Saarnaaja Juho Kierin muistokirjoitus Walvoja-lehdessä 3.1.1929

 

Juho Kierin passianomus

Amerikan esikoislestadiolaisten johtaviin vaikuttajiin kuului 1890-luvulta alkaen Johannes/Juho/John Kieri. Herätysliikkeen historiankirjoitukselle hän on ollut huomattavasti merkittävämpi henkilö, kuin hänen roolinsa saarnaajana ja yhtenä Pohjois-Amerikan esikoislestadiolaisten johtavista henkilöistä. Nimittäin hänen kustantamanaan ja julkaisemanaan ilmestyi Calumetissa Michiganissa "Aikakautemme Wanhinten Kirjoituksia"-nminen kirja, johon Kieri oli koonnut lestadiolaissaarnaajien ja -vaikuttajien kirjeenvaihtoa. Kieri otti kirjasta 1500 kappaleen painoksen ja kirjaa levitettiin Pohjois-Amerikan lisäksi myös Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Kirjan julkaisemisella  oli arvattavasti vaikutusta myös herätysliikkeen sisällä parhaillaan vaikuttaneisiin kuohuntoihin ja riitoihin. Pystyttiinhän nyt vetoamaan, kun oli "mustaa valkoisella", siihen mitä Raattamaa, Erkki Antti ja muut vanhimmat olivat aikoinaan kirjoittaneet.

Edellä kerrotun lisäksi Kieri säilytti kirjaansa varten saamiaan kirjeitä, omaa kirjeenvaihtoaan, sekä hankki ja sai haltuunsa kirjansa julkaisemisen jälkeistä kirjeenvaihtoa. Kaikki tuo, erittäin laaja kirjeenvaihto on nyt arkistoituna Kansallisarkistossa ja tutkijoiden käytössä niin sanotussa Kierin kokoelmassa. Mikäli Juho Kieri ei olisi ryhtynyt kirjeenvaihdon keräämiseen,  julkaisemiin ja säilyttämiseen, olisiko siihen ryhtynyt kukaan muukaan? Alla Kierin muistokirjoitus Calumetissa ilmestyneessä Walvoja-lehdessä 3.1.1929.

Vanha saarnamies Johan Kieri kuollut

Uutinen Kierin kuolemasta oululaisessa Liitto-
lehdessä 19.1.1929.

Viime lauantaiaamuna löydettiin saarnaajavanhus John Kieri asunnostaan kuolleena. Sydänhalvaus oli vanhusta kohdannut aamuyöstä ja niin oli maalinen vaellus päättynyt rauhallisesti ketään häiritsemättä. Edesmennyt vanhus on ollut verrattain hyvissä voimissa muute, mutta hengenahdistus on häntä vaivannut jo pitemmän aikaa, siitä huolimatta on hän liikuskellut kaupungillakin, käyden myöskin Walwojassa lehden noutamassa aina ilmestymispäivänä. Hän oli vielä pirteä ja hyvässä toivossa, että tautinsakin antaisi perään. Niimpä odottamaton olikin hänen kuolinsanomansa viime lauantaina kaikille täällä jotka hänen tunsivat, naapureilleenkin.

Johan Kieri on syntynyt Kukkolan kylässä, Karungissa, Suomen Ylitorniolla ja oli kuollessaan 81 w. 3 kuuk. ja 17 p:n vanha.[1] Hän oli tullut tähän maahana 1878, siis 50 vuotta sitten[2], asuen ensimmäiset 3 vuotta Delawaren kaivannolla ja sen jälkeen Calumetissa, työskennellen kaivannossa. Hän oli ollut uskomassa nuoruutensa päiviltä asti, kuuluen laestadiolaisen esikoissuunnan täkäläisiin johtomiehiin ja esiintyen aikanansa myöskin sen suunnan saarnaajana, tehden pidempiäkin saarnamatkoja, Suomeen ja Lappiin saakka. Viimeiset vuodet on hän asustellut kaikessa hiljaisuudessa täällä Calumetissa ollen vaan sanakuulijana seurakunnassaan.

Lähinnä jäivät poismennyttä kaipaamaan tytär mrs Fred R. Rice Chicagosta, Ill. ja pojat John A., Page, Idaho, Frank Oscar, Chicagossa, Ill. ja lakimies Louis A. Keary[3], Calumetissa, Mich. ynnä suuri paljous ystäviä ja tuttavia eri suunnilla Yhdysvaltain.

Vainajan maallinen osuus siunattiin haudan lepoon uudenvuodenpäivänä, viime tiistaina. Ruumissaarnan piti past. P. A. Heideman Pine-kadun pienemmässä  ap.lut. kirkossa[4] ja hautauksesta huolehti Petersonin hautaustoimisto.

