Saarnaaja Ies-Pietin ja Emil Melanderin keskustelu

 

Kristina ja Per Vasara (Ies-Pieti)

Kapteeni, myöhemmin eversti Emil Melanderin artikkeli jatkuu seurakuvauksen jälkeen keskustelulla Ies-Pietin kanssa.  Melander vieraili Lannavaarassa ja osallistui siellä pidettyihin seuroihin helmikuussa 1895. Kokouksessa Lannavaaraan saapuneet Ruotsin Lapin maallikkosaarnaajat antoivat lausunnon, jossa he asettuivat lestadiolaisen herätysliikkeen kirkossa pysymisen kannalle. Lausunto julkaistiin ensiksi Ruotsissa Vårt Land-lehdessä (n:o 85, 11.4.1895), sen jälkeen Haaparannanlehdessä (22.5.1895) ja tämän jälkeen lukuisissa ruotsalaisissa ja suomalaisissa sanomalehdissä. Vårt Landissa ollut julkilausuma on osana kapteeni ja kirjailija Emil Melanderin (1856 – 1930) useampiosaista kirjoitusta Bland finnar och lappar = Suomalaisten ja lappalaisten keskuudessa. Artikkelisarjan kahdeksannen osan hän on otsikoinut Bland laestadianer =Lestadiolaisten keskuudessa. Kuvattu keskustelu lienee käyty silloin.

-------

Oli Ies-Pietilläkin ollut myrskyinen aikansa. Mikä väkijuomien orja hän olikaan ollut? Kun rannikon kauppiaat ja salakapakoitsijat sijaitsivat houkutelleet häntä paloviinalla saadakseen häneltä hänen poronsa, miten usein hän olikaan kiusaukseen. Ja mitä kaikkea olikaan hän silloin tehnyt juovuksissa hurjana ollessaan. Mutta Herra oli etsinyt häntä. Lain vasaralla oli Jumalana palvelija rovasti – niin kutsutaan vielä tänäkin päivänä rovasti Laestadiusta -lyönyt kovalle sydämelle siksi kunnes se aivan murtui. Ies-pieti oli saanut uuden sydämen ja uuden mielen. Koko hänen elämänsä oli muuttunut. Ja kun hän nyt harhaili poroineen erämaassa, kulki hän kuitenkin määrättyä päämaalia kohti: samaa, jota kohti hänen mestarinsakin oli kulkenut. Mestarin sanat johtivat hänen elämätään. Voi olla, ettei hän aina niin tarkoin ymmärtänytkään sanojen sisältöä, mutta hän tunsi äänen, rakasti sitä ja tänä iltana oli hän luullut kuulleensa sen rakkaan äänen ja sen vuoksi oli kyyeleet virranneet pitkin hänen ryppyisiä poskiaan.

”No, sinä tukholmalainen kapteeni, mitä sinä pidät näistä laestadiolaisista? kysyi kokousten jälkeen minulta Ies-Pieti. ”Kyllä minä pidän heistä”, vastasin. Tosin teidän joukossanne on kaikenlaista kansa, mutta kyllä minä luulen, että useimmat täällä olijoista rehellisesti ovat sitä mitä näyttävät. Minun mielestäni kuitenkin voisitte olla hiukan hiljempaa, eikä pitää sellaista melua. Tuskin voi kuulla, mitä saarnaaja puhuu”

”Niin ei pidä sinun puhua”, virkkoi Ies-Pieti, ”sehän on Pyhä Henki, joka on liikkeellä aivan kuin helluntaina. Etkö luule, että hekin silloin huusivat ja kulkivat ympäri huonetta kuten me?” ”Ei ole kerrottu siitä Raamatussa sanoin. ”No, mutta sanotaanhan Daavidistakin, että hän tanssi liiton arkin edessä,” vastasi Ies-Pieti. ”Se oli sen tähden, että hänellä oli Pyhä Henki”. ”Niin tosin kerrotaan, että hän tanssi, mutta ei kerrota, että hän huusi ja kirkui, eikä myöskään, että hän huudollaan häiritsi ketään saarnaajaa”, huomautin. Mutta kyllä joku saarnasi, väitti ukko. ””Missä siitä puhutaan”, kysyin. ”Enkä sitä paitsi voi uskoa, että Pyhä Henki puhuu saarnaajan kautta ja samalla panee toimeen senlaisen melun teissä, ettei voi edes kuulla mitä hän puhuu. Sitä paitsi miten voi Ies-Pieti itse istua paikallaan ja hiljaa koko ajan. Olen kuullut, ette sinä milloinkaan tule liikutuksiin. Mistä se johtuu?”

