Wanhoja kirjeitä 15. Matti V. Pekkalan kirjoittama saarnaaja Juho Mathias Siikavuopion muistokirjoitus

Saarnaaja Juho Matias Siikavuopio/Naimakka (23.2.1828 Kaaresuvanto -27.4.1881 Kaaresuvanto) oli Laestadiuksen ensimmäisiä lähettejä. Hänellä oli keskeinen rooli ennen kaikkea Norjassa Lyngenin/Jyykeän seudun lestadiolaisuuden alkuvaiheissa. Tässä katekeetta Matti Pekkalan laatima muistokirjoitus hänestä.

Johan Mathias Siikavuopion kuoleman muisto 1881[1]

Tämän kautta ilmoitan ja tietää annan teille te hajalla asuvaiset veljet ja sisaret Karesuanon, Jugean ja Raisin seurakunnassa ja niin lavialla kuin häntä tunnetta, että ja yksi niistä kirkaamista tähdistä, joka on paistanu opillansa ja tietä valaisnu matkustavaisille ijankaikkisuuteen ihanalle rannalle on juoksunsa päättäny ja kilvoituksensa päämaalinsa täydellisesti savuttanu ja vaellussauvansa saanu laskea kädestänsä 27 p. huhtik. 1881. Sitte kuin hän oli eläny tässä kuolevaisuuden maassa 53 vuotta 3 k 4p.

