Wanhoja kirjeitä 51. Isak Bränström 25.10.1863 Juhani Raattamaalle

 

Lars Levi Laestadiuksen koulumies, saarnaaja Isak  Bränström Ruotsin Ylitornion Kuivakankaalta teki syksyllä 1863 saarnamatkan Suomen puolelle Perämeren rantapitäjiin. Simossa hän piti ilmeisesti seuroja muun muassa paikallisen saarnamiehen Jaakko Huttulan kanssa. Huttula oli johtava henkilö alueelle syntyneissä lestadiolaissävytteisissä herätyksissä. Hän itsekin liittyi mukaan lestadiolaisuuteen, mutta lopulta erkani siitä. Bränströmin kirje kuvaa tilannetta, jossa Huttulan ja Bränströmin välille syntyi erimielisyyttä muun muassa liikutuksista.

---------

Isak Bränström 25.10.1863 Juhani Raattamaalle

Kuiva kangasa se 25 päivä loka kuuta 1863

Rakkaale opetus isälle ja uskolliselle yön valvojalle Sionisa Johan Raattamaa / armo rauha ja wiisaus uskon ja rakkautene kansa lisäintykön sinun ja koko huonees ja kaikkien Jumalan valittuin tykönä ja aina tämä lyhyen kilvoituksen ajan amen.

Saan muutamalla ratilla tietää antaa että olen terve sielun ja ruumiin puolesta, ja vaimo myös, ja toivotan sammaa teille a annan myös tietää, että minä olen käyny Suomen maasa Kuiva niemen kirkolla asti joka on Simosta ensimäinen kirko alaspäin, josa myös on kristillisyyten alku hyvän lainen, sillä yksi isäntä Charll Vakkuri[1] on sielä johtattajanna, jolla on oikia käsitys armon järjestyksestä, ja oikiat koettelemukset  Kristuksen kärsimisen osallisuutesta ja ylös nousemisen voimasta ja on myös yksin kertainen usko Herran Kristuksen päälle, mutta ei sillä ole paljon Raamatun oppia, mutta Jaakob Huttula Simosta[2] jolla on suuri raamatun oppi pääsä, se saarnaa sillä lailla että kristityt tulevat orjaksi erin omattain Simosa josa hän on, että myös muualla josa hän kulkee saarnamasa / ensin hän saarnaa lakia ja evangeljumia sekasin kristityilekki, evangeljumin omale tunnolle ja Moseksen lain lihalle mutta ei hään ossaa taluttaa syntinsä tuntevaisia ja uskovaisia Kristuksen kärsimisen paikoille kattelemaan ijankaikkista rakastajaa eikä myös ylös nousemisen ketolle kattelemaan voiton kuningasta suuresa kunniasa, josa sydämet tulevat särjetyksi ja sulaksi, palavaksi rakkautesa ja iloiseksi ja rohkiaksi ja väkeväksi syntiä kuolemaa ja perkelettä vastaan, niin kuin Pavali sanoo Kristuksen rakkauten katteleminen vaatii meitä kaiken jumalattoman menon hyljämään j.n.e.p.

