Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma 7.11.1957

Taustaa

Lestadiolaisuudessa oli jo herätyksen alkuajoista lähtien ollut erilaisia tulkintoja sakramenteista ja tunnustuskirjojen merkityksestä. Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä nämä nousivat kiistanaiheeksi 1950-luvulla johtaen lopulta hajaannukseen. SRK:n historijoitsijan Ari-Pekka Palolan mukaan jännitteet tulkinnoista tulivat ensimmäisen kerran näkyvästi esille marraskuussa 1945 pidetyssä puhujainkokouksessa. Keskustelussa ehtoollisesta korostettiin sitä, että katekismuksen mukaan ehtoollinen on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi. Yksmielisiä oltiin siitä, että epäuskoinen ei saa ehtoollisessa syntejä anteeksi. Osa oli sitä mieltä, että uskovaiselle se oli mahdollista, osa vastusti tätä käsitystä jyrkästi.

Sekavan ehtoolliskeskustelun seurauksena annettiin tilanteen selkiyttämiseksi seuraavana vuonna julkilausuma, jossa vedottiin luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen puolesta. Tämä johti kuitenkin uusiin ristiriitoihin, koska osa vanhoillislestadiolaisista ei hyväksynyt kaikkia tunnustuskirjojen näkemyksiä sellaisenaan. Lähinnä liikkeeseen kuuluvien pappien harjoittama tunnustuskirjojen korostaminen aiheutti epäluuloa monien maallikkosaarnaajien keskuudessa. Lisäksi vanhoillislestadiolaisten pappien vuotuiset veljeskokoukset epäilyttivät maallikkoja ja lisäsivät jännitteitä. Vaikka korostettiin sitä, että papit ja maallikot uskovat samalla tavalla, alkoivat monien pappien ja maallikoiden opilliset käsitykset vähitellen erkaantua.  Vuonna 1953 kiistanaiheeksi nousi kastekäsitys tuomiorovasti L.P. Tapanisen alustuksen seurauksena. Myös seurakuntaopissa esiintyi "liukumista" varsinkin papiston keskuudessa.

Erimielisyydet kastekäsityksistä nousivat pian uudelleen näkyväksi kiistakapulaksi. Vuoden 1957 puhujainkokouksessa oli kaksi alustusta kasteesta. L. P. Tapanisen alustuksen Kastamalla ja opettamalla mukaan kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen. Kastamattoman lapsen kohtalon hän näki epäolellisena. Toisen alustuksen Lapsenkaste piti maallikkosaarnaaja Toivo Leppänen. Hänen mukaansa jää mysteeriksi, mitä lapsessa kasteen sakramentin saamisessa tapahtuu. Leppäsen mukaan lapsella on kuitenkin ilman kastetta jo lapsenusko. Niinpä lapsen kaste oli uskovan kaste.  Nämä kaksi toisistaan poikeavaa alustusta syvensivät jännitteitä herätysliikkeen sisällä. Kastekäsityksen lisäksi ilmeni eri käsityksiä seurakuntaopista.

Vanhoillislestadiolaisten maallikoiden ja pappien jännitteet saivat myös Oulun seudun maallikkosaarnaajat aktivoitumaan syksyllä 1957. Useiden seudulla pidettyjen kokousten aikana päädyttiin järjestämään erillinen maallikkosaarnaajien veljeskokous. SRK:n työvalikonta tarjoutui järjestämään kokouksen, mutta kokousta valmistellut "veljestoimikunta" hylkäsi tarjouksen. Osa maallikoista vastusti kiivaasti SRK:n mukaantuloa, sillä monet tunsivat epäluottamusta SRK:ta, sen hallintoelimiä ja toimihenkilöitä kohtaan.

Maallikkosaarnaajien veljeskokous järjestettiin 6.-7.11.1957 Oulussa. Mukana oli 105 maallikkosaarnaaja eri puolelta Suomea.  Kokouksen lopuksi annettiin oheinen julkilausuma:

Maallikkosaarnaajain veljeskokouksen julkilausuma.

Ouluun 6—7. 11. 1957 käsittelemään Jumalan valtakunnan työssä esiin tulleita asioita toteamme huolestuneina ajassamme voimakkaana esiintyvän allianssihengen vaarallisuuden.

Keskustelussa kävi ilmi syvä huolestuminen, että lutherilaisen kirkkomme muutamat johtohenkilöt suosivat ja vastaanottavat vieraita vaikutteita Raamatun hengen ulkopuolelta.

Koska tämä allianssihenki on saamassa jalansijaa Jumalan valtakunnassa, niin varotetaan tästä vaarasta Jumalan lapsia.

Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin, ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.

Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous teroittaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa.

Oulussa, 7. 11. 1957.

MAALLIKKOSAARNAAJAIN VELJESKOKOUS

Otteita piispantarkastuksista ja seurakuntakertomuksista. Eno

Enon evankelisluterilainen kirkko

Tähän kirjoitussarjaan on tavoitteenani koota ne muistiinpanot, joita tein Karjalan lestadiolaisuudesta alueen seurakuntien piispantarkastuspöytäkirjoista ja seurakuntakertomuksista. Kokosin niitä aikoinaan väitöskirjaani varten. Kahdeksantena sarjassa on tänään vuorossa Eno, jossa lestadiolaisuus sai vahvan kannatuksen jo 1880-luvun puolivälissä. Piispa Gustaf Johansson kävi piispantarkastuksessaan sekä vuonna 1887 että vuonna 1891 voimakkaaseen hyäkkäykseen liikettä vastaan, kuten alla olevasta tekstistä ilmenee.

-------

Piispantarkastuspöytäkirjat 7.-9.7.1883 (asessori Johan Viktor Calamnius, piispa oli sairastunut).
Harhaopeista: Näitä ei ole seurakunnassa levennyt.

Piispantarkastuspöytäkirjat 1.-3.3.1887 (Gustaf Johansson).
Mitä erittäin laestadiolaisuuteen tulee, jonka harhaopin ensi-istutus tähän seurakuntaan äskettäin oli tehty, lausui visitaattori siitä erittäin olevan mainittava, että se viepi ihmisiin ja seuroihin. Kiihkoa on seuroissa, hypitään, tanssitaan ja iloitaan ja tämäkö sitten olisi Jumalan Hengen työtä. Kansa ei muista, että Kristuksen Henki on hiljainen, siviä ja nöyrä ja ettei se hypi, kiihkoita eikä paisu. Ylpeydestään tunnetaan lahkolainen, vaan nöyryys on Kristityn selvin tunnusmerkki, sillä hän muistaa, että Jeesus on sanonut: "Oppikaat minusta, että minä olen siviä ja nöyrä sydämestä”. Kristitty seurustelee Kristuksen kanssa – lahkolainen pitää ihmisseuroja ja kanssakäyminen Kristuksen kanssa jää…. Tämän jälkeen määräsi visitaattori talollisenpojan Johan Ihalaisen Nesterinsaaren kylästä, joka tässä seurakunnassa on laestadiolaisuuden asiaa ajanut, tulemaan pappilaan puheillensa klo ½ 7 tänä iltana.

Seurkuntakertomus 1.3.1887 (Evert Brynolf von Konow)
En spridd villfarelse i troslärän har alldelse nyligen eller för några månader sedan härstädes låtit höra af sig, i det en bondson från Nesterinsaari by vid namn Johan Ihalainen, som i Kontiolaks sågor ha gjordt bekantskap med Laestadianska schismens anhängare, begynnt hålla föredrag i byarna samt kolportera Aatu Laitinens ”Kuukauslehti” och andra skrifter af samma författare och sekt. Ännu torde Ihalainen, såvidt kännt är, ej lyckats vinna terräng på vår kyrkas område, eller ? sig något anseende såsom sektledare på orten, men jag har velat omnämna förhållandet, för den händelse att Herr Doktorn och Biskoppen ville vidtala mannen, hvilken af mig blifvit tillsagd att till visitation infinna sig.

Enon esikoislestadiolaisten vanha rukoushuone. Se on nykyisin Louhi-talo,
joka on mm. erilaisten kulttuuri- ja teatteritapahtumien tyyssijana

Piispantarkastuspöytäkirjat 2.-5-10.1891 (Gustaf Johansson).