Se johtuu siitä, että minun sydämeni on niin kova”, vastasi ukko kyyneleen tunkeutuessa silmäkulmaan. ”Tule auttamaan minua, Raattamaa”, lisäsi hän sitten, ”tämä Tukholman poika ei tahdo uskoa, että se on Pyhä henki, joka meissä vaikuttaa”.

Jatkuu…

 

Wanhoja kirjeitä 9. Aatu Laitisen kirje Erkki Antti Juhonpietille 21.6.1898

Erkki Antti Juhonpieti

Kun uuden heräämisen vaatimus levisi 1890-luvun viimeisinä vuosina lestadiolaisyhteisöissä, asettui Sanomia Siionista-lehden toimittaja Aatu Laitinen sitä tukemaan . Hän antoi lehdessään palstatilaa uutta heräämistä vaatineiden saarnaajien kirjoituksille sekä myös omilla kirjoituksillaan tuki heitä. Monien tunnettujenkin saarnaajien lankeemukset laukaisivat syytöksiä, joiden mukaan niiden syynä oli liian löysä evankeliumi. Aatu Laitinen kävi lehtensä maaliskuun numerossa (Sanomia Siionista 3A/1898, 47-48) hyökkäykseen "saastaisuudessa" vaeltaneita saarnaajia vastaan ja vaati, että heidän olisi lopetettava saarnaaminen kokonaan, vaikka nämä olisivat tehneet parannusta synneistään. Lisäksi hän totesi, että kaksi suurta mätähaavaa on tahtonut lopettaa kristillisyytemme: lihallisuus ja paisuminen.  Lehtensä seuraavassa numerossa Laitinen julisti vahvaa tukeaan uudelle heräämiselle (Sanomia Siionista 3B/1898, 55-57). Samassa lehdessä oli lisäksi Laitisen artikkeli Kuuluuko laki kristitylle, jossa hän toteaa: Laki on se koira, joka aina haukkuu jälkeemme niin kauvan kun ruumiissa olemme.
Erkki Antti Juhonpieti ei lainkaan hyväksynyt Aatu Laitisen kirjoituksia eikä uuden heräämisen vaatimusta. Kuten alla olevasta Laitisen kirjeestä ilmenee, hän kritisoi Laitisen opetusta. Valitettavasti Erkki Antin lähettämä kirje ei ole säilynyt. Erkki Antin uusheräyksen torjunta ilmenee muun muassa kirjeessä kesällä 1898 Matti W. Pekkalalle. Siinä hän nimeää uusheräyksen Kittilästä tulleeksi Suomen  surviaisparveksi. Nämä eivät olleet kyenneet uskomaan vapauteen asti ja siksi luulevat Torniolla olevan kristityt nukkumassa (Juhonpieti 1979, n:o 104).

-------

Rakkaalle veljelle ja vanhimmalle Herrassa Erkki Antille Juhonpiedissä.
 

Jumalan varjeleva armo tallettakoon meitä Kristuksessa.

