Onko musiikki syntiä?

Säveltäjä Ludwig Senfl

Lestadiolaisuuden suhde moniin maallisiin kulttuurimuotoihin ollut herätysten alusta lähtien joko kielteinen tai jännitteinen. Yksi näistä herätysliikkeen sisällä jännitteitä aiheuttaneista taidemuodoista on ollut musiikki. Näin oli vanhoillislestadiolaisuudessa myös 1950-luvulla. Siionin Lähetyslehden päätoimittaja Paavo Viljanen puolusti voimakkaasti musiikkia vedoten Martti Lutheriin ja julkaisi samalla Lutherin kirjeen säveltäjä Ludwig Senflille (1486 - 1542/3).

Lutherin sana musiikista(Siionin Lähetyslehti, kesäkuu 1950, 130)

Kristytyt nuoret ovat kyselleet toimittajalta, onko musiikki syntiä. Miettiessäni tuota kysymystä, joka tietenkin lähinnä johtuu siitä, että kysyjät ovat itse saaneet syntymälahjana musikaalisuuden, olen muistanut kuinka rakas, kunnioitettu uskonveljemme Väinö Havas eräässä arvokkaassa kirjoituksessaan viittasi siihen, mitenkä oppi-isämme Martti Luther rakasti musiikkia ja saattoi osoittaa, että kansankirkossa loistavakin liturgia vaihteluineen tuli kysymykseen lähetystehtävän kannalta ja kuinka Lutherin sanojen mukaan oli paikallaan, että "missä vain oli mahdollista, kaikki urut ja pillit piti pantaman soimaan", että kansa tulisi kuulemaan pelastuksen evankeliumia.

Uskonpuhdistuksen aikana katoliset sanoivatkin kateellisina, että evankeliset lauloivat ja soittivat kaikki katolisetkin luterilaisiksi. Tekisi tässä yhteydessä mieleni lainata tähän myöskin kokonainen Lutherin kirje, jonka hän kirjoitti musiikista ystävälleen, säveltäjä Ludwig Senflille. Näin se kuuluu:

Musiikeri Senfl

Armo ja rauha Kristuksessa! Vaikka minun nimeni on niin vihattu, että minä epäilen, tokko kirje, jonka Sinulle, paras Ludvig, lähetän, ollenkaan joutuu omistajallensa, ja että Sinä ehkä et sitä luekaan, häipyy tämä minun pelkoni kuitenkin, kun maistan suuren rakkautesi musiikkiin, jolla lahjalla Jumala Sinut on kaunistanut. Tämä rakkaus panee minut myös toivomaan, ettei tämä minun kirjoitelmani tuota Sinulle mitään vaaraa. Kukapa nyt itse Turkinmaallakaan mahtaisi pitää pahana sitä, että joku harrastaa taidetta ja kiittää taiteilijaa! Johan minä itsekin kunnioitan Sinun baierlaisia herttuoitasi (vaikka he eivät juuri ole minulle suosiollisia) enemmän kuin muita, syystä, että he pitävät arvossa ja edistävät musiikkia.

Ei ole mitään epäilystä, ettei niissä sydämissä, joihin musiikki vaikuttaa, olisi kätkettynä monen hyvän avun siemen. Ne sitävastoin, jotka musiikki jättää kylmiksi, ovat kiven tai kallion kaltaisia. Eivät myöskään pahat henget voi kärsiä musiikkia, vaan vihaavat sitä.

Olen täydellisesti sitä mieltä, enkä arkaile sitä avoimesti sanoa, että teologian (jumaluusopin) perästä ei ole mitään, jota voisi musiikin rinnalle asettaa, koska se yksin, kuten paitsi sitä vain teologia, voi antaa meille sydämen rauhan ja riemun. Siitä on selvänä todistuksena se, että perkele, surujen ja murheiden, huolten ja levottomuuden alku, pakenee soiton säveliä melkein kuin Jumalan sanaa. Siinäpä syy, minkä tähden profeetatkin juuri musiikille suurimman arvon panivat.  Ei geometriaa, aritmetiikkaa ja astronomiaa, vaan musiikin he yhdistivät jumaluusoppiinsa, julistaen totuutta psalmeilla ja laulun sävelillä.