Mitä nyt harhaoppeihin tulee, niin mainittiin jo viime kerralla, että seurakunnassa on laestadiolaisia. Silloin oli yksi lahvon johtajista kutsuttu pappilaan provastin kutsumuksesta ja provasti oli häntä kieltänyt saarnaamasta – se oli Ihalainen – ja minä tuota kieltoa vahvistin. Kuulin sittemmin sanotuksi näillä seuduin, etten minä olisikaan kieltänyt häntä saarnaamasta vaan kehoittanut. En tiedä, jos puheessa on perää, mutta jos niin on, se on pimeyden työtä. Ja mitä tulee muuten siihen, saapi lahvon levittäjät vielä Jumalan edessä vastata, että ovat väärällä opilla viettelyksenä muille. Se edesvastaus on oleva raskas kerran. Kyllä on helppo väärään uskoon ihmisiä saada, mutta vaikeampi on aina raittiiseen henkeen saada…. Asema on nyt sellaiseksi muuttunut, että tämän lahkokunnan täytyy joko muuttua tahi kirkosta eritä. On kyllä lausuttu, ettei lahko ole mainittavia häiriöitä aiheuttanut, mutta sen työ on aina turmiollinen ja viettely henkisellä alalla on aina kauhia. Raamatussa varoitetaan niin vakavasti ja Kristus itse varottaa vääristä Kristuksista ja vääristä profeetoista… Harhaoppi on siitä vaarallinen, että se lumoaa… Oli tänä päivänä yksi laestadiolainen, joka vaati, että hänelle annettaisiin ehtoollista kirkossa tänä päivänä, jopa sanoi sielunsa autuuden takia sitä vaativansa ja sanoi, ettei hän tiennyt piispantarkastuksesta mitään, vaikka ei kaukana kirkosta asu. Semmoista se on! Semmoisia vaatimuksia voi syntyä ja lahkokunnan vaatimukset noin suurenevat. On monin paikoin vaadittu Herran ehtoollista, että lahkokunta saisi erikseen sillä käydä, kun muut eivät ole tienneet valmistaa itsensä. Semmoisiin vaatimuksiin ei kirkko ole ikinä suostuva. Ja järjestys on tarpeen. jos usko on niin heikko, ettei voi odottaa sunnuntaihin, jolloin Herran ehtoollinen jaetaan, niin kyllä se on heikon heikko, jollei voi elämän leipää syödä ja elämän juomaa juoda uskossa joka päivä. Mutta, niin kuin sanoin, ei enää noita vaatimuksia sovi noudattaa, sillä kirkko on kyllä paljon kärsinyt siihen nähden.

Lausun vielä muutamissa kohdin varoituksia niitä varten, jotka tahtovat vapaina lahvosta pysyä. Se on häpeä Enon seurakunnalle, että se on antanut lahvon enentyä. Se on häpeä Enon seurakunnalle, että lahko on siinä suurentunut, sillä sen oppi on niin törkeä, se on henkensä puolesta niin epäraitis, ettei kukaan, joka vähinkin tuntee Kristuksen Henkeä, voi siihen yhtyä. Se on yleinen kokemus, että ne, jotka ovat siihen liittyneet, ovat taitamattomia aivan, vasituiselle uskon elämälle aivan vieraat. Missä Kristuksen opetuslapsielämää harjoitetaan, siinä kauhistutaan sitä henkeä, mikä lahkossa liikkuu.

Ei tarvitse muuta kuin seuraa nähdä, missä lahko Jumala palvelee, missä kiihkossa ollaan, mitä meteliä pidetään, mitä ääniä, huutoja ja kirkumisia kuulla, niin tietää, kuinka inhottavaa se on, kuinka se tuntoa loukkaa. Ei Jumalan Henki semmoista vaikuta, ei tottakaan Jumalan Henki. Kyllä silloin tunto on perin juurin tylsistynyt, ellei se tunne, ettei se ole Jumalan Henki. Lahkokunnassa on epäraitis henki. Minä en nyt puhu yksityisten käsityksistä, jotka saattavat pukea sen miedompaan muotoon, mutta puhun lahkokunnasta, niin kuin se on yleisenä maassamme ilmestynyt. Henki on sama kaikkialla, jos se muodossa eroaakin.

