Väinö Havaksen artikkeli "Kasteen armo"

Kirkkoherra Väinö Havas

Yhdeksi keskeiseksi skisman aiheeksi vanhoillislestadiolaisuudessa nousi 1960-luvun alussa riita kasteesta. Erimielisyyttä oli siitä, mitä kasteessa tapahtuu. Peruskysymyksenä oli, onko kastamaton lapsi autuas - Kristuksen sovitustyön tähden - vai saako hän Pyhän Hengen vasta kastettaessa. Kirkkoherra Väinö Havas käsitteli kastetta kirjoituksessaan Siionin Lähetyslehdessä vuonna 1940. Selkeän suoraa vastausta edellä olevaan kysymykseen siitä ei kuitenkaan löydy. Hän kuitenkin toteaa muun muassa:
Nk. lapsuuskristityt iloitsevat kiitollisina siitä, että heidät jo avuttomina pienokaisina pyhässä kasteenpesossa liitettiin lujin lupauksin Jumalan armotalouden piiriin. Heistä tuntuu sanomattoman hyvältä, että kaste on heille jatkuvasti uskon kautta armorikas elämänvesi, uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä.

-------

Kasteen armo 

Väinö Havas

Siionin lähetyslehti, elokuu 1940

Ne hengellisissä asioissa askartelevat ihmiset, jotka jumalisuuden varjolla pyydystelevät itselleen laumaa, antavat kasteelle aivan liian suuren merkityksen. He kiintyvät pintapuolisiin opillisiin kaavailuihin vain siksi, että heidän koko hurskautensa pysähtyy muotoihin ja oppilauselmiin, mutta sisäinen elämä ja kilvoitus Kristuksessa parannuksessa ja uskossa jää heille vieraaksi. Näin sentähden, että parannuksen ja uskon tie on tunnetusti kaita. Sen sijaan kristillisyyden ytimen käsittäneet, Pyhän Hengen kuljettamat kristityt ovat valmiit sydämestään yhtymään veljemme Paavalin sanoihin: Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan (1. Kor. 17).

Vaikka tämä Herran suuri apostoli syvästi tunsikin kasteen siunauksen, ei hän kuitenkaan antanut sille millään tavalla keskeistä asemaa opetuksessansa. Näin on asianlaita yhä siellä, missä parannussaarna ja sovituksen sana pidetään Jumalan valtakunnan työn oleellisimpana osana. Elävä kristillisyys ei ole milloinkaan eksynyt yliarvioimaan kastetta.

Me pidämme tinkimättömästi kiinni siitä, että yksi kaste ei takaa kuolemattoman ihmissielun pelastusta. Puhumme rohkeasti luterilaisen tunnustuksemme mukaisesti kasteen armosta luopuneista ihmisistä. Jumala on kylläkin kasteeseen liittämissään armolupauksissansa luja. Siksi emme mielellämme käytä puheenpartta ”kasteenliiton rikkomisesta”, mutta tottelemattomuutensa vuoksi uskonsa ja uskonelämänsä menettänyt kastettu syntinen on varmasti myös kasteen siunauksesta osaton.

Uskotonta tuhlaajalasta ei autuuta se, että hän on kerran kastettu. Kaikkien kastettujen autuaiksi julistaminen on sitä kaikkein inhottavinta nukutussaarnaa, jolla paatuneita, tahratuita, synnissä ja jatkuvassa synnin rakkaudessa vaeltavia kalliisti lunastettuja sieluja tuuditellaan kohti onnetonta iankaikkisuutta, ja jolla alkava omantunnon herätys rikkiviisain sanakääntein tukahdutetaan. Voi niitä, jotka tällä tavoin menetellen ovat vieroittaneet kansamme lapsia elävästä evankeliumista, parannussaarnasta ja syntien anteeksiantamuksesta sekä sisäisestä uskonkilvoituksesta Kristuksessa! Olisi vihdoinkin aika jo tajuta, mihin tuollainen opillisesti ehkä hyvinkin johdonmukaiselta kuulostava viisastelu johtaa!

