Lestadiolaisuus ja joulukuusi

 

Saarnaaja Eliel (Eeli) Juola (1840 - 1928) ja hänen vaimonsa Eveliina (os. Parkkinen, 1844 - 1926) muuttivat vuonna 1888 Haapavedeltä Amerikkaan, ensin Kuparisaarelle ja sitten "Tompsin kantrille" Duluthin länsipuolelle Minnesotassa.

 

 

Joulutraditioomme nykyisin vahvasti kuuluva joulukuusi löi itsensä läpi suomalaisissa maaseutuperheissä vasta 1900-luvulla. Säätyläis- ja porvarisperheissä kuuset alkoivat tosin kuulua  joulukoristeluun jo 1800-luvun lopulla. Lestadiolaisperheissä joulukuusiin suhtauduttiin aluksi joko kielteisesti tai hyvin varauksellisesti. Joissakin lestadiolaisryhmissä nähdään joulukuusi edelleen huonona jouluperinteenä. Esimerkiksi Pohjois-Norjassa Lyngenin suunnan vahvoilla alueilla on vielä 2000-luvulla käyty kiistaa siitä, voiko kirkkoon tuoda joulukuusen juhlistamaan joulun aikaa paikallisten "lyngeniläisten" sitä vastustaessa. Myös paikalliset esikoislestadiolaiset kertovat haastatteluissa, ettei heillä joulutraditioon kuulu joulukuusi.

Perehdyin  noin kymmenkunta vuotta sitten - hyvin pikaisesti - amerikansuomalaisen historioitsijan Armas Holmion (kirjoittanut monisatasivuisen järkäleen Michiganin suomalaisten historia) arkistoon. Muistilappujen seasta löytyi hänen kirjaamansa pieni muistelu lestadiolaisten joulunvietosta Pohjois-Michiganissa Kuparisaarella 1890-luvulla. Kertojana on ollut Helmi Warren, joka oli aktiivinen apostolisluterilaisen kirkkokunnan jäsen.

Laestadiolaisissa kodeissa ei ollut joulukuusta, sillä se oli maailman koreutta ja pakanallinen tapa. Vain maailman lapset viettivät joulua niin synnillisin menoin. Kun traditio alkoi murtua, säilytettiin joulukuusi ensin jossain sivuhuoneessa, ei salissa. Kun lapset kysyivät  laestadiolaiselta saarnaajalta - Juola (ilmeisesti saarnaaja Eeli Juola), onko joulukuusi synti, lauloi hän:


Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella,
namusia ripustettu,
onpi kuusen oksilla.

Se ratkaisi asian. Mutta joulukuusi on pantava jonnekin muualle, ei saliin, jotta se ei pahentaisi "heikkoja", se on, laestadiolaisesti vahvoja.

Wanhoja kirjeitä 51. Isak Bränström 25.10.1863 Juhani Raattamaalle

 

Lars Levi Laestadiuksen koulumies, saarnaaja Isak  Bränström Ruotsin Ylitornion Kuivakankaalta teki syksyllä 1863 saarnamatkan Suomen puolelle Perämeren rantapitäjiin. Simossa hän piti ilmeisesti seuroja muun muassa paikallisen saarnamiehen Jaakko Huttulan kanssa. Huttula oli johtava henkilö alueelle syntyneissä lestadiolaissävytteisissä herätyksissä. Hän itsekin liittyi mukaan lestadiolaisuuteen, mutta lopulta erkani siitä. Bränströmin kirje kuvaa tilannetta, jossa Huttulan ja Bränströmin välille syntyi erimielisyyttä muun muassa liikutuksista.

---------

Isak Bränström 25.10.1863 Juhani Raattamaalle

Kuiva kangasa se 25 päivä loka kuuta 1863

Rakkaale opetus isälle ja uskolliselle yön valvojalle Sionisa Johan Raattamaa / armo rauha ja wiisaus uskon ja rakkautene kansa lisäintykön sinun ja koko huonees ja kaikkien Jumalan valittuin tykönä ja aina tämä lyhyen kilvoituksen ajan amen.

