Hjalmar Vanhala, kiistelty saarnamies Ruijan rannoilla

Hjalmar Vanhalan kuolinilmoitus Finmarkens Amtstidende-lehdessä. Vanhalan hautaustilaisuus pidettiin Vesisaaren lestadiolaisten uudella rukoushuoneella 8.1.1922.

Itä-Ruijassa syntyi torniolaisen saarnaajan Hjalmar Vanhalan (1878 – 1921)[1] toiminnan seurauksena 1910-luvulla herätyksiä, ristiriitoja ja lopulta taas uusi hajaannus. Vanhala oleskeli 1910-luvulla ja 1920-luvun alussa pitkiä aikoja Itä-Ruijassa. Hän liikkui Varangin vuonon rantakylissä ja pitkään ristiriidoista kärsineen Vesisaaren lestadiolaisyhteisön keskuudessa. Matkakumppanina hänellä oli aluksi alatorniolainen saarnaaja Karl Sandberg (1862 – 1935). Sandbergin ja Vanhalan saarnamatkojen aikana talvella 1912 – 1913 syntyi Vesisaaressa, Vuoreijassa ja niiden lähiseudulla suuria herätyksiä. Seuroissa oli niin paljon kuulijoita, etteivät mitkään kokous- ja rukoushuonetilat riittäneet suurelle kuulijakunnalle.[2] Vanhala oli aluksi yhteistyössä saarnaaja Olli Koskamon kanssa, mutta pian heidän välilleen syntyi jännitteitä. 

Vanhala oli toiminut aikaisemmin vapaakirkollisena saarnajana Torniossa ja kierrellyt evankelioimassa myös Haaparannalla sekä Tornion ja Oulun ympäristössä. Lisäksi hänen kotinsa oli ollut vapaakirkollisten hartaustilaisuuksien kokoontumispaikkana.[3] Missä vaiheessa Vanhala siirtyi vapaakirkollisista piireistä lestadiolaissaarnaajaksi, ei selviä käytettävissä olevista lähteistä. Hänen ympärillään syntyi melko pian myös erimielisyyksiä. Syynä oli Vanhalan elämänvaellus. Vanhoillislestadiolaisten vuosittaisessa kokouksessa kesäkuussa 1916 oli puhujien kokousten keskustelunaiheena ”lihallisuuteen langenneet” saarnaajat. Kokous päätti, että näiden oli lopetettava saarnatoimintansa.[4] Lähetystoimikunnan johtokunnan kokouksessa 6.5.1917 Hjalmar Vanhala mainitaan kahden muun saarnaajan ohella ”lihan synneissä” liikkuvana saarnaajana. Johtokunta viittasi edellisen vuoden kokouspöytäkirjaan ja lähetti sen vielä tiedoksi asianonmaisten kotipaikkakunnille.[5]

Vesisaarelaisen saarnaajan Andreas Esbensenin (1916 – 2008)[6] mukaan Vanhalalla oli puhelahjat, jotka hakivat vertaistaan. Hän huusi saarnansa keuhkojensa täydellä voimalla ja käytti niin voimakasta, rikasta ja värikästä kuvakieltä, että kuulijat olivat aivan suunniltaan liikutuksissa. Syntyneitä herätyksiä alkoivat pian varjostaa syytökset Vanhalan siveettömästä elämästä. Ne johtivat erimielisyyksiin lestadiolaisyhteisön sisällä. Kesällä 1915 Vesisaaressa pidetyissä Norjan vanhoillislestadiolaisten isoissa seuroissa Vanhala myönsi syytökset oikeiksi ja ”teki parannusta”. Saarnatoimintaansa hän ei vastoin neuvoja kuitenkaan lopettanut. Tämä johti lestadiolaisyhteisön hajaannukseen, jossa suurin osa seurasi Vanhalaa. Hjalmar Vanhala kuoli Vesisaaressa joulukuun lopulla vuonna 1921.  Hänen kuolemansa jälkeen pääosa Vanhalan kannattajista, johtajanaan Karl Sirkka (1868 – 1957), kutsui esikoissaarnaajat Ruotsin Lapista Vesisaareen ja liittyivät heihin.[7]

---

[1] Kristiansen 2004, 137.

