Kirkkoherra Väinö Havas |
Nk. lapsuuskristityt iloitsevat kiitollisina siitä, että heidät jo avuttomina pienokaisina pyhässä kasteenpesossa liitettiin lujin lupauksin Jumalan armotalouden piiriin. Heistä tuntuu sanomattoman hyvältä, että kaste on heille jatkuvasti uskon kautta armorikas elämänvesi, uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä.
-------
Kasteen armo
Väinö Havas
Siionin lähetyslehti, elokuu 1940
Ne hengellisissä asioissa askartelevat
ihmiset, jotka jumalisuuden varjolla pyydystelevät itselleen laumaa, antavat
kasteelle aivan liian suuren merkityksen. He kiintyvät pintapuolisiin opillisiin
kaavailuihin vain siksi, että heidän koko hurskautensa pysähtyy muotoihin ja
oppilauselmiin, mutta sisäinen elämä ja kilvoitus Kristuksessa parannuksessa ja
uskossa jää heille vieraaksi. Näin sentähden, että parannuksen ja uskon tie on
tunnetusti kaita. Sen sijaan kristillisyyden ytimen käsittäneet, Pyhän Hengen
kuljettamat kristityt ovat valmiit sydämestään yhtymään veljemme Paavalin
sanoihin: Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan (1.
Kor. 17).
Vaikka tämä Herran suuri apostoli syvästi
tunsikin kasteen siunauksen, ei hän kuitenkaan antanut sille millään tavalla
keskeistä asemaa opetuksessansa. Näin on asianlaita yhä siellä, missä
parannussaarna ja sovituksen sana pidetään Jumalan valtakunnan työn
oleellisimpana osana. Elävä kristillisyys ei ole milloinkaan eksynyt
yliarvioimaan kastetta.
Me pidämme tinkimättömästi kiinni siitä, että
yksi kaste ei takaa kuolemattoman ihmissielun pelastusta. Puhumme rohkeasti
luterilaisen tunnustuksemme mukaisesti kasteen armosta luopuneista ihmisistä.
Jumala on kylläkin kasteeseen liittämissään armolupauksissansa luja. Siksi emme
mielellämme käytä puheenpartta ”kasteenliiton rikkomisesta”, mutta
tottelemattomuutensa vuoksi uskonsa ja uskonelämänsä menettänyt kastettu
syntinen on varmasti myös kasteen siunauksesta osaton.
Uskotonta tuhlaajalasta ei autuuta se, että
hän on kerran kastettu. Kaikkien kastettujen autuaiksi julistaminen on sitä
kaikkein inhottavinta nukutussaarnaa, jolla paatuneita, tahratuita, synnissä ja
jatkuvassa synnin rakkaudessa vaeltavia kalliisti lunastettuja sieluja
tuuditellaan kohti onnetonta iankaikkisuutta, ja jolla alkava omantunnon
herätys rikkiviisain sanakääntein tukahdutetaan. Voi niitä, jotka tällä tavoin
menetellen ovat vieroittaneet kansamme lapsia elävästä evankeliumista,
parannussaarnasta ja syntien anteeksiantamuksesta sekä sisäisestä uskonkilvoituksesta
Kristuksessa! Olisi vihdoinkin aika jo tajuta, mihin tuollainen opillisesti
ehkä hyvinkin johdonmukaiselta kuulostava viisastelu johtaa!