Näin yksi toisensa perästä siirtyvät ajasta ijankaikkisuuteen [kuten] nämä täällä keskuudessamme kauan vaikuttaneet uranuurtajat. Ei ole hyvinkään monta enään niistä miehistä elossa, jotka niihin aikoihin kuin tämä edesmennyt asettuivat tänne Kuparisaarelle asumaan ja ovat siitä saakka täällä olleet.

Keveät mullat peittäköön tämänkin vanhuksen hautakummun

---

[1] Sekä tässä muistokirjoituksessa että Kierin kuolintodistuksessa on hänen syntymäaikansa (12.9.1847) väärin. ks. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/ylitornio/syntyneet_1845-1859_ik189/116.htm
Myös Kierin passihakemuksessa vuodelta 1906 on väärä syntymäaika (25.11.1854). Kieri avioitui Emilia Lovisa Pellonpojan kanssa 27.2.1876. Emilia Kieri oli syntynyt 30.6.1848. Hän kuoli Calumetissa 10.11.1918. Myös hänen kuolintodistuksessaan on väärä synymäaika (9.7.1849).

[2] Tässäkin on ilmeisen virheellinen tieto, sillä passihakemuksessaan Kieri ilmoittaa saapuneensa maahan SS Umbrialla , joka lähti Liverpoolista 18.6.1880 ja asuneensa Calumetissa Michiganissa 6/71880 lähtien.

[3] John Kierin poika Louis (alkuaan Lars Levi Kieri) Keary oli Kuparisaarella sekä tunnettu lakimies että yhteiskunnallinen vaikuttaja.

[4] Mielenkiintoista, että hautauksen toimitti pastori Paul Heideman kilpailevasta apostolisluterilaisesta seurakunnasta eikä paikalliset esikoislestadiolaiset maallikkopapit. Kertooko se Heidemanin myös esikoislestadiolaisten keskuudessa nauttimasta arvostuksesta vai Kierin ja hänen sukunsa lämpimistä suhteista Heidemaniin? Hautaustilaisuus pidettiin kuitenkin esikoislestadiolaisten kirkossa.

Amerikan vanhoillislestadiolaisten kannanotot televisioon, urheiluun ja pappien koulutukseen vuonna 1962

Lisää kuvateksti

Amerikan vanhoillislestadiolaiset, joita kutsutiin myös heidemanilaisiksi, alkoivat julkaista vuonna 1922 kuukausittain ilmestynyttä Rauhan Tervehdys-lehteä.Sen toimittajana oli pitkään pastori Paul Heideman. Lehden elokuun numerossa vuonna 1962 kerrottiin Calumetin juhannusseurojen yhteydessä kesäkuussa pidetystä saarnaajien ja seurakuntavanhinten kokouksesta. Siellä keskusteltiin television ja kilpaurheilun sopivuudesta sekä pappien kouluttamisesta. Kokousväki suhtautui kielteisesti sekä televisioon että kilpaurheiluun. Asenne myös omien pappien kouluttautumiseen oli negatiivinen, sillä nämä joutuisivat opiskelemaan muiden ylläpitämissä oppilaitoksissa. Tämä voisi kokouksen mielestä johtaa siihen, että pahimmassa tapauksessa kynitään entinenkin usko pois.  Uskovaisena lähetetään ja saadaan uskottomana takaisin.

Rauhan Tervehdys, elokuu 1962

SAARNAAJIEN JA SEURAKUNTAVANHINTEN KOKOUS

Lehtemme viime numerossa oli jo lyhyt uutismaininta siitä, että Calumetin juhannusseurojen yhteydessä pidettiin saarnaajien ja seurakuntavanhinten kokous, ja lupasimme palata siihen vielä laajemmin selityksin tässä numerossa. Koetamme sitä tässä nyt täyttää.

Kokoukselle esitettiin neuvoteltavaksi m.m. seuraavat kolme asiaa: miten olisi meidän kristittyjen suhtauduttava televisioniin, mitä on ajateltava aikamme urheiluelämästä, ja pappien ja saarnaajien kouluuttamisesta.