Ensin kiitän rakkaudella veljen kirjeestä, josta selvään näkyy rakastavainen hellä mieli, jolla ennenkin minua kohtelitte. Olettepa rakas vanhin kuitenkin loukkaantunut laillisiin opetuksiini Siionin Sanomissa. Vaan kun ne on kirjoitetut kuollutta uskoa vastaan, jota pahaa on luultavasti myös pujahtanut rajan yli Suomesta Ruotsiin, kun te vanhimmat ette jaksa pislaakivahtia[1] niin tarkoin pitää tuolla pitkällä rajalla, niin ei se paljon pilanne kallista asiaamme, sillä elävät kristityt suostuvat Jumalan lakiin, että se hyvä on. Onhan apostolikin muutamille seurakunnassa sanonut: laittakaa pelvolla ja vapistuksella, että te autuaaksi tulisitte ja kuolettakaa se vanha ihminen tekoinensa, himoin ja haluin kanssa, ja niin edelleen.  Kovin ikäviä muisteli Hietaniemessä kauppias Ero kristityn vaimonsa[2] kanssa opettajistakin, niinpä Pajalan papista Zeidlitz[3] veljestäkin ja appifaaristaan, josta Zeidlitzille myös veljellisesti kirjoitin vastausta saamatta. Jos siitä kymmeneskään osa on totta, niin huonosti ovat asiat. Apostoli käskee niin opettamaan: rankaise, neuvo, nuhtele kaikella siveydellä; Kyllä on lihallisia ihmisiä aina paljon joka paikassa, joille Herran raskaat tuomiot Hänen sanassaan kuuluvat, eikä ole meillä lupa keveästi opettaa, koska emme voi lukea yhtään lukua Raamatusta.
                Te ymmärrätte rakastettu veljeni ja vanhin, etten tarkoita olla opettajanne, olette enemmän Raamatussa oppinut kuin minä, sanon vain omantuntoni sisällisen vakuutuksen. Olen myös pelännyt, jos Jeesus ei meitä tunne tullessaan, vaikka olemme jotakin Hänen nimensä kautta toimittaneet.
                Vaimoni ja muiden kristittyin kanssa täällä sanon teille veljeni sydämelliset terveiset, ja olen aina iloinen, jos jaksatte vielä minua muistaa kirjeellä. Saivon rakkaalle papalle kun kirjotatte, niin sanoka meidän rakkaat terveiset; haluaisin teitä käydä kohtaamassa, jos Jumala suo, muistakaa meitä rukouksissa, veljellisesti Aatu Laitinen.

Tulevana talvena Lannavaaran seurain aikaan olisi haluni, jos Jumala suo ja elämme, teitä veljeni rakkaudella kohdata vielä, että enemmän voisimme puhella veljellisessä lohdutuksessa niin kuin ennenkin.

On näet aikomukseni tulla talvella Lannavaaran seuroihin / vielä kerran kohdata rakkaita vanhoja, jos on niin Jumalan tahto.

Kovin huonosti toimitti Grönroos täällä L:n  Uuden postilla asian.[4]

On ollut käskyni Hellmanille Ouluun, että lähettää lahjaksi teille Sanomia Siionista, vaan hän näkyy sen unhottaneen. Kyllä minä siitä vielä Ouluun kirjoitan, että teille rakas vanhin ja veljeni lehdet tulevat. A. L.

---

[1] Pislaaki = takavarikko.

[2] Kauppias Karl Ludvig Ero (s. 1858)  ja hänen vaimonsa Katarina Wilhemina Hynylä (s. 1857). Ks.  Ruotsin väestönlaskenta 1900. Hietaniemen seurakunta, Vitsaniemi, sivu 35, rivit 7-8.

[3] Pajalan kirkkoherra Otto William Zeidlitz (1860 – 1943) toimi katekeettana ja saarnaaja, lähetysjohtaja August Lundbergin apulaisena pari vuotta (1886 – 1888)  Lannavaarassa. Hänet vihittiin papiksi, ilman minkäänlaista akateemista koulutusta, vuonna 1888. Zeitlitz toimi kappelisaarnaajana Muonionalustan seurakunnassa vuodesta 1892, Korpilompolossa vuodesta 1895 ja vuonna 1899 hänet valittiin Pajalan kirkkoherraksi. Tässä tehtävässä hän oli vuoteen 1941 saakka.

[4] Frans Oskar Grönroos (myöhemmin Vihantola, 1876 – 1936) kustansi Porissa Laestadiuksen Uuden postillan vuonna 1897. Sen olivat toimittaneet Henrik Mäkitalo ja Yrjö Halonen. Grönroos liittyi lestadiolaisuuden hajaannuksessa uusheräykseen, mutta irtaantui vuosina 1920 -1906 kokonaan lestadiolaisuudesta. Hänestä tuli vuosiksi 1906–1907 Kristillisen työväenliiton sihteeri ja puolueen Tähti-lehden toimittaja (1906–1908). Lisäksi hän oli toimittajana Länsi-Suomen kristilliset sanomat-ehdessä (1909) ja Herättäjä-lehdessä (1910–1911). Grönroos siirtyi vuonna 1913 Herättäjä-Yhdistyksen matkasaarnaajaksi (1913–1936). Vuoden 1909 eduskuntavaaleissa hänet valittiin Kristillinen työväenliiton listoilta kansanedustajaksi.

