Johan Raattamaa
Maamme pohjoisimmista seurakunnista saapui joku aika sitten tieto, että tuo ijäkäs
saarnaaja, pienessä Suomen rajavirran partailla olevassa Saivomuotkan kylässä,
oli kuollut. Syntynyt oli hän v. 1811 Karesuannon seurakunnan väkirikkaimmassa
kylässä Kuttaisissa, jonka ensimmäiset asukkaat lienevät tulleet Ylitorniolta.
Poikana ja nuorukaisena tunsi hän jo Jumalan Hengen vaikutuksia sydämessään,
niin, että hän usein katui syntiään, mutta kun ei häntä opastettu sydämen
uskolla omistamaan Ristiinnaulitun sovintotyötä, niin ei hän saanut voimaa
taistelussa syntiä vastaan. 15 vuoden vanhana tuli hän rengiksi sisarelleen.
Siellä hän sairastui ankaraan kuumeeseen, jolloin hän tuli tuntemaan oman
levottomuutensa ja viheliäisyytensä, mutta vielä ei hän voinut omistaa vapaata
ja ansaitsematonta armoa Kristuksessa.
17 vuoden ikäisenä tuli hän rippikouluun, jossa hän sydämestään halusi tulla
mahdolliseksi ehtoollisvieraaksi. Provasti Laestadius, joka silloin oli
kirkkoherrana Karesuannossa, oli tosin ankara ”huutavan ääni korvessa”, mutta
hän ei ollut vielä elävästi käsittänyt vapaata armoa Jesuksen sovinnosta, että
hän olisi voinut johdattaa oppilaitaan vapaalle, avonaiselle kaivolle, jossa
saisivat pestä itsensä puhtaaksi kaikesta saastaisuudesta.
Kun provasti Laestadius huomasi, että nuorella Johan Raattamaalla oli hyvä
lukutaito, ja että hänellä oli halu opettaa toisia, valitsi hän hänet
katekeetaksi. Tuo nuori katekeetta oli kovin ahkera virassaan ja peljätti
lappalaisia vaatimuksellaan, että kaikkien tulisi oppia lukemaan. Raattamaalla
oli kuitenkin suuri vika niin kuin suurella osalla hänen aikalaisistaankin, hän
oli nimittäin juoppo. Vaikka se oli hyvinkin tavallinen vika siihen aikaan, niin
syyttivät häntä lappalaiset, jotka vihasivat häntä siitä syystä, että hän vaati
heitä lukemaan, mutta Laestadius ei voinut erottaa, koska hänellä ei ollut
parempaa asettaa sijaan.
Sittenkun Laestadius oli palannut eräältä matkaltaan, rupesi hän saarnaamaan
Kristuksen vapaata sovintoarmoa, ja Raattamaa oli ensimäisten joukossa, jotka
uskossa omistivat sen omakseen, vaikka hän kaksi vuotta mietiskeli ja uskalsi
vain suurella pelvolla ja vapistuksella uskoa. Nyt alkoi hänen varsinainen
vaikutuksensa saarnaajana, mutta hänen saarnatapansa oli aina niin kuin lastenopetusta,
se oli nimittäin esitetty kysymyksen muodossa. Nämä kysymykset vaativat
kuulijoita tarkasti seuraamaan saarnaa ja monet kysymykset tarttuivat mieleen
ja antoivat aihetta miettimiseen ja keskusteluun.
Raattamaa tuli nyt esimieheksi kiertävässä lappalaiskoulussa, ota ylläpidettiin
vapaaehtoisilla lahjoilla ja kierteli kylästä kylään. Tästä ajasta alkain
kutsutaan vieläkin kaikki seurat ja rukoushetket, joita pidetään näillä pohjoisilla
seuduilla ”kouluksi”.