Uskovalle ihmiselle kaste sen sijaan on yksi
ihanimpia Herramme suomia armolahjoja. Se on sitä niille kasteen armon
ilmapiirissä kasvatetuille kristittyjen kotien lapsille, jotka eivät koskaan
ole tohtineet uskoansa kieltää, vaan ovat vuodesta vuoteen jokapäiväisessä katumuksessa
ja parannuksessa puhdasta omaatuntoa säilyttäneet, uskossansa varttuneet ja yhä
tietoisemmin ja tietoisemmin turvautuneet kasteen Herran täydelliseen
sovintotekoon ja syntien anteeksiantamukseen Hänen veressänsä. Tällaiset nk.
lapsuuskristityt iloitsevat kiitollisina siitä, että heidät jo avuttomina
pienokaisina pyhässä kasteenpesossa liitettiin lujin lupauksin Jumalan
armotalouden piiriin. Heistä tuntuu sanomattoman hyvältä, että kaste on heille
jatkuvasti uskon kautta armorikas elämänvesi, uudestisyntymisen peso Pyhässä
Hengessä. Kasteen virvoittava armo, aivan kuin kristallinkirkas virta, huuhtoo
heidän kiusattuja sydämiänsä. Kasteen ja siihen liittyvän lunastusarmon uskossa
muisteleminen on todellakin kuin Nooan vesi, joka kantaa kristityn elämän purtta
kohti ikuista rauhan tyventä!
Kasteen siunaus aukenee valtavana myös niille
armosta langenneille tuhlaajalapsille, jotka sovintosaarnan uskomisessa ja
parannuksessa kokevat Jumalan valtakunnassa kääntymisen ihmeen. He palaavat
silloin luopumuksestansa juuri kasteen armoon, Kristuksen veren voima on
puhdistanut heidät jälleen siihen autuaaseen tilaan, joka heillä kerran
kastettuna pienokaisena oli. Hekin muistelevat syvästi kiitollisina kasteen
pesoansa, joka ei heille uskottomuuden vuosina mitään merkinnyt, mutta joka nyt
on samanlainen autuuden pantti, kuin Herran Pyhä Ehtoollinenkin. Luja, näkyvään
aineeseen yhdistetty, vakuudeksi siitä, että armonvirta todellakin on pyyhkinyt
synnit pois ja siitä, että me kokonaiset syntiset olemme todella pukeutuneet
Kristukseen ja hänen vanhurskauteensa.
Mutta kasteen muisteleminen on meille uskossa
kilvoitteleville vain yksi Herramme säätämä tuki monien muiden joukossa.
Uskoamme vahvistaa myös Raamatussa lukemamme sana, kuulemamme yleinen
evankeliumin saarna, ripissä julistettu synninpäästö ja Kristuksen ruumiin ja
veren vastaanottaminen alttarin sakramentissa, ehtoollisen leivässä ja
viinissä. Yksikään näistä armonneuvoista ei jouda tien oheen monien vihollisten
piirittämän Kristityn elämässä. Me tarvitsemme ne kipeästi kaikki, sillä
kamppailumme turmiovaltoja vastaan on tukahduttavan kuuma.
Meillä ei ole myöskään aikaa eikä varaa nostaa
ainuttakaan näistä yksipuoliseen valta-asemaan, niin että muut jäävät varjoon,
ja niin, että jotakin näistä kiivaasti muiden kustannuksella tehostaessamme
kylvämme opillisin väittelyin riitaa ympärillemme. On syytä vakavasti pelätä,
että kasteen kiivailijat eivät elä kasteen armosta ja kasteen todellisessa
armossa, vaan viipyvät itsekkäitä tarkoin verhotuita tarkoitusperiään ajaessaan
kristinuskon pintakysymyksissä, kuolettavassa oikeaoppisuuden kirjaimessa.
Kiitos, Herra, kaikista suomista armoneuvoista, joilla Sinä
vahvistat lastesi heikkoa uskoa ja joilla sinä tuet meitä näännyttävässä
kilvoituksessamme murheenlaakson läpi Taivaan kotiin vievällä autuuden tiellä.
Kiitos siitä, että me ahdistetut uskovaisesi saamme jatkuvasti muistella
kastettamme ja vaeltaa kasteen armon kantamina Sinun ikuiseen täydelliseen
rauhaasi!
Helsingissä 20.7.1940
Wäinö
Hawas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti