Wanhoja kirjeitä 40. P. O. Grape 4.10.1899 Erkki Antille

Erkki Antti Juhonpietin hautakivi kesällä 1997

Tämä kirje valaisee osaltaan tilannetta, jossa lestadiolainen herätysliike oli 1800-luvun lopussa. Vanhat, liikkeessä arvostetut saarnaajat olivat yksi toisensa jälkeen siirtyneet tai siirtymässä ajan rajan toiselle puolelle. Samaan aikaan liike oli historinsa pahimmassa kriisissä.

Haaparannalta loka kuun 4 pv:nä 1899

Rakas ja kallis vanhin ja opettajamme! Sovintoveren armo lohduttakoon ja vahvistakoon matkanne lopulla ijäiseen lepoon!

Eilen illalla kävi Johanssonin Kalle meillä ja lahjoitti minulle Raattamaan kuvan ja tänä päivänä sain kirjeen teiltä, kalliita lahjoja ne olivat.. Kiitoksia, sydämellisiä, teidän tervetulleesta lahjastanne” Kyllä teitä usein muistamme ja teistä keskenämme puhumme – ja juuri rakkaudella. Näinä päivinä on Wikmanni Vittangista käynyt täällä ja sillä oli halu saada teitä käymään Vittangissa ja Haaparannan kristityt haluaisit, että te myös tänäkin talvena tulisitte tänne. Jumalan erinäinen ja erinomainen varjelus oli, ettette  suurempaa vahinkoa kärsineet, kun te niin pahoin lankesitte; yllä siinä olisi saattanut surmaki tapahtua, mutta teidän aikanne ei vielä tullut.

Soisimme kyllä teille lepoa, ijäistä lepoa ja iloa, mutta hyvä n, että vielä jaksatte olla kanssamme lohduttamassa ja neuvomassa meitä. Kylläpä vanhat alkavat yksi toisen perästä siirtymään pois, eikäpä ole nuorten seassa semmoisia, jotka olisit niin vakaiset että heihin olisi yleisemää luottamusta. Ja sitä ikävämpi on, koska alkaa ilmestymään eriäviä käsityksiä opin suhteen.[1] Ruotsin puolella on rauha ja rakkaus, mutta Torniossa on samaan, kuin on ollut, vaikka ei ne kyllä enää ole niin väkevät kuin yhden aikaa oltiin. Starkka veli sanotaan nyt olevan yksin.[2] Oulusta kuullu aivan ikävää, kuitenkin on useita palannut takasin entisestä kiivaudesta. Tämä uusi heräys saattoi kukatiesi joissaki vaikuttaa parempaa valvovaisuutta, mutta luullakseni on se tuottanut suurta vahinkoa, ensiksi kristityissä arkamielisyyttä, sitte uskottomissa, mikä se nyt on oikea kristillisyys, kun eivät kristityt sovi keskenänsä. Jumala parantakoon kaikki haavat, ja kyllä hän sen tekeeki, sillä Herra on paimenemme.

Mitään erityistä ei ole minulla kirjoittamista, haluan kuitenki jonku rivin lähettää teille, sillä tiedän, että ne ovat tervetulleet.

Huhtasaaresta olen kuullut, että hänen terveytensä on niin kehno, että tuskin enää pääsee saarnareisuihin  ja Knuuti on myös niinkuin hän on ollut viimeaikoina.[3]

Fr. Paksuniemi[4] on mennyt Suomeen ja Puljulan[5] sanotaan tulevan Tornioon. Molemmista nykyjään todistetaan hyvää.

Hyvästi nyt, vanhin rakas, Jumalan haltuun! Onnellinen olette, koska kaikki syntinne Jeesuksen kalliissa veressä ovat anteeksi annettu ja kun olette niin lähellä kruunaamisen hetkeä. Se sama kilvoitus on meilläki, ehä suurimmassa heikkoudessa. Uskomme kuitenkin, ettei Herra Jesus tahdo suuttuu, vaikka meiltä paljon puuttuu.  Sovintovereen on meidän turvamme elämässä ja kuolemassa.

Sanokaa rakkaita terveisiä Pajalan kristityille ja kaikille teidän talon kristityille! Muistakaa esirukouksissanne heikkoa matkakumppanianne P. O. Grape.


KA. OMA. Laestadian 10.

---

[1] Uusheräyksen murros oli alkanut 1897-1898.

[2] Torniossa asunut saarnaaja Petter Abraham Starkk(a) (1827 – 1909). Hän kävi vuonna 1900 saarnamatkalla Piearissa ja kerrotaan hänen ihastuneen siellä voimissa olleeseen narvalaisuuteen. Tämän  ovat tutkijat olettaneet syyksi hänen yksinäistymiseen 1900-luvun alussa. Oheinen kirje kuitenkin kertoo, että yksinäistyminen oli alkanut jo tätä ennen.

[3] Sekä Isak Huhtasaari  (1826- 1903) että Karl Petter Knuuti (1816-1902) olivat ”alkuherätyksen” työmiehiä ja kuuluivat Raattamaan, Erkki Antin, Heikki Parkajoen, Aapo Tapani, Mathilda Fogmanin ja Joonas Purnun kanssa keskeisiin ”Lapin vanhimpiin” Heihin vedottiin herätysliikkeen linjanvedoissa ja riitakysymyksissä.

[4] Vaikka myös Fredrik Paksuniemi hyväksyi uuden heräyksen, on hänet mielletty sovittelevammaksi  ja ”evankelisemmaksi” kuin veljensä Hanhi-Pieti.

[5] Saarnaaja Olli Puljula ((1824 – 1911) kuului yhdessä Hanhi-veljesten kanssa johtaviin Kittilän saarnaajiin. Hänestä tuli jonkinasteinen vastavoima tiukalle uusheräykselle. Lopullista puolenvalintaa hajaannuksessa hän ei kuitenkaan ilmeisesti tehnyt.

Wanhoja kirjeitä 14. Olli Puljulan kirje Pekka Raattamaalle ja Juho Mursulle 13.7.1899

Saarnaaja Peter (Petteri) Raattamaan (1849 - 1921) isä oli Juhani Raattamaa.  Peter toimi nuoruudessaan isänsä tekstinlukijana ja myöhemmin myös saarnaajana jo ennen Amerikkaan muuttoaan vuonna huhtikuussa 1883. Peter Raattamaa valittiin New York Millsin apostolisluterilaisen seurakunnan papiksi.

Elämä saatu evankeliumin uskomisesta[1]

Kiitoksia kirjeesi edestä, jonka sain ilolla vastaan ottaa. Kuulin, että olette vielä Herran palvelijoina ynnä Mursu-veljen kanssa.[2] Herra siunatkoon teidän työnne; rakkaat veljeni, P. Raattamaa, Mursu[3], ynnä muut työtä tekeväiset lapset.[4]
                Jumalan armo ja Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkaus täyttäköön sielunne Pyhän Hengen lohdutuksella elämän ehtoohetkeen asti! Tällä toivotuksella lähestyn teitä, sinne vieraalle länsimaalle; sillä aikaa kuin pääsemme kaikin täältä vieraalta ijankaikkiselle kotimaalle. Kaikilla, jotka ovat syntyneet turmelemattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy, on perintömme pantti Pyhä Henki. Kaikilla uudenmaan perillisillä on tämä Henki elävänä kuolemaan asti.
                Mutta ne raukat, jotka ei totisen katumuksen, parannuksen ja elävän uskon synny siitä turmelemattomasta siemenestä, he hukkuvat ijankaikkisesti. Sen tähden pitäisi heidän huoata: O! ijäisyys pelkään pituuttas, alku sulla on, vain loppua ei kuulu kustaan.
                Tosi syystä pitäisi niiden harvain valittuin ahkeroita kilvoitella siinä opissa, josta elämän ja hengen olemme saaneet, ettemme kadottaisi kruunuamme täällä vieraalla maalla. Sillä kuolevainen ruumis vaivaa kuolematointa henkeä. Sillä tässä ruumiissa asuu synti, ja nämä maalliset asuinsijat rasittavat mieltä, ja hajoittavat ajatuksia pois oikeasta valvoma paikasta, mistä elämän ja hengen olemme saaneet. Evankeliumin saarnan kuulemisen ja uskomisen kautta, on elämä ja henki saatu. Siinä on synnin tähden kuolemaan tuomitut elämän ja hengen saaneet, kuin on verisellä vaivalla ansaittu: nimittäin syntein anteeksi saamisen. Että saatamme Taavetin kanssa sanoa: Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä. Älä unhota mitä hyvää Hän sinulle tehnyt on, joka sinulle kaikki syntisi antaa anteeksi ja parantaa kaikki sinun rikokses; joka sinun henkes päästää turmeluksesta, joka sinun kruunaa armolla ja laupeudella. Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä, sillä Hän tietää minkäkaltainen teko me olemme, Hän muistaa meitä tomuksi. Sen tähden muinaisten matkustajain kanssa laulamme matkalauluja: ”O! Jeesus anna viisautta, että välttää pirun kavaluutta, täällä murheen laaksossa voisin!” j.n.e.
                Minä olen Feetu Hanhivaaralle (=Fredrik Paksuniemi) selittänyt sen uuden heräyksen alun. J. Raattamaa vainajan ikävä on raskauttanut minua.[5] Herra antakoon hänen levätä töistänsä. Pian saatamme yhteen tulla kotomaan ihanalla rannalla, ja olla ijankaikkisesti yhdessä, ynnä kaikkien valittuin kanssa. Ei siellä enään raskauta eron ajatukset henkeämme.
                Asetumme vieläkin verisen armo-istuimen eteen katsomaan Sydämen uskossa Herraa Jeesusta Golgatalla alasti riisuttuna orjantappura kruunussa, selkä luihin asti ruoskittuna. Kädet ja jalat lävistettyinä juopi Jumalan vihan maljan pohjaan asti ja huutaa: Se on täytetty! Laki on edestämme täytetty, synnin rangaistus on edestämme kärsitty. Velka on maksettu. Isän armo on ansaittu. Se suuri sovintouhri on alttarilla, sovinto veri vuotaa katuvaisille ja uskovaisille syntein anteeksi antamiseksi. Uskokaa te katuvaiset syntinne anteeksi tässä veressä. Ei ole pitkä matka veriseltä ristiltä Paratiisin kunniaan.
                Sanokaa sydämen rakkaita terveisiä kaikille uskon siskoille ja veljille. Täältä Alakylästä tervehtivät teitä uskon sisaret ja veljet. Muistakaa rukouksissanne minuaki. Olkaa minulta ennen kaikkia tervehdetyt.
Kittilä 13.7.1899
Olli Ala eli Puljula

---

[1] Kirjeen otsikko on ilmeisesti toimituksen laatima. Se julkaistiin heidemanilaisten Rauhan Tervehdys-lehdessä (10/1927, 146-147. Sama kirje julkaistiin uudestaan Rauhan Tervehdys-lehdessä syyskuussa 1929. Se oli otsikoitu: ”Wanhinten kirjeitä”. Siitä oli kahdessa kohdassa poistettu kirjeen saajien nimet. Muuten versio oli pieniä oikeinkirjoitukseen, virkejakoihin ja kappalejakoihin tehtyjä muutoksia lukuun ottamatta identtinen aikaisempaan verrattuna.

[2] Alleviivattu osuus puuttuu vuonna 1929 julkaistuista versiosta.