Televisionia koskevasta pidettiin monia ja asiaa hyvin selventäviä, puheenvuoroja. Todettiin, että television on yksi aikamme ihmeellisistä keksinnöistä, jota voidaan käyttää hyödyllisiinkin tarkoituksiin, mutta kun se yleiskäytössään on suurin, piirtein omistettu kevytmielisyyden, jopa saastaisuuden ja raakuudenkin palvelukseen, niin oltiin sitä mieltä, että se saisi olla meidän kristittyjen kodeista pois, ja etenkin sieltä missä on lapsia, mutta samalla myöskin tarkennettiin sitä, ettei senkään vuoksi käytäisi toistemme armottomasti tuomitsemiseen, vaan rakkautta osoittaen koetettaisiin olla niillekin apuna, jotka ovat televisioninkin kotiinsa laittamisen kiusauksessa heikoiksi tulleet, kotiinsa sen laittaneet, tai ovat kiusauksessa laittaa sitä, että hekin tulisivat autetuiksi sen kiusauksen voittamiseen.

Aikamme urheiluelämää koskevasta

pidettiin myöskin monia puheenvuoroja. Itseään urheilemista ruumiillisena liikuntana varsinkin sellaisille, joiden tehtävät vaativat mahdollisimman paljon sisällä istumista, kuten esim. koulunuorisolla, pidettiin suotavana, mutta toisaalta todettiin aikamme varsinaisen urheilu-elämän vaarat suuriksi, joissa monet kalliisti uskomassa olleet nuoret ovat uskottomien seuraan joutuessaan hyvän omantuntonsa rauhan kadottaneet. He eivät ole urheilusta kiinnostuneina urheilujoukkueisiin liittyessään osanneet aavistaa, että kyseessä ei ole vain ainoastaan viatoin urheilu, vaan urheilun mukana ja liepeillä liikkuvat monet muutkin kristityn puhtaalle omalletunnolle enemmän tai vähemmän sopimattomat asiat, kuten uskottomien synnissä ja synneistä ilakoiva seura, urheilun voitoista uskottomien tapaan juhlimiset, joihin voipi helposti liittyä tanssista ja ryypystä lähtien vaikka mitä. Ja vaikka kristitty koettaa niistä ehkä itsensä pidättääkin, niin jo pelkkä mukana olo ja kaiken näkemänsä ja kuulemansa nuhtelemisesta vaikeneminen tekee omantunnon rauhan säilymisen kyseenalaiseksi. Siksi pidettiin tarpeellisena ja suotavana, että kristityt nuoret olisivat varovaisia, eivätkä antaisi urheiluun kiinnostuksen pettää itseänsä: vaaroihin, joissa voipi hyvän omantunnon rauha kadota. Sen sijaan ei pidetty sopimattomana, jos kristityt nuoret keskenään kokoontuessaan kisailevat ja urheilevatkin.

Saarnaajien ja pappien kouluuttamisesta keskusteltiin laajasti ja asiallisesti. Koulukasvatuksen merkitys seurakuntien palveluksessa tunnettiin ja tunnustettiin. Mutta toisaalta huomioitiin se tosiseikka, että kun meidän kristillisyydellämme ei ole kyseessä olevaan tarkoitukseen omaa  koululaitosta, nuori saarnaaja tai papiksi aikova nuori mies olisi lähetettävä johonkin maalliseen yliopistoon, tai ehkäpä kirkolliseen seminaariin uskottomien professorien ja tohtorien kasvatettavaksi, jossa ei kyllä elävää uskoa eikä kristillisyyttä opeteta, vaan pahimmassa tapauksessa kynitään entinenkin usko pois: uskovaisena lähetetään ja saadaan uskottomana takaisin. Ja siksi tahdottiin saada pidättyä siihen kristillisyyden vanhaan ja hyvin koettuun saarnaajien ja pappien kasvatukseen, jossa seurakunnat havaitessaan, että jollakin veljellä on Jumalan antamaa lahjaa sanan puhumiseen, alkavat häntä siihen pyytelemään, vaikkapa jonkun vanhemman puhujaveljen kumppalina; rohkaisemaan ja kehoittamaan, ja tarpeen tullen neuvomaankin. Mutta että sen tulisi saada aina tapahtua kyseessä olevan veljen omalla paikkakunnalla, omassa seurakunnassa, jossa hänet omana lapsena parhaiden tunnetaan. Sillä jos johonkin seurakuntaan aletaan muista seurakunnista määräilemään uusia puhujia, niin tuloksena on kalinat. Kristittyjen seurat ovat lopultakin se yliopisto, jossa kristillisyyden saarnaajia ja pappeja kasvatetaan, ja kristittyjen käsien alla siunaten siihen tehtävään vihitään. Sen koulukasvatuksen ja vihkimyksen ovat tarvinneet saada nekin veljet, jotka aikaisemmin ovat muissa kouluissa pappiskasvatuksen saaneet, ennen kun he ovat voineet alkaa Jumalan seurakuntaa palvelemaan.

Keskustelut olivat tiiviisti suuren yksimielisyyden hengessä käytyjä ja siihen rakentavia.