Minkä tähden minäkin juuri nyt niin musiikkia ylistän? Miksi koetan näillä harvoilla riveillä niin suurta asiaa kuvata, paremmin sanoen pilata? Siksi, koska minun sydämeni on sitä niin täysi, milteipa ylitsevuotava, sillä musiikki se on, joka minua niin usein on virvoittanut ja suurista ahdistuksista päästänyt.

Näiden mietelmien jälkeen käännyn taas puoleesi pyytäen Sinua, jos Sinulla sattuu olemaan kappale tuota laulua "In pace in id ipsum", niin ole hyvä ja toimita siitä minulle jäljennös. Sen sävel on minua nuoruudestani saakka miellyttänyt ja nyt sitä enemmän, kun ymmärrän tekstin. Moniäänistä sovitelmaa tästä antifoonista en ole vielä tavannut. En tahdo Sinua vaivata pyytämällä sitä uudestaan säveltämään, vaan oletan, että Sinä olet jo sen jolloinkin tehnyt.

Niinpä niin, minä uskon muuten, että elämäni kohta lähestyy loppuaan. Maailma vihaa minua eikä voi minua kärsiä; minä taas kohdaltani olen itse niin kyllääntynyt enkä välitä siitä. Siksi olen ruvennut useammin tätä antifoonia laulamaan ja haluaisin kuulla sen moniääniseksi sovitettuna. Mutta koska en voi tietää, onko Sinulla sitä tai tunnetkokaan sitä, lähetän sen tässä mukana nuoteille merkittynä. Voit säveltää sen, jos tahdot, myös kuolemani jälkeen.

Herra Jeesus olkoon kanssasi iankaikkisesti. Amen. Anna anteeksi rohkeuteni ja laajasanaisuuteni. Lausu kunnioittavat terveiseni koko musiikkikunnalle.

Koburgissa, 4 p:nä lokak. 1530.

Martti Luther.

-------

Tämä Lutherin, rakastetun Isän Kristuksessa, raitis kanta on minua henkilökohtaisesti tyydyttänyt. Tunnustan sen myös omakseni. Musiikki oikein käytettynä on suuri Jumalan lahja. Siltä me saamme täällä kyynelten maassa iloita niin kuin muistakin lahjoista, joita rakas Isä meille on suonut. Varmaan moni epämusikaalinen henkilö itse kipeästi tuntee, että hän on jollakin tavoin invaliidi, koska ei voi kokea sävelten ihmemaailmaa. Jos me olemme saaneet "laulumielen", kiittäkäämme siitä sen suurta antajaa!

"Pyhä, pyhä Jumalalle, nyt jo veisaan päällä maan. Siellä jatkan Karitsalle hallelujaa ainiaan."

Toimittaja.

Paavo Viljanen: "Kasteen armo"

Kirkkoherra Paavo Viljanen oli Siinin Lähetyslehden päätoimittaja vuosina 1944- 1960. Hän oli lisäksi SRK:n johtokunnan jäsen vuodet 1942 - 1961 sekä SRK:n toimitusneuvoston jäsen vuodet 1954 - 1959.

Vanhoillislestadiolaisuuden äänenkannattajassa Siionin Lähetyslehdessä kirjoitti lehden toimittaja kasteesta samalla otsikolla - Kasteen armo - kuin kirkkoherra Väinö Havas  seitsemän vuotta aikaisemmin. Kirjoituksesta ei löydy suoranaista Viljasen kannanottoa kastamattoman lapsen autuuteen.

--------

Kasteen armo

Ap. teot. 2: 36—41.

Siionin Lähetyslehti 6/1947, 81 - 82.