Ensin kuin kuningaan sanansaattaja tuli ilmoittaa, että hänen pitää lähteä siihen suureen kokoukseen, joka pidettään Karitsan istuimen edessä, katseli hän ympärillensä ja alkoi hänelle näkyä kaikin puolin niin kuin ei hän olis vielä valmis eli sovelias lähtemään / katseli hän rakasta puolisotans, joka jääpi häntä murehtimaan ja kaipaamaan, niin myös vähäisiä lapsiansa, jotka luonnon sitteen kautta ovat lujasti istutettu vanheman sydämeen, murehti hänen sydämensä, koska hänestä näytti, että ne jäävä orvoksi ja turvattomaksi maailmassa / ja niin kuin hänen ainainen huolenpitonsa oli ollu herättää nukkuvaisia, ojentaa eksyväisiä, vahvistaa väsyneitä ja lohduttaa murhellisia / niin katseli hän nyt vielä lähtiessänsä hengessä Herran laumaa näissä mainituissa seurakunnissa. Erinomattain Raisista oli hällä suuri murhe, jossa Herran lauma moninaisilta opetuksilta raskautettaan / mutta että hän niin kuin yks oppinu sota mies / oli oppinu sen konstin että laskia kaiken kuormansa sen hartoille, joka on kaikkein uskovaisten kuorman päällensä ottanu / kukoistuivat taas hänen silmäns ja havaitti Jesuksen seisovan rauhan rannalla häntä otottamassa, ja näki, että Jesus oli kaikki valmistannu, eikä ole hänellä mitään valmistamista. Ja nyt hän käskee sanoa rakkauden ja rauhan terveisiä kaikille velille ja isarille vakuttain teitä vielä tästä opista sanoden, että minä joka seison ajan ja ijankaikkisuuen vaiheilla ja katselen tämän tien loppu päätä ja näen nyt vielä selkiämin kuin koskaan ennen, että tämän tien päässä ijankaikkinen elämä löytyy. Vakuuttaa hän kaikkia uskon kilvoittelioita, ettei kilvoituksenne ei ole turha / suloinen  lepo ja rauha käsittää kuolemassa, koska tämän kuningan sanan saattaja hopitti häntä, sanoi hän / ja tuli Jesus noutamaan köyhän morsiamensa pois tästä surun laksosta/ nyt sanoi hän hyvästin puolisollens ja lapsillens neuvoin ja varoittain heitä / niin myös todistain heille kaikki synnit Jesuksen nimessä ja veressä anteeksi antain heitä Jumalan Isän ja hänen seurakuntans haltuun siinä toivossa, että hänen lapsens tulisit siunatuksi Herralta /  ja sanoi hyvästi kaikille läsnä oleville ja sanoi hän, hyvästi kaikki kiusaukset, kaikki  murheet ja kaikki vaivat ja pääsen kaikista ja katkeevat turmeluksen siteet ja pääsen ijäiseen lepoon ja rauhaan / minä näen, sanoi hän, rakkaat lapsukaiseni, jotka edellä menneet ovat rauhan rannalla engelein joukossa otottavan minua / minä kuulen jo taivaan kellot soivan. Eli hän kuiten vuorokauden vielä, mutta hänen ruumiinsa oli jo sangen heikoksi tullu kuoleman kivuista, van sisällisesti hengessä nautitti hän suloista Jumalan rauhaa / vieläpä iloitsi ja riemuitsi katselessaan jo ijankaikkisuuden ihanaa rantaa ja pois pääsemistä / niin kuin hän usein kertoi näitä sanoja, hyvästi kaikki kiusaukset ja kaikki vaivat ja kaikki murhet/ jo pääsen ijäistä lepoa ja rauhaa nautitsemaan / sanoi hän vielä harvoilla sanoilla heikolla äänellänsä Jumalan valtakunnasta kaikille, jotka kävit hänelle hyvästin sanomassa/ tässä saivat murhelliset ja epäileväiset tuta taivaan iloa sydämissäns ja jopa särkymättömät tulit särjetyksi ja liikkumattomat  liikutetuksi / sanoo hän taas vähän päästä nauru suulla /minä kuulen Jumalan pasunat soivan sen uuden kaupungin ihanassa ilmassa / ja taas vähän levättyäns sanoo / minä jo katselen avatuita taivaita, joita Jesus on verellänsä avanut minulle ja kaikille valituillensa ijankaikkiseksi asuinsiaksi/ hyvästi kaikki veljet ja sisaret sanon viimeisen kerran / älkäät peljätkö, olkaat hyvässä turvassa / ei ole mittään valmistamista / Jesus on kaikki valmistanu / paratiisin portit on avanu kaikille uskovaisille / muutaman tiiman ennen kuin hän hengensä antoi, pani hän kätensä ristiin ja nosti ylös taivasta kohden ja sanoo /minä vielä viimi kerran tällä heikolla äänelläni ja kuolevalla kielelläni kiitän Jumalaa, Isää ja Herraa Jesusta, joka on johdattannu läpi kaiken heikouden ensimäisestä päivästä hamaan tähän viime päivän ehtoon asti / Koska hän tunsi, että hänen ajatuksensa tahdoit sekaantua, rukoili hän Jumalaa varjelemaan hänen ymmärystäns. Otti hän puolisonsa kädestä kiini ja sanoi hänelle /älä rakkaani ylön kovin murehti minua / sanoi meille, jotka hänen hänen vuottensa ympärillä olime / rukoilkaa rakkaat veljet minu edestä, että Jumala jo laskis minun rauhaan menemään ja niin hän kuoli hiljaisella ja levollisella kuoleman tuskalla ja täydellä ymmäryksellä, sillä ennen kuin hän otettiin pois, oli hänellä todistus, että hän kelpais Jumalalle / mutta ne, jotka ei ole ennen terveyden aikana tullu merkittyin kanssa, vaikka he vielä niin kuin tyhmät neitset / kuin kuolema alkaa sydämiä ahdistamaan havaisevat, että heidän lamppunsa sammuvat, tekevät jonkulaisia synnin tunnustuksia ja käsittävä vielä jonkulaista uskomista täytyy meidän äänettöminä jättää Jumalan haltuun, sillä ei he kelpaa kelleen esimerkiksi, sillä nykyinen maailma luotta sen katumuksen päälle, joka tapahtuu kuolinvuoteella, jossa hän tulee surkiasti petetyksi. Ole nyt lohdutettu sinä murhellinen ja kaipavainen puoliso, sillä että sinun rakastatettus on vielä viimisenki voiton saanu ja päässy ijankaikkiseen lepoon ja rauhaan /olkaa lohdutetut te murhelliset orpo lapset, sillä teidän isänne on antanu teitä Jumalan Isän haltuun, joka kaikkein oikia Isä on, kuin taivaassa ja maassa lapsiksi kutsutaan ja hänen seurakuntansa haltuun. Ole nyt iloinen sinä vapaaksi ostettu lauma, sillä opetusisänne todistaa vielä pois lähetissänsä kaikki synnit anteeksi Jesuksen nimessä ja viattomassa veressä / olkaa hyvässä turvassa kaikki totiset uskoassa kilvoitteliat / suloinen lepo on odottavana, jota ne nautita saavat, jotka jo ovat leppäämässä heidän töistänsä / pian pääsevät meidänki väsyneet luume lepäämään / pian valmistetaan se vuode, josta emme nouse ennen kuin viimeisenä päivänä / pian saame meki ynnä edellä mennetten veljein ja opettajaime kanssa enkelein joukossa yhdistää ääneme ja veista kiitosta jumalalle ja Karitsalle, joka meitä on verellänsä ostanut / amen ja halleluja / kiitos ja kunnia olkoon ainoalle Jumalalle / amen halleluja

Ei tämä ole hyvin kirjoitettu, mutta voitte sada selvän kuin olette kärsiväliset / muistakaa rukouksissanne minuaki / huonoin veljenne

M.W.Pekkala[2]

---

[1] Elämäkerta on julkaistu Karl Abiel Heikelin toimittamassa Kristillisessä Kuukausilehdessä vuonna 1882 (6/1882, 86-89). Tässä se on kuitenkin alkuperäisenä Pekkalan kirjoituksena. Se sisältyy Heikelin Aapo Tapanille keväällä 1882 lähettämään kirjeeseen.

[2] Matti Vilhelm Pekkala (1849 – 1922) oli kotoisin Muonion Kätkäsuvannosta, jossa hän asui vuoteen 1883 saakka. Matti Pekkala toimi kotiseudullaan väliaikaisena katekeettana vuosina 1881 – 1883.  Viimeksi mainittuna vuonna hän muutti New York Millsin seudulle Minnesotaan jossa asui loppuikänsä.