainakin viimeisten vuosikymmenien aikana ollut toistuvasti tilanteita, jolloin uskovaiset opettajat ja oppilaat ovat joutuneet tapaus kerrallaan tekemään ratkaisunsa oikean ja väärän välillä Jumalan sanan ja siihen sidotun omantunnon mukaan. Näitä tilanteita ovat olleet elokuva-, teatteri-; konsertti-, ym. vastaavat tilaisuudet.

Tänään nämä, osa näistä tai niiden erilaiset sovellutukset ovat alituisena vaivana uskovaisille opettajille ja oppilaille kouluelämässä. Elämä ajassamme on kuten Lootin aikana, "joka riettaisilta ihmisiltä heidän haureutensa menolla vaivattiin, sillä hän oli hurskas ja asui heidän seassansa ja kuitenkin senkaltaisia piti näkemän ja kuuleman, he vaivasivat sitä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä" (2. Piet. 2: 7—8).

KOULUELÄMÄN TUOMIA VAIKEUKSIA

Television ja filmiesitysten johdosta on kristillisyydessä jouduttu keskustelemaan useampaan kertaan. Keskusteluihin ja kannanottoihin on ollut tarvetta mm. seuraavista syistä:

On esiintynyt murhetta herättäneitä mielipiteitä television luvallisuudesta tai sen ohjelmien seuraamisesta. Kun näin television kautta tulevia vaaroja on joko salaa tai julkisesti vähätelty, ovat kristillisyyden televisioasiaa koskevat kananotot tulleet epäilyksenalaisiksi sekä käytäntö muodostunut kirjavaksi suhtautumisessa televisiolla annettavaan kouluopetukseen.

Kristillisyyden päätöksiin on myös voitu nojata ylikireällä tavalla ja myös näin omakohtainen uskonelämä ja siinä valvominen on unohtunut. Vastuuta on myös väärällä tavalla ja oman mielen mukaisin tulkinnoin siirretty omakohtaisesta valvomisesta annettuihin päätöksiin ja vanhempien lasten avuksi oikealla tavalla tuleminen kouluelämän vaikeuksissa on jäänyt toisten vastuulle.

Kun näin ajaudutaan uskonelämän raittiilta pohjalta, ovat näiden asioiden hoitamisessa tulleet vielä erityiset vaikeudet koulun ja kodin välille. Uskovaiset opettajat, oppilaat ja lasten vanhemmat kokevat vaikeuksia myös silloin, kun eräät uskottomat opettajat ja heidän tukenaan tai pyynnöstä uskottomat vanhemmat yrittävät vetää asiat liian tiukalle.

FILMITUOKIOT

Kouluissa AV-välineillä annettava opetus on monipuolistunut mm. siten, että kesken entisentyylisen oppitunnin voidaan nykyaikaisilla opetusvälineillä havainnollistaa opetusta näyttämällä muutamasta minuutista muutamaan kymmenminuuttiseen kestävä ja opetettavaan aiheeseen liittyvä filmi joko projektorilla (elokuvakone) tai televisiolla videolaitetta käyttäen. Tällaiseen opetukseen tarkoitettuja filmejä voidaan tilata kouluvarustajilta oppikirjojen oheismateriaaliksi. Niitä myös valmistetaan omana työnä oppilaitosten sisällä.

MUSIIKKILIIKUNTA

Kouluissa on entisestään lisääntynyt myös musiikin osuus koululiikunnassa. Kouluhallitus on kirjelmällään antanut, oppilaan osittaisesta vapauttamisesta liikunnasta tai liikuntatunneilta mm. seuraavan ohjeen.

Musiikki liittyy läheisesti liikunnan opetukseen. Sen avulla tuetaan rytmistä suoritusta ja kehitetään oppilaiden rytmitajua. Viimeksi mainittu ominaisuus on yksi motorisen kunnon osa-alue. Eräissä tapauksissa oppilas voidaan vakaumuksensa vuoksi huoltajan niin halutessa vapauttaa osittain liikunnanopetuksesta. Lähinnä kysymykseen tulee nyky- ja vakiotanssien opetus. Vapautetuille oppilaille on pyrittävä järjestämään vastaavana aikana muuta opetusta. . ."