 Kun ensimmäisenä kristillisenä helluntaipäivänä synninhätään joutuneet miehet parahtivat kuin yhdestä suusta kysymään, mitä heidän pitäisi tehdä pelastuakseen Jumalan vanhurskaalta vihalta, vastasi Pietari: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

Meidätkin on pieninä lapsina kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Silloin taivaallinen Isä käänsi armonaurinkonsa kaikki päivänsäteet meitä kohden. Me olimme niiden polttopisteenä. Pyhässä kasteessa Jumala julkisesti omisti elämämme aamuvartiossa meidän hyväksemme kaiken sen siunauksen, joka sisältyy Jeesuksen Kristuksen lunastustekoon. Meihin soveltuivat sanat: ”Minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltäsi kutsunut, sinä olet minun."  Tästä armotapahtumasta kertoo meille vieläkin meidän ristimänimemme. Ei mikään pyhä toimitus kuvasta siinä määrin kuin juuri pienen ja avuttoman lapsen kastaminen sitä Raamatun perustotuutta, että Jumalan armo on ilmainen ja että se annetaan meille ilman omia töitämme tai ansioitamme. Ennenkuin me kykenimme edes haparoimaan Jumalaan päin, ennenkuin meidän tajuntamme oli herännyt, taivaan Majesteetti alentui meidän tasollemme, meidän kurjuuteemme, ja teki meidän kanssamme lujan liiton. ”Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

Yhä on tämä armoliitto, jonka juuret ovat Golgatan kallioperustassa, Jumalan puolelta vahva ja ehjä. Jumalan ei tarvitse sitä uudistaa. Mutta monen ihmisen kohdalla on liitto tullut rikotuksi. Sydämeen on hiipinyt epäuskon kyy. Sielunvihollinen on riistänyt hänet, vaikka hän kuuluukin lunastustyön ja kasteen pyhän armon tähden Jumalalle. Kenties tähän oli syynä se. että ihminen kasvoi ympäristössä, jossa ei eletty uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Siitä uhosi sydämen peltomaahan kylmä halla, joka pani heikon oraan. Lapselta puuttui kristillinen kasvatus. Lunastuksestaan ja kasteestaan huolimatta tällainen ihminen joutuu helvettiin, ellei fetet käänny vaivaan, vievältä tieltään.

Mutta Jumala odottaa vielä hänenkin palaamistaan, niinkuin tuhlaajapojan isä. Kun tämä katuvana palaa, suo hän hänelle armonsa. Epäusko ja sen siittämät tekosynnit annetaan hänelle anteeksi. Taivas avataan ja helvetti suletaan. Sitä varten kaikuu yhä Jumalan seurakunnassa evankeliumi, anteeksiantamuksen sanoma Herran Jeesuksen korkeassa nimessä ja pyhässä sovintoveressä. Sitä julistavat tosin ihmiset, uskoon itsekin saatetut, mutta; siitä vastaa itse Jumala. Se on hänen evankeliuminsa, anteeksiantamuksensa ja päästönsä. Tämän sanoman kautta ovat syntisen ihmisen synnit taivaassa, Jumalan edessä, anteeksi.

Näin me olemme, ystävät, päässeet takaisin armoihin. Näin on evankeliumi osoittautunut meille Jumalan voimaksi, meidän autuudeksemme.

Tähän me tahtoisimme opastaa myös muita, jotka elävät Jumalan seurakunnan ulkopuolella.

Hiljene kuuntelemaan ristimänimesi saarnaamaa Jumalan rakkautta, jokia ympäröi sinua jo elämäsi taipaleen alussa. Se kutsuu sinua kotiin. Teroita korvasi evankeliumiin suloiselle sanomalle, kun kuulet sitä julistettavan Jumalan seurakunnassa. Kun sinä avaat sille korvasi ja kätket sen sydämeesi, et enää pysy pahan hengen vallassa etkä vihollisen leirissä, vaan olet jälleen Jumalan lapsi. Sinä saat uudelleen Pyhän Hengen lahjan. Sinulla on todellinen helluntai, olipa vuodenaika almanakan mukaan mikä tahansa. Kasteen armoliitto, jonka Jumala teki kanssasi jo pienenä ollessasi, on luja ja pätevä ei ainoastaan Jumalan puolelta, vaan myöskin sinun kohdaltasi.

Paavo Viljanen