[2] Sionin Lähetyslehti 8/1914, 227 – 231 (Kristian Olausen); 9/1914, 259 – 262 (A. Brune). Huutavan Ääni 6-7/1920, 118 – 120 (Aatu Heiskanen).

[3] Suomen Viikkolehti 19/13.5.1909, 293; 4/1910, 57 – 58.

[4] Kertomus kristittyjen 10:istä yleisistä seuroista Oulussa kesäk. 24 – 27 p:nä W:na 1916. Oulu 1916, 54 – 61.

[5]SRKA. Lähetystoimen johtokunnan pöytäkirjat 6.5.1917, § 59, Sionin Lähetyslehti 6/1922, 92 (Kristian Olausen).

[6] Kristiansen 2004, 76.

[7] Brune 1938, 77 – 80; Esbensen 2000a, 28; Esbensen 2000b, 29 – 31; Kristiansen 2004, 63.

Wanhoja kirjeitä 31. P. O. Fjeldalin kirje Ananias Brunelle 2.11.1902

Opettaja, saarnaaja Ananias Brune (1853 - 1942)

 

Alla länsilestadiolaisten johtavan saarnaajan P. O. Fjeldalin (Meri-Pietari) kirje vesisaarelaiselle opettaja Ananias Brunelle. Brune oli ammatiltaan kansakoulunopettaja. Hän joutui uskonvakaumuksensa vuoksi erotetuksi opettajantoimestaan. Neljän vuoden ja yhden oikeudenkäynnin jälkeen hän sai virkansa takaisin. Brune ei ollut kotoisin Norjan lestadiolaisseuduilta, vaan tutustui herätysliikkeeseen tultuaan opettajaksi vuonna 1874 Varangin vuonon rannalle, liittyi siihen ja toimi pian myös saarnaajana. Saarnaamisen ohella Brune oli seuratulkkina ja käänsi Laestadiuksen saarnoja norjaksi. Hänen toimittamansa on norjankielinen Laestadiuksen kirkkopostilla (1901). Brune nousi Norjan itälestadiolaisuuden keskeiseksi hahmoksi, mutta vielä vuonna 1902 eivät välit näytä olleen poikki Meri-Pietariin.

-------

Brugsfjord den 2-11-1902

Rakkaalle veljelle ja työntekiälle Herran viinamäessä A. Brune.
Jesuksen Kristuksen rauha ja armo olkoon sinun henges kansa!
Tänne on tullut muutampia kirjoja Amerikasta minulle ja he byydävät minua että minun lähättää kirjet Finmarkun elli Vesisaaren että niitä luettais kaikissa paikoin, niin kuin itse veli näet kirjasta. En minä tiedä niitä lähättä muille kuin sinulle, jonka tunnen personallisesti ja joka olet yksi meidän kansamme. Sinä näet itse kirjestä, kuinka laajasti ne pitää luettamaan. He sanovat, että he ovat lähättänet kirjet niille yllämainituille personille, mutt ne ovat kieltänet että ne eivät ole saanet heiltä kirjeitä Amerikasta, sentähten lähättävät he kirjeet minulle ja byytävät että minun lähättää Vesisaaren ja nyt minä lähätän net deille veljet.

Ei muuta tällä kerralla. Minulla olis hyvin paljon puhumista. Ei käy laatun kirjen kautta. Met eläme kaikin terven ruumin puolesta ja uskoma itseme autuaksi lunastuksen kautta. Ja täällä on yksimielisyys veljesten välillä, niin laajalti kuin minä tietän, ainoastan net, jotka ovat erkaantunneet meistä.

