perjantai 3. toukokuuta 2019

Otteita piispantarkastuksista ja seurakuntakertomuksista. Kiihtelysvaara

Kiihtelysvaaran kirkko kesällä 2017. Tämä vuonna 1769 - 1770 rakennettu pyhättö tuhoutui kokonaan tuhopoltossa 23. syyskuuta 2018.
Tähän kirjoitussarjaan on aikomukseni koota ne muistiinpanot, joita tein Karjalan lestadiolaisuudesta alueen seurakuntien piispantarkastuspöytäkirjoista ja seurakuntakertomuksista. Kokosin niitä aikoinaan väitöskirjaani varten. Ensimmäisenä tässä sarjassa on Kiihtelysvaara.
-----


Piispantarkastuspöytäkirja 8. – 10.3.1887
Virallisen kirkkoherran apulaisen antaman kertomuksen mukaan ei ollut harhaoppeja vielä seurakunnassa levinnyt, ehkä laestadiolaissaarnaajat joskus ovatkin kokouksiansa käyneet pitämässä. Tämän johdosta visitaattori tahtoi painaa seurakuntalaisten  mieliin Jeesuksen ja apostolien varoitukset vääristä opettajista. Kristus katsoi opetuslastensa tarvitsevan tällaista varoitusta, huomautti visitaattori….

Seurakuntakertomus,  päiväys puuttuu (Iisakki Puustinen).
Harhaopeista ei ole vielä mitään häiriötä ollut, vaikka hihhulit ovat käyneet toisinaan pitämässä täällä kokouksiansa. Mutta heidän oppi ei ole vielä erittäin sanottavasti levinnyt…

Piispantarkastuspöytäkirja 9. – 12.10.1891 (Gustaf Johansson).
Mitä nyt harhaoppeihin tulee, on seurakunta pysynyt niistä jotenkin vapaana, mutta on vähän laestadiolaisia olemassa teidän keskellänne….Te tiedätte kaikki, tai olette kuulleet, että tämä lahkokunta sanoo, ellette tule meidän tykö, niin menette kadotukseen, ellette meiltä anteeksi ota, niin jäätte synteihinne... Niin he sanovat, jopa naisetkin sanovat, että heillä yksin on taivaan valtakunnan avaimet, joilla he päästävät ja sulkevat. Tuommoista hirmuista oppia opetetaan, sen tietää jokainen. Ja kumminkin on niin monta, jotka eivät pysy erillään semmoisesta harhaopista…Ja lahvon henki on ylpeä henki. Se tuomitsee kaikkia muita, jotka eivät rupea lahvon jäseneksi
-muuten syytökset samoja kuin muissa piispantarkastuksissa

Seurakuntakertomus 8.10.1891 (Herman Salomon Kuosmanen).
Laestadiolaista lahkohenkeä on vähän Joensuun kaupunkia ja Kontiolahden seurakuntaa lähimmissä kylissä, vaan ei se ole saanut varsinaista jalansijaa kuin aniharvoissa ja nekin harvat ovat rauhallisia proselyyttejä. Saarnamiehiksi ei heistä yksikään ole vielä innostunut.

Lähde:
OMA. OTA. Eb: 38 Piispantarkastuspöytäkirjat. Kiihtelysvaara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ett typiskt laestadianskt brev

  Jag har under de senaste veckorna gått igenom brevväxling mellan olika laestadianska predikanter. Tills vidare har skrivit upp cirka 200 g...