Toiseksi hän jakkaa kristityisä liikutukset ja hyppäykset kahteen ossaan aina saarnasansa, ja ottaa raamatun rikistöstä[3] sen paikan hyppäys toisinansa hyvä ja toisinansa nuhteldapa ja ottaa myös tähän nuhteltavan hyppäykseen Pavaljn sanat ”kaiki tapahtukkon säätylisesti ja soveliasti”, ettei laittajat sijaa saa; nuhteldaviksi ymmärtää hään net jotka hyppävät silloin kuin sannaa selitetään eli rukkouksia pitetään sillä ei se tapahdu silloin säätyllisesti ja soveliasti, ja laittajat saavat tästä sian kaataa kristilisyttä, ja taas sanoo hän että hyppäys kuin se tullee uskosta ja rakkautesta on hyvä; hän käsittää sillä lailla että kristitty saattaa olla hyppämättä ja liikutuksitta koska hän tahdoo, ja taas olla liikutuksisa ja hypätä koska tahtoo, näin vähän antaa hällä koetttelemus käsitystä, mitä Jumalan sanan voima sydämisä vaikuttaa, kuin se uskolla sydämiin kätketään; minä selitin hälle Raamatusta kristittyin koettelemuksia sekä vanhasa että uutesa Testamentisa ja osotin uskon ja Pyhän Hengen voimaa että ei se katto sitä ongo se säätyllisesti ja soveliasti, sillä Kristuksen rakkauten tunteminen käypi yli kaiken ymmäryksen ja osotin myös mitä se jakaminen vaikuttaa kristittyin tykönä, joilla on liikutuxet ja arka omatunto, net ottavat aina sen saarnan ittellensä, koska järki ja Piru aina saarnaa ei sulla ole oikia, ja koska saarna mies vielä saarnaa sammaa, niin sitä enämin rietas saapi painaa orjaksi, ja Simosa olit kristityt orjana enin osa, ja minä selitin hälle asiat joka haaralda, mutta ei hään anna hius karvan vertaa myötiä toisen puheeseen, mutta mitä hän on itte käsittäny se on oikein, waikka ei hällä ole sanomista vastaan kuin oikein selitetään, mutta ei hän sentähten liiku paikastansa, ja se tullee siitä että sydän ej tule ittelä koettelemaan ja sentähten ei järkiään hällä liiku, minä olin Simossa 6 päivää ja selitin joka päivä evangeljumia ja talutin sydämiä Kristuksen rakkauten kattelemiseen ja suuri osa sytämiä pääsi irti orjuutesta hengittämän armon ilmaa, vaikka oli kyllä luja epä usko ja orjuus sytämisä ja rakkaus niilä jäi sytämiin minua kohtaan[4] j.n.e.p.



KA. SKHSA. Kierin kokoelma.

---

[1] Talollinen Kalle Vakkuri (1827 – 1910), joka ilmeisesti jo tuossa vaiheessa toimi saarnaajana. Lestadiolaisperinteen mukaan Kalle Vakkuri Kuivaniemeltä ja Erkki Posti olivat tehneet matkan Ylitorniolle ja näin syntyi Perämeren rantapitäjistä Tornionjoen lestadiolaisuuteen. Kontaktin syntymisen ajankohdasta on läheteissä ja perinteessä ristiriitaista tietoa, mutta Raittila ajoittaa sen vuoteen 1861. Raittila 1976, 54-55.

[2] Jaakko Huttula (1821 – 1871), joka vaikutti 1840-luvulta lähtien Perämeren rannikolla herätysjohtajan. Hän liittyi lyhyeksi aikaa lestadiolaisuuteen, mutta tuli myöhemmin tunnetuksi lestadiolaisuuden vastustajana. Herätysten alkamisesta seudulla on ensimmäisiä viittauksia helmikuulta 1859. Paikalliskirjeenvaihtaja kertoo, miten tanssien ja ryypiskelyn sijaan tutkitaan Raamattua. Saarnaaja Erkki Posti on muistelmissaan kertonut kulkeneensa Huttulan seuroissa kaksi vuotta ennen lestadiolaistumistaan vuonna 1861. Ulkopuolisten kuvaukset Huttulan seuroista ovat lähes identtisiä lestadiolaisseurojen kuvausten kanssa. Niihin sisältyivät liikutukset, sieluntilojen tutkiminen, tuomitseminen, syntien tunnustaminen ja anteeksiantaminen sekä jyrkkä eksklusiivisuus. Huttulan kerrottiin myös lukeneen Laestadiuksen saarnoja. Sekä perimätieto että useat kirjalliset aikalaislähteet kertovat, että Jaakko Huttula oli aluksi mukana lestadiolaisuudessa. Perimätiedon mukaan Huttula irtautui lestadiolaisuudesta vuonna 1862 lyhyen aikaa niin ikään herätysliikkeeseen kuuluneiden Jaakko Sikalan ja ennen kaikkea iiläisen sokean saarnaajan Juho Paakkolan (1821-1887) vaikutuksesta. Ratkaisu olisi tapahtunut Huttulan kotona väittelytilaisuudessa, jossa osapuolina olivat Isak Bränström ja Jaakko Sikala. Aikalaiskirjeenvaihto ajoittaa Huttulan erkaantumisen lestadiolaisuudesta myöhempään ajankohtaan eli loppuvuoteen 1863. Oheinen kirje tukee myöhäisempää erkaantumisajankohtaa. Sekä perimätieto että aikalaiskirjeenvaihto kertovat yksiselitteisesti, että keskeinen erimielisyys Huttulan ryhmän ja lestadiolaisten välillä koski liikutusten roolia herätyksessä. Tämä kirje paitsi vahvistaa perinteen kertoman oikeaksi, kertoo yksityiskohtaisesti, mistä tuo erimielisyys syntyi. Raittila 1976, 47-49, 51-53