Uskovalle ihmiselle kaste sen sijaan on yksi ihanimpia Herramme suomia armolahjoja. Se on sitä niille kasteen armon ilmapiirissä kasvatetuille kristittyjen kotien lapsille, jotka eivät koskaan ole tohtineet uskoansa kieltää, vaan ovat vuodesta vuoteen jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa puhdasta omaatuntoa säilyttäneet, uskossansa varttuneet ja yhä tietoisemmin ja tietoisemmin turvautuneet kasteen Herran täydelliseen sovintotekoon ja syntien anteeksiantamukseen Hänen veressänsä. Tällaiset nk. lapsuuskristityt iloitsevat kiitollisina siitä, että heidät jo avuttomina pienokaisina pyhässä kasteenpesossa liitettiin lujin lupauksin Jumalan armotalouden piiriin. Heistä tuntuu sanomattoman hyvältä, että kaste on heille jatkuvasti uskon kautta armorikas elämänvesi, uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä. Kasteen virvoittava armo, aivan kuin kristallinkirkas virta, huuhtoo heidän kiusattuja sydämiänsä. Kasteen ja siihen liittyvän lunastusarmon uskossa muisteleminen on todellakin kuin Nooan vesi, joka kantaa kristityn elämän purtta kohti ikuista rauhan tyventä!

Kasteen siunaus aukenee valtavana myös niille armosta langenneille tuhlaajalapsille, jotka sovintosaarnan uskomisessa ja parannuksessa kokevat Jumalan valtakunnassa kääntymisen ihmeen. He palaavat silloin luopumuksestansa juuri kasteen armoon, Kristuksen veren voima on puhdistanut heidät jälleen siihen autuaaseen tilaan, joka heillä kerran kastettuna pienokaisena oli. Hekin muistelevat syvästi kiitollisina kasteen pesoansa, joka ei heille uskottomuuden vuosina mitään merkinnyt, mutta joka nyt on samanlainen autuuden pantti, kuin Herran Pyhä Ehtoollinenkin. Luja, näkyvään aineeseen yhdistetty, vakuudeksi siitä, että armonvirta todellakin on pyyhkinyt synnit pois ja siitä, että me kokonaiset syntiset olemme todella pukeutuneet Kristukseen ja hänen vanhurskauteensa.

Mutta kasteen muisteleminen on meille uskossa kilvoitteleville vain yksi Herramme säätämä tuki monien muiden joukossa. Uskoamme vahvistaa myös Raamatussa lukemamme sana, kuulemamme yleinen evankeliumin saarna, ripissä julistettu synninpäästö ja Kristuksen ruumiin ja veren vastaanottaminen alttarin sakramentissa, ehtoollisen leivässä ja viinissä. Yksikään näistä armonneuvoista ei jouda tien oheen monien vihollisten piirittämän Kristityn elämässä. Me tarvitsemme ne kipeästi kaikki, sillä kamppailumme turmiovaltoja vastaan on tukahduttavan kuuma.

Meillä ei ole myöskään aikaa eikä varaa nostaa ainuttakaan näistä yksipuoliseen valta-asemaan, niin että muut jäävät varjoon, ja niin, että jotakin näistä kiivaasti muiden kustannuksella tehostaessamme kylvämme opillisin väittelyin riitaa ympärillemme. On syytä vakavasti pelätä, että kasteen kiivailijat eivät elä kasteen armosta ja kasteen todellisessa armossa, vaan viipyvät itsekkäitä tarkoin verhotuita tarkoitusperiään ajaessaan kristinuskon pintakysymyksissä, kuolettavassa oikeaoppisuuden kirjaimessa.

Kiitos, Herra,  kaikista suomista armoneuvoista, joilla Sinä vahvistat lastesi heikkoa uskoa ja joilla sinä tuet meitä näännyttävässä kilvoituksessamme murheenlaakson läpi Taivaan kotiin vievällä autuuden tiellä. Kiitos siitä, että me ahdistetut uskovaisesi saamme jatkuvasti muistella kastettamme ja vaeltaa kasteen armon kantamina Sinun ikuiseen täydelliseen rauhaasi!

Helsingissä 20.7.1940

Wäinö Hawas