[3] Kyseessä New York Millssin saarnaajat Pekka Raattamaa ja Juho Mursu Minnesotasta. Ilmeisesti Pekka Raattamaa ja Juho Mursu olivat tiedustelleet Puljulalta uusheräyksen murroksesta ja sen aiheuttamasta hämmingistä Kittilässä ja muualla Suomessa. Kittilän saarnaajat olivat aikaisemmin antaneet tukeaan Takkisen vastaiselle oppositiolle Amerikassa. Takkisen kuoleman jälkeen Kittilän saarnaajat tukivat niitä tahoja Amerikan lestadiolaisuudessa, jotka vastustuvat voimakasta ”Lapin wanhinten” ja ”esikoisseurakunnan” arvovallan korostamista. Tähän joukkoon kuuluivat sekä Raattamaa että Mursu. Oletettavasti viestit uuden heräämisen vaatimuksista ja entisen kristillisyyden hylkäämisestä nukuttavana, saivat sekä Raattamaan että Mursun hämmennyksiin.

[4] Alleviivattu osuus puuttuu vuonna 1929 julkaistuista versiosta.

[5] Juhani Raattamaa kuoli 7.3.1899.

Wanhoja kirjeitä 13. Olli Puljulan kirje Fredrick Hanhivaaralle 8. huhtikuuta 1899

Saarnaaja Olli Puljula Kittilästä

Kirjoitussarjassani "Wanhoja kirjeitä" on vuorossa numero 13. Sen lähetti kittiläläinen saarnaaja Olli Puljula huhtikuussa 1899 Fredrick Hanhivaaralle. Tämä oli uusheräyksen johtavan saarnaajan Pietari Hanhivaaran poika, joka oli muuttanut Kuparisaaren alueelle Michiganiin. Kuvaus on perusteellisin esitys tapahtumien kulusta Kittilässä uusheräyksen murrosvaiheessa, jonka olen nähnyt aikalaiskirjeissä. Mielestäni merkittävä dokumentti.

Olli Puljulan [1] kirje Fredrick Hanhivaaralle[2] 8. huhtikuuta 1899

Kittilän Alakylästä s. 8. p. huhtik. v. 1899

Rak[a]s velieni Fretrikki Hanhivaara. Kiitoksia kiriiesi edestä, jonka sain ilola vastaan ottaa 4.p. huhtikuta, jossa teit kysymyksen, kuinka täälä on kristilisyten asiat. Koska että Suomesta semmoisia kirioitetaan utesta heräyksesta. Se on kyllä tosi. Kittilästä se kyllä on alkunsa saanu forsmestari Sileenistä.[3] Se rupesi tekemään työtä semoisten niin kuin Sirkka Ollin ja Rauhalan Erkin vanhemman ja nuoremman ja Kourilan poikain ja heitän vaimoinsa päälle, ja muutamia muita saman laisia. Jotka ovat uskoa tunnustaneet, eikä ole entisiäkään syntiä kaikkia tunnustaneet, ja vielä lissää tehneet tunnustuksen aikana. Net kyllä heräsit ja tulit syntisiksi, ja otit synin päästön Sileeniltä, joka kielsi heitä menemästä mätä joukkoon, sillä hään pitää kaikki mätänä, jotka ei samala laila ole utesta heräneet. Se luulee, että ne on kaikki nukkuneet takasin.