KRISTILLISYYDEN TOIMENPITEIKSI ANNETTUJA PÄÄTÖKSIÄ KOULUTELEVISIOASIASSA

Seurakunnan rakkaudessa oleva uskovainen opettaja vastustaa lakien ja asetusten suomilla mahdollisuuksilla television käyttämistä uskonelämää ja lasten mieliä turmelevaan opetukseen. Näin menetellen hän osoittaa kuuliaisuutta seurakuntaäidille, joka hoitaa vikoihin joutuneet, niin lapset kuin opettajatkin armolla ja totuudella. Olisi hyvä kehottaa kristittyjä vanhempia yhteistoimin luottamuksellisesti ottamaan yhteyttä lastensa opettajiin ja neuvottelemaan heidän kanssaan yrittäen,

— mikäli   mahdollista, saada vapautus joko kokonaan

— tai ainakin niistä ohjelmista, joista ennakolta voisi päätellä niiden olevan uskovalle lapselle sopimattomia.

Avoin ja luottamuksellinen suhde sekä rakentava ja rakkauden hengessä käyty keskustelu on omiaan luomaan paremman lopputuloksen ja näin taataan lapselle suotuisa mahdollisuus käydä koulua.

Yhteisissä keskusteluissa tuodaan esille myös tanssiopetus, konsertit, elokuvat, teatteri, ehkäisyvalistus yms. kysymykset, joista on huolta lasten puolesta.

MITEN   ON   NEUVOTTU

"Niin minä siis neuvon, että ennen kaikkea pidettäisiin rukoukset, anomiset, toivotukset ja kiitokset kaikkein ihmisten edestä: kuningasten ja kaiken esivallan edestä, että me rauhassa ja levossa eläisimme, kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa, sillä se on hyvä ja otollinen Jumalan meidän Vapahtajamme edessä" (1.Tim. 2: 1-3).

Taivaassa valvotaan. Uskovaisten opettajien ja oppilaiden vaikeudet tunnetaan Jumalan valtakunnassa. Heitä tuetaan, lohdutetaan ja korjataan elävällä evankeliumilla. Koulumaailmassa, niin kuin muuallakin, tulee myös haavoja. Lapsen ja opettajan uskonelämä ei säily oikeana, ellei Jumalan lasten yhteydessä ja rakkaudessa anteeksiantamus saa puhdistaa synnistä. Kiellot ja käskyt eivät ole voimanlähteitä, mutta sitä on elävä evankeliumi. Siksi oh lasten uskovaisia vanhempia neuvottu Kristuksen rakkaudella keskustelemaan kouluelämän vaikeuksista lastensa kanssa kodeissa, korjaamaan ja antamaan lapsille anteeksi.

Edelleen on haluttu neuvoa vanhempia opettamaan lapsilleen, että kristillisyyden päätökset ovat oikeat ja niihin kuuluu oikea kristillinen vapaus. Se ei ole vapautta synnille eikä sen luvallisuudelle, ei myös orjanmielistä, tuskaista ja näin päätösten ja annettujen ohjeiden lainomaista seuraamista, vaan Jumalan hengen synnyttämää oikeaa halua pitää usko ja hyvä omatunto. On ilmennyt, että kristillisyytemme edellä sanottujen ja Sievissä vuosikokouksessa 76 SRK:n kannanottona julkaistujen rakkauden neuvojen soveltaminen on muodostunut eri paikkakunnilla erilaiseksi. Edellä on jo näistä yleisesti mainittu väärä kireys tai hempeä välinpitämättömyys.

Kun näistä asioista on syntynyt keskustelua, on voitu todeta, että monet opettajat, lasten vanhemmat ja lapset, niin myös opiskelijat ovat tunteneet oikeaa murhetta kouluelämän vaaroista. Heitä on lohdutettu ja rohkaistu Jumalan voimalla, joka uskovaisissa on uskon kautta, sillä "Sinä olet minun turvani Herra, Herra: minun toivoni hamasta minun nuoruudestani. Sinuun minä olen luottanut hamasta äitini kohdusta, sinä minun vedit ulos äitini kohdusta: sinusta on aina minun kerskaukseni" (Ps. 71: 5— 6). Mutta myös usein on näiden asioiden yhteydessä tarvinnut korjata väärää. kireyttä tai huolettomuuden väärää pehmeyttä.

