Juhani Raattamaan viime hetkistä

Saivosta 15/5 1899

Rakkaalle veljelle ja uskolliselle työntekijälle herran viinimäessä Aatu Laitinen. Jumalan armo lisääntyköön teille perheenne kanssa.

Kiitän kirjeestä, jonka olemme jo saaneet joulukuussa, jossa pyysitte teille jonkun rivin kirjoittamaan eikä meillä ole tullut kirjoitetuksi. Sillä hänkin oli aina väliin huonovoipainen. Kyllä hänkin puhui, että pitäisimme kirjottaa, mutta se on ollut minullakin aina raskaampi kuin muu työ, että aina on tullut lykätyksi, jota minä nyt saan katua; mutta antakaa minulle sekin anteeksi; paljon tarvitsen aina anteeksi saada; puhuimme kyllä vävy Kallen kanssa ja Eevan kanssa1, että pitäisi teillekin kirjottaa kuolleen sanoma. Tässä lähetän teille kaksi vainajan viimeisistä kirjeistä. Vielä annan teille tiedon hänen lähdöstänsä pois maailmasta, että hänellä ei ollut erityistä kipua, täydellä ymmärryksellä oli läpi koko ajan, vaan voimat vähenivät; toista viikkoa oli hän vuoteessa. Viimeisenä yönä kysyin häneltä, missä sinulla on kipeä, johon hän vastasi: ei minulla ole missään kipeää, minulla on juuri hyvä olla. Viime tunnilla luin hänelle kristittyin kirjeitä ja terveisiä, jotka sanoi kuulevansa ja vastasi niihin: Herra siunatkoon heitä kaikkia! Ja niin hän nukkui kuin makeaan uneen. Ja nyt hän on kruunattu vanhurskauden kruunulla, sillä hän on hyvän kilvoituksen kilvoitellut, uskon pitänyt ja juoksunsa päättänyt, vieläpä jättänyt meille hyvä esikuvan, että oli vireä rukoilemaan yksinäisyydessäkin ja anteeksianomaan ja anteeksiantamaan viimeiseen asti. Mutta nyt hän on saanut jättää vaellussauvansa haudan partaalle ja saanut astua sisälle paratiisiin, jossa ei enää syntiturmelus rasita niin kuin täällä; vieläpä saanut täydellisellä rakkaudella tervehdellä kaikkia edesmenneitä veljiä ja sisaria sekä opettajia ja opetuslapsiansa, jota hän täällä usein on ikävöinyt, jossa ei enää tarvitse murheen ja kaipauksen kyyneleitä vuodattaa. Siinä uskossa ja toivossa mekin olemme vaikka monessa heikkoudessa ja puuttuvaisuudessa, mutta syntein anteeksisaamisen armossa uskomme mekin, että yhteen tulemme Herran kunniassa.

Vielä saan ilmottaa iloisiakin sanomia veljelle, joka täällä on paljon saarnannut, että näissä kylissä on tullut useita kristityksi ja ovat totuudessa matkaan lähteneet. Olkaa rouvanne ja perheenne kanssa rakkaudella tervehdityt ja muistakaa minuakin rukouksissanne anteeksiantavaisella sydämellä, ja pyydän veljeltä jonkun rivin lohdutukseksi.
Karuliina Raattamaa

 

Armonsanoma 12, lisälehti/1911, s. 233-234.

Kirje on julkaistu aikaisemmin typistetympänä Sanomia Siionista-lehdessä  (7/1899, 2. 139-140). Laitinen on muokannut kirjeen kieliasua julkaisemista varten.

---

1 Karl ja Eeva Aidantausta.

---

Juhani Raattamaan muistokirjoitus (Aatu Laitinen)

†         Juhani Raattamaa 

Jeesus sanoo: Minä ole ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olisi kuollut. Joh. 11:25. 

Vanha ja uskollinen evankeliumin saarnaaja ja lasten opettaja Juhani Juhaninpoika Raattamaa on maaliskuun 7 päivänä rauhallisesti Herrassa nukkunut kuolon uneen 88 vuoden vanhana. Hän syntyi Kaaresuannon Kuttasen kylässä ja asui vanhempana Saivon kylässä, sekä oli kauvan katekeettana Ruotsin Lapinmaan lapsille. Laestadius kertoo ”Huutavan äänessään” tämän lahjakkaan työkumppaninsa nuoruuden jumalattomuudesta, heräyksestä ja kääntymisestä, ahkerasta työnteosta ja elämästä tarkoin, josta tähän merkitsemme seuraavaa ”Talvella alkoi myös Raattamaa puhumaan kristillisyydestä. Tammikuussa 1848 tuli Juhani Raattamaa Lainion kylään joukko lapsia mukanaan, joita opetti lukemaan vaan samalla saarnasi muillekin. Hän selitti Kristuksen kärsimisen historiaa niin kuin oli oppinut ollessaan rippikoulun opetuksessa osallisena Kaaresuannossa. Illoin pidettiin rukouksia ja kanssapuheita, josta seuraus oli Jumalan avulla, että muutamat viinankin kauppiaat saivat piston sydämeensä ja heräys tapahtui ihmisisissä näkemään synnin julmuutta, sekä pakenemaan Kristuksen tykö. Voimallisesti saarnasi Raattamaa ei ainoastaan raittiudesta, mutta myös erittäinkin elävästä a totisesta kristillisyydestä. Hän teki työtä lakkaamatta yöllä ja päivällä; ainoastaan eräitä tiimoja amupuoleen yötä nukkui; Ja se oli enemmän kuin ihmeellistä, ettei hän kokonaan väsynyt, mutta hänellä olikin luja terveys.”