Merkillinen ”koulu”, jossa harmaahapsiset ukot Tornion Lapista usein puhelevat,
jonka Raattamaa piti Jukkasjärven pitäjän Lainion pienessä kylässä, joka
sijaitsee saman nimisen joen rannalla. Siellä ilmeni ensikerran heränneissä nuo
omituiset ”liikutukset”, s. o. äänekäs itku, jota toisinaan seurasi enemmän
elikkä (=tai) vähemmän tajutut liikkeet ja eleet. Kun Raattamaa huomasi, että ne
olivat uskovaisia ihmisiä, jotka joutuivat liikutuksiin, niin rupesi hän
epäilemään omaa armoitustaan, koska hän ei tullut liikutuksiin. Hän valvoi ja
rukoili ja paastosi kolmen viikon ajan, mutta ei tullut sittenkään
liikutuksiin, vaan hän täytyi tyytyä sanan todistukseen ja suloiseen sisällisen
rauhan tuntemiseen Jeesuksen sovintokuoleman kautta.
Kun useimmat ihmiset, jotka kaikilta puolin seurakuntaa virtailivat Lainion ”kouluun”,
heräsivät ja tulivat synteinsä tuntemiseen, niin tunnustivat he yksityisesti
elikkä julkisesti, mitä heillä oli omallatunnollaan, ja Raattamaa, jonka tuli
johtaa heitä, huomasi tarpeelliseksi ruveta käyttämän yksityistä ja yleistä
päästöä Norborgin postillasta[1]
löytyvän neuvon mukaan.
Kuinka korkeassa arvossa provasti Laestadius piti Raattamaan opetustapaa, näkyy
hänen kirjeenvaihdossaan t:ri Fjellstedtin kanssa, jossa hän usein kuvailee
hänet mallikelpoiseksi. Varma on, että Raattamaa suuressa määrin on edistänyt
lappalaisten lukutaitoa.
Viisikymmentäneljä vuotta kestäneellä saarna-ajallaan teki Raattamaa pitkiä
saarnamatkoja Ruotsin somalaisissa seuduissa ja suuressa osassa Suomea. Kaikissa
on hän ollut sovinnon ja rakkauden mies. Kun eräs saarnaaja suomalaisseutujen
länsiosasta sai sen mielijohteen, että laestadiolaisten tulisi erota valtiokirkosta
sekä oli jo sitä varten hankkinut kalkin ehtoollisen yksityistä nauttimista
varten, niin selitti Raattamaa rakkaudella ja vakuutuksella, että kristitty ei
saa erota valtiokirkosta ennen kuin hän siitä karkoitetaan.[2]
Kun siellä ja täällä on ilmestynyt kirkosta eriäviä suuntia, niin on Raattamaa
hiljaisuudessa koettanut järjestää kaikki kohdalleen.
Eikä ollut hän vain hengellisissä asioissa viisas ja pitkälle näkevä, vaan onpa
monella Tornion Lapissa syytä kiittää Raattamaata hyvistä käyt[änn]öllisistä
neuvoista maallisissakin asioissa. Raattamaa oli erittäin yritteliäs
maanviljelijä. Hänen talonsa on seudun olosuhteiden mukaan täysikelpoisessa
kunnossa. Erittäinkin ansaitsee muuan niityn kasteleminen, jonka hän vävynsä
kanssa on asettanut kuntoon, erityistä kiitosta.
Haaparannanlehti
16.5.1899.
Muistokirjoitus lienee August Lundbergin tekemä. Se ilmestyi ensin
ruotsinkielisenä Luleposten-lehdessä 2.5.1899 nimimerkillä Tornensis. Haaparannanlehdessä
julkaistu käännös ilmestyi ilman allekirjoitusta.
[1] Ruotsalaisen papin Anders Nohrborg (1725-1767) postilla, josta tuli Ruotsissa suuri myyntimenestys. Postillasta on otettu Ruotsissa 21 painosta. Nohrborg toimi muun muassa Tukholman suomalaisen seurakunnan apulaispappina ja hovisaarnaaja. Suomessa Nohrborgin postillaa ovat lukeneet etenkin rukoilevaiset ja heränneet.
[2] Viittaa väitteisiin, joiden mukaan saarnaaja Jonas Purnu ja muutamat muuta Jellivaaran saarnaajat olisivat puuhanneet kirkosta eroamista ja ehtoollisen vieton ottamista herätysliikkeen omiin käsiin. Aikalaiskirjeistä ei tälle löydy muuta vahvistusta kuin vahvistamattomia huhuja ja todistamattomia väitteitä.