            Ja ne heränet rupesit työtä tekemään vanhempain kristityin päälle niin kuin kuollu uskoisten päälle, mutta ei ne elävät sielut antaneet uskoaan. Mutta nuoret sanoit vanhoile, te tarvittetta uutesta herätä, että tulisitta autuaaksi. ja siihen liittoon tuli Etelä-Suomesta ja Pietarista, Keski-Suomesta ja Oulusta palion vieraita, ja ne sait olla Silleenissä päivän, kaksi. Ja se istutti niihin sen uuten heräyksen. Ja kuin ne menit takasin, niin ne veit Syväjärven[4] Suomeen. Se kyllä oli Sileenin kansa yhesä henkessä. Sitte kävi isästi[5] Suomessa ja hyväksy Sileenin työn Kittilässä semosten pälle, jotka tosi kuollessa uskossa olit. Net kyllä tarvittevat herätä siitä kuolleesta sielun tilasta elävään sielun tilaan. Mutta ei niitä kaikkia saa lyödä sillä samala kirvelä millä kuolleita hakataan. Särjettyä ruokoa en minä tahdo murentaa, ja suitsevaista kynttilän sydäntä, en minä tahdo samuttaa. Särietyt sydämet ne enimän vaivaa kärsivät tästä tevosta, mutta kuollu ei tunne mitään. Mutta mitä vielä kuin Jy[v]älä[6] ja Sileeni ovat nostaneet semmosen huhun, että koulumestari Raattamaa ja Erkki Antti ovat huora saarnaiat ja siinä samasa Huhta saari[7] ja Knuuti[8] Tornion joelta ja Feetu Paksuniemi[9] lavian evankeliumin saarnaiat, Puljula mätä saarnaia. Ei ole Lapissa muita kuin Syväjärvi ja Jyvälä kelvollista saarnaiaa ja isästi muutamanlainen, ei sekään oikia. Semmoisia istuttaa opetus lapsiinsa ja nauraa päälle vielä. Tämönen se nyt on täälä Kittilässä meidän kristillisyys olemassa siltä kohalta. Mutta Jumala on työtänsä jatkamassa. Freetri Paksuniemi kävi menheenä kevänä meidän kylässä. Mutaman päivän piti Raamatun selityksiä, niin alko herra vaikuttamaan nuorissa hyvää, ja tuli muutampia kristityksi ja isästi kävi kävi joulun aikana. Silloin tuli toista kymmentä yhtenä iltana. Ja jälkee[n] on vielä herra lisäny autuvaksi tulevaisia seurakunnale. Freetri Paksuniemi kävi ennen pääsiäisen pyhiä, pitkää periantaita meidän kyläsä tuorestain ja oli lauantaina, lähti kirkole. Näin herra vaikuttaa sanansa ja henkensä voimala ja vahvistaa sanansa, ihmetten ja merkkein kautta oman lupauksensa jälkeen.

            Herra vahvistakoon sanansa henkensä voimala ja armonsa tuntemisella meissä, että särietyt sydämet tulisit vahvistetuksi uskossa ja eläväksi sieluksi ja pysyisivät elävännä kuoleman asti, niin kuin Herran henki sannoo: Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä sinule elämän kruunun annan.

Minä kohaltani saatan sanoa Paavalin kansa: Pysykääme siinä opissa, mistä olema elämän ja henken saaneet. Olettako henken sannu lain töitten kautta eli uskon saarnaamisen kautta, sen minä ainoastansa tahon teiltä tietää. Jotka ei ole henkeä saaneet, ne jokaiselta opetuksen tuulelt[a] vietellään. Se on hyvä, että ne jotka ei ole henkeä saanneet, tulisit herätetyksi uteen hartauteen, että he rupiaisit anomaan, rukoilemaan ja kolkuttamaan taivaan oven päälle, että herra antais [v]uotaa Pyhän Henkensä, jonka kansa [v]uota Jumalan rakkauten tuli ja jesuksen veri. Ja jos me siltä henkeltä hallitaan, niin emme lihan himoia täytä. Se on totinen sana. Herra antakoon armonsa ja pitkämielisyyten ja kärsiväliisyten henkensä aina [v]uotaa sydämihime. En saata minä ennään muuta kuin anokaame uskon rukouksela taivaalista Isääme, että Hään suuresta armostansa antas aina veristä kasteta sieluilelemme uskon vahvistukseksi, että si[e]luma elävää voimaa nautita. Siihen meitä armolinen Isä auta, että em[m]e jä[i]s kuivaksi puuksi. Tämä on minun toivotuksenin teile sielä vieraala maalla. Ehkä tämä on vieras maa meile, jotka ototame uusia taivaita ja uutta maata, josa vanhurskaus asu[u]. Tähän lopetan tällä kerralla. Ei mu[u]ta kuin sydämen rakkaita terveisiä kaikile uskon sisarile ja velile.

