Iin lestadiolaispappien kokouksen (1885) aikalaisarvioita

Rovasti Aatu Laitisen, hänen vaimonsa sekä tyttärensä hautakivi Rovaniemellä

Aikalaislähteissä on yllättävän vähän keskustelua Ii:n pappeinkokouksen päätöksistä. Varsinkin kritiikin lähes täydellinen puuttuminen hämmästyttää. Torjuttiinhan Iissä pelastuksen ehdoton sitominen sekä lestadiolaisseurakuntaan että seurakunnassa julistettuun äänelliseen synninpäästöön. Nämä olivat olleet laajasti liikkeen keskeisiä tunnusmerkkejä.  Lestadiolaissaarnaajien keskinäisessä kirjeenvaihdossa, jota tuoltakin ajalta on säilynyt runsaasti, kokouksesta miltei vaietaan. Kuopion hiippakunnan piispa Gustaf Johansson kommentoi herätysliikettä ankarasti arvostelevassa kirjassaan Laestadiolaisuus Iin kokouksen päätöksiä. Hän toteaa, etteivät Iin kokouksen kannanotot edusta lestadiolaisuuden yleisiä käsityksiä. Hän tosin myöntää, että herätysliikkeessä on niitäkin, joilla on sama käsitys kuin Iin pappeinkokouksella ja antaa siitä sinänsä myönteisen arvion.

Selkeimmän protestin Iin kokouksen kannanotoille esitti Ruotsin Överkalixissa asunut kauppias ja maallikkosaarnaaja Anders Hedlund (1838–1913). Hän julkaisi vuonna 1889 kirjasen Ett försök af nio prestmän och biskop L.Landgren att reformera den Laestadianska läran och andeliga rörelsen i Norrbotten och Finland; men wäderlägges genom utdrag af doktor Martin Luthers, Philip Melanctons och Johan Arndts skrifter, waraf synes att den s.k. Laestadianska läran är öfwerenstämmande med Profeters, Ewangelisters och Apostlars wittnesbörd samt den Evangeliska Lutherska läran. Hedlund keskittyi kritiikissään Iin kokouksen kannanoton kolmanteen osaan eli siihen, voiko sielu tulla autuaaksi luetun sanan kautta. Hän tuomitsi sekä Heikelin aikaisemmat kirjoitukset että Iin pappeinkokouksen päätökset epäterveiksi ihmisopeiksi. Hedlund uhrasi kirjansa 24 sivusta 20 väitteidensä perusteluille. Hän torjui seurakuntakeskeisellä vanhurskauttamisopillaan näkemyksen, että ”elävä usko” saattoi syntyä lukemisen ja rukoilemisen kautta tai sakramenttien vaikutuksesta.

Myös Aatu Laitisen Iin pappeinkokouksen jälkeen (KK 11/1885) kirjoittama artikkeli Mietteitä sekä kokouksen päätösten julkaisemisen (KK 2/1886) yhteydessä esittämä kommentti ja varsinkin siinä suullisen synninpäästön lihavointi voitaneen tulkita myös kritiikiksi. Tosin myöhemmissä kirjoituksissaan Laitinen toisti näkemystä, että ihminen voi omistaa uskon myös luetusta sanasta. Aatu Laitinen sai kokouksen jälkeen pappeinkokouksen isännältä J. F. Thauvonilta anteeksipyyntökirjeen. Jostakin syystä Laitista ei oltu pyydetty mukaan kokoukseen.

Täältä löytyy Laitisen vastauskirje Thauvonille.