Otteita piispantarkastuksista ja seurakuntakertomuksista. Värtsilä

Värtsilän vanha kirkko, joka tuhoutui jatkosodan alussa

Tähän kirjoitussarjaan on aikomukseni koota ne muistiinpanot, joita tein Karjalan lestadiolaisuudesta alueen seurakuntien piispantarkastuspöytäkirjoista ja seurakuntakertomuksista. Kokosin niitä aikoinaan väitöskirjaani varten. Viidentenä on nyt vuorossa Värtsilä.

---------

Piispantarkastuspöytäkirja 14-15.3.1887 (Gustaf Johansson)
harhaoppeihin mitä tuli, oli pastori kertomuksessaan ilmoittanut, että laestadiolaisia on ilmestynyt, vaikka he ottavat jumalanpalvelukseen osaa. Huomauttaen, että hyvä ja välttämätön asia on, että sielun asiasta huolta pidetään, että sitä edistetään, varoitti visitaattoria väärille poluille lähtemästä ja muistutti niistä varoituksista, joita Kristukselta ja apostoleilta on Raamatussa vääriä opettajia vastaan. Edelleen huomautti visitaattori, että kristiopin henki on hiljaisuuden henki, vaan lahkolaisuus tunnetaan riehuvasta liikutuksiin yllyttävästä hengestään ja että kristittyjen henki on nöyryyden henki, vaan lahkolaisuuden henki ylpeyden henki ja varoitti antautumasta lahkolaisuuden sielulliselle kiihkolle, joka epäilyksiin useimmiten vie ja kehoitti Raamattuun syventymään. Täällä on Vapahtaja, tuolla huudetaan ja ”jollei ihminen tule Kristuksen luokse sillä tavalla, kuin lahko tahtoo, niin hän on tuomittu”, vaan älkää Kristusta sieltä täältä etsikö, etsikäät häntä Raamatusta.

Seurakuntakertomus 14.3.1887 (Julius Karsten).
Niihin perheisiin, jotka kotihartautta harjoittavat saan nöyrimmästi erittäin mainita kolme perhettä, jotka noin kolme vuotta sitten tulivat Pietarista ja kuuluvat laestadiolaisten lahkokuntaa. Nämä myös käyvät kirkossa ja ottavat osaa seurakunnan kirkollisiin toimituksiin, mutta eivät ole vapaat siitä katkeruudesta kirkon papistoa ja jumalanpalvelusta vastaan eikä siitä ylpeydestä, joka on tälle lahkokunnalle omituinen. He keskenänsä käyttävät rippioppiansa ja tahtovat puoleensa vetää niin monta kuin mahdollista. Kolme naista on tässä seurakunnassa yhdistynyt heidän lahkokuntaansa, vaan sen hengellisiä mielipiteitä ei seurakunnassa yleisesti hyväksytä. Näiden lahkolaisten kiitokseksi minun täytyy mainita, että vastustavat kaikkia julkisia paheita ja pitävät ihmisten edessä nuhteetonta elämää

Piispantarkastuspöytäkirja 15 – 17.10.1891 (Gustaf Johansson).
Mitä harhaoppeihin tulee, on seurakunnassa vähin laestadiolaisia, jotka ovat hiljaisina pysyneet. Mutta tämä lahkokunta on vaarallinen sen tähden, että se turmelee kristinuskon totuutta. Kristus tahtoo itse olla välimies ja on ainoa välimies. Ei saa kukaan astua Kristuksen ja ihmissydämen välimieheksi Se oli Luteruksen suurin ansio, että hän riisti sen välimiestoimen jonka paavikunta oli rakentanut Paavikunta sanoi, että kristityksi tullaan seurakunnan kautta, mutta Luterus sanoi, että kristityksi tullaan Kristuksen kautta… Ken tahtoo seurakuntaa ja lahkoon tulla, ei tule kristityksi, vaan lahkolaiseksi. Ja kun Kristuksen tykö tulee, se on vaan oikea kristitty ja se tulee seurakuntaan, mutta tulee oikeaan seurakuntaan. Kun sen tähden lahkokunta sanoo, ettei kukaan tule autuaaksi, ellei hän tule lahkon seuraan, niin se on Kristuksen pilkkaamista. Ei ole Hän antanut valtaa kenellekkään ihmiselle autuaaksi tehdä. Sen vallan on lahkokunta itse ottanut ja vie kadotukseen ihmisen, kun vääryydellään pettää. Ja kun lahkokunta sanoo, ettei kukaan saa syntejään anteeksi, ellei niitä ota anteeksi veljiltä, niin se on kauhea oppi. Se polkee kristuksen ylimmäispapillista virkaa maahan ja e kristus kärsi sitä. Se on niin julki ja tunnettu kansalle, ettei luulisi kenenkään tuommoiseen harhaoppiin joutuvan…  Kun lahkokunnassa muka uudesti synnytään, niin kuljetaan aivan harhaan Sen tähden sanotaan lahkokunnassa, ettei Jumala kuule yksinäisen rukousta, vaan tarvitsee muka lahkokuntaa kuulluksi tullakseen. Mutta Jumala kuulee juuri yksinäisen rukouksen ja se oppi, että Hän ei sitä kuulisi, on Herralle kauhistus… On ikävä, että harhaoppi lumoaa, kun ihmiset eivät pelkää sitä. Sillä lahvon oppi lumoaa ja näkyy tuo lumous lahkoon joutuneen olennosta, kasvoista ja silmistä, ei niissä ole raittiutta. Tuo raittius, mitä Raamattu aina teroittaa, on lahkokunnan mielestä kuollutta uskoa ja se tahtoo lahvon tulessa olla, mutta se on lumousta, ei mitään muuta. Sen tähden kun sanoo lahkokunta itseänsä äidiksi, niin se on surkea tuomio niiden ylitse, jotka syntyvät lahvon seurassa ja saavat lahvon hengen. Se on huono syntyminen, ei syntyminen ylhäältä. Sen tähden lahko tahtoo, että pitää juottua yhteen henkeen sen kanssa. Mutta lahvon henki on epäpuhdas, on epäraitis…Suotavaa olisi, että lahkokunta kääntyisi raittiiseen uskoon, sillä se on kadottava tuli, joka polttaa itsensä

Seurakuntakertomus 15.10.1891 (Julius Karsten).
Lahkolaisia ei ole seurakunnassa, paitsi samat laestadiolaisten lahkokuntaan kuuluvat henkilöt, joista mainitsin viimeksi pidetyssä piispantarkastuksessa, ja jotka hiljaista, kristillistä elämää pitävät.

Lähde: OMA. OTA. Eb: 147. Piispantarkastuspöytäkirjat. Värtsilä.