[3] Rekisteristä.

[4] Myös aikalaislähteet ja perimätieto tukee Bränströmin arviota. Suurin osa herätykseen tulleista hylkäsi Huttulan ja tämän lestadiolaisuudesta erkaantunut ryhmä jäi pieneksi.

"Tukholman pojan", Raattamaan ja Ies-Pietin teologinen väittely 1895

 

"Tukholman poika" eli luutnantti, myöhemmin eversti Emil Melander

Ruotsalaisessa Svenska Morgonbladetissa vuonna 1918 julkaistun eversti Emil Melanderin artikkelin viimeinen eli kolmas osa ohessa. Tässä hän kertoo teologisesta väittelystä, jota hän kävi Ies-Pietin ja Juhani Raattamaan kanssa. Melanderin artikkelin käännös ilmestyi Amerikassa Kristillisessä Kuukauslehdessa (9-10/1918).

Edellisessä kirjoituksessani jäimme siihen, kun Ies-Pieti pyysi apua väittelyssä lähistöllä olleelta Juhani Raattamaalta: ”Tule auttamaan minua, Raattamaa”, lisäsi hän sitten, ”tämä Tukholman poika ei tahdo uskoa, että se on Pyhä henki, joka meissä vaikuttaa”. Kiistan aiheena olivat äänekkäät liikutukset.
------
Keskustelu jatkui seuraavasti:

Kyllä se on Pyhä Henki, vastasi Raattamaa, joka oli kuullut lopun keskustelustamme. ”Liikutukset johtuvat juuri siitä, että Pyhä Henki on liikkeellä”. Mutta eivätköhän ne yhtähyvin voi johtua useimmiten teidän omista kuohuvista tunteistanne? kysyin.

”Älähän”. keskeytti minut Raattamaa, ”tätä sinä et ymmärrä vähääkään, sinä ehkä ajattelet samoin kuin ne, jotka puhuivat makeasta viinistä helluntaina. Sitäpaitsi tahdon sanoa sinulle, että kuin Israelin lapset olivat päässeet pois vankeudesta ja laskeneet perustuksen uudelle temppelilleen, niin useat heistä puhkesivat äänekkääseen itkuun, kuin taas toiset ääneensä riemuitsivat niin, että kansa ei voinut erottaa ilohuutoja itkusta, ja heidän huutonsa kuului kauvas. He olivat liikutettuja, he katsohan! Eikö niin vanha Ies-Pieti”, lisäsi hän.