Saan muutamalla ratilla tietää antaa että olen terve sielun ja ruumiin puolesta, ja vaimo myös, ja toivotan sammaa teille a annan myös tietää, että minä olen käyny Suomen maasa Kuiva niemen kirkolla asti joka on Simosta ensimäinen kirko alaspäin, josa myös on kristillisyyten alku hyvän lainen, sillä yksi isäntä Charll Vakkuri[1] on sielä johtattajanna, jolla on oikia käsitys armon järjestyksestä, ja oikiat koettelemukset  Kristuksen kärsimisen osallisuutesta ja ylös nousemisen voimasta ja on myös yksin kertainen usko Herran Kristuksen päälle, mutta ei sillä ole paljon Raamatun oppia, mutta Jaakob Huttula Simosta[2] jolla on suuri raamatun oppi pääsä, se saarnaa sillä lailla että kristityt tulevat orjaksi erin omattain Simosa josa hän on, että myös muualla josa hän kulkee saarnamasa / ensin hän saarnaa lakia ja evangeljumia sekasin kristityilekki, evangeljumin omale tunnolle ja Moseksen lain lihalle mutta ei hään ossaa taluttaa syntinsä tuntevaisia ja uskovaisia Kristuksen kärsimisen paikoille kattelemaan ijankaikkista rakastajaa eikä myös ylös nousemisen ketolle kattelemaan voiton kuningasta suuresa kunniasa, josa sydämet tulevat särjetyksi ja sulaksi, palavaksi rakkautesa ja iloiseksi ja rohkiaksi ja väkeväksi syntiä kuolemaa ja perkelettä vastaan, niin kuin Pavali sanoo Kristuksen rakkauten katteleminen vaatii meitä kaiken jumalattoman menon hyljämään j.n.e.p.

Toiseksi hän jakkaa kristityisä liikutukset ja hyppäykset kahteen ossaan aina saarnasansa, ja ottaa raamatun rikistöstä[3] sen paikan hyppäys toisinansa hyvä ja toisinansa nuhteldapa ja ottaa myös tähän nuhteltavan hyppäykseen Pavaljn sanat ”kaiki tapahtukkon säätylisesti ja soveliasti”, ettei laittajat sijaa saa; nuhteldaviksi ymmärtää hään net jotka hyppävät silloin kuin sannaa selitetään eli rukkouksia pitetään sillä ei se tapahdu silloin säätyllisesti ja soveliasti, ja laittajat saavat tästä sian kaataa kristilisyttä, ja taas sanoo hän että hyppäys kuin se tullee uskosta ja rakkautesta on hyvä; hän käsittää sillä lailla että kristitty saattaa olla hyppämättä ja liikutuksitta koska hän tahdoo, ja taas olla liikutuksisa ja hypätä koska tahtoo, näin vähän antaa hällä koetttelemus käsitystä, mitä Jumalan sanan voima sydämisä vaikuttaa, kuin se uskolla sydämiin kätketään; minä selitin hälle Raamatusta kristittyin koettelemuksia sekä vanhasa että uutesa Testamentisa ja osotin uskon ja Pyhän Hengen voimaa että ei se katto sitä ongo se säätyllisesti ja soveliasti, sillä Kristuksen rakkauten tunteminen käypi yli kaiken ymmäryksen ja osotin myös mitä se jakaminen vaikuttaa kristittyin tykönä, joilla on liikutuxet ja arka omatunto, net ottavat aina sen saarnan ittellensä, koska järki ja Piru aina saarnaa ei sulla ole oikia, ja koska saarna mies vielä saarnaa sammaa, niin sitä enämin rietas saapi painaa orjaksi, ja Simosa olit kristityt orjana enin osa, ja minä selitin hälle asiat joka haaralda, mutta ei hään anna hius karvan vertaa myötiä toisen puheeseen, mutta mitä hän on itte käsittäny se on oikein, waikka ei hällä ole sanomista vastaan kuin oikein selitetään, mutta ei hän sentähten liiku paikastansa, ja se tullee siitä että sydän ej tule ittelä koettelemaan ja sentähten ei järkiään hällä liiku, minä olin Simossa 6 päivää ja selitin joka päivä evangeljumia ja talutin sydämiä Kristuksen rakkauten kattelemiseen ja suuri osa sytämiä pääsi irti orjuutesta hengittämän armon ilmaa, vaikka oli kyllä luja epä usko ja orjuus sytämisä ja rakkaus niilä jäi sytämiin minua kohtaan[4] j.n.e.p.



KA. SKHSA. Kierin kokoelma.