Täältä sano[v]at teile sydämen rakaita terveisiä heetemanile emäntänsä ja lastensa kansa[10], Raianiemele[11] ja hänen huoneelensa ynnä muile y.m. Jumalan lapsile Alakylän kristityiltä.

Mutta ole minulta ennen kaikkea vaimoni ja koko huoneeni kansa terveytetty. Jääkää Jumalan ja meidän herran Jesuksen Kristuksen Isän ha[l]tun, joka väkevä on meitä holhomaan ja kaitsemaan. Ei Hään anna meidän sieluiamme kuolla nälkään tällä korven matkala. Olipa hauska sada vieläki sieltä sanomia, miten sielä voitta ruumiin ja sielun puolesta.

Tätä merkittee veljene uskosa

Olli Ala eli Puljula

Semonen se on kui[n] te tunnetta se saarnaaia Tornion joelta täälläki olu

Ei muuta. Sama.

Lähde: Paul Heidemanin kokoelma.

---

[1] Saarnaaja Olli Puljula (1824 – 1911) nousi Kittilässä vastustamaan uusheräyksen ääri-ilmiöitä, vaikka näyttää toisaalta jossakin määrin hyväksyneenkin sen. Puljulan samoihin aikoihin (13.7.1899) Amerikkaan Pekka Raattamaalle ja Juho Mursulle lähettämä kirje on julkaistu Rauhan Tervehdyksessä (no:t 10/1927 ja 9/1929) sekä  Leonard Typön yhdessä Pekka Raattamaan kanssa vuonna 1907 toimittamassa Kirjeitä wirwoitukseksi köyhille matkustajille elämän tiellä.

[2] Fred(rick) (Hanhi)Waara(1867 – 1944)  oli  kittiläläisen saarnaajan Pietari Hanhivaaran (Hanhi-Pietin) poika, joka on haudattu Oskarin hautausmaalle Michiganissa.

[3] Metsänhoitaja Frans Silén (1839 – 1912) toimi saarnaajana 1890-luvun lopulta alkaen. Hän asui Kittilässä vuosina 1878 – 1901. Silén edusti jyrkintä uusheräyksen tulkintaa ja esiintyi kohta narvaailsuuden  keskeisenä saarnaajana.

[4] Sodankyläläinen saarnaaja Heikki Syväjärvi (1839 – 1909) oli uusheräyksen alkuvaiheen suuntaa-antavia saarnaajia ja sen levittämisessä keskeisiä henkilöitä.

[5] Fredrick Hanhivaaran isä, saarnaaja  Pietari Hanhivaara (1833 – 1926)

[6] Kittiläläinen saarnaaja Iisakki Jyvälä (1842 – 1919).

[7] Ruotsin Ylitorniolla asunut saarnaaja Iisakki Huhtasaari (1826 – 1903)  oli 1800-luvun lopulla alisen Tornionjokilaakson tunnetuin saarnaaja.

[8] Saarnaaja Kaarle Petter Knuuti (1816 – 1902) asui Iisakki Huhtasaaren tavoin Ruotsin Ylitorniolla ja oli Tornionjokilaakson tunnetuimpia saarnaajia.

[9] Fredrik Paksuniemi (1840 – 1921) oli (eri sukunimestä huolimatta) Fredrick Hanhivaaran setä. Hän edusti uusheräyksessa Siléniä ja Hanhi-Pietiä sovittelevampaa linjaa.

[10] Valumetis apostolisluterilaisen seurakunnan pastori Arthur Leopold Heideman.

[11] Saarnaaja Antti Rajaniemi (1853-1897) oli saapunut Calumetiin vuodenvaihteessa 1892/1893 ja toimi yhteistyössä Heidemanin kanssa.