Ja hyvästi nyt tällä kerralla. Muista minuaki rukouksisasi anteeksi antavaisella sydämellä. Vastaa minulle eli kirjoita oletko saanut tämän kirjen. Tehe se rakas veli. Olkaat tet rakaasti tervetetty minulta ja vaimolta ja tervehtä kaikkia Jumalan valituita meiltä täältä Ofotista. Merkitse sinun heiko veljes ja matkakumpani elämän tiellä. Tervehtä kaikkia jotka ovat yksi meitän kansamme. Ole itse ensin ja viimein tervehtetty vaimos kansa.
P. O. Fjeldal
Adressi:
P.O. Fjeldal
Ballangen
Ofoten

Wanhoja kirjeitä 29. Vesisaareen kokoontuneiden saarnaajien kirje Aapo Tapanille ja Aapo Hietaselle 23.2.1888

 Norjan lestadiolaisuudessa alkoivat vakavat erimielisyydet jo 1850-luvun lopulla. Ristiriitoja sovittelivat lukuisissa kirjeissään sekä Juhani Raattamaa että Erkki Antti Juhonpieti. Heistä jälkimmäinen kävi itsekin Norjassa kaksi kertaa saarnamatkalla (1853, 1865). Norjalaisten saarnaajien keskinäiset välit tulehtuivat ja kiistoissa oli usein kysymys vallasta. Vesisaaressa riidat johtivat siihen, että osa seuraväestä suljettiin lestadiolaisseurakunnan ulkopuolelle. Tämän seurauksena paikkakunnalla oli pian kaksi rukoushuonetta ja niissä kävijöiden välillä tulikivenkatkuiset riidat. "Pääriitapukareina" olivat saarnaajat Kalle Neljäskunta (Huru, 1840 - 1905) Vesisaaren Kallijoelta sekä Paulus Palovaara (1831 - 1903) Rovaniemeltä. Palovaara oli kirjoilla Rovaniemellä, mutta käytännössä kulki työ- ja saarnamatkoilla Pohjois-Norjassa vuosikymmeniä. Kevättalvella 1888 riitoja lähetettiin tyynnyttämään saarnaajat Aapo Tapani Ruotsin Muodoslompolosta ja Aapo Hietanen Sodankylästä. Ohessa sen seurauksena syntynyt yhteiskirje, joka ilmeisesti lähetettiin jälkikäteen heille.

--------

Kirje Norjasta Abraham Hietaselle ja Abraham Tapanille (Elise Balo arkivet. Finnmark Fylkesbibliotek)
 
Met olema olleet yllä mainittuin miesten kansa kymmenen vuorokautta ja heillä on kirjat Raattamalta ja Erki Anderukselta, että ottat Olli Koskamon ja Karl Neljäskunnan ja Hans Helanderin ja Jakob Bjonstrommin kumpaniksi saarnaman evangeliumia ja vahvistaman niitä rakkauuten liittoja, joita on täälä  syksylä jo tehty. Niin met puolestamme saatamme totistaa, että yllä mainituit miehet Apraham Hietanen ja Abraham Tapani ovat opettanet sen ajan sisällä kuin met olema heitän kansa yhtessä olleet, sen jälken kuin vanhimmat nimittäin Raattama ja Erki Anderus ynnä muut esikoiseurakunnan kansa yksimieliset saarnajat kaikkialla, vahvistain niitä liittoja kuin jo ennen tehty on ja niin olema yksimielisyydessä niitteen miesten kansa, rauhan evangeljumia saarnananut. Mutta, että vanhinden kirjoista on ollut kysymys, niin olema yksimielisesti päättäneet, että esikois vanhinden kirjat on niin kalliina pidettävät kuin muuki Jumalan sana. Kumminki Juhani Raattaman, Erik Anderuksen ja Apram Tapanin, niin kuin Jumalan sana on neuvoin ja opetusten kansa meille oppi ja neuvo ja lohtutus, niin on esikois vanhinden kirjoitukset meille neuvoksi, opiksi ja lohtutukseksi ynnä muitteen esikoisten seurakunnan kansa yksimielisten saarnaajain kirjoitukset, ja että ne ihmiset on syntiä tehnet, jotka on halpana pitänet vanhinten kirjoitukset, mutta emmä ole saattanet kelleen panna vaativaisuutta, vaan on jätetty Jumalan sanan vaikutuksen alle siihen asti kuin päivä valkenee siitäki paikas itte kellekki ja koin tähti koittaa sydämissä Pietarin neuvon jälkeen, vaan kumminki sillä välipuhella, että ei saa kukaan ruveta toisian kirjoilla pieksämään. Näin olemme näistä yllä mainituista kysymyksistä yksimielisesti päättänet, ja että kaikki opettavaiset miehet on kalhina pidettävät, pyssyin esikois seurakunnan kuuliaisuudessa kaikkialla. Näin olemme alle kirjoittanet yksimielisesti päättäneet ja nimemme kirjoittaneet.

