Juhani Raattamaan muistokirjoitus (August Lundberg?)

 Johan Raattamaa

Maamme pohjoisimmista seurakunnista saapui joku aika sitten tieto, että tuo ijäkäs saarnaaja, pienessä Suomen rajavirran partailla olevassa Saivomuotkan kylässä, oli kuollut. Syntynyt oli hän v. 1811 Karesuannon seurakunnan väkirikkaimmassa kylässä Kuttaisissa, jonka ensimmäiset asukkaat lienevät tulleet Ylitorniolta.

Poikana ja nuorukaisena tunsi hän jo Jumalan Hengen vaikutuksia sydämessään, niin, että hän usein katui syntiään, mutta kun ei häntä opastettu sydämen uskolla omistamaan Ristiinnaulitun sovintotyötä, niin ei hän saanut voimaa taistelussa syntiä vastaan. 15 vuoden vanhana tuli hän rengiksi sisarelleen. Siellä hän sairastui ankaraan kuumeeseen, jolloin hän tuli tuntemaan oman levottomuutensa ja viheliäisyytensä, mutta vielä ei hän voinut omistaa vapaata ja ansaitsematonta armoa Kristuksessa.

17 vuoden ikäisenä tuli hän rippikouluun, jossa hän sydämestään halusi tulla mahdolliseksi ehtoollisvieraaksi. Provasti Laestadius, joka silloin oli kirkkoherrana Karesuannossa, oli tosin ankara ”huutavan ääni korvessa”, mutta hän ei ollut vielä elävästi käsittänyt vapaata armoa Jesuksen sovinnosta, että hän olisi voinut johdattaa oppilaitaan vapaalle, avonaiselle kaivolle, jossa saisivat pestä itsensä puhtaaksi kaikesta saastaisuudesta.

Kun provasti Laestadius huomasi, että nuorella Johan Raattamaalla oli hyvä lukutaito, ja että hänellä oli halu opettaa toisia, valitsi hän hänet katekeetaksi. Tuo nuori katekeetta oli kovin ahkera virassaan ja peljätti lappalaisia vaatimuksellaan, että kaikkien tulisi oppia lukemaan. Raattamaalla oli kuitenkin suuri vika niin kuin suurella osalla hänen aikalaisistaankin, hän oli nimittäin juoppo. Vaikka se oli hyvinkin tavallinen vika siihen aikaan, niin syyttivät häntä lappalaiset, jotka vihasivat häntä siitä syystä, että hän vaati heitä lukemaan, mutta Laestadius ei voinut erottaa, koska hänellä ei ollut parempaa asettaa sijaan.

Sittenkun Laestadius oli palannut eräältä matkaltaan, rupesi hän saarnaamaan Kristuksen vapaata sovintoarmoa, ja Raattamaa oli ensimäisten joukossa, jotka uskossa omistivat sen omakseen, vaikka hän kaksi vuotta mietiskeli ja uskalsi vain suurella pelvolla ja vapistuksella uskoa. Nyt alkoi hänen varsinainen vaikutuksensa saarnaajana, mutta hänen saarnatapansa oli aina niin kuin lastenopetusta, se oli nimittäin esitetty kysymyksen muodossa. Nämä kysymykset vaativat kuulijoita tarkasti seuraamaan saarnaa ja monet kysymykset tarttuivat mieleen ja antoivat aihetta miettimiseen ja keskusteluun.

Raattamaa tuli nyt esimieheksi kiertävässä lappalaiskoulussa, ota ylläpidettiin vapaaehtoisilla lahjoilla ja kierteli kylästä kylään. Tästä ajasta alkain kutsutaan vieläkin kaikki seurat ja rukoushetket, joita pidetään näillä pohjoisilla seuduilla ”kouluksi”.

Merkillinen ”koulu”, jossa harmaahapsiset ukot Tornion Lapista usein puhelevat, jonka Raattamaa piti Jukkasjärven pitäjän Lainion pienessä kylässä, joka sijaitsee saman nimisen joen rannalla. Siellä ilmeni ensikerran heränneissä nuo omituiset ”liikutukset”, s. o. äänekäs itku, jota toisinaan seurasi enemmän elikkä (=tai) vähemmän tajutut liikkeet ja eleet. Kun Raattamaa huomasi, että ne olivat uskovaisia ihmisiä, jotka joutuivat liikutuksiin, niin rupesi hän epäilemään omaa armoitustaan, koska hän ei tullut liikutuksiin. Hän valvoi ja rukoili ja paastosi kolmen viikon ajan, mutta ei tullut sittenkään liikutuksiin, vaan hän täytyi tyytyä sanan todistukseen ja suloiseen sisällisen rauhan tuntemiseen Jeesuksen sovintokuoleman kautta.

Kun useimmat ihmiset, jotka kaikilta puolin seurakuntaa virtailivat Lainion ”kouluun”, heräsivät ja tulivat synteinsä tuntemiseen, niin tunnustivat he yksityisesti elikkä julkisesti, mitä heillä oli omallatunnollaan, ja Raattamaa, jonka tuli johtaa heitä, huomasi tarpeelliseksi ruveta käyttämän yksityistä ja yleistä päästöä Norborgin postillasta[1] löytyvän neuvon mukaan.