---

[1] Talollinen Kalle Vakkuri (1827 – 1910), joka ilmeisesti jo tuossa vaiheessa toimi saarnaajana. Lestadiolaisperinteen mukaan Kalle Vakkuri Kuivaniemeltä ja Erkki Posti olivat tehneet matkan Ylitorniolle ja näin syntyi Perämeren rantapitäjistä Tornionjoen lestadiolaisuuteen. Kontaktin syntymisen ajankohdasta on läheteissä ja perinteessä ristiriitaista tietoa, mutta Raittila ajoittaa sen vuoteen 1861. Raittila 1976, 54-55.

[2] Jaakko Huttula (1821 – 1871), joka vaikutti 1840-luvulta lähtien Perämeren rannikolla herätysjohtajan. Hän liittyi lyhyeksi aikaa lestadiolaisuuteen, mutta tuli myöhemmin tunnetuksi lestadiolaisuuden vastustajana. Herätysten alkamisesta seudulla on ensimmäisiä viittauksia helmikuulta 1859. Paikalliskirjeenvaihtaja kertoo, miten tanssien ja ryypiskelyn sijaan tutkitaan Raamattua. Saarnaaja Erkki Posti on muistelmissaan kertonut kulkeneensa Huttulan seuroissa kaksi vuotta ennen lestadiolaistumistaan vuonna 1861. Ulkopuolisten kuvaukset Huttulan seuroista ovat lähes identtisiä lestadiolaisseurojen kuvausten kanssa. Niihin sisältyivät liikutukset, sieluntilojen tutkiminen, tuomitseminen, syntien tunnustaminen ja anteeksiantaminen sekä jyrkkä eksklusiivisuus. Huttulan kerrottiin myös lukeneen Laestadiuksen saarnoja. Sekä perimätieto että useat kirjalliset aikalaislähteet kertovat, että Jaakko Huttula oli aluksi mukana lestadiolaisuudessa. Perimätiedon mukaan Huttula irtautui lestadiolaisuudesta vuonna 1862 lyhyen aikaa niin ikään herätysliikkeeseen kuuluneiden Jaakko Sikalan ja ennen kaikkea iiläisen sokean saarnaajan Juho Paakkolan (1821-1887) vaikutuksesta. Ratkaisu olisi tapahtunut Huttulan kotona väittelytilaisuudessa, jossa osapuolina olivat Isak Bränström ja Jaakko Sikala. Aikalaiskirjeenvaihto ajoittaa Huttulan erkaantumisen lestadiolaisuudesta myöhempään ajankohtaan eli loppuvuoteen 1863. Oheinen kirje tukee myöhäisempää erkaantumisajankohtaa. Sekä perimätieto että aikalaiskirjeenvaihto kertovat yksiselitteisesti, että keskeinen erimielisyys Huttulan ryhmän ja lestadiolaisten välillä koski liikutusten roolia herätyksessä. Tämä kirje paitsi vahvistaa perinteen kertoman oikeaksi, kertoo yksityiskohtaisesti, mistä tuo erimielisyys syntyi. Raittila 1976, 47-49, 51-53

[3] Rekisteristä.

[4] Myös aikalaislähteet ja perimätieto tukee Bränströmin arviota. Suurin osa herätykseen tulleista hylkäsi Huttulan ja tämän lestadiolaisuudesta erkaantunut ryhmä jäi pieneksi.

Wanhoja kirjeitä 50. Juhani Mårdberg 2.4.1866 Juhani Raattamaalle

 Ohessa merkittävä dokumentti siitä, miten lestadiolaisen alkuherätyksen alueeen ulkopuolelle levittäytyvä herätysliike toimi, kun se kohtasi toisen herätyksen ja sen sanansaattajat. Tässä tapauksessa baptismin. Myös edellinen postaukseni liittyy samaan aiheeseen. Siinä saarnaaja Isak Huhtasaari hakee Juhani Raattamaan tukea hänen ja toisen ylitorniolaisen saarnaajan Isak Bränströmin tiukan kielteiselle asenteelle baptisteihin. Haaparannan pienen baptistiseurakunnan vanhimpana oli aikaisemmin Karungissa lestadiolaisaktivistina toiminut sorvari Juhani Mårdberg (s. 1816). Alla oleva kirje kertoo siitä, että Haaparannan seudulla, mitä ilmeisemmin Huhtasaaren ja Bränströmin toiminnan seurauksena, rajanveto oli selvä. Lestadiolaiset tuomitsivat baptistit helvettiin, elleivät nämä luovu separatismista ja nöyrry parannukseen. Sen sijaan Raattamaa näyttää tämä kirjeen valossa, ainakin aikaisemmin,  hyväksyneen baptistit "kristityiksi", eikä ollut pahentunut uudelleen kastamisista, vaan antoi heille siinä vapauden.
-------------

Juhani Mårdberg 2.4.1866 Juhani Raattamaalle

Haaparanda se 2 päivä huhtikuuta 1866.

