Hjalmar Vanhala, kiistelty saarnamies Ruijan rannoilla

Hjalmar Vanhalan kuolinilmoitus Finmarkens Amtstidende-lehdessä. Vanhalan hautaustilaisuus pidettiin Vesisaaren lestadiolaisten uudella rukoushuoneella 8.1.1922.

Itä-Ruijassa syntyi torniolaisen saarnaajan Hjalmar Vanhalan (1878 – 1921)[1] toiminnan seurauksena 1910-luvulla herätyksiä, ristiriitoja ja lopulta taas uusi hajaannus. Vanhala oleskeli 1910-luvulla ja 1920-luvun alussa pitkiä aikoja Itä-Ruijassa. Hän liikkui Varangin vuonon rantakylissä ja pitkään ristiriidoista kärsineen Vesisaaren lestadiolaisyhteisön keskuudessa. Matkakumppanina hänellä oli aluksi alatorniolainen saarnaaja Karl Sandberg (1862 – 1935). Sandbergin ja Vanhalan saarnamatkojen aikana talvella 1912 – 1913 syntyi Vesisaaressa, Vuoreijassa ja niiden lähiseudulla suuria herätyksiä. Seuroissa oli niin paljon kuulijoita, etteivät mitkään kokous- ja rukoushuonetilat riittäneet suurelle kuulijakunnalle.[2] Vanhala oli aluksi yhteistyössä saarnaaja Olli Koskamon kanssa, mutta pian heidän välilleen syntyi jännitteitä. 

Vanhala oli toiminut aikaisemmin vapaakirkollisena saarnajana Torniossa ja kierrellyt evankelioimassa myös Haaparannalla sekä Tornion ja Oulun ympäristössä. Lisäksi hänen kotinsa oli ollut vapaakirkollisten hartaustilaisuuksien kokoontumispaikkana.[3] Missä vaiheessa Vanhala siirtyi vapaakirkollisista piireistä lestadiolaissaarnaajaksi, ei selviä käytettävissä olevista lähteistä. Hänen ympärillään syntyi melko pian myös erimielisyyksiä. Syynä oli Vanhalan elämänvaellus. Vanhoillislestadiolaisten vuosittaisessa kokouksessa kesäkuussa 1916 oli puhujien kokousten keskustelunaiheena ”lihallisuuteen langenneet” saarnaajat. Kokous päätti, että näiden oli lopetettava saarnatoimintansa.[4] Lähetystoimikunnan johtokunnan kokouksessa 6.5.1917 Hjalmar Vanhala mainitaan kahden muun saarnaajan ohella ”lihan synneissä” liikkuvana saarnaajana. Johtokunta viittasi edellisen vuoden kokouspöytäkirjaan ja lähetti sen vielä tiedoksi asianonmaisten kotipaikkakunnille.[5]

Vesisaarelaisen saarnaajan Andreas Esbensenin (1916 – 2008)[6] mukaan Vanhalalla oli puhelahjat, jotka hakivat vertaistaan. Hän huusi saarnansa keuhkojensa täydellä voimalla ja käytti niin voimakasta, rikasta ja värikästä kuvakieltä, että kuulijat olivat aivan suunniltaan liikutuksissa. Syntyneitä herätyksiä alkoivat pian varjostaa syytökset Vanhalan siveettömästä elämästä. Ne johtivat erimielisyyksiin lestadiolaisyhteisön sisällä. Kesällä 1915 Vesisaaressa pidetyissä Norjan vanhoillislestadiolaisten isoissa seuroissa Vanhala myönsi syytökset oikeiksi ja ”teki parannusta”. Saarnatoimintaansa hän ei vastoin neuvoja kuitenkaan lopettanut. Tämä johti lestadiolaisyhteisön hajaannukseen, jossa suurin osa seurasi Vanhalaa. Hjalmar Vanhala kuoli Vesisaaressa joulukuun lopulla vuonna 1921.  Hänen kuolemansa jälkeen pääosa Vanhalan kannattajista, johtajanaan Karl Sirkka (1868 – 1957), kutsui esikoissaarnaajat Ruotsin Lapista Vesisaareen ja liittyivät heihin.[7]

---

[1] Kristiansen 2004, 137.

[2] Sionin Lähetyslehti 8/1914, 227 – 231 (Kristian Olausen); 9/1914, 259 – 262 (A. Brune). Huutavan Ääni 6-7/1920, 118 – 120 (Aatu Heiskanen).

[3] Suomen Viikkolehti 19/13.5.1909, 293; 4/1910, 57 – 58.

[4] Kertomus kristittyjen 10:istä yleisistä seuroista Oulussa kesäk. 24 – 27 p:nä W:na 1916. Oulu 1916, 54 – 61.

[5]SRKA. Lähetystoimen johtokunnan pöytäkirjat 6.5.1917, § 59, Sionin Lähetyslehti 6/1922, 92 (Kristian Olausen).

[6] Kristiansen 2004, 76.