Kuinka korkeassa arvossa provasti Laestadius piti Raattamaan opetustapaa, näkyy hänen kirjeenvaihdossaan t:ri Fjellstedtin kanssa, jossa hän usein kuvailee hänet mallikelpoiseksi. Varma on, että Raattamaa suuressa määrin on edistänyt lappalaisten lukutaitoa.

Viisikymmentäneljä vuotta kestäneellä saarna-ajallaan teki Raattamaa pitkiä saarnamatkoja Ruotsin somalaisissa seuduissa ja suuressa osassa Suomea. Kaikissa on hän ollut sovinnon ja rakkauden mies. Kun eräs saarnaaja suomalaisseutujen länsiosasta sai sen mielijohteen, että laestadiolaisten tulisi erota valtiokirkosta sekä oli jo sitä varten hankkinut kalkin ehtoollisen yksityistä nauttimista varten, niin selitti Raattamaa rakkaudella ja vakuutuksella, että kristitty ei saa erota valtiokirkosta ennen kuin hän siitä karkoitetaan.[2] Kun siellä ja täällä on ilmestynyt kirkosta eriäviä suuntia, niin on Raattamaa hiljaisuudessa koettanut järjestää kaikki kohdalleen.

Eikä ollut hän vain hengellisissä asioissa viisas ja pitkälle näkevä, vaan onpa monella Tornion Lapissa syytä kiittää Raattamaata hyvistä käyt[änn]öllisistä neuvoista maallisissakin asioissa. Raattamaa oli erittäin yritteliäs maanviljelijä. Hänen talonsa on seudun olosuhteiden mukaan täysikelpoisessa kunnossa. Erittäinkin ansaitsee muuan niityn kasteleminen, jonka hän vävynsä kanssa on asettanut kuntoon, erityistä kiitosta.

 

Haaparannanlehti 16.5.1899.
Muistokirjoitus lienee August Lundbergin tekemä. Se ilmestyi ensin ruotsinkielisenä Luleposten-lehdessä 2.5.1899 nimimerkillä Tornensis. Haaparannanlehdessä julkaistu käännös ilmestyi ilman allekirjoitusta.

---

[1] Ruotsalaisen papin Anders Nohrborg (1725-1767) postilla, josta tuli Ruotsissa suuri myyntimenestys. Postillasta on otettu Ruotsissa 21 painosta.  Nohrborg toimi muun muassa Tukholman suomalaisen seurakunnan apulaispappina ja hovisaarnaaja. Suomessa Nohrborgin postillaa ovat lukeneet etenkin rukoilevaiset ja heränneet.

[2] Viittaa väitteisiin, joiden mukaan saarnaaja Jonas Purnu ja muutamat muuta Jellivaaran saarnaajat olisivat puuhanneet kirkosta eroamista ja ehtoollisen vieton ottamista herätysliikkeen omiin käsiin. Aikalaiskirjeistä ei tälle löydy muuta vahvistusta kuin vahvistamattomia huhuja ja todistamattomia väitteitä.

Wanhoja kirjeitä 44. P. O. Grape 4.4.1897 Erkki Antille

 

Carl Johan Grapen kuolinilmoitus Haaparannanlehdessä 19.1.1897

Haparannalta huhtikuun 4 p:n 1897

Rakkaudella muisteltu opettajamme, uskollinen työmies Herran viinamäessä Erik Anders Andersson Juhonpieti.

Kosk’ en ole moneen viikkoon sanaakaan kuullut teistä, ettekä ole itsekään kirjaintakaan moneen aikaan kirjoittanut minulle, tuli rakkauden halu jonkunkaan sanan priimustaa teille, koska tiedän, että kirje täältä ilahuttaa teitä.

olisimme mielellämme ottaneet vastaan teitä tänne, vieläpä toivoimmeki, mutta saimma sitte kuulla, että olitte Matarengissä tulleet vähävoipaiseksi. Kyllä saatte,vanhin rakas, vapaasti uskoa, että minä ynnä muut kristityt olemme juuri puhtaalla, vieläpä kaipaavaisella rakkaudella muistamassa teitä.

Kristityt ovat täällä syntisenä uskomassa synnit anteeksi ja rauha ja sovinto hallitsee sekä täällä että Torniossa. Paksuniemi on, niin kuin tiedätte, ollut Torniossa jouluna. Paljon oli väkeä koossa ja kävin hän meitäki tervehtimässä. Stocki[1] on aina siitä saakka, kuin hän tuli Yli-Torniolta, ollut saarnareisulla maakylissä, vasta tällä viikiolla tullut tänne. Pelastusarmeija tekee täällä väkevästi työtä, mutta ei uullu vielä mnia voittaneen, eivätkä kristityt käy heidän seuroissansa.

