Wanhoja kirjeitä 29. Vesisaareen kokoontuneiden saarnaajien kirje Aapo Tapanille ja Aapo Hietaselle 23.2.1888

 Norjan lestadiolaisuudessa alkoivat vakavat erimielisyydet jo 1850-luvun lopulla. Ristiriitoja sovittelivat lukuisissa kirjeissään sekä Juhani Raattamaa että Erkki Antti Juhonpieti. Heistä jälkimmäinen kävi itsekin Norjassa kaksi kertaa saarnamatkalla (1853, 1865). Norjalaisten saarnaajien keskinäiset välit tulehtuivat ja kiistoissa oli usein kysymys vallasta. Vesisaaressa riidat johtivat siihen, että osa seuraväestä suljettiin lestadiolaisseurakunnan ulkopuolelle. Tämän seurauksena paikkakunnalla oli pian kaksi rukoushuonetta ja niissä kävijöiden välillä tulikivenkatkuiset riidat. "Pääriitapukareina" olivat saarnaajat Kalle Neljäskunta (Huru, 1840 - 1905) Vesisaaren Kallijoelta sekä Paulus Palovaara (1831 - 1903) Rovaniemeltä. Palovaara oli kirjoilla Rovaniemellä, mutta käytännössä kulki työ- ja saarnamatkoilla Pohjois-Norjassa vuosikymmeniä. Kevättalvella 1888 riitoja lähetettiin tyynnyttämään saarnaajat Aapo Tapani Ruotsin Muodoslompolosta ja Aapo Hietanen Sodankylästä. Ohessa sen seurauksena syntynyt yhteiskirje, joka ilmeisesti lähetettiin jälkikäteen heille.

--------

Kirje Norjasta Abraham Hietaselle ja Abraham Tapanille (Elise Balo arkivet. Finnmark Fylkesbibliotek)
 
Met olema olleet yllä mainittuin miesten kansa kymmenen vuorokautta ja heillä on kirjat Raattamalta ja Erki Anderukselta, että ottat Olli Koskamon ja Karl Neljäskunnan ja Hans Helanderin ja Jakob Bjonstrommin kumpaniksi saarnaman evangeliumia ja vahvistaman niitä rakkauuten liittoja, joita on täälä  syksylä jo tehty. Niin met puolestamme saatamme totistaa, että yllä mainituit miehet Apraham Hietanen ja Abraham Tapani ovat opettanet sen ajan sisällä kuin met olema heitän kansa yhtessä olleet, sen jälken kuin vanhimmat nimittäin Raattama ja Erki Anderus ynnä muut esikoiseurakunnan kansa yksimieliset saarnajat kaikkialla, vahvistain niitä liittoja kuin jo ennen tehty on ja niin olema yksimielisyydessä niitteen miesten kansa, rauhan evangeljumia saarnananut. Mutta, että vanhinden kirjoista on ollut kysymys, niin olema yksimielisesti päättäneet, että esikois vanhinden kirjat on niin kalliina pidettävät kuin muuki Jumalan sana. Kumminki Juhani Raattaman, Erik Anderuksen ja Apram Tapanin, niin kuin Jumalan sana on neuvoin ja opetusten kansa meille oppi ja neuvo ja lohtutus, niin on esikois vanhinden kirjoitukset meille neuvoksi, opiksi ja lohtutukseksi ynnä muitteen esikoisten seurakunnan kansa yksimielisten saarnaajain kirjoitukset, ja että ne ihmiset on syntiä tehnet, jotka on halpana pitänet vanhinten kirjoitukset, mutta emmä ole saattanet kelleen panna vaativaisuutta, vaan on jätetty Jumalan sanan vaikutuksen alle siihen asti kuin päivä valkenee siitäki paikas itte kellekki ja koin tähti koittaa sydämissä Pietarin neuvon jälkeen, vaan kumminki sillä välipuhella, että ei saa kukaan ruveta toisian kirjoilla pieksämään. Näin olemme näistä yllä mainituista kysymyksistä yksimielisesti päättänet, ja että kaikki opettavaiset miehet on kalhina pidettävät, pyssyin esikois seurakunnan kuuliaisuudessa kaikkialla. Näin olemme alle kirjoittanet yksimielisesti päättäneet ja nimemme kirjoittaneet.

Olli Koskamo
Jakob Björmnström
Karl Neljäskunta
Apram Tapani
Aparam Hietanen
Johan Sallinen
Apram Auno
Paulus Palovaara
A. Brune
E. Basma
O. E. Hansen
T. H. Lilleng
J. Grön
O. Kantoniemi
Kirjoitettu Vesisaaressa 23 p. helmikuusa 1888
ja luettu seurahunessa kansan koossa ollessa ja oikiaksi totistettu monelta satalta kristityltä

Wanhoja kirjeitä 22. Saarnaaja Paulus Palovaaran kirje Aapo Aunolle Vesisaareen 15.10.1886

Norjassa saarnamatkalla liikkuneiden tai siellä asuneiden lestadiolaissaarnaajien kirjeenvaihtoa on varsin paljon tallessa eri arkistoissa. Merkittävä osa näista kirjeistä on arkistoituna joko Kansallistarkistossa Helsingissä tai Oulussa sijaitsevassa Laestadiana-kokoelmassa. Ruotsin Lannavaarassa olevassa August Lundbergin kokoelmassa sitä on myös runsaasti Sen sijaan sitä ei ole säilynyt arkistoituna merkittäviä määriä Norjassa.