Paljoksi tulisi tässä luetella tämän voimallisen työntekijän täydellistä elämäkertaa. Hän matkusti paljon saarnaten Jumalan sanaa erittäin Ruotsin Lapinmaassa, mutta myös Suomen pohjoisosassa Oulua ja Pudasjärveä myöten; erityisellä rakkaudella hän puhui matkoistaan Rovaniemen kautta Kemijärvellä. Hänellä oli tuo paras lahja: sydämellinen rakkaus suurimpana voimana, ja sentähden häntä niin paljon rakastettiin. Paljon hän neuvoi myös kirjeitten kautta kristityitä rakkauteen keskenänsä. ja mitäs meille sitten muuta jääpi kuin viha, jos me rakkauden turmelemme? Mitä auttaa sitten jumalisuutemme eli uskomme? Rauhallinen muisto Juhani Raattamaasta: hän lohdutti Jumalan sanalla monta murheellista, lohduttakoon nyt häntä jumala ijankaikkisesti; vanhurskaan muisto pysyy. Monta on, jotka todistavat heille armon Jumalalta tapahtuneen tämän uskollisen palvelijan kautta. Asuimme lähilaihin 16 vuotta tämän rakkaan veljen ja ystävän kanssa ja aina erkanimme rakkaalla sydämellä Jumalan suurta armoa tunnustaen herrassamme Jeesuksessa. Raattamaa vainaja oli aivan väsymätön vierasten holhooja. Joka tuli hänen kotiinsa, se oli kuin kotonansa ja aina taloon tervetullut. Hän on nyt päässyt parempaan kotiin.

Olkaa nyt Lunastajassamme Jeesuksessa, johon vainaja turvasi, lohdutetut vaimonsa Karoliina ja lapset ja vainajan monet ystävät. Kilvoitelkaamme hyvä uskon kilvotus rukouksessa ja valvomisessa kaikki veljet ja sisaret yksimielisyydessä ja rakkaudessa, jota herra on kutsunut suurelle ehtoolliselle. Kiitos ja kunnia olkoon Jumalalle ja rakkaalle Isälle. Auta meitä armon ja rakkauden Jumala sovintoveren voimalla totisessa kilvoituksessa Jeesuksessa pysymään siihen asti kun herra tulee. Amen.

A[atu] L[aitinen]

Sanomia Siionista 4/1899, s. 76-78.

Wanhoja kirjeitä 48. J. Fr. Thauvón Iistä syksyllä 1885

 

Kirkkoherra J. Fr. Thauvón (1828 - 1918)  Lestadiolaispappien Iin kokouksen isäntä syyskuussa 1885.

Kirje Iistä

Rakkaille veljilleni ja sisarilleni Kristuksessa toivotan armoa ja rauhaa. Herra jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian; ei Hän kiellä hurskailta mitään hyvää. Herra Seepaooth, autuas on se ihminen, joka sinuun uskaltaa.

Kuinka lohdullista eikö se ole, että Herra on meille aurinko ja kilpi. Hän lämmittää kylmät sydämemme palavalla rakkaudellansa, mutta Hän suojaa meitä niin kuin kilpi; ei ole yhtään hätää Hänen lapsillansa, sillä he saavat turvattuina olla Hänen armosiipeinsä alla.

Kokous erittäinki uskovaisten pappein kesken pidettiin täällä[1], johon saapuivat veljet Heikel, Grape, Castrén, Bäckman, Mandellöf, Veijola, Snellman ja Eemil Thauvón sekä useoita maallikoita.[2] Kaikessa yksimielisyydessä keskusteltiin Jumalan valtakunnan asioista ja joka ilta pidettiin Raamatun selityksiä seurahuoneessa.[3]

Tervehdän perheineni sydämen rakkaudella kaikki Jumalan lapsia. Herramme Jeesuksen haavoissa on meillä turva kaikkea myrskyä vastaan. Muistakaa meitäki rukouksissanne. Merkitsee veljenne Jeesuksessa
J. Fr. Thauvón

Aatu Laitinen. Valituita kirjeitä. Toinen osa. Oulu 1886

---

[1] Syyskuun alussa 1885 lestadiolaiseen herätysliikkeeseen liittyneitä pappaja sekä joitakin nimeämättömiä maallikkosaarnaajia kokoontui Ii:n pappilaan pohtimaan opillisten asioiden lisäksi herätysliikkeen asemaa evankelisluterilaisessa kirkossa. Tilaisuuden suunnittelusta ei ole säilynyt juurikaan tietoja. Tosin edellisenä syksynä olivat veljekset Karl Abiel ja Oskar Immanuel Heikel (1858–1941) pohtineet kokouksen järjestämistä

[2] Kokousajankohtana pappina toimineista lestadiolaisista kokoukseen ei osallistunut, Viktor Alfred Virkkula (1854 – 1932), jonka poissaolon selittänee hänen silloinen kaukainen asuinpaikkansa Inari. Toinen kokouksesta puuttunut oli Enontekiön kappalainen Aatu Laitinen, jonka poissaoloon löytyy selitystä tämän linkin takaa. On myös esitetty väitteitä, että teologian ylioppilas Arthur Leopold Heideman olisi osallistunut kokoukseen, mutta tälle väitteelle ei löydy tukea aikalaislähteistä, kuten näemme yllä olevasta kirjeestä. Siitä kuitenkin puuttuu jostakin syystä kokoukseen osallistuneen Oskar Immanuel Heikelin nimi. Kokouksen aikalaisarvioita löytyy täältä.

[3] Kokouksessa laadittiin kannanotto, jonka Aatu Laitinen julkaisi seuraavana vuonna Kristillisen Kuukauslehden helmikuun numerossa.