Edelleen on lapsille ja aikuisille koulu- ja opiskelutilanteissa tulleiden haavojen hoidon yhteydessä opetettu, ettei aina ole kysymyksessä uskon ja hengen meno, vaikka vikaa onkin tullut.

Televisiota käytetään elokuvaprojektorin tavoin kesken opetettavan aiheen, havaintotuokioiden muodostamiseksi yhä enenevässä määrin, kuten edellä on jo tästä asiasta mainittu. Näissä tilanteissa ei lasta ole kehotettu poistumaan luokasta, vaan jos ohjelma on ollut huonoa, uskonelämää ja mieltä turmelevaa, on heitä neuvottu olemaan seuraamatta ohjelmaa. Näitä neuvoja annettaessa ei ole tahdottu unohtaa, miten väkevät voimat ovat saatanalla, mutta Jeesus sanoo: "Katso, minä annan teille vallan tallata karmeita ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa ja ei teitä mikään ole vahingoitseva" (Luuk. 10:19). "Ja jos he jotakin myrkkyä juovat, niin ei heille mitään vahingoita. . ." (Mark. 16:18). Televisio-opetuksesta ovat yleensä lapsemme ja uskovaiset opettajat saaneet vapauden. Erillisiin ryhmiin sijoitetut uskovaiset lapset ovat usein joutuneet työskentelytilanteeseen, jossa heidän opettajansa ei ole ollut läsnä. Tällöin helposti saattaa uskovaisten lastenkin kyseessä ollen syntyä levottomuutta jopa häiriöitäkin. Näissä asioissa on tahdottu antaa niitä rakkauden neuvoja, joita lapsemme aivan erityisesti televisio-opetuksesta vapautuksen saatuaan tarvitsevat. Tiedämme tämänkin asian kohdalla, että aina eivät lapsemme käyttäydy niin kuin heitä olemme neuvoneet tai mikä on evankeliumin arvolle soveliasta. Haavoja tulee. Niitä on tarvinnut ja tarvitsee hoitaa. Kristuksen rakkaus uskon kautta antaa myös rakkauden ja halun armon opettamana vaeltaa niin kuin on Jumalan lapselle soveliasta.

Kristuksen palvelijoina hänen valtakunnassaan tahdomme kaitsijan tehtävää hoitaa Herran sanan viitoittamalla tavalla. Hän kaitsee minua viheriäisessä niityssä, ja vie minua virvoittavan veden tykö. Minun sieluni hän virvoittaa: hän vie minua oikialle tielle, nimensä tähden" (Ps. 23: 2—3)

-------

Oulussa 28.12.1978 pidetyn opettajien ja puhujienkokouksen KANNANOTTO

Oulussa 28.12.1978 pidetyn opettajien ja puhujienkokouksen kannanotto ja puhujien yhteinen kokous, pitäytyen Ylivieskassa 1963 ja Sievissä 1976 ilmaistuihin kristillisyytemme vuosikokousten kannanottoihin ja yhtyen alustuksessa esitettyihin näkökohtiin, toteaa yhteenvetona seuraavaa:

l.              Peruskoulusäännösten antamaa suojaa käyttäen uskovainen opettaja ei opetustoimessaan peruskoulussa käytä opetuksessaan televisiota tai opetuselokuvaa missään muodossa. Tätä käytäntöä noudatetaan kristillisyyden hengen mukaisesti ohjeellisena myös muissa oppilaitoksissa.

2.            Uskovaiset lapset tarvitsevat raitista evankeliumin hoitoa, että he oikein suhtautuisivat kouluun ja sen opetukseen sekä kestäisivät koulumaailman vaikeudet.

3.            Näitä asioita vanhemmat oikeassa uskonhengessä hoitavat yhteisesti kotiSiionin kanssa. Elävän kristillisyyden henki on rakkauden ja raittiuden henki. Kasvatustyössä uskovainen ei turvaudu "lihan käsivarteen".

"Ei se pidä tapahtuman sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot" (Sak. 4:6).