August Lundbergin kiertokirje saarnaajille lestadiolaisryhmien sovintokokouksesta

Länsilestadiolainen Stockelin perhe Jukkasjärven Kattuvuomasssa kotinsa portailla 1900-luvun alussa.
Kuva: Kiruna stads bildarkiv

Ruotsin itälestadiolaisten johtava saarnaaja August Lundberg tapasi esikoislestadiolaisten johtajan saarnaaja Peder Olsen Fjelldalin (Meri-Pietari)  joulukuussa 1912. Hän yritti saada Meri-Pietarin muuttamaan kielteistä asennettaan lestadiolaisryhmien sovintokokoukselle. Yritys kuitenkin epäonnistui. August Lundberg lähetti tämän jälkeen itälestadiolaisille saarnaajille oheisen kiertokirjeen

Cirkulär till predikanterna om försoningsmöte mellan öst och väst

Joulukuun 18 päivä 1912 kävi allekirjoittanut Peder Olsen Fjelldalin tykönä Norgassa sitä vasten, että saada sovinto kokouksen toimeen. Asetin hänen silmänsä eteen, kuinka surkea se on, että on riita ja tuomio Jumalan lasten välissä, että kymmenen tuhansia ihmissieluja mene hukkaan tämän riidankautta ja itse perkele mahtanee oikein nauraa kuin kristityt tuomitsevat toisiansa, jonka tähden se olisi paras, että niin hopusti kuin mahdollista hommata sovintoa ja sitte ruveta kahdenkertaisilla yhdistetyillä voimilla työtä tekemään sielujen autuuden päälle.

            Peder vastasi siihen: En halua yhtään sovintoa, joka halua sovinto, tuokoon sovintotuomareita, emme saata pittää sovintokokousta ilman sovintotuomaria. Minä vastasin siihen, että olemme Vittangin seurahuonessa sopinet, että koska kaikki meille tunnetut kristityt ovat jommallakummalla puolella ja siis koovin alhaiset niin täytyy Raamattu Lutheruksen, Laestadiuksen ja Raataman kirjoitukset meille olla sovintotuomarit. Pietari väitti se aivan mahdottomaksi ja kielsi puhen koko sovinnosta.

Kirjeen toisella puolella alla oleva raportti ruotsiksi. Suomenkielinen on ollut erillisellä paperilla ja kuului näin:

23 päivä maaliskuuta 1910 kokontui seuravat saarnajat (Laestadialaisia) Vittangin seurahuonessa lännen puolelta Isak Kuoksu, Samuel Vettasjärvi, Isak Niku, Frans Parakka ynnä koko seurahuone täynä lännen kristillisyteen kuuluvia. Idältä oli läsnä Oluf Koskamo ja Aug Lundberg muutaman kumpanin kanssa.                                                     

Neljän tiiman keskustelun jälkeen näytti olevan yksimieleinen tarkoitus, että maaliskuussa 1911 kokontua sovintokokoukseen Vittangin kirkoon, jonka vaarantavainen pappi oli siihen luvannut. Päätös oli 3 eli 4 päivää ensin yhdessä pittää kokousta 2 kertaa päivässä ja joka kokouksessa 1 saarna kumpaiselta puolelta, jonka jälkeen saisi keskustella sovinnonmahdollisuudesta kuin ensin on saarnojen kautta oppineet tuntemaan toisiansa.

Koska lännen saarnaajat halusit ensiin keskustella poissa olevaisten saarnaajitten kanssa asiasta, niin ei saatettu heiden puoleltansa päättää vakaiseksi, vaan lupasivat viimein lokakuussa antaa Lundbergille vastausta tulevatko he sovintokokoukseen Wittangissa maaliskuussa 1911.

Lannavaarassa 5 p. helmikuuta 1911

Aug Lundberg

Lähde: August Lunbergin kokoelma