Monet kirjeistä ovat joko saarnaaja Juho Paulus Palovaaran lähettämiä tai hänelle osoitettuja. Palovaara on ollut mitä ilmeisemmin voimakas hahmo, jonka toiminta on saanut monet innokkaasti puolustamaan häntä, mutta toiset sitä vastoin asettumaan tiukkaan vastarintaan. Monet kirjeitä ovat kiivaita riitakirjeitä. Ne kertovat siitä, miten vaikea oli pitää laajalle levinnyttä herätysliikettä koossa. Samalla kirjeenvaihto paljastaa, kuinka yhteisöjen jäsenten keskinäiset välit tulehtuivat taistellessa vallasta ja opillisista tulkinnoista.

-----

Lähde: Kansallisarkisto. E. A. Aunon kokoelma. Eri henkilöiden kirjeenvaihtoa. Ole. E. Hansenin kopioimia kirjeitä

Hammarfestistä 15 p Lokakuuta 1886

Rakkalle vanhimalle ja uskolliselle työntekiälle Herran Viinamäessä Abraham Auno.[1]

Jumalan armo ja herran Jesuksen rakkaus lisäntyköön aina teän hengenne kanssa. Annan teille tietä että ei minulla ole vielä erilainen ymmärrystä Vesisaaren Kristilisyytestä kuin minä ennen kirjoittanut olen Olavi Molgojärven emänälle, ja Henrik Feltille on toinen kirja. Ja älgää sitä outoksuko ja kummastuko että Paulusta sanotaan joltakin joukolta eli tokalta, toisin ajattelioiksi eli eriseuraiseksi, ja Kristittyin kiroiliaksi, ja ryöttäin puhujiksi. Näitä mie jo olen kuullut monta Vuotta, se tulle siittä syystä minun päällenin kuin mie olen uskonut ittiänin kristityksi ja autuaksi ja onneliseksi Ihmiseksi. Ja että Jumalan Seurakunnassa minua suojellaan kannetaan ja korjataan, eikä minulla ole muuta turvaa kuin Jesus Kristus, ja hänen kallis ja pyhä Seurakuntansa.

Ja älkää tekään rakkaat veljet ja sisaret peljätkö mailman tuskaa, kantaissa Jesuksen ristiä, antaa nyt meitä nimittää vaikka miksikä he tahtovat, kuitenkin me nyt autuaiksi tulema armosta uskon kautta. Ja annan teille tietää ettei minulla ole yhtäkään tule lähtöä pitämille matkoille, eikä minulla ole yhtäkään ihmistä elikkä nimityistä Persoona liittolaisenna. Ei minulla tule lähtöä Inarin kyrröön[2] eikä Kiinan maalle, mie olen kessää kauten kulkenut Norjan rantoja laiskana, ja kerjännyt leipää syäksenin, eikä ole ansainnut ittelenin talvivaroja, enämpi kuin ennenkään niin kuin itte tietätte kaikki. Olen mie ajatellu itteksenin käyäksenin lapin maassa. Ja kyllä mie tulisin mielellänin Vesisaareen, silloin kuin kittiläiset ja Tabanin Abo tulevat teille viisautta saarnaamaan, ja teiltä rahat noutamaan[3].

Ja ei nyt muuta, mutta sydämelisiä terveisiä Korven olalle[4] emäntänsä kansa, ja Johan Salliselle[5] emäntänsä kansa, ja melin Petterille vaimonsa kansa, ja Palomatille Emäntineen ja Harilan Erkille emäntineen, Johan abraham Koskamolle emäntineen, ja Kalhaan Ersalle[6] Emäntineen ja Sippa Törmäselle Emäntineen ja Efraim Jolmalle Emäntineen, ja mathias puijalle ja Greeta Liimatallle ynnä monelle muille. Ja olkaat nyt rakkat veljet ja sisaret sydämen rakkautella tervehtitty minulta. Ja ole nyt koko Jumalan ja Herran Jesuksen Verinen lauma, joka olet kalliilla verellä lunastettu ja ostettu. Sydämelisesti tervehtitty minulta, se on kaikki joka uskoa tunnustatte Vesisaaressa ja sen ympäristöllä, niin uskokaat te ittiänne synnittömiksi ja viattomiksi Ihmisiksi. Synnit, vijat ja puutokset on anteeksi annetut teille ja meille Herran Jesuksen nimen ja veren kautta. Jesus Jumalan poika käy laumansa etellä Verreen kastetuissa vaatteissa, ja lyö laumansa viholiset suunssa miekalla.