Niin juuri vastasi puhuteltu. Sitten lausuin ”minähän olen vaan sanonut, etten luule, että Pyhä Henki tahtoo nostaa kuulijoissa sellaisen melun, että niitä sanoja, joita hän puhuu saarnaajan kautta, ei edes voi kuulla, Ja kuka saarnasi siinä tilaisuudessa, josta Raattamaa puhuu?”

Tietysti joku saarnasi, vastasi Raattamaa, sen kait ymmärtänet?

”En tiedä, ei ainakaan Raamattu puhu mitään siitä.”

”No puhuu eräästä toisesta seikasta”, jatkoi Raattamaa, ”kuin Jeesus kulki kärsimyksen tietä, niin kyllä se sokeakin, joka istui tien vieressä, huusi: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”, huusi hän. Ja lisäsi Raattamaa katsoen merkitsevästi minuun, ”kyllä kansa koitti saada häntä vaikenemaan, mutta mitä enemmän se koetti, sitä enemmän hän huusi. Etkö usko, että hänessäkin vaikutti Pyhä Henki?”

”Enhän ole muuta väittänytkään, hyvä Raattamaa, vastasin, ei se ollut mikään maallinen henki, joka käski häntä huutamaan Vapahtajaa. Mutta kuin Jeesus tuli hänen luokseen ja puhutteli häntä, luuletko että sokea myöskin silloin huusi kaikin voimin niin, ettei kuullut mitä Vapahtaja puhui?

Ei, tietysti hän silloin vaikeni, myönsi Raattamaa.

No, sitähän minä juuri tarkoitinkin. Tehän voitte huutaa niin paljon kuin tahdotte, mutta kun Jumalan sanaa puhutaan, silloin minun mielestäni voisitte pysyä hiljaa, muutenhan ei voi kuulla, mitä Jumala tahtoo sanoa.

No niin, myönsi Raattamaa, ehkä he nyt voisivat huutaa vähä vähemmän.

Se ei suinkaan ollut pieni myöntyminen laestadiolaiselta papilta.

Käyttäen hyväksi saamaani voittoa, tein minä puolestani hyökkäyksen.

Nyt ovat Ies-Pieti ja Raattamaa ottaneet niin paljon esimerkkiä Raamatusta, että nyt voi olla minun vuoroni, sanoin. Ehkä muistatte, että apostoli Paavali selvään puhui siitä, miten pitää olla kristittyjen kokouksissa. Hän sanoo: että yksi toisen jälkeen puhukoon, ja että jos joku sillä aikaa saa ilmestyksen, silloin ensimmäinen vaietkoon, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala, sanoo hän. No, mitäs sanotte nyt?

Raattamaa ei sanonut mitään, mutta Ies-Pieti katsoi minua leikillisesti ja samalla ystävällisesti.

Hän on selvillä Raamatusta, tuo Tukholman poika, sanoi hän.

Ja siihen loppui tämä teologinen väittely.

Saarnaaja Ies-Pietin ja Emil Melanderin keskustelu

 

Kristina ja Per Vasara (Ies-Pieti)

Kapteeni, myöhemmin eversti Emil Melanderin artikkeli jatkuu seurakuvauksen jälkeen keskustelulla Ies-Pietin kanssa.  Melander vieraili Lannavaarassa ja osallistui siellä pidettyihin seuroihin helmikuussa 1895. Kokouksessa Lannavaaraan saapuneet Ruotsin Lapin maallikkosaarnaajat antoivat lausunnon, jossa he asettuivat lestadiolaisen herätysliikkeen kirkossa pysymisen kannalle. Lausunto julkaistiin ensiksi Ruotsissa Vårt Land-lehdessä (n:o 85, 11.4.1895), sen jälkeen Haaparannanlehdessä (22.5.1895) ja tämän jälkeen lukuisissa ruotsalaisissa ja suomalaisissa sanomalehdissä. Vårt Landissa ollut julkilausuma on osana kapteeni ja kirjailija Emil Melanderin (1856 – 1930) useampiosaista kirjoitusta Bland finnar och lappar = Suomalaisten ja lappalaisten keskuudessa. Artikkelisarjan kahdeksannen osan hän on otsikoinut Bland laestadianer =Lestadiolaisten keskuudessa. Kuvattu keskustelu lienee käyty silloin.