Rakas veli Herrassa Johan Raattamaa.

Minä olen vielä elämäsä ja olen myös uskovainen, vaimonin ja monen muun ystävän kansa; met saame koetella että Jesus on ylös nosnu meitän vanhurskauteksi ja ruokkii meitä elämän sanalla kaikisa kiusauksi, kuin joka päivä meitä kohtaa, - jaa minun rakas veljenin täällä puhaltaa kylmä tuuli joka kantilta / tässä kaupungisa pitetään neljän laisia rukouksi, ja kaikki ovat angarat meitä vastaan, ja kaikkiin suurimat tuomarit ovat, se joukko kuin tunnustavat olevansa provasti Lestaatiuksen seuraija, niistä on löytyny vasta yksi, puoli paaston epistoolan selittäjä – joka sanoi että uutesta kastajat ovat nostaneet Mooseksen seinää vasten pystöön ja koinavat sitä seinää vasten / ja tämä selitys kelpasi hyvin hänen sanan kuulioille, - met olema tehneet työtä sen päälle että voittaa heitän kansa rakkautta mutta se on mahodon sillä net antavat sen vastauksen te menettä helvettiin niin kauvon kuin puolustatte otetun kasteen oikiaksi – jos kiroatte kasteen ja rukkoiletta christityiltä anteeksi niin met otamme teitä seurakuntaan – net seisovat päälle että Raattamaa on saanu paremat klasi silmät meitä vastaan kuin ennen ja sanovat että hään on kirjottanu Mårdberille duomio kirjan mutta minä en tohi sitä näyttää.

Rakas veli sinä olet joka kirjassa totistanu minun ja muut kastetut christityksi / olet myös jättäny sen totistuksen, että et sinä, eikä sinun veljes loukkainu meihin kasteen tähen – met kiitämme sinua sen edestä että jätät meille vappauden.[1] – Mutta nyt me nuhtelema veljeä sen tähen että sallit sinun opetus lapses meitä kirroila, ilman että vaatia heiltä totinen paranus.

Minä panen sinun oman tunnon päälle että sinä työlä ja tottuutella osotat rakkautes. – jaa rakas veli jos sinun sytämes on ollu myötä siinä kuin olet meitä totistanu christityksi – niin sinun tullee nyt nuhela niitä kuin meitä kasteen tähen kirroovat, ja myös vaatia niitä meiltä anteeksi rukkoilemaan. – Minä pyytän että sinä varsin vastaat minule tämän kysymyksen päälle, jos, kasteen, kirous miehet ovat velka päät meiltä anteeksi pyytämään.

Sinä olet käskeny meidän tehä rakkaus Tornion joen christittyin kansa joka on oikeen / met tahoma tulla kaikkein uutesta syntyneitten kansa rakkauten sillä muotoa että pitämme heitä christittynä jos vaan lakkaavat meitä kiroamasta ja anteeksi pyytävät ylpeytensä tähän asti – met emmä pane heille yhtään sitettä kasteen tähden sati vaan rakkautessa. - Herra antakoon sinule armonsa että oikeen tuomita lihavain ja laihain lammasten välilä – minä ototan sinulta ensi postisa kirjaa. – Rauha olkoon sinule ja sinun huoneeles. Terveisiä kaikile kuin Jesusta rakastavat ja pitävät hänen käskynsä. Minä olen teitän matkakumppani Isän maalle, Jesus ellää minun sytämessa / tämän tunnustan autuuteksi ittelenin ja myös kunnioitan hänen verta ja haavoja tunnustuksella koko mailmalle / minä olen rakas veli suurin syntisten seassa mutta minule on laupius tapahtunut, minä olen nytki tänä toisena pääsiäis päivänä autuas sillä Jesuksen ylös nousemisen voima tuntuu elävästi minun sielussa. Jaa rukkoille minun etestä / pyytää sinun veljes
Joh. Mårdberg.