Ja ole nyt itte veljenin rakas enin ja Sytämelisesti tervehtitty minulta. Ja muistakaat minua rukouksisanne ollessanne syntein anteeksi antavaisella sytämellä. Kirjoitta Paulus Palovaara[7]. Ja lukekaat tämä kirje kaikille Kristityille Vesisaaressa. Ja kuin tet minulle kirjotatte pankaa päälle kirjotus Henrik Kivijärvelle. Hammerfest

Kopioinut sanasta sannaan
Vesisaaresa 8.11.-86
Ole Edv. Hansen

---

[1] Aapo Auno ol karunkilaissyntyinen kalastaja ja saarnaaja Vesisaaresta (1825 – 1901). Raittila 1967, n:o 16.

[2] Inarin kunnan Ivalo tunnettiin aikaisemmin nimellä Kyrö.

[3] Palovaara vihjailee Kittilän saarnaajien, joilla tarkoittanee Hanhi-Pietiä että Fredrik Paksuniemeä sekä Aapo Tapanin käyvän saarnamatkoilla Vesisaaressa rahastustarkoituksessa.

[4] Saarnaaja Ole Edvard Hansen (1836 – 1925), joka oli syntyisin Torniosta, mutta muuttanut jo lapsena Norjaan. Kristiansen 2004, 121.

[5] Sallinen oli syntyisin Ruotsin Karungista Kukkolan kylästä. Myös hän monen muun vesisaarelaisen saarnaajan ohella oli kalastaja. Sallinen asui 1890-luvulla joitakin vuosia Yhdysvaltain länsirannikolla. Kristiansen 2004, 134-135.

[6] Tarkoittanee Kemijärvellä syntynyttä kalastajaa ja saarnaajaa Esaias Kalhavaaraa (s. 1832). Kristiansen 2004, 126.

[7] Turtolassa 1.3.1831 syntynyt Juho Paulus Palovaara oleskeli 1880 ja 1890- luvuilla paljon Pohjois-Norjassa. Rovaniemen rippikirjassa hänet on sijoitettu naimattomien renkien sivulle. Palovaara kuoli 4.3.1903 Torniossa sairaalassa. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rovaniemi/rippikirja_1868-1880_mko93-100/180.htm

Wanhoja kirjeitä 21. Aatu Laitisen kirje saarnaaja Paulus Palovaaralle 22.4.1899

Vesisaaren vuonna 1875 rakennettu rukoushuone säästyi puna-armeijan pommituksilta, vaikka kaupunki
muuten kärsi pahoja vaurioita. Kuvassa rukoushuone n. vuonna 1948. Finmark Folkesbibliotek

Samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa, myös Norjassa syntyi lestadiolaisyhteisöjen sisälle varsin pian jännitteitä ja riitoja. Varsinkin Vesisaaressa riidat jatkuivat vuodesta toiseen johtaen kahden kilpailevan rukoushuoneen pystyttämiseen. Keskeisiä henkilöitä noissa kahinoissa olivat saarnaajat Karl Huru (Neljäskunta), Paulus Palovaara, Olli Koskamo ja kansakouluopettaja/saarnaaja Ananias Brune. Riitojen osapuolet vetosivat lukuisia kertoja Juhani Raattamaahan, Erkki Antti Juhonpietiin ja muihin "Lapin wanhimpiin" saadakseen tukea näkemyksilleen. Nämä lähettivät lukuisia kertoja saarnaajia tyynnyttämään ja sovittelemaan erimielisyyksiä. Myös saarnaaja Juho Takkiseen vedottiin usein ja saarnaaja Paulus Palovaara sai häneltä tukea. Norjassa kävi samalla tavalla kuin Pohjois-Amerikassa: Välillä tehtiin sovintoja ja allekirjoitettiin sovintokirjoja, muta kohta riidat jatkuivat kuten ennenkin. Oheinen Rovaniemen silloisen kappalaisen, tulevan kirkkoherran Aatu Laitisen kirje yhdelle riitojen keskeiselle osapuolelle kertoo selkeästi hänen turhamisestaan riitelyihin ja jakaantumisiin.

------

Lähde: Elise Balon Arkisto. Finmark Fylkesbibliotek.

Rovaniemi 22.4. 99

Rakkaalle veljelle Herrassa Paulus Palovaara Norjassa!

Armo ja rauha asukoon sydämmessämme. Herramme Jesuksen kautta ja kasvakamme hänen tuntemisessansa. Kiitän veljeä rakkaasta kirjeestä ja on kallis, että muistatte meitä rukouksissanne. On surkea ja vaarallisen lopun saapa asia, että norja[n] kristityt monissa eri seuroissa kokoontuvat, ei se ole kokoontumista Herran Jesuksen nimeen. Ikävä on kuulla sanomia riitelevistä kristityistä. Sano heille veljeni terveisiä, että sopivat, kuin vielä tiellä ovat. Meiltä kaikilta rakkaita terveisiä kaikille tosi kristityille siellä.
Veljellisesti A. Laitinen