-------

Oli Ies-Pietilläkin ollut myrskyinen aikansa. Mikä väkijuomien orja hän olikaan ollut? Kun rannikon kauppiaat ja salakapakoitsijat sijaitsivat houkutelleet häntä paloviinalla saadakseen häneltä hänen poronsa, miten usein hän olikaan kiusaukseen. Ja mitä kaikkea olikaan hän silloin tehnyt juovuksissa hurjana ollessaan. Mutta Herra oli etsinyt häntä. Lain vasaralla oli Jumalana palvelija rovasti – niin kutsutaan vielä tänäkin päivänä rovasti Laestadiusta -lyönyt kovalle sydämelle siksi kunnes se aivan murtui. Ies-pieti oli saanut uuden sydämen ja uuden mielen. Koko hänen elämänsä oli muuttunut. Ja kun hän nyt harhaili poroineen erämaassa, kulki hän kuitenkin määrättyä päämaalia kohti: samaa, jota kohti hänen mestarinsakin oli kulkenut. Mestarin sanat johtivat hänen elämätään. Voi olla, ettei hän aina niin tarkoin ymmärtänytkään sanojen sisältöä, mutta hän tunsi äänen, rakasti sitä ja tänä iltana oli hän luullut kuulleensa sen rakkaan äänen ja sen vuoksi oli kyyeleet virranneet pitkin hänen ryppyisiä poskiaan.

”No, sinä tukholmalainen kapteeni, mitä sinä pidät näistä laestadiolaisista? kysyi kokousten jälkeen minulta Ies-Pieti. ”Kyllä minä pidän heistä”, vastasin. Tosin teidän joukossanne on kaikenlaista kansa, mutta kyllä minä luulen, että useimmat täällä olijoista rehellisesti ovat sitä mitä näyttävät. Minun mielestäni kuitenkin voisitte olla hiukan hiljempaa, eikä pitää sellaista melua. Tuskin voi kuulla, mitä saarnaaja puhuu”

”Niin ei pidä sinun puhua”, virkkoi Ies-Pieti, ”sehän on Pyhä Henki, joka on liikkeellä aivan kuin helluntaina. Etkö luule, että hekin silloin huusivat ja kulkivat ympäri huonetta kuten me?” ”Ei ole kerrottu siitä Raamatussa sanoin. ”No, mutta sanotaanhan Daavidistakin, että hän tanssi liiton arkin edessä,” vastasi Ies-Pieti. ”Se oli sen tähden, että hänellä oli Pyhä Henki”. ”Niin tosin kerrotaan, että hän tanssi, mutta ei kerrota, että hän huusi ja kirkui, eikä myöskään, että hän huudollaan häiritsi ketään saarnaajaa”, huomautin. Mutta kyllä joku saarnasi, väitti ukko. ””Missä siitä puhutaan”, kysyin. ”Enkä sitä paitsi voi uskoa, että Pyhä Henki puhuu saarnaajan kautta ja samalla panee toimeen senlaisen melun teissä, ettei voi edes kuulla mitä hän puhuu. Sitä paitsi miten voi Ies-Pieti itse istua paikallaan ja hiljaa koko ajan. Olen kuullut, ette sinä milloinkaan tule liikutuksiin. Mistä se johtuu?”

Se johtuu siitä, että minun sydämeni on niin kova”, vastasi ukko kyyneleen tunkeutuessa silmäkulmaan. ”Tule auttamaan minua, Raattamaa”, lisäsi hän sitten, ”tämä Tukholman poika ei tahdo uskoa, että se on Pyhä henki, joka meissä vaikuttaa”.

Jatkuu…