Kirkkoherra L. P. Tapanisen kirjoitus "Parannus" Siionin Lähetyslehdessä tammikuussa 1946

Kirkkoherra L. P. Tapaninen, joka oli yksi antinpäivän kokouksen osallistujista ja siellä saavutetun sovinnon voimakas tukija, kirjoitti alla olevan artikkelin Siionin Lähetyslehden seuraavaan eli tammikuun numeroon. Siinä hän toteaa mm., ettei maan päällistä puhdasta seurakuntaa ole olemassakaan. Hänen käsityksensä mukaan mukaan kaikilla 1930-luvun alussa tapahtuneen hajaannuksen olisi syytä antinpäivän "hengessä" parannukseen. Lisäksi hän kritisoi liiallista seurakunnan korostamista. Tässä kyseinen artikkeli

---------

Parannus

Vapahtajamme Kristus osoittaa kymmenen neitseen vertauksessa, että niiden kymmenen joukosta, jotka lähtivät ylkää vastaan, vain viisi oli valmiista Yljän tullessa. Näemme Jeesuksen vertauksessaan osoittavan, että vaikkakin noiden kymmenen joukkoon sisältyi Jumalan valtakunta, ja he kaikki yhdessä lähtivät, ei Jumalan elävä seurakunta kuitenkaan ollut sama kuin noiden yhdessä lähteneiden summa. Sitä kutsutaan seurakunnaksi ainoastaan sentähden, että sen keskellä oli niitä, joilla oli öljyä astioissansa. ”Laitojansa myöten" puhdasta seurakuntaa, jota monet vilpittömät sielut kaikkina aikoina ovat haaveilleet, ei ole olemassa, vaan se ilmestyy vasta Kristuksen toisessa tulemisessa kirkkaudessansa. Parannusta ei sentähden tehdä puhtaan seurakunnan aikaansaamiseksi, vaan kun on kysymys hajaannuksen korjaamisesta, on tarkoitus vain koota yhteen lauma, jonka keskellä kajahtaa puhdas ja selkeä evankeliumin saarna. On niitä, jotka eivät siltä usko eivätkä kanna Hengen hedelmää, vaikka ovat hyväksyneet puhtaan evankeliumin ja ovat matkaan lähteneet yhdessä joukossa. Mutta toiset uskovat ja ovat saaneet uskon kautta Pyhän Hengen. Kun Jumalan seurakunnalla on tuomiovalta oikean ja väärän välillä, ei tällä vallalla kuitenkaan tehdä tuomioita puhtaan seurakunnan aikaansaamiseksi, vaan se koskee oppia ja elämää. On myös seurakuntia, joista elämä on niin tyystin loppunut, että heidän voidaan sanoa kuolleen, koska he hyväksyvät kuolleita opettajia, joilla on nimi, että he elävät. Nekin voivat jonkun aikaa Jumalan uskollisuuden tähden olla seurakuntien luvussa, mutta heille kuuluu kehoitus parannukseen. Jumalan seurakunta on kallis, koska me synnymme evankeliumin kautta sen helmaan, ja koska meitä siinä hoidetaan. On kuitenkin väärää kiivailua seurakunnan puolesta, sillä muutamat ovat ottaneet sen suojaksensa Pyhän Hengen nuhteita vaataan ja niin sotivat Jumalan sanalla Jumalaa vastaan. Niille saamaamme, että ulkonaiseen seurakuntayhteyteen kuuluminen ei heitä auta, ellei teillä ole öljyä astioissa, että lamput palaisivat Yljän tullessa.

Sentähden me emme saa huutaa: "seurakunta, seurakunta", kuin parannuksen huuto kuuluu seurakunnille Kristuksen suusta (Ilm. 2 ja 3). sillä on uhkaamassa vaara, että kynttilänjalka syöstään pois sijaltansa Ilm. 2:5), ellei parannusta tapahdu. Eivät myöskään toiset voi tehdä parannusta toisten puolesta, vaan kunkin on tehtävä parannus omista vioistaan, kuten sovittelukokouksen, julkilausumassa on kehotettukin. Kristillisyydessä on vanhastaan ymmärretty, että julkisen vian korjatuksi tulemiseksi on tarpeellista noudattaa Pyhän. Hengen kehoitusta taipua julkiseenkin parannukseen. Ei ole tuntematon se hajaannus, joka yli kymmenen vuotta sitten on kristillisyydessä tapahtunut. Pyhä Henki seurakunnassa on saatettu sen kautta murheelliseksi. Muutamien pitäisi vielä muistaman, että he ovat olleet itse, vieläpä suurella voimalla ja kiivaudella, tekemässä työtä, jonka tuloksena hajaannus kaikkine raskaine seurauksinensa on tullut. Toiset ovat, mikä mistäkin: syystä, olleet heitä kannattamassa. Muutamat eivät ole tahtoneet tai uskaltaneet jo ajoissa asettua vahingon veräjälle estämään onnettomuutta. Ja paljon on niitä, jotka ovat tahtoneet ja asettuneet, vieläpä kiivailemalla kiivailleet totuuden puolesta, mutta ei taidon jälkeen. Kaikille kuuluu kehoitus parannukseen.