[7] Brune 1938, 77 – 80; Esbensen 2000a, 28; Esbensen 2000b, 29 – 31; Kristiansen 2004, 63.

Wanhoja kirjeitä 30. August Lundbergin kirje Pauli Rantalalle 2.9.1913

Skibotnin rukoushuone Lyngen-vuonon pohjukassa on ollut pitkään  niin sanotun lyngeniläisyyden keskeinen kokoontumispaikka

Olen tässä Wanhoja kirjeitä-sarjassa julkaissut useita kirjeitä, jotka ovat liittyneet Pohjoi-Norjan lestadiolaisuuteen ja siellä syntyneiseen erimielisyyksiin. Pohjois-Norjan lestadiolaisten keskinäiset ristiriidat eivät suinkaan kadonneet, vaikka 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ajan rajan toiselle puolelle siirtyivät riitojen keskeiset osapuolet, saarnaajat Paulus Palovaara ja Kalle Neljäskunta. Pohjois-Ruotsin lestadiolaisten jakautuminen "itäläisiin" ja "länsiläisiin" heijastui Norjassa aluksi niin, että Norjan läntiset lestadiolaisyhteisöt valitsivat pääosin länsiläisyyden ja Tromsan seutu sekä Ruija itäläisyyden. Jakolinjat kuitenkin häilyivät pitkään ja melko pian Jyykeän (Lyngen) lestadiolaisuus erkaantui omaksi ryhmäkseen. Yhtenä syynä opillisten painotuserojen lisäksi olivat kasvavat jännitteet  saarnaajien Erik Johnsen ja Olli Koskamo välillä. Tilannetta kuvaa hyvin tämä August Lundbergin kirje Pauli Rantalalle 2.9.1913.

------

Lannavaara 2.p. syysk 1913

Rakkaalle veljelle Pauli Rantala emäntänsä kanssa.

Olemme hyvin tyytyväiset Sionin Lähetyslehden kanssa (alkoi ilmestyä vuonna 1912). Kohta olisi halu itselleki sinne lähättää jonkun vähäsen preevin, mutta ei taideta otta sisälle kuin olen tuntematoin. Tilasin menhenä vuonna lehtiä, että lähättää postietu antia vasten, mutta ei ne lähättäneet. Hauska oli nähdä veljen kertomus Alation kokouksesta. Olin Tjellbottenin seurahuonessa saarnaamassa, kuin Sandberg emäntinensä meni sivu sinne Alatioon. Minulla oli mieli lähteä sinne, mutta ei laskeneet Ofodilaiset kristityt, kuin he vuoden olivat odottaneet tuloani ja kokoukset olivat etua kuulutetut. Olisi suurille joukoille suuret petokset tulleet kokoontumisen suhteen. Paljon oli, jotka sanoivat, jos nyt ei Lundberg olisi sattunut täällä olemaan, niin olisimme mennet Alatioon. Yksi asia oli kuitenkin, joka pani heitä vähän ihmettelemään, se oli, että heillä oli tietoa, että Koskamo oli kutsuttu kokoukseen, mutta ei Jonsan Erkin, vaan kaikki oli kutsuttu aviisi-ilmoituksella, joka oli Norgan ilmoitus byråå toimittanut. Minulla on ollut täällä se tapa, että olen aina saman verran kunnioittanut molemmat Koskamo ja Jonsan Erkki. Koska nyt valitsitte Koskamon jäseneksi johtokuntaan, vaikka hän oli poissaolevaisena, niin se olisi ollut soma antaa sama kunnia Jonsan Erkille ja jos kokous nyt tulee Vesisaareen, niin se voisi sopia Sandstarndiin vuosi jälkeen, sillä siellä on hyvä kokoushuone ja paljon kortelisijoja huoneen vieressä.

Minulla oli tänä vuonna kokous siellä juurin kuin te olitte Alatiossa. Minulla oli silloin puolitoistatuhatta ihmistä koossa, joista 1000 paikoin oli kristityitä ja ei kuitenkaan ollut hätä kortelista. Mutta nyt tuli niille ihmisille ajatus, että Koskamo seisoo Alatian kokouksen takana vaikka salassa, ja tämä on vahingollinen. On heillä myös kuulunut sanomia, että Alation kokous Suomen avulla aikoo toimittaa saarnaajia Jyykiaan sitä vasten, että kääntää ihmiset pois Jönsan Erkistä, joka tekee, että ihmettelevät toimeen, koska he uskovat itsensä autuaaksi Kristuksen lunastuksen tähden ja 70 vuoden paikoin ovat pitäneet laestadialaista kristillisyyttä ja kutsuneet saarnaajia ja lähättäneet saarnaajia ja nyt toimitetaan heille saarnaajia  niin kuin pakana paikkaa, vaikka uskova monta mustempaa paikkaa löytyvän Norgassa. Näin puhuvat preevit sieltä. Siitä kyllä on vähän ajatella meillä, jotka haluaisimme pittää seurakunnan koossa, että olisi yksi Sionin tytär.