Lahkokunta tahtoo, että kaikkien tulee juurtua yhteen henkeen sen kanssa. Niitä se Jumalan lapsina pitää. Mutta siinäpä juuri on kuoleman myrkky tarjona ja yhdistyy semmoiseen henkeen kuin lahkossa liikkuu. Kun lahkokunta syntyi, murhattiin henkiä, virkamies ja kauppias, etteivät he tahtoneet tunnustaa itseänsä tuohon yhteen henkeen. Semmoista ei ole enää tapahtunut, vaan se ylpeä tuomitseminen on Kainin henkeä, eikä ole Jumalan tuomio. Tuo lahkokunta alkaa kuolla synnyinmaillaan, sillä sen elämä on alhaalta. Uskonnollista tarmoa on kaikissa ihmisissä, mutta sitä kiihkoa, sitä sielullista elämää, jota lahkokunta viljelee, ja josta tänä päivänä oli puhe, ei kristinusko viljele. Se kuolee aina, missä se on pitemmällä ollut, mutta uusilla aloilla se viettelee niitä, jotka eivät sitä tunne. Lahkokunnan omituisuutena on aina, tarttua yhteen kohtaan ja väärentää opissa muita kohtia. Niin tekee laestadiolaisuuskin. Se teki ripistä sakramentin, jota Luterus ei sitä pitänyt, mutta lahkokunta pitää sen vielä suuremmassa arvossa kuin Herran asettamat sakramentit. Ja tuo rippi ei ole ainoastaan murheellisen lohduttamista ja virvoittamista, jota muuallakin kristikunnassa on tarjona, vaan se on niin julmaksi muodostettu, ettei ihminen saa muutoin syntejänsä anteeksi, kuin veljen seurassa. Se on yleinen oppi, jos yksityiset tahtovat sitä muodostaakin. Niin sanotaan, että ei kukaan tule autuaaksi, joka e seurassa tunnusta syntejänsä ja saa veljiltä anteeksi. Kyllä se on julma opppi, joka noin opettaa. Kristus on kostava tuon evankeliumin pilkan… Ja ripissä tapahtuu myös parannuksenteko. Kyllä se on kummallinen parannuksen teko. Ei Raamattu semmosta opeta eikä Luterus. Vieläpä uusi syntyminenkin tapahtuu ripissä, kun vain antautuu mukaan, tunnustaa syntinsä seurassa, niin silloin on uudesti syntynyt. Kyllä on julmaa tuolla tapaa kristinuskon pyhimpien totuuksien kanssa menetellä, vaan se on opin mukaista lahkossa. sanotaan sitten vielä, että seura on äiti, joka uskovaisia synnyttää. Kristinuskon äiti on ainoastaan ylhäinen Jerusalem, joka on vapaa, eikä se ikinä ole ollut lahvollinen seura. Mutta laestadiolainen syntyy seurassa. Sen tähden onkin hän epäpuhdas. Kaulassa on neito miehen ja ottaa synnit anteeksi, riippuu miehen kaulassa. Tuo kaularippi on sekin kaunis. Lihallisuutta siinä elätellään. Ja kuinkas käypi siitten usein? Lahkokunnan saarnamiehet Pohjanmaalla ovat usein pannaan pannut törkeistä rikoksistaan. Mutta tuommoinen pannaan pantu saarnamies menee sitten toiseen seurakuntaan ja antaa siellä muille synnit anteeksi, vaikka on itse pannaan pantu. Kyllä on tässä rippi pilkanteoksi joutunut. Ja todella on kummallista, että luterikunnassa on tämmöinen lahko voinut syntyä. Kristuksen ja luterikunnan opin mukaan tulee ihminen seurakuntaan Kristuksen kautta, mutta laestadiolaisuus opettaa, että ihminen tulee Kristuksen tykö seurakunnan kautta. Ja tuo on juuri paavin oppi… Olen laajalla kulkenut Suomen maata ja paljon tunnen tähän lahkokuntaan kuuluvia ja tiedän, että henki on sama kaikissa, joskin on paikoin laimeampi, mutta sitäkin minä tiedän, että lahkon henki viepi turmioon… Ei kestä kauan kuin lahko näilläkin seuduilla kuolee. Silloin ne, jotka nyt ovat siinä, häpeevät, että ovat semmoiseen lahkoon kuuluneet, joka niin perin juurin polkee kristinuskon sääntöjä ja käskyjä. Apostoli sanoo, että kaikki pitää seurakunnassa säädyllisesti tapahtuman ja laestadiolainen seura on irvikuva siitä. Olisi paljonkin sanottavaa, mutta kiihkossa oleva ei kuule, vaan hän kuulee ainoastaan omaa henkeään, sillä hän on jo juopunut.

Seurakuntakertomus, syyskuu 1891 (Oskar Wilhelm Weissman).

Harhaopit: Tämän nimellisinä voitaneen pitää nk. laestadiolaista käsitystä kristinuskosta, johon käsitykseen täällä kallistuu n. kenties toistasataa henkeä. Näillä on kyllä useita Laestadiolaisille omituisia käsitteitä, joista he pitävät kiinni. Mutta se täytyy myöntää, että meidän laestadiolaiset eivät ole kaikkein pahimpia. Useat heistä käyvät ahkerasti kirkossa ja keskustelevat maltillisesti papin kanssa. Heidän ulkonainen elämänsä on yleisesti nuhteeton. Seuroissaan eivät hypi eikä ringu ellei ulkopitäjistä tule kiertäviä yllyttäjiä. Ylipäänsä näyttää lahkolaisuus heissä olevan laimenemassa ja totinen kristillisyys nousemassa. Poikkeuksia löytyy. Papisto on kohdellut heitä lempeydellä.

Lähde: OMA. OTA. Eb:3. Piispantarkastuspöytäkirjat. Eno.