Kaste on meillä sinetti saatun armon päälle, niin kuin apostooli sannoo, ettäkö te tietä, - ei hään sano ettäkö te usko – niin kuin lapsen kasteen puolustajat häätyvät sanoa, että he uskovat olevansa kastetut (ettäkö te tietä) se on minun tullee tietää ja muistaa koska otin kasteen, sen saatun armon päälle Ettäkö te tietä Rom. 6.3.

Mengät siis ja opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat Matth. 28, 19 (opetus ja usko on Jumalan järjestys ennen kastetta ja Ehtolista.)

Älä lissää hänen sanojinsa ettei hään sinua rankaisisi, ja sinä löyttäisiin valehtelijaksi. Salomon sanalaskut 30.6.

KA. SKHSA. Kierin kokoelma. Johan Mårdbergin omakätinen.

Pekka Raittilan kommentti: Baptismin torjuntataistelu näyttää tapahtuneen 1865 lähinnä ylitorniolaisten aloitteesta. Raattamaa näyttää tunteneen suurempaa YMMÄRTÄMYSTÄ baptisteja kohtaan. Ilmeisesti sen takia Huhtasaari kirjeessään 28.9. vetosi Raattamaahan ja toivoi yhteistä neuvonpitoa Köngäsen markkinoiden aikana.

Sekä Isak Huhtasaaren kirje että oheinen Mårdbergin kirje eivät ilmeisesti olleet vielä vuonna 1976 Raittilan tiedossa, kun hän kirjoitti väitöskirjansa Lestadiolaisuus 1860-luvulla, jossa hän käsittelee sivuilla 163 – 166 lestadiolaisuuden kohtaamista separistien sekä baptistien kanssa. Kirjeiden sisältö olisi luultavasti johtanut toisenlaisen tulkintaan nimenomaan Raattamaan osalta.

---

[1] Ilmeisesti Mårdberg ja Raattamaa olivat käyneet laajaa kirjeenvaihtoa, joka tätä kirjettä lukuunottamatta ei ole säilynyt. Se, että Mårdberg kertoo Raattamaan hyväksyneen Mårdbergin ja muut uudelle kasteelle menneet ”kristityksi”, on selkeässä ristiriidassa saarnaaja Isak Huhtasaaren 28.9.1867 lähettämän kirjeen sävyn kanssa.

Wanhoja kirjeitä 49. Isak Huhtasaari 28.9.1865 Juhani Raattamaalle

 

Herätyssaaarnaaja Näs Per Persson (1829-1917) koki hengellisen heräämisen asuessaan 1840-luvulla Tukholmassa. Palattuaan kotiseudulleen Orsan Slättbergin kylään Taalainmaalla, Persson oli mukana separatistisessa Orsa lukijaisuudessa. Vuonna 1852 merkittävä osa Orsan lukijaisuuteen kuuluneista irtautui evankelisluterilaisesta kirkosta ja liittyi baptisteihin. 1850-luku oli baptismin voimakkaan levämisen kautta Ruotsissa ja Persson alkoi liikkua kotiseutunsa ulkopuolella saarnamatkoillaan. Hän saapui myös Norrlantiin Alakainuulle ja Haaparannan seudulle, jossa kohtasi pohjoisesta leviävän lestadiolaisuuden.

Isak Huhtasaari 28.9.1865 Juhani Raattamaalle[1]

Kujvakanghasta sinä 28 p syyskuuta 1865.

Sytämestä rakastettu opetus jsämme ja osaveljemme Johan Raattamaa. Tämän kautta lähestyn minä sinua Jesuksen nimesä ja dietää annan, että olen terve ruumijn puolesta ynä väkenin kansa ja Jumalan rauhaa nautitsen uskonkautta Pyhänhengen osalisuutesa nijn myös rauhaa ja rakautta kajkkejn nijtten kansa jotka ouvad pysymäsä sijnä opisa jonga oletta mejle saarnaneed josta olema vappauten hengen saaneed. Ja med Ylitornion christityd tahtoma nijn kujn mejlä on yksi usko yksi kaste yksi tojvo ja yksi tunnustus pysyä sijnä opisa jost olema hengen ja elämän saaneed nijn lujana että vaikka enkeli tajvasta tojsen evangeljumin sarnais emmä saata hyväksyä / sillä se totistus Jesuksesta on Pyhän Hengen kautta vahvistettu mejsä jotka olema uskoneed.