Tämän olen kirjoittanut teille sydämen rakkaudessa ja en halua, että te sen muille annatte tiedoksi, vaan itse pidätte punnituksen alla asioitten hallitessa. sillä jos ahneuden perkele on ruma NIIN EI SUINKAAN VALLANHIMO JA KUNNIAN PERKELE OLE PIENEMMÄT VAHINGOT TEHNEET KRISTIKUNNASSA. Ajatukseni On, että Koskamo ja Jönsan erkki molemmat saarnavat autuaaksitekeväistä oppia ja että sanankuuliat, jotka sille saarnalle ovat kuuliaiset tulevat autuaaksi ja että ne viat, mitä molemmin puolin tuodaan toista vastaan, ovat rakkauden puutteesta. Jos rakkaus tulisi, ei puhuttais mitään vioista. Ajattelen, että Koskamolla on suuremmat lahjat uskon vanhurskaudesta saarnaamaan ja Jönsan Erkki on valvomisen saarnaja, mutta molemmat lahjat olisivat kalliit ja tarpeelliset Herran seurakunnassa, jos niitä oikein käytetään ja seurakunta voisi hallita saarnaajiansa, ettei ne pääse herraksi lauman päälle, vaan pysyisi, kuten Kristus opetti viimeisen yön ollessa opetuslasten kanssa yhdessä palvelijoina ja pieninä, jotka tuntevat, että se on armo, jos lahjallamme saamme palvella Herraa tällä lyhykäisellä viipymisen ajalla. Toivoni on nyt, että veli vastaa minulle mielipidettänsä avonaisesti. Lupaan, että se pysyy minun takana, se,  joka ei sovi ulos laskea

Rakkauden terveisiä on lähetetty Norgan kristityiltä, tulin sinne kesäkuun alkupäivinä ja tulin kotia 3 p. elokuuta Sillä ajalla uskon tervehtelleeni 6000 kristittyä. rakkauden tervesiä sanovat kristityt täällä ja minun vaimoni ja lapset. Rukoilkaat edestäni ja anteeksiantakaat viat ja puutteet. Taivaan Isän armo ja siunaus olkoon kanssanne, rakas veli herrassa, Toivottaa heiko matka toverinne

Aug. Lundberg

Wanhoja kirjeitä 21. Aatu Laitisen kirje saarnaaja Paulus Palovaaralle 22.4.1899

Vesisaaren vuonna 1875 rakennettu rukoushuone säästyi puna-armeijan pommituksilta, vaikka kaupunki
muuten kärsi pahoja vaurioita. Kuvassa rukoushuone n. vuonna 1948. Finmark Folkesbibliotek

Samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa, myös Norjassa syntyi lestadiolaisyhteisöjen sisälle varsin pian jännitteitä ja riitoja. Varsinkin Vesisaaressa riidat jatkuivat vuodesta toiseen johtaen kahden kilpailevan rukoushuoneen pystyttämiseen. Keskeisiä henkilöitä noissa kahinoissa olivat saarnaajat Karl Huru (Neljäskunta), Paulus Palovaara, Olli Koskamo ja kansakouluopettaja/saarnaaja Ananias Brune. Riitojen osapuolet vetosivat lukuisia kertoja Juhani Raattamaahan, Erkki Antti Juhonpietiin ja muihin "Lapin wanhimpiin" saadakseen tukea näkemyksilleen. Nämä lähettivät lukuisia kertoja saarnaajia tyynnyttämään ja sovittelemaan erimielisyyksiä. Myös saarnaaja Juho Takkiseen vedottiin usein ja saarnaaja Paulus Palovaara sai häneltä tukea. Norjassa kävi samalla tavalla kuin Pohjois-Amerikassa: Välillä tehtiin sovintoja ja allekirjoitettiin sovintokirjoja, muta kohta riidat jatkuivat kuten ennenkin. Oheinen Rovaniemen silloisen kappalaisen, tulevan kirkkoherran Aatu Laitisen kirje yhdelle riitojen keskeiselle osapuolelle kertoo selkeästi hänen turhamisestaan riitelyihin ja jakaantumisiin.

------

Lähde: Elise Balon Arkisto. Finmark Fylkesbibliotek.

Rovaniemi 22.4. 99

Rakkaalle veljelle Herrassa Paulus Palovaara Norjassa!

Armo ja rauha asukoon sydämmessämme. Herramme Jesuksen kautta ja kasvakamme hänen tuntemisessansa. Kiitän veljeä rakkaasta kirjeestä ja on kallis, että muistatte meitä rukouksissanne. On surkea ja vaarallisen lopun saapa asia, että norja[n] kristityt monissa eri seuroissa kokoontuvat, ei se ole kokoontumista Herran Jesuksen nimeen. Ikävä on kuulla sanomia riitelevistä kristityistä. Sano heille veljeni terveisiä, että sopivat, kuin vielä tiellä ovat. Meiltä kaikilta rakkaita terveisiä kaikille tosi kristityille siellä.
Veljellisesti A. Laitinen