Carl Johan Grapen muistorkirjoitus.
Haaparannanlehti 19.1.1897

Toissa sunnuntaina haudattiin Lapinjärven-Grape[2] tämän kirkon hautausmaahan uuri oli saattojoukko. Hautauspuheen tekstinä oli minulla Paavalin sanat: Minä olen sen hyvän kilvoituksen kilvoitellut j.n.ep. Minä muistutin siitä juoksusta, joka hänelläki oli ollut synnissä, sekä kuinka Jumala johdatti hänen tiensä Lappiin, jossa hänen silmänsä aukenit ja hän käsitti elämän ja kuinka hän sitte yhdistyi provasti Lastadiuksen ja työkumppaniensa kanssa Herran työhön saarnaamaan parannusta. Sitten huomautin, kuinka Jumala ihmeellisellä tavalla johdatti näitä ensimmäisiä työmiehiä evankeliumin valkeuteen niin että he saatoit alkaa saarnaamaan syntein anteeksi saamista Jeesuksen veressä. Muistutin vielä, mitä Jumala valittuin palvelioinsa kautta on vaikuttanut, kuinka heräys on laajalle levinny, kuinka suuri paljous on jo kunniaan päässyt. Ja niin on nyt ensimmäisiä tien esiraivaajia päässyt lepoon ja vanhurskauden kruunun voittanut. Levätköön hän rauhassa!

Viimeisen selityksen piti Grape Kukanjärvessä, ja se, joka hänen rinnallansa silloin istui, hautasi hänen. Voimalliset oli hänen puheensa, vaikka ääni oli heikko.

Krapi oli monessa suhteessa ristinkantaja, mutta ristin alla hän sai oppia paljon. – Siunatussa muistossa olette vanhukset, sittekin kuin makaatte haudoissannekin.

Viikon päästä lähden Gellivaaraan ja mahdollisesti kuin olen mukan käynyt Kurravaarassa ja Kaaresuvannossa, tulen Juhonpietin kautta alas.

Olkaat vanhin rakas ynnä muut kristiveljet ja sisaret meiltä tervehtetyt sydämellä ja suulla. Teidän heikkoin  matkakumppaninne elämän tiellä
P. O. Grape

---

[1] Saarnaaja Erik Stock (1849 – 1913).

[2] Carl Johan Grape (1816-1897), joka oli Laestadiuksen tunnetumpia koulumiehiä, joka sai Pekka Raattamaan (Juhani Raattamaan veli)  ensimmäisen  Jukkasjärven matkan aikana 1847 heräyksen.  Asui vuodesta 1861 lähtien Ruotsin Karungin Lapinjärvellä.

Erkki Antti Juhonpietin viimeinen matka

Tässä Haaparannnalehdestä (4.12.1900 ) poimimani artikkeli, jossa kerrotaan lestadiolaisen maallikkosaarnaajan, "vanhimman" ja herätysliikkeen johtajan Erkki Antti Juhonpietin (25.3.1814 - 2.11.1900) hautajaisista. Hautajaiset pidettiin Pajalan kirkossa 25.11.1901 ja vainaja laskettiin Pajalan kirkkomaahan. Hautajaissaattue käsitti 53 hevosta ja hautajaisvieraita arveltiin olleen 800 - 1000 henkeä. Se oli suurin saattojoukko, joka Pajalssa oli nähty sittenrovasti Lars Levi Laestadiuksen kuoleman. Ruumissaarnan piti rovasti Pehr Olof Grape, joka puheessaan korosti vainajan sovittelijan roolia riitakysymyksissä sekä hänen julistuksensa evankelisuutta.

Juhani Raattamaan kuolinilmoitus ja lyhyt muistokirjoitus Haaparannanlehdessä

Haaparannanlehti 21.3.1899

Lars Levi Laestadiuksen kuoleman jälkeen (1861) hänen toimintansa seurauksena syntynyt uskonnollinen liike ei suinkaan kuollut,vaan sen johto siirtyi maallikkosaarnaajien käsiin ja herätykset levisiät tunturipuron tavoin yhä laajemmille alueille Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Pohjoi-Amerikassa, Venäjällä ja lopulta Virossakin. Keskeisimmiksi hahmoiksi herätysliikkeessä nousivat Juhani Raattamaa Kaaresuvannon Saivomuotkasta ja Erkki Antti Juhonpieti Pajalasta. Varsinkin ensin mainittu oli 1880- ja 1890-luvuilla ehdoton auktoriteetti liikkeen piirissä. Hänen kuolemansa 7.3.1899 huomioitiin lyhyellä uutisella sekä ruotsalaisissa että suomalaisissa lehdissä. Sen sijaan yhtään laajaa elämäkertaa ei ilmeisesti ilmestynyt heti hänen kuolemansa jälkeen. Oletin, että Haaparannalehdessä olisi sellainen ollut, mutta eipä ollutkaan. Tosin huhtikuun alussa 1899 lehdessä  ilmestyi hänen lyhyt elämäkertansa, joka oli käännetty Lulepostenissa ilmestyneestä elämäkerrasta. Haaparannan lehdestä löytyi lisäksi Raattamaan kuolinilmoitus ja uutinen hänen poismenostaan.

------------

Haaparannanlehti 21.3.1899

Haaparannanlehti 5.4.1899