Mutta uskolinen Zionin vartja, koska nyd on kysymys sijttä jos utesta kastajain[2] kansa pittä seuraa pitettämän niin kujn mutamajn välilä on rijta sijttä asiasta samoten kujn Anthiokiassa oli rijta jos pittä ympärilejkattaman ja tämä rijta näyttä minusta tekevän vahinkoa sillä rakauten sitteed ej voj kestä rijtoja ja jos rakauten sitteed katkeavad kujngas täytelisytteen tull[aan]3 nijn kujn esimerkiksi Suomen kansa on tarttunud lujasta [Torn]ion christittyin joitten susta he ouvad elämän sanoja kuuleed ja jos Tornion christityd puolustavad utesta kastajta4 nijn Suomen kansa repäjse jttensä jrti, kukas tiesi kujnga nijlekkin käypi jos Tornion vesi ej viruta hejtä ja koitto pohjoisesta valajse ja lämmitä. Ja tämän rijtan tähden olema Pränströmin ja vanhimpain christittyin kansa tuumaneed että kokkointua Göngäisen markkinan aikana Pajalaan tutkimaan vanhimpain kansa sijttä asiasta nin kuj Pavali ja Parnapas menid Jerusalemijn5 / Ja pyytän että tulisitta jos tilaisus myöten anta6 ja antaisitta mejle tietoa että mekkin tietäsimmä tulla että apostolin neuvon jälkeen yhten kaltainen puhe tulis tästäki asiasta ettej mittän eri seuroja tulis. Nijn kujn te tietätte että med olema estäned utesta kastajajn opin levenemistä nijn olema täytyneed estä eli kieltä käymästä hejtä kokouksisans ettej sajsi sitoa hejkoin omia tuntoja nijlä Raamatun sanojla mukamasta jotka ouvad hejtän puolelansa. Ja sijnä mielesä olema vieläkin ja nijn kauvoin kujn joku saatta selkiästi wijsata Ramatulla sen opin vääräksi jota oletta saarnaneed sillä kahta ojkiata ei saata löytyä / sillä ensimäisesä seurakunnasa nijn monta kujn on uskonu on ollud yksi sytän ja yksi sielu ja Pavali käske pittä seura nijtten kansa / ja vähä hapatus pilla kaiken taikinan.

Engä tietä mittään erinomaista. Sytämelisiä rakkauten tervejsiä teitän puolen christityile ja erin omattain sinule huonees kansa minulta ja vajmoltanin ja kaikilta christityiltä. Ja sijnä tojvosa med olema että samme kohtata toisiamme jos Jumala suopi elämää ja terveyttä Göngäisen markkinan aikana. Ja jos emme saata tälä kuolevaisuten maasa kohtata tojsiamme nijn jätän hyvästin tällä kerala sillä jloisella vakutuksela että Rauhan ruhtinan meitän Herramme Jesuksen majoisa saamme yhten tulla yhtistetyllä änelä palavimilla rinnoila veisaten ja soittain voiton virttä Karitsalle jonga veren kautta olema voiton saaned  ynä kajkein maasta ostettujn kansa kantain voiton palmuja ja kunnian kruunua ijankaikkisesti amen haleluoja. Ja sen vähän vijpymisen ajan tahton minä kansa olla nijtten seuraja jotka uson ja pitkä mielisyten kautta luvatun  perimisen saavad. Mujstaka minun puttuvaisuttanin kantaa armo ijstujmen etteen. Tätä pyytä teitän osaveljenne
Isac Huhtasaari

 

KA, SKHSA. Kierin kokoelma. Huhtasaaren omakätinen kirje.

---

[1] Taitellussa kirjeessä osoitteena: Tykö Johan Raatamaa Sajvomuotkaan Kaarassuanon seurakunttaan”

[2] Lestadiolaisuuden levitessä alkuherätyksen alueen ulkopuolelle se joutui kosketukseen monien muiden uskonnollisten liikkeiden kanssa. Laestadius oli hyvin perehtynyt separatismiin Norrlannin pohjoisosassa. Viimeisinä elinvuosinaan hän pyrki torjumaan Alakainuulla syntynyttä separatistista herätystä lähettämällä koulumiehensä Carl Johan Grapen sinne. Grape arvioi matkaraportissaan Alakainuun herätyksen rappeutuneen eräänlaiseksi omavanhurskauden opiksi.  Vaikka Laestadius arvioi herätysten syntymistä myönteiseksi asiaksi ja ihasteli baptistisaarnaaja Näs Per Perssonin kykyjä, hän piti separatismia vääränä. Kun Näs Per Persson vieraili Alakainuulla samaan aikaan Grapen kanssa, hän totesi, että baptistisaarnaaja oli pysynyt ihmissydämen pinnalla, kun taas Grape halusi mennä pohjaan asti. Ero kulminoitui kysymykseen julkisesta synnintunnustuksesta. Persson torjui sen, mutta Grape edellytti sitä. Raattamaa ilmaisi kielteisen kantansa sekä separatismiin että kasteen uudistamiseen kesällä 1859. L. L. Laestadius Peter Wieselgrenille 12.3.1860; Raattamaa 1976, n:o 18.; Raittila 1976, 161-162.