Mistä siis on tässä asiassa tehty parannusta ja parannukseen kehoitettu? Muutamat ovat olleet vaatimassa, että Oulun sovintokokouksesta annetussa julkilausumassa olisi pitänyt olla sanat: ”väärästä opista ja eriseurasta". Mutta Pyhä Henki, joka kokouksessa voimallisesti vaikutti, kirkasti osanottajille, että nuo sanat erotuksetta kaikille osoitettuina olisivat olleet ensiksikin väärät ja toiseksi liian korkealta lausutut. Taidottomalla ja pystyllä mielellä ei korjata kipeätä haavaa, vaan o seurattava niitä työntekijöitä, jotka   ovat pyytäneet olla hienot (l. Tess. 2:7) kaikessa työnteossansa ja Jumalan sanan oikein jakaa. Mutta syntiä ei ole julkilausumassa kierretty eikä kaunisteltu, koska sanat kuuluvat: ”rikoksista seurakunnan yhteistä rakkautta vastaan".  Tähän Vapahtajamme meille antaman korkeimman käskyn rikkomiseen ovat tosin toiset syyllistyneet eri tavalla ja eri määrässä kuin toiset, mutta tällaisena parannuksen kehoitus kuuluu kaikille erotuksetta ja kysymyksessä on nyt kuuliaisuus Pyhälle Hengelle itse kunkin kohdaltansa. Että ei myöskään jäisi epäselväksi, minkälaiseen opinkäsitykseen seurakunnasta parannus on tehtävä, on julkilausumassa   otettu  uudelleen   esille   ne kohdat,  joihin  sovintoyritys  Oulussa  1934 kaatui, mutta joihin nyt Pyhä Henki sydämet taivutti.

Parannus on siis parannus synnistä, ja missä tämä parannus on tehty, siellä tähän on vastattu anteeksiantamuksella Jeesuksen nimessä ja veressä, ja siihen on myös Pyhä Henki sinettinsä pannut. Sentähden ja koska haava on vielä kirvelevä, tahtoo julkilausuma olla muistuttamassa siihen, että joka tahtoo olla mukana ja käydä oppimassa Jeesusta, joka on sairaana jonkun sydämessä, auttajan on nöyrryttävä kumartumaan autettavan viereen, vieläpä polvistuttavakin ja rukoiltava anteeksi omaa heikkouttansa. Asian korjaamisessa Jumalan sydämellisen laupeuden jälkeen ei ole kysymys minkäänlaisesta väkikartun vedosta, kumpi tässä voittaisi. Kysymys ei ole meidän, vaan Jumalan kunniasta. Tällä tavalla seurakunta osoittautuu sen Jeesuksen mielen kaltaiseksi, joka jouluyönä astui 'kirkkaudestansa alas kylmän tallin pahnoille. Seurakunnalla on tässä asiassa vielä paljon kärsimistä, mutta me tahdomme Mm anoa voimaa kärsiä, vieläpä pahojakin, ja niin täyttää Kristuksen kärsimiset hänen ruumiissansa, joka on seurakunta, olla jatkuvasti Kristuksen kärsimisen osallisuudessa.

Jumalan Pyhä Henki, joka luo ja ylläpitää seurakuntansa täällä maan päällä voimansa sanalla, on totinen Jumala, imutta Hänen sota-aseensa eivät ole lihalliset, vaan hengelliset, ja usein näyttävät heikolta meidän silmissämme. Niissä on kuitenkin yksin se voima, joka kykenee vastaanseisojat voittamaan, ja ne ovat no kalliit armokeinot, joiden, avulla Kristus asettaa eteensä seurakunnan, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä. Tehkäämme, veljet ja sisaret, työtä vielä vähän aikaa, etsiäksemme yhteen niin korpeen kuin vuorille eksyneet lampaat, niin kuin kirjoitettu on: ”kadonneet tahdon minä etsiä, eksyneet tallelle tuoda, haavoitettuja sitoa, heikkoja vahvistaa." Taipukaamme kukin kohdaltamme Paimenen vitsan ja sauvan alle. Pian kuuluu kutsu: ”Tulkaa ja omistakaa se valtakunta, joka teille valmistettu on maailman alusta."

Tilanteen selvennykseksi olen monien veljien kehoituksesta rohjennut esittää edellä kirjoitetut ajatukset.

L.P.Tapaninen