Olli Koskamo
Jakob Björmnström
Karl Neljäskunta
Apram Tapani
Aparam Hietanen
Johan Sallinen
Apram Auno
Paulus Palovaara
A. Brune
E. Basma
O. E. Hansen
T. H. Lilleng
J. Grön
O. Kantoniemi
Kirjoitettu Vesisaaressa 23 p. helmikuusa 1888
ja luettu seurahunessa kansan koossa ollessa ja oikiaksi totistettu monelta satalta kristityltä

Wanhoja kirjeitä 22. Saarnaaja Paulus Palovaaran kirje Aapo Aunolle Vesisaareen 15.10.1886

Norjassa saarnamatkalla liikkuneiden tai siellä asuneiden lestadiolaissaarnaajien kirjeenvaihtoa on varsin paljon tallessa eri arkistoissa. Merkittävä osa näista kirjeistä on arkistoituna joko Kansallistarkistossa Helsingissä tai Oulussa sijaitsevassa Laestadiana-kokoelmassa. Ruotsin Lannavaarassa olevassa August Lundbergin kokoelmassa sitä on myös runsaasti Sen sijaan sitä ei ole säilynyt arkistoituna merkittäviä määriä Norjassa.

Monet kirjeistä ovat joko saarnaaja Juho Paulus Palovaaran lähettämiä tai hänelle osoitettuja. Palovaara on ollut mitä ilmeisemmin voimakas hahmo, jonka toiminta on saanut monet innokkaasti puolustamaan häntä, mutta toiset sitä vastoin asettumaan tiukkaan vastarintaan. Monet kirjeitä ovat kiivaita riitakirjeitä. Ne kertovat siitä, miten vaikea oli pitää laajalle levinnyttä herätysliikettä koossa. Samalla kirjeenvaihto paljastaa, kuinka yhteisöjen jäsenten keskinäiset välit tulehtuivat taistellessa vallasta ja opillisista tulkinnoista.

-----

Lähde: Kansallisarkisto. E. A. Aunon kokoelma. Eri henkilöiden kirjeenvaihtoa. Ole. E. Hansenin kopioimia kirjeitä

Hammarfestistä 15 p Lokakuuta 1886

Rakkalle vanhimalle ja uskolliselle työntekiälle Herran Viinamäessä Abraham Auno.[1]

Jumalan armo ja herran Jesuksen rakkaus lisäntyköön aina teän hengenne kanssa. Annan teille tietä että ei minulla ole vielä erilainen ymmärrystä Vesisaaren Kristilisyytestä kuin minä ennen kirjoittanut olen Olavi Molgojärven emänälle, ja Henrik Feltille on toinen kirja. Ja älgää sitä outoksuko ja kummastuko että Paulusta sanotaan joltakin joukolta eli tokalta, toisin ajattelioiksi eli eriseuraiseksi, ja Kristittyin kiroiliaksi, ja ryöttäin puhujiksi. Näitä mie jo olen kuullut monta Vuotta, se tulle siittä syystä minun päällenin kuin mie olen uskonut ittiänin kristityksi ja autuaksi ja onneliseksi Ihmiseksi. Ja että Jumalan Seurakunnassa minua suojellaan kannetaan ja korjataan, eikä minulla ole muuta turvaa kuin Jesus Kristus, ja hänen kallis ja pyhä Seurakuntansa.