3 Kirjeestä pala pois, täydennettävä näin.

4 Baptismi nousi Haaparannan seudulla selvittelyjen kohteeksi, kun Näs Per Persson (1829-1917) sai aikaan talvella 1860 suuria herätyksiä. Hän teki ensimmäisen matkansa Norrbotteniin lokakuussa 1859 ja Haaparannan seudulle Persson saapui tammikuun lopussa 1860. Hän vieraili Haaparannalla myös kahtena seuraavana vuonna ja Perssonin saarnat tulkattiin suomeksi. Perssonin vierailut herättivät suurta kiinnostusta. Perssonin oman kertomuksen mukaan hänellä oli iltaisin jopa 500 kuulijaa. Myös Laestadius huomioi Perssonin saaman suosion.  ”Baptistisaarnaajalla mahtoivat olla tavattomat lahjat, koska hän oli voinut saada kolme sataa henkeä hulluiksi Haaparannalla, joka tähän asti oli ollut aivan luoksepäästämätön kaikille raittiuden ja lukijaissaarnaajille”. Kesällä 1862 suoritettiin ensimmäisen kasteet. Kasteelle meni viisi henkilöä ja pieni seurakunta alkoi kokoontua keskenään leivänmurtamisineen. Seurakunta jäi alkuinnostuksen jälkeen pieneksi, sillä vuonna 1864 siihen kuului kuusi henkilöä. Sen vaikutus oli mitä ilmeisemmin kuitenkin suurempi, mitä jäsenmäärä olisi edellyttänyt.  Merkittävää oli, että vuonna 1864 kasteelle menneiden joukossa oli sorvari Juhani Mårdberg vaimoineen. Mårdberg oli vielä 1850-luvun lopulla ollut tunnetumpia lestadiolaisuuden levittäjiä Ruotsin puolen Karungissa. Samoihin aikoihin Haaparannan baptistien keskuudessa ilmeni lestadiolaistyyppisiä liikutuksia. Raittila 1976, 45-46, 163-164.

5 Branströmin, Huhtasaaren ja muiden ”vanhempain” kokouksen toteutumisesta ei ole täyttä varmuutta, mutta se on mitä todennäköisemmin tapahtunut. Joka tapauksessa aktiiviseen baptismin torjuntaa kuitenkin ryhdyttiin. Varsinkin Isak Bränströmillä oli siinä keskeinen rooli. Edellä mainittu Juhani Mårdberg totesi runsaat 20 vuotta myöhemmin: ”Kuin Pyhä Henki sai valaista että muutamat otit kristillisen kasteen, niin silloin tuli alas eesmennyt Isak Bränström ja opetti sanan kulijoita että kaikkein joilla on kieli niin kirotkaa uudesta kastaja”. Myös perimätieto vahvistaa tämän: ”Sitten tulivat Huhtasaari ja Bränström ja kun he saarnasi niin pirkkiöläiset valistuivat ja lahkot Pirkkiöstä heti katosivat.” Baptistien vaikutus lestadiolaisten toimintaan jäi lopulta lyhytikäiseksi ja sen vaikutus rajautui Haaparantaan ja sen lähiympäristöön. Tilanteen rauhoituttua palasi Erkki Antti vielä baptistien aikaansaamaan rajankäyntiin 20.12.1867: ”Uudesta kastajat Haaparannalla houraavat sen uudenkasteen kanssa ja selittävät pokstavillisesti Raamatun”. Pohjolan Sanomia (Haaparanta) 50/17.12.1887; Juhonpieti 1979, n:o 3, Raittila 1976, 164-166.

6 Raattamaan säilyneestä kirjeenvaihdosta ei löydy viiteitä siitä, että hän olisi vieraillut tuolloin Pajalassa.