Ja älkää tekään rakkaat veljet ja sisaret peljätkö mailman tuskaa, kantaissa Jesuksen ristiä, antaa nyt meitä nimittää vaikka miksikä he tahtovat, kuitenkin me nyt autuaiksi tulema armosta uskon kautta. Ja annan teille tietää ettei minulla ole yhtäkään tule lähtöä pitämille matkoille, eikä minulla ole yhtäkään ihmistä elikkä nimityistä Persoona liittolaisenna. Ei minulla tule lähtöä Inarin kyrröön[2] eikä Kiinan maalle, mie olen kessää kauten kulkenut Norjan rantoja laiskana, ja kerjännyt leipää syäksenin, eikä ole ansainnut ittelenin talvivaroja, enämpi kuin ennenkään niin kuin itte tietätte kaikki. Olen mie ajatellu itteksenin käyäksenin lapin maassa. Ja kyllä mie tulisin mielellänin Vesisaareen, silloin kuin kittiläiset ja Tabanin Abo tulevat teille viisautta saarnaamaan, ja teiltä rahat noutamaan[3].

Ja ei nyt muuta, mutta sydämelisiä terveisiä Korven olalle[4] emäntänsä kansa, ja Johan Salliselle[5] emäntänsä kansa, ja melin Petterille vaimonsa kansa, ja Palomatille Emäntineen ja Harilan Erkille emäntineen, Johan abraham Koskamolle emäntineen, ja Kalhaan Ersalle[6] Emäntineen ja Sippa Törmäselle Emäntineen ja Efraim Jolmalle Emäntineen, ja mathias puijalle ja Greeta Liimatallle ynnä monelle muille. Ja olkaat nyt rakkat veljet ja sisaret sydämen rakkautella tervehtitty minulta. Ja ole nyt koko Jumalan ja Herran Jesuksen Verinen lauma, joka olet kalliilla verellä lunastettu ja ostettu. Sydämelisesti tervehtitty minulta, se on kaikki joka uskoa tunnustatte Vesisaaressa ja sen ympäristöllä, niin uskokaat te ittiänne synnittömiksi ja viattomiksi Ihmisiksi. Synnit, vijat ja puutokset on anteeksi annetut teille ja meille Herran Jesuksen nimen ja veren kautta. Jesus Jumalan poika käy laumansa etellä Verreen kastetuissa vaatteissa, ja lyö laumansa viholiset suunssa miekalla.

Ja ole nyt itte veljenin rakas enin ja Sytämelisesti tervehtitty minulta. Ja muistakaat minua rukouksisanne ollessanne syntein anteeksi antavaisella sytämellä. Kirjoitta Paulus Palovaara[7]. Ja lukekaat tämä kirje kaikille Kristityille Vesisaaressa. Ja kuin tet minulle kirjotatte pankaa päälle kirjotus Henrik Kivijärvelle. Hammerfest

Kopioinut sanasta sannaan
Vesisaaresa 8.11.-86
Ole Edv. Hansen

---

[1] Aapo Auno ol karunkilaissyntyinen kalastaja ja saarnaaja Vesisaaresta (1825 – 1901). Raittila 1967, n:o 16.

[2] Inarin kunnan Ivalo tunnettiin aikaisemmin nimellä Kyrö.

[3] Palovaara vihjailee Kittilän saarnaajien, joilla tarkoittanee Hanhi-Pietiä että Fredrik Paksuniemeä sekä Aapo Tapanin käyvän saarnamatkoilla Vesisaaressa rahastustarkoituksessa.

[4] Saarnaaja Ole Edvard Hansen (1836 – 1925), joka oli syntyisin Torniosta, mutta muuttanut jo lapsena Norjaan. Kristiansen 2004, 121.

[5] Sallinen oli syntyisin Ruotsin Karungista Kukkolan kylästä. Myös hän monen muun vesisaarelaisen saarnaajan ohella oli kalastaja. Sallinen asui 1890-luvulla joitakin vuosia Yhdysvaltain länsirannikolla. Kristiansen 2004, 134-135.

[6] Tarkoittanee Kemijärvellä syntynyttä kalastajaa ja saarnaajaa Esaias Kalhavaaraa (s. 1832). Kristiansen 2004, 126.

[7] Turtolassa 1.3.1831 syntynyt Juho Paulus Palovaara oleskeli 1880 ja 1890- luvuilla paljon Pohjois-Norjassa. Rovaniemen rippikirjassa hänet on sijoitettu naimattomien renkien sivulle. Palovaara kuoli 4.3.1903 Torniossa sairaalassa. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rovaniemi/rippikirja_1